Miten te muut omaa aikaa ja hiljaisuutta kaipaavat olette pärjänneet äiteinä?

Meillä on muutamia sääntöjä. Mun pitää saada aamulla lukea lehteä rauhassa. Mä olen opettanut lapset siihen, että silloin ei saa häiritä ellei ole pakko.

Sitten meilläkin vuoroilloin huolehditaan lapset sänkyyn. Meillä vanhin siis jo 10.

Mulla on oma huone, tosi pieni, oikeastaan ikkunallinen vaatehuone. Mutta siellä on tuoli, jossa voin istua ja laittaa oven kiinni.

Mulla on omia menoja, niistä kannattaa pitää kiinni myös vauva-aikana.

Aikaisempi kirjoittaja on oikeassa.

Kyllä ihmiset pärjäävät vankilassakin.

Kannattaa miettiä, riittääkö se pärjääminen, vai haluaisiko elämältä jotain muutakin.

Mä en ymmärrä alapeukuttajia tässä ketjussa😕 äidit tsemppaa raskaana olevaa ja jakaa vinkkejä jaksamiseen ja niitä alapeukutetaan. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tämä kesä kun 10v ei mene ennen 23 nukkumaan alkaa ottaa voimille, ja varmasti teini-iässä valvoo kouluiltoinakin.... Toisaalta iso lapsi osaa antaa rauhaa aamusta eikä ole jo 07 pomppimassa ja kyselemässä aamupalaa.

Kyllä mä niin odotan että tuo muuttaa omilleen asumaan.

Mitä kymmenvuotiaasi sitten tekee iltaisin? Itse olin myös valvovaa sorttia, mutta olin huoneessani melkein aina enkä varmasti ollut siinä mielessä äidille vaivaksi. Aamu- tai välipalankin osasin tehdä itse.

Tuossa se pyllistelee ja jumppaa ja lukee samalla akuankkaa. Yleensä komennetaan omaan huoneeseen 22 mennessä ettei aikuisten tv-ohjelmat vie yöunia. Kyselee kaikenlaista ja hölisee joutavia (ii-kieltä tms) valveillaoloaikansa. Nyt heinäkuussa kaveritkin on jossain reissussa.

välillä käy kuvaamassa barbeja pihalla, sitten niitä kuvia pitää katsoa, sitten editoi barbit tropiikkiin uinarannalle ja ohjelma vaatii apua ja tietsikka kaatuu ja ÄITIII... Ja lopulta pitää tietenkin katsoa valmiit tuotokset. Eli parhaimmillaankin sitä rauhaa pätkitään jatkuvasti.

Toki katsoo välillä leffaa ja lukutoukkana lukee kirjoja tai ohjelmoi tietsikalla ja toimii ne aamun ja iltapäivän äidin-oma-aika-hetketkin, eli häiritä saa vain jos talo palaa. Mutta tuntuu että tarvitsisin sitä aikaa huomattavasti enemmän kuin lapselle olisi kohtuullista.

Eikä se iltapalakaan niin omatoimista ole mitä mä söisin, voiko tän avata ja voiko tuota ottaa -kyselyineen, vaikka samalla voikin lojua sohvalla ja lukea palstaa.

Toinen nyt kesälomalla on ollut seksin puute... Lapsi valvoo siihen asti kuin isänsäkin ja herää ennen minua. Päiväsaikaan jostain syystä kaverit on meillä eikä meidän ipana kavereilla... Ei tuota voi edes lähettää lähikauppaan ostamaan maitoa, kun sinne on 10km matkaa.

Aika keskinkertaisesti :D Onneks lapsen isä on sosiaalinen ja jaksaa touhuta pojan kanssa. Lopetin hoitovapaankin reilusti suunniteltua aiemmin kun ei musta vaan ollut kotiäidiksi, olin tulla hulluksi. Kun palasin työelämään, jaksan myös lapsen kanssa. Paristi vuodessa matkustan ulkomaille ilman lasta. Mutta on sitä jatkuvaa älämölöä ja melskettä hankalaa sietää, oon niin rauhaa rakastava. Ja sitä, että joku on kokoajan henkilökojhtaisessa tilassa, vaatii huomiota, kärttää...

Tän takia mulla on vaan yks muksu ja veikkaan että ainoaksi hän jää. Maailman rakkain tuo poika on, mutta itse en kyllä oo mikään lapsille täysin omistautuva Muumimamma -tyyppi. oon hyväksynyt sen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä alapeukuttajia tässä ketjussa😕 äidit tsemppaa raskaana olevaa ja jakaa vinkkejä jaksamiseen ja niitä alapeukutetaan. Miksi?

Minä alapeukutin tuota kliseistä "oma lapsi on ihan eri"-soopaa. Ainakaan minulle ei ole ollut. Yhtä kamalaa on kuunnella oman lapsen kiukuttelua ja "äiti äiti äiti kato kato kato "-vonkumista sata kertaa päivässä. Itse asiassa se on mielestäni pahempaa koska tilanteet on hoidettava itse eikä voi vaan lähteä pois.

