Olen kehitysvammainen ja onnistunut salaamaan sen avomieheltäni

Vierailija kirjoitti:

Myös kasvatus ja kotiolot voivat vaikuttaa lapsen kehitykseen. Ei välttämättä edes ole muissa asioissa vikaa. Ehkä äitisi onkin tiennyt syyn olevan itsessään? Siksi ei ole tutkimuksia halunnut.

Tätä mieltä olen minäkin.

Matemaattinen "lahjakkuus" tulee usein siitä, että kotona jutellaan luvuista; lasketaan et montako haarukkaa vaikkapa katetaan ruokapöytään. Jos sen sijaan kotona sanotaan, et olet tyhmä, niin on vähän eri lähtökohdat sinne matematiikan tunnille. Lapset yleensä uskoo sen, mitä vanhemmat heistä sanoo... Jonkun oikean asiantuntijan kanssa näistä asioista juttelu vois varmaan helpottaa. Masentuneena on tosiaan vaikeempi oppia ja olla toisten ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Sun ongelma on todellakin se kamala lapsuus. Se oireilee masennuksena, niin kauan kun et käy hoitamassa itseäsi. --

Ja jossain vaiheessa sun pitää kertoa taustastasi miehellesikin ja läheisille ystäville. Koska et haluaa enää elää "esittäen normaalia" vaan elää omana itsenäsi. Jättäisin siis vähälle spekulaatiot jostain kehitysvammasta tai muista diagnooseista ja kertoisin masennuksesta ja sen syistä, eli niistä lapsuuden tapahtumista.

Tämä! Muista nämä viisaat sanat.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole diagnoosia, koska äitini ei suostunut viemään minua tutkimuksiin. Minulla siis huomattiin jotain kun mitattiin koulukelpoisuutta. Suosituksena oli vielä 7-vuotiaana päiväkotiin ja tutkimuksiin, mutta äiti ei suostunut.

Olen aina ollut sosiaalisesti kömpelö ja "outo", sain ensimmäisen ystäväni 12-vuotiaana kun vaihdoin koulua ja olin siihen mennessä oppinut vetämään roolia ja salaamaan todellisen minäni.

Olin lapsena jotenkin pidättyväinen, aloin puhumaan muille lapsille vasta kun pääsin kouluun, aiemmin kommunikoin muiden lasten kanssa yhden sanan lauseilla ja elehtimällä.

Olin hirveä besserwisser, pädin ja rehvastelin jollain ihme nippelitiedolla koko ajan, muuten en sitten puhunutkaan mitään. En osannut ilmaista tunteitani normaalisti, saatoin ihan yhtäkkiä saada tunteenpurkauksen, jossa annoin minua inhottavasti kohdelleelle opettajalle "lahjan" (piirustuksen, tarran tms.) ja sanoin että hän on maailman paras ihminen. Kaikki opettajat vihasivat minua ja äiti sai jatkuvasti kehotuksia viedä minut jonnekin tutkittavaksi.

Olen aina ollut omituisen itkuherkkä, jos turhaudun, harmistun tai suutun, kyynelkanavat aukeavat ja alan itkemään ihan estoitta. Luokkakavereideni lempipuuhaa oli ärsyttää minua ja lyödä vetoa miten nopeasti alan itkemään, mistä alan itkemään ja kuka saa minut itkemään.

Murrosiässä aloin saamaan selittämättömiä raivokohtauksia. Turhautumisitku vaihtui ihan silmittömäksi raivoksi, saatoin paiskoa tavaroita ja hakata päätä seinään. Olen edelleenkin huonohermoinen ja kun pinnaani venytetään tiettyyn pisteeseen saakka, saatan edelleen vihaisena rikkoa jotain vahingossa (lasken lasin vaikkapa liian rajusti pöydälle). Kadun tekoani kuitenkin välittömästi.

Olen aina ollut masentunut, koska minua on koko elämäni ajan kiusattu todella rajusti. Minulla oli myös isäpuoli, joka pahoinpiteli henkisesti ja fyysisesti. Myös koulukaverit alkoivat antamaan minulle selkäsaunoja, koska pienellä kylällä kaikki tiesivät että minua pahoinpidellään kotona.

Isäpuoleni inhosi minua ihan intohimoisesti, joskus 9-vuotiaana kuulin, kun hän sanoi äidilleni, että minut pitäisi laittaa jonnekin laitokseen kun olen niin sekaisin.

Aikuisena olen yllättävän normaali. Varmaan sen takia kun olen lapsesta saakka opetellut käyttäytymään normaalisti. Käyn töissä ja opiskelen ammattikorkeakoulussa, olen mielestäni ihan fiksu ja älykäskin. Opinnot ovat hieman takkuilleet, mutta sekin on suurimmaksi osaksi masennuksen syytä.

