Miten te muut omaa aikaa ja hiljaisuutta kaipaavat olette pärjänneet äiteinä?

Vaikeaa muotoilla kysymys lyhyeksi otsikoksi... Olen tilanteessa jossa olisi ajankohtaista alkaa yrittää vauvaa. Olen periaatteessa todella innoissani ajatuksesta, sillä elämä on kaiken kaikkiaan sillä mallilla että aika on oikea, ja pitkän pohdinnan jälkeen koemme olevamme siihen valmiita. Aivan erityisesti sulan ajatuksesta, että miehestäni tulisi isä. Hän tulee olemaan upea isä, olen siitä ihan varma :)

Mutta... Miten minä pärjään äitinä, jos saamme lapsen? Kaipaan usein rauhaa ja hiljaisuutta, ja omaa aikaa. Parisuhteessa eläminen on ihanaa monin tavoin, mutta rakastan yli kaiken niitä hetkiä jotka joskus saan viettää yksin kotona. Yksin, omassa rauhassa. Se on suurinta luksusta. Jos lapsi tulee, ja jään kotiin häntä hoitamaan, niin tulenko sekopäiseksi kun en enää saa koskaan olla yksin? Entä sitten kun lapsi kasvaa, tulee mm. uhmaikää ja muuta, selviänkö siitä ollenkaan? Joskus jopa yhteinen vapaapäivä miehen kanssa väsyttää minut; tarvitsen hengähdyshetkiä ihan yksin. (Tätä ei pidä ylianalysoida, tällainen vaan olen. Meillä ei ole miehen kanssa mitään ongelmia.)

Jos joku tunnistaa itsensä kaltaisekseni, niin miten teillä on äitiys sujunut?