Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erosta eteenpäin?
dg
23.07.2017 |
Pitkä parisuhteeni tuli noin 1,5 vuotta sitten tiensä päähän. (Ex-)Puolisoni henkinen oireilu sai sellaiset mittakaavat, ettei suhteen jatkuminen ollut mahdollista. Itse olisin vielä silloinkin kääntänyt jotkut "kivet", koska ajattelin että olen sitoutunut tähän suhteeseen lopuksi elämää. Hän ei halunnut/kyennyt.
Ehkä tuon sitoutumisen takia tuntuu edelleen todella vaikealta edes ajatella lähestyvänsä vastakkaista sukupuolta. En osaa kuvitella itseäni uuteen suhteeseen, tai edes deittailemaan. Tunteet entistä kumppania kohtaan ovat lähinnä suru, sääli ja myötätunto. Joinain päivinä olen edelleen epäuskoinen, miten meille kävi näin. Mitään haaveita yhteenpaluusta ei ole, sen suhteen olen täysin realisti.
Ystävät vitsailevat sinkun mahdollisuuksista "pitää hauskaa", minä katselen esim. kaupungilla ihmisiä ja mietin miten ihmeessä olisin enää ikinä kenenkään kanssa, millään tasolla. Tuntuu kuin kaikki tarve henkiseen tai fyysiseen läheisyyteen olisi kuollut.
Usein mietin, että onko tässä jokin ongelma. Elämä voi mennä näinkin. On läheisiä/ystäviä, harrastuksia, mieleinen työ, matkustelen vaikka yksinkin. Joskus tulee kipu ja sen myötä kysymys: voiko tästä mennä eteenpäin? Palaako kiinnostus olla lähellä toista tai kiinnostua toisesta? Ja se pitkään suhteessa olleen epävarmuus, miten toimia nykyisessä nettideittailumaailmassa? Nuoruudessa kumppani löytyi yöelämästä, nyt ei enää jaksaisi siellä juosta, vaikkei ikää niin kauheasti olekaan. Edellisessä suhteessa koetun jälkeen pelkään olevani liian "tarkkaavainen" hakemaan ihmisistä potentiaalisia ongelmia. Oman tilan tarve on kasvanut entisestään sen jälkeen, kun toisen ihmisen ongelmat valtasivat omankin pään. Paluu omaksi itsekseen on ollut pitkä tie ja on edelleen varmaan kesken. Ehkä siksi minusta ei olekaan suhteeseen? Edes yhdeksi yöksi.
Onko muita samaa kokeneita? Miten elämä jatkui?
Kommentit (3)
Kiitos vastauksestasi! Siinä oli monta asiaa, josta virisi ajatuksia.
Olet oikeassa, että surutyö on tehtävä. Tuo sanapari loppuiän kumppani on jotenkin merkittävä. Irti on päästettävä paitsi edellisestä suhteesta, myös illuusiosta siitä, että olisi jokin loppuelämän kumppanuus. Puolison henkinen sairastuminen on jotain sellaista mitä on vaikea kuvitella, ennen kuin sen kokee. Ikäänkuin se ihminen, jonka kanssa menit yhteen, muuttuisi (ja käytännössä muuttuukin) toiseksi. Ehkä voimakkaassa uskoon tulemisessa on jotain samaa; jokin tekijä on niin vaikuttava, ettei sitä ihmistä jonka tunsit, enää ole. Tai se, miten päihteet muuttavat persoonallisuutta.
Kyllä, perusturvallisuuden tunne siinä järkkyy.
Ehkä joidenkin ihastumisten kautta minullakin tulee toisenlainen vaihe. Toisaalta useimmin vallitseva "buddhalainen tyyneys" sen suhteen, etten kaipaa ihmissuhderintamalla mitään, on omalla tavallaan virkistävä. Nuorempana oli tunne, että yksin on jotenkin vajaa. Sen on ainakin aika ja elämänkokemukset korjanneet...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt sitten kannattaa elää kuin haluaa. Jos uusi puoliso ei kiinnosta juuri nyt niin ei ole mikään pakko. Elä niin että olet onnellinen
Alue: Aihe vapaa
Hmm..yleisesti annetaan sellainen kuva, että "normaalisti avioerosta toipuu kahdessa vuodessa ja sen jälkeen on valmis uuteen suhteeseen". Itselläni on samantyyppisiä kokemuksia kuin sinulla enkä edelleenkään nyt viiden vuoden kuluttua ole varma uskallanko kokeilla uutta suhdetta. Kenties joissain tapauksissa vaikeat ihmissuhteet voi haavoittaa jotain perusluottamuksessa paljon syvemmältä. Tarkoitan tässä vaikella ihmissuhteella esim. sellaista avioliittoa jossa läsnä on mielenterveyden häiriöitä tai pahimmillaan manipulointia, hyväksikäyttöä tai henkistä/fyysistä väkivaltaa, alkoholismia, huumeita jne.
Ihmiset on myös herkkyydeltään erilaisia. Herkemmällä on vaikeampaa päästää ketään lähelle.
Kysyit voiko mennä eteenpäin ja voiko koskaan toipua? Uskon että sinullakin arki alkaa näyttäytymään ihan uudenlaisena ja ihanana kunhan päästät irti surusta ja entisestä kumppanista. Sitä asiaa kannattaa tietoisesti työstää. Itse olen herkästi ihastuvaa sorttia, joten ihastuksia on ollut vaikka ne ei ole mihinkään johtaneetkaan. Ehkä sitä loppuiän kumppania ei tarvi heti löytääkään vaan treffailee ens'alkuun vähän kevyemmin. Tsemppiä!