Minulla on avomies, jonka kanssa olemme seurustelleet melkein 4 vuotta. Hän ei ole tavannut sukuani koskaan. Äitini + muut sukulaiseni eivät hyväksy sitä, että minulla on seurustelukumppani. He eivät ole hyväksyneet ketään kenen kanssa olen seurustellut.

Haluaisin normaalin elämän, perheen ja avioliiton. Tiedostan, että minun paikkani olisi luultavasti terapiassa, mutta en kykene menemään sinne, koska äitini on pienestä pitäen toitottanut minulle, että terapiaan menevät vain hullut ja heikot. :(

En tiedä mikä vajaavaisuus minulla on, tuntuu epäreilulta, että kaikki muut tuntuvat tietävän, mutta minulle ei asiasta voida puhua mitään. Tuntuu todella mukavalta, kun sukulaiset suhtautuvat alentuen ja "ai sä pystyt kuitenkin opiskelemaan?" , " Ai sä osaat sellaista työtä ihan tehdä?" -tyyliin.

Hei, täällä samanlainen tapaus. Ihan tutulta kuulostaa, sulla on jokin tunteisiin liittyvä neurololginen häikkä. Ihan ensin voit pyytää nähtäväksesi sairaskertomuksesi vauva-ajalta, jospa sieltä selviäisi syy.Itselläni on aivovaurio mutta älyyn se ei vaikuta,  hienomotoriikkaan ja tunteisiin kyllä.AS-piirteitä sinulta löytyy ilmeisesti. Itseään voi  ohjelmoida uudelleen ja siihen saatat tarvita terapeutin tukea koska sinä et pysty sanoittamaan kaikkia tunteitasi ja turhautuminen purkautuu raivona.

Ei tarvitse olla hullu käydäkseen terapiassa. Äitisi  toppuuttelee sinua häpeäntunteensa takia (mitä naapuritkin ajattelisivat jne) eli ajattelee tässä  lähinnä itseään,ei sinua.Sukusi kohtelee sinua huonosti joten suosittelen että keskityt jatkossa omaan elämääsi ja jätät kanssakäymisen ja  kaikki kuulumistenvaihdot minimiin sinua huonosti kohtelevien ihmisten kanssa koska se vie sinulta turhaan energiaa ja pahoittaa mielesi.

Hyvä että  olet suojellut avopuolisoasi suvultasi.Muistutan että myöskään sinun ei tarvitse pitää heihin yhteyttä jos se tuottaa vain mielipahaa.

Käypä terapeutin juttusilla ja tilaa omat paperisi sairaalasta tai  katso Kanta-ohjelmasta. Sinä ole kykenevä ihan mihin vain haluat kun sinulla on sinua aidosti tukevia ja kannustavia läheisiä.Ne pahanilmanlinnut ja latistajat saa heivata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et vaikuta kehitysvammaiselta, vaikka tietyissä piireissä asperger ja adhd niiksi luokitellaankin. Kuulunetkohan tähän piiriin?

Mitä helvettiä?

Kehitysvammaisuus on älyllistä jälkeenjääneisyyttä. Kumpikaan noista - Asperger tai adhd - ei todellakaan ole kehitysvammaisuutta. Asseilla on älykkyys yleensä normaali, osalla hyvinkin korkea.

Eikä se niin ole, että itse kukin voi määrittää kehitysvammaisuuden miten halua, se on oma diagnoosinsa, joka mahdollistaa vaikkapa avustajan hakemisen.

Ap ei ole kehitysvammainen, eikä hän voi sellaista itselleen omin päin nimetä. Diagnoosin antaa lääkäri, ei se ole mikään "musta tuntuu" dg, eikä kehitysvammainen takuulla kirjoita noin kuin ap ja opiskele korkeakoulussa.

Kehitysvammaisuuden EI SUINKAAN ole aina älyllistä jälkeenjääneisyyteen!!! Kehitysvammainen saattaa olla esim. Liikuntarajoitteinen, mutta äärimmäisen älykäs! Anteeksi isot kirjaimet, mutta mua niin suututtaa, kun aina mielletään ÄLYLTÄÄN heikkolahjaiseksi.

"Kehitysvammaisuuden"= kehitysvammaisuus, pirun i pad😊

Äskeinen

Hei, oletko hieman pidempi kuin muut perheessäsi? minusta kuulostaa, että sinulla on ns triple x -syndrooma. Eli 3 x kromosomia kahden sijaan. Spektri oireissa on tosi laaja, mutta kielelliset ongelmat, tunnesäätelyn ongelmat, pituus ja mahakipu(???) ovat yleisiä.