Vierailija kirjoitti:

Muistutan tärkeästä asiasta, nimittäin mahdollisuudesta jäädä yh.ksi. Koskaan ei voi etukäteen luottaa siihen, että mies pysyy arjessa.

Et voi tietää saatko terveen vauvan taikka kaksoset. Puhun kokemuksesta.

Perheenä olemisesta on erilaisia kokemuksia. Minulle se oli raskainta aikaa elämässäni kun kaksospoikani olivat 1-4 vuotiaita ja hoidin heidät yksin. En vieläkään tiedä miten edes selvittiin😞

Hanki ja pidä ne turvaverkot..

Toi viimeinen lause vähän särähti korvaan. Mistät otat ne turvaverkot, jos ei ole isovanhempia, sukulaisia, ystäviä, vertaistukea tarjoavia?

Jos ja kun mies lähtee, siinähän olet ihan yksinäsi. Sossu "auttaa" korkeintaan huostaanottamalla lapset.

Tämä on oma kokemukseni.

Erottuani en kaipaa suhdetta enkä meteliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistutan tärkeästä asiasta, nimittäin mahdollisuudesta jäädä yh.ksi. Koskaan ei voi etukäteen luottaa siihen, että mies pysyy arjessa.

Et voi tietää saatko terveen vauvan taikka kaksoset. Puhun kokemuksesta.

Perheenä olemisesta on erilaisia kokemuksia. Minulle se oli raskainta aikaa elämässäni kun kaksospoikani olivat 1-4 vuotiaita ja hoidin heidät yksin. En vieläkään tiedä miten edes selvittiin😞

Hanki ja pidä ne turvaverkot..

Älkää tehkö lapsia ihan randomin kanssa. Katsokaa,että on kunnollinen ja sitoutuu perheeseen.

Toi viimeinen lause vähän särähti korvaan. Mistät otat ne turvaverkot, jos ei ole isovanhempia, sukulaisia, ystäviä, vertaistukea tarjoavia?

Jos ja kun mies lähtee, siinähän olet ihan yksinäsi. Sossu "auttaa" korkeintaan huostaanottamalla lapset.

Tämä on oma kokemukseni.

Ihan hyvin. Nyt ovat aikuisia ja omaa aikaa ja hiljaisuutta riittää.

Uppp

Hankin lapset miehen kanssa, joten lapsilla on myös isä. Se isä hoitaa lapsia silloin, kun minä tarvitsen omaa aikaa ja hiljaisuutta. Olemme myös opettaneet lapsille, että jatkuvasti ei tarvitse olla äänessä. 

Kaikkeen tottuu. Lapsettoman sitä kuvittelee tarvitsevansa sitä ja tätä, mutta sitten kun ne lapset ovat siinä, pärjääkin vallan mainiosti vaikka ei saisi omaa aikaa edes vessassa. 

Meillä ovat tukiverkot kaukana, joten omakin lääke on vuorottelu. Arkena karkeasti joka toinen ilta toinen harrastaa ja viikonloppuisin toinen hoitaa aamuherätyksestä päiväunille laittoon "oman" aamunsa.

Yllättävän paljon myös tulee tehtyä lapsen kanssa asioita, joita aikaisemmin teki yksi. Esim. nautimme yhdessä pyörälenkeistä, hiihtämisestä ja mustikassa käymisestä, mistä saa saman energian kuin aikaisemmin yksin.

Eli yksin olosta ei olla tingitty vaan sitten parisuhdeajasta. Mennään sillä ajatuksella eteenpäin, ettei tämä kauaa kestä.

Minulla on vain yksi lapsi. Ei siitä paljon melua lähde kun kotona ollaan. 

Olen pärjännyt huonosti. En tiennyt miten ärtyinen musta tulee ylikuormittuneena. En ole moneen vuoteen jaksanut yhtään mitään. Lapsen isäkin on uupunut ja ärtynyt koska hoitovastuu on painottunut hänelle kun uuvuin täysin. Jouduin lopettamaan työnteon kokonaan ja sekään ei ole pahemmin auttanut koska en jaksa vieläkään vaikka siitäkin on jo vuosia.

Tahtoikä oli kamala. Nyt on se vaihe kun meidän kotiin tulee välillä iso lapsilauma lapsen kavereita ja heistä lähtee kova meteli. Mutta ainakin silloin saa olla muuten rauhassa. 

Kakkosasunto riittävän kaukana ja pitkät viikonloput kummallekin vanhemmalle erikseen ;)

Lapsi täytti just 18 ja kysyi voiko hänkin viettää siellä asunnolla aikaa yksinään....

Vierailija kirjoitti:

Hankin lapset miehen kanssa, joten lapsilla on myös isä. Se isä hoitaa lapsia silloin, kun minä tarvitsen omaa aikaa ja hiljaisuutta. Olemme myös opettaneet lapsille, että jatkuvasti ei tarvitse olla äänessä. 

Lasten isä voi valitettavasti kuolla. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vain yksi lapsi. Ei siitä paljon melua lähde kun kotona ollaan. 

Meilläkin on yksi lapsi, mutta hänellä on ADHD joten hölöttää koko ajan. Tylsistyy myös nopeasti ja valittaa kuinka tylsää on. Todella