Introvertilla ei ole tilaa tässä yhteiskunnassa

Kyllä introverttinä pärjää ihan hyvin, kunhan hyväksyy ettei maailma ole sellainen kuin itse haluaisi. Kaikki me haluaisimme muuttaa maailmassa jotain, mutta emme voi.

Sinun ei aina tarvitse näyttää, mihin kaikkeen pystyt. Riittää kun itse tiedät mihin pystyt. Samoin sosiaalisia taitoja ja ryhmässä työskentelyä on hyvä opetella. Lähes missä tahansa ammatissa joudut olemaan tekemisissä ihmisten kanssa, halusit tai et. Sellaista ammattia ei olekaan, jossa ei olisi kontaktia joko työkaverin, yhteistyökumppanin tai asiakkaan kanssa.

Tsemppiä jatkoon!

Vierailija kirjoitti:

Tähän ajatukseen olen päätynyt yritettyäni epätoivoisesti löytää paikkaani siinä kuitenkaan vielä onnistumatta. Kun pari vuotta sitten tein päätöksen siitä, että lähtisin opiskelemaan lukioon, luulin valinneeni oikein. Se oli kuitenkin suuri virhe.

Kuvittelin aiemmin, että lukiossa keskityttäisiin opiskeluun ja ettei siellä pakotettaisi jatkuvaan kanssakäymiseen muiden kanssa. Näin saattaa ehkä olla lukioissa, joihin edellytetään parempia arvosanoja ja oikeasti motivaatiota opiskeluun. Asun kuitenkin pienellä paikkakunnalla jossa lukioon pääsee lähes tuosta vain. Tästä syystä huomaan usein joidenkin kurssien tunneilla takariveissä porukkaa, joka keskittyy eniten muiden kanssa jutteluun ja tuntien häirintään. Kuvittelin, että lukiossa opettajien ei tarvitsisi käyttää aikaa luokan hiljentämiseen. Olin väärässä. Sen lisäksi ainankin meidän koulussamme kursseilla tehdään harmittavan paljon ryhmätöitä, jotka ovat tietenkin minulle hankalia. Koen, että en pysty niiden kautta näyttämään mihin kaikkeen olen pystyvä.

Jo peruskoulun aikana ärsyynnyin useasti siitä, kuinka kaikkia painostettiin olemaan kavereita kaikkien kanssa. Yhä vieläkään, 17-vuoden ikäisenä, ei minulla ole ainuttakaan ystävää. En enää edes koe kaipaavani ketään.

Eniten olen toivonut sitä, että löytäisin itselleni mieluisan ammatin jossa saisin rauhassa toteuttaa itseäni. En kuitenkaan enää tiedä onko sellaisen löytäminen mahdollista maailmassa, joka niin selvästi arvostaa täysin vastakkaisia luonteenpiirteitä, kuin mitä itse omaan.

Vaikka jossain lukiossa vielä näin olisikin niin ei kannata lannistua. Omassa suvussa ja tuttavapiirissä introvertit ovat korkeimmin koulutettuja ja kovatuloisimpia asiantuntijoita. Ekstrovertit tapaukset taas elävät vauhdikkaan alun jälkeen aika tavanomaista elämää ja ovat korkeintaan keskituloisia. Tietysti voi vaatia vähän luovimista ehkä vielä lukiotasolla, mutta kun pääsee siirtymään korkeampiin opintoihin niin tilanne alkaa olemaan jo ihan toinen ja voi etsiä omat erityisalansa ja rakentaa tutkintonsa suhteellisen yksilöllisesti. Ekstroverttius voi olla eduksi vähän tavanomaisemmissa työtehtävissä, mutta kun aletaan puhumaan korkeaa koulutusta vaativista asiantuntijatehtävistä (alasta riippuen voi olla vapaus tehdä työnsä missä ja milloin vain kunhan hoitaa työtehtävänsä) niin tilanne on usein ihan toinen.

Susan Cain on kirjoittanut kirjankin "Hiljaiset - introverttien manifesti". Kannattaa tutustua. Suomessa Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut kirjoja mm. sosiaalisista taidoista ja temperamentista, nekin voisivat antaa jotain.

Introvertilla voi hyvin olla lämpimiä ystävyyssuhteita, mutta sellaisiahan harvemmin sitten luo sellaisten äänekkäiden tyrkyttäytyjien kanssa. Mutta oma näkemykseni kuitenkin siis on, että introvertti tarvitsee ihmissuhteita siinä missä muutkin. Ongelmallista on sekin, jos alkaa suhtautua kaikkiin muihin "mölyävinä kännääjinä", sillä siinä helposti käpertyy omaan ylivertaisuuteensa, mistä taas seuraa omat hankaluutensa. Tytärpuoleni keksi jostain syystä yläkoulun loppuvaiheessa, että muut ovat ihan tyhmiä ja pinnallisia, eikä suostunut enää sellaiseen tavalliseen yhdessäoloon koulussa, katkaisi kaverisuhteitaan jne. Siitä seurasi tietysti kiusaamistakin ja tyttö sulkeutui yhä enemmän. Vaikea on toisen puolesta elää, mutta jotenkin oma näkemykseni on, että olisi kannattanut sinnitellä ne viimeiset kuukaudet niiden pinnallistenkin kanssa, sillä vaikka omaa itseään ja erityislaatuaan pitää arvostaa, jotain saavuttaa myös sillä, että sopeutuu jossain määrin ja joustaa. Moni luokkakavereistasi aikuistuu vielä vauhdilla ja esim. yliopistossa voit vielä löytää hyviäkin ystäviä, mutta viestini on, että älä linnoittaudu nyt täysin ja mieti vain sitä, että ryhmätyöt ovat hankalia. Voit suhtautua niihin vaikka oppimistilanteena - siinä missä muut opettelevat enemmän sitä asiaa, sinä opettelet muiden seurassa olemista. Totta kun kuitenkin on sekin, että niihin ekstrovertteihin törmäät koko elämäsi ajan. Arvosta itseäsi ja arvosta muita. Suomessa on kuitenkin introvertteja aika paljon, joten ihan kummajaisia emme täällä ole.

Älä määritä itseäsi pelkästään tuon introverttiyden kautta. Hienoa, että tiedostat sen, mutta mieti, mistä pidät ja missä olet hyvä ja miten näitä voisi hyödyntää ammatinvalinnassa. Se, että on introvertti tai ekstrovertti ei ole ainut sinua tai ketään muutakaan kuvaava piirre. Ja introverttiys ei tarkoita, että joku on ujo tai ei kykenisi toimimaan toisten kanssa. Ja sama toisinpäin ekstroverteillä. Suurin ongelmasi tuntuu olevan vuorovaikutustaidot, joten pyri kehittämään niitä. Miten olisi joku muu harrastus? Taide-, tiedeaineet, samanhenkisiä löytyy varmasti. Olet kuitenkin itse vastuussa elämäsi mielekkyyden rakentamisessa. Minua on aina mietityttänyt ihmiset, jotka kokevat, että eivät edes halua olla toisten ihmisten kanssa. Ei tällä kaiketi ole tekemistä intro-tai ekstroverttiyden kanssa, vaan syyt ovat moninaisemmat. En voi olla ajattelematta, että pitävätkö täysin yksinolijat itseään muita parempina, eivätkö vain osaa solmia ihmissuhteita vai onko heillä jokin trauma.

Ja se joku koodari aiemmin tuntui olevan eri tilanteessa, koska hänellä oli kaveri, jonka kanssa perustaa yritys.

Itse olen paljon parjattu ekstrovertti eli saan energiaa toisista ihmisistä ja vuorovaikutustilanteista. Tarvitsen silti myös yksinoloa akkujen lataamiseen. Olen varmasti juuri sellainen introvertin kammoama tyhjänpäiväinen höpöttäjä, mutta myös erittäin tarkka havainnoimaan toisia ihmisiä. On myös toisinpäin uuvuttavaa olla se, joka huolehtii esimerkiksi uusien ihmisten kohtaamisessa kevyestä tutustumista tukevasta jutustelusta ja toisten huomioimisesta. Myös ekstroverteillä voi olla raskasta introverttien maailmassa.

Suomi on ollut enemmän introverttiyttä tukeva yhteiskunta, jossa sosiaalista kömpelyyttä ei olla edes paheksuttu, mutta tämä on (onneksi) muuttumassa. Hiljaisuuden sieto on toki yhä meidän kulttuurissamme parempi kuin monissa muissa, mutta ei sekään oikeuta toisia ihmisiä vähättelevään kanssakäymiseen ja jurottavaan asenteeseen.

Itse tein saman,menin ammattikorkeaan ja kyllä tämä taitaa virhe myös olla monellakin tapaa. Ammattikorkeakoulu tukee moniammatillista yhteistyötä ja rohkaisee ryhmätyöhön, voit vain arvata millaista siellä on tunnontarkalla yksilösuorittajalla tänä päivänä, kun osa ei saa luitaan kasaan, eikä sanoja paperille edes kolmessa kuukaudessa, mutta hei kaikkihan tykkää ryhmätyöstä. Ammattikorkeassa on sama, jengi tulee sinen levyttämään ja nukkumaan krapuloitaan pois ja alisuorittamaan, sen vuoksi en oikein koskaan jaksaisi paikalle saapua.

Entisessä ammattikorkeassa lintsasin koko ajan, täällä uudessa ei pysty. Sellaisen tasainen tausta hälinä kokoajan päällä, puhutaan telkkari sarjoista ja juoksutrikoista, todellisia insta-horoja ja tyhjäpäitä. Meillä ei opettajat edes saa luokkaa hiljenemään, monesti käytän korvatulppaa toisessa korvassa. Monimuoto opiskelu on helpottanut vähän, on enemmän aikuisia ryhmässä.

Peruskoulun vuoksi olin 20 vuotta tekemättä mitään, se oli introvertille todellinen helvetti, millaista en toivo kenenkään kokevan. Ongelma on siinä, että maailmankatsomuksesi on peili muista etkä pysty koskaan sopeutumaan ihmisten tapaan puhua asioita kuitenkaan asioita tekemättä.

Olen tajunnut koulun aikana, että tämä oli virhe ja vaikka pärjää SOTE alalla asukkaiden kanssa, en pärjää työtovereiden kanssa. Ammattikorkeassa kuten yliopistossakin on uskomaton määrä keiloja, joiden suurin saavutus on olla instassa. Käyn koulun loppuun, sillä haluan saada jonkun ammatin ennen kun täytän 50 vuotta, mutta en tule koskaan tätä ammattia tekemään. Todennäköisesti hommaan jostain kuskin paikan tai siivoojan duunin, siellä ehkä saa olla sitten rauhassa ihmisiltä.

Ektrovertin klassikko ratkaisuja: ota itseäsi niskasta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama! Tänään ajelen palleista karvat!

Sano jos voin auttaa