Kehitysvammaksi sitä ei kuitenkaan lasketa. Sinun olisi pitänyt saada apua ongelmiisi, mutta hyvä puoli on se, että voit niitä edelleen oppia pienentämään, jos ne vaan tunnistetaan/tunnistat

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Hei, oletko hieman pidempi kuin muut perheessäsi? minusta kuulostaa, että sinulla on ns triple x -syndrooma. Eli 3 x kromosomia kahden sijaan. Spektri oireissa on tosi laaja, mutta kielelliset ongelmat, tunnesäätelyn ongelmat, pituus ja mahakipu(???) ovat yleisiä.

Kehitysvammaksi sitä ei kuitenkaan lasketa. Sinun olisi pitänyt saada apua ongelmiisi, mutta hyvä puoli on se, että voit niitä edelleen oppia pienentämään, jos ne vaan tunnistetaan/tunnistat

Tsemppiä!

Ainiin; vain 10% kyseistä syndroomaa edustavista diagnosoidaan, koska ulkonäköön vaikutus on ihan minimaalinen (google voi väittää toista, siellä tulee aina ne ääriesimerkit kaikesta ensin) ja usein muuhunkin, esim. oppimisvaikeudet käsitellään ihan vaan oppimisvaikeuksina.  Lisäksi tasaisessa kasvuympäristössä ei yleensä vaikeuksia ilmene. En usko, että sinun kannattaa kovasti huolehtia, jos oletkin xxx, 2 tuhannesta on, joten todnäk kaikki tunnemme tietämättämme heitä.

Mutta jos etsit jotain "syytä" vielä joskus elämässäsi, niin mainitsisin tuon lääkärille. Perinnöllisyysneuvontaan voi olla yhteydessä, sieltä saa kaikki tälläisiin kysymyksiin apua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et vaikuta kehitysvammaiselta, vaikka tietyissä piireissä asperger ja adhd niiksi luokitellaankin. Kuulunetkohan tähän piiriin?

Mitä helvettiä?

Kehitysvammaisuus on älyllistä jälkeenjääneisyyttä. Kumpikaan noista - Asperger tai adhd - ei todellakaan ole kehitysvammaisuutta. Asseilla on älykkyys yleensä normaali, osalla hyvinkin korkea.

Eikä se niin ole, että itse kukin voi määrittää kehitysvammaisuuden miten halua, se on oma diagnoosinsa, joka mahdollistaa vaikkapa avustajan hakemisen.

Ap ei ole kehitysvammainen, eikä hän voi sellaista itselleen omin päin nimetä. Diagnoosin antaa lääkäri, ei se ole mikään "musta tuntuu" dg, eikä kehitysvammainen takuulla kirjoita noin kuin ap ja opiskele korkeakoulussa.

Kehitysvammaisuuden EI SUINKAAN ole aina älyllistä jälkeenjääneisyyteen!!! Kehitysvammainen saattaa olla esim. Liikuntarajoitteinen, mutta äärimmäisen älykäs! Anteeksi isot kirjaimet, mutta mua niin suututtaa, kun aina mielletään ÄLYLTÄÄN heikkolahjaiseksi.

Mitä sä sekoilet? Kehitysvamma on aina korvien välissä. Liikuntavammat on erikseen ja monet muut. Ehkä voisi sanoa yleisesti kehitykselliset vammat, mutta termi kehitysvamma on aina älyllinen poikkeama. Näin se määritellään ihan tautiluokituksessakin. On lievä, keskivaikea, vaikea ja syvä kehitysvammaisuus, jotka ilmenevät käsityskyvyn ja ymmärryksen alueella.

Ja joku oppimisvaikeus, laajakaan, ei ole kehitysvamma automaattisesti. Ei Asperger, ei syvä lukihäiriö yms. Kehitysvammaisuuden diagnosointi tapahtuu monella alueella. Yksi on älykkyysosamäärä. Se on alle 70 lievässä, 30-50 keskivaikeassa jne. Mutta ei se silti tarkoita, että on automaattisesti kehitysvammainen, jos ÄO on vaikka 65. Se on kokonaisuus, jossa tutkitaan yleistä toimintakykyä, suorituskykyä yms. + mitataan se älykkyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et vaikuta kehitysvammaiselta, vaikka tietyissä piireissä asperger ja adhd niiksi luokitellaankin. Kuulunetkohan tähän piiriin?

Mitä helvettiä?

Kehitysvammaisuus on älyllistä jälkeenjääneisyyttä. Kumpikaan noista - Asperger tai adhd - ei todellakaan ole kehitysvammaisuutta. Asseilla on älykkyys yleensä normaali, osalla hyvinkin korkea.

Eikä se niin ole, että itse kukin voi määrittää kehitysvammaisuuden miten halua, se on oma diagnoosinsa, joka mahdollistaa vaikkapa avustajan hakemisen.

Ap ei ole kehitysvammainen, eikä hän voi sellaista itselleen omin päin nimetä. Diagnoosin antaa lääkäri, ei se ole mikään "musta tuntuu" dg, eikä kehitysvammainen takuulla kirjoita noin kuin ap ja opiskele korkeakoulussa.

Kehitysvammaisuuden EI SUINKAAN ole aina älyllistä jälkeenjääneisyyteen!!! Kehitysvammainen saattaa olla esim. Liikuntarajoitteinen, mutta äärimmäisen älykäs! Anteeksi isot kirjaimet, mutta mua niin suututtaa, kun aina mielletään ÄLYLTÄÄN heikkolahjaiseksi.

Kehitysvamma on aina älyllinen vamma.

Tässä määritelmä kehitysvammasta, siis nykyään käytetty:

-

Kehitysvammaisuus on vammaisuutta. Sitä luonnehtivat huomattavat rajoitukset sekä älyllisissä toiminnoissa että adaptiivisessa käyttäytymisessä ilmeten käsitteellisissä, sosiaalisissa ja käytännöllisissä adaptiivisissa taidoissa. Tämä vammaisuus on saanut alkunsa ennen kuin henkilö on täyttänyt 18 vuotta.

--

Eli kyse ei ole mistään liikuntavammasta, vaikka semmoinen usein vaikeammin kehitysvammaisilla onkin. Kehitysvamma on aina aivoperäinen ja ilmenee monella osa-alueella elämässä.

Minullakin on tai oli kuulemma dysfasia, mutta luulen minulla olevan ennemminkin autismia; asperger. Äitin minulle näitä selitellyt, kuten onnettomuuden aiheuttamaa kaiken näköistä, eikä sairaalasta saatujen lappujen mukaan ole kuin kehityshäiriötä. Teen musiikkia ja vähän valokuvailen, mutta olen sosiaalisesti kömpelö ja outo. Olen lähinnä vain taiteilijasielu.

Onhan asia sinun kohdallasi selkeytynyt?

En näe sinulla kehitysvammaa, mutta ehkä jotain muuta häikkää plus pa kat kotiolot. 

Oma tarinani on hyvin samalainen kuin sinun: Vanhemmilleni sanottiin etten ole koulukypsä ja puhuttiin jostain.. kouluneuvolasta? En ole nyt varma. No kuitenkin vanhempani olivat sitä mieltä ettei minussa ole mitää vikaa ja että menen kouluun. Eihän siitä mitään tullut. En oppinut yhtään mitään ja läksyjä tein tuntikaupalla itkien isän huutaessa että ei voi olla noin per keleen vaikeaa. Sain  kuulla olevani tyh mä, idi ootti jne. Olisin varmaan jäänyt luokalle jo ekaluokalla, mutta opettaja sääli minua. Toisen luokan sitten kertasin. Olin itkuherkkä ja minua kiusattiin. Kun olin neljälnellä luokalla vanhemmille ehdottiin pienryhmää, isä sanoi heti jyrkän ein mutta äiti onneksi ylipuhui isän. Pienryhmässä, mukauteuilla kirjoilla, aloin oppia ja saada ikätovereita kiinni. 

Ikävä kyllä ehdin naimisiin ja tehdä kolme lasta ennenkuin selvisi että minulla on ADHD ja luultavasti lievä kehitysvamma.  Tämä perityi lapsilleni ja mieheni kokee tulleensa huijatuksi. Kokee tosi rankaksi kaikki toiminta ja puheterapiat ym. 

Et ole. Sun jankkaukset on hokattu kyllä, mutta erilaisuus on rikkautta..

Aspergeria minäkin veikkaisin. Oma mies ja poika ovat ASseja, ja kovin tutulta kuulostaa, paitsi nuo raivokohtaukset, joiden uskon liittyvän huonoon kohteluusi.

Kirjallisesti olet ainakin lahjakas ja älyltään ihan normi. Ehkä olet liian älykäs ja se heijadtuu ympäristössäsi "kehitysvammana"..

Pasi naisena, lässyn lässyn lää. Kuule Pasi! Naisen elämän keskipiste ei ole mies, mutta sinun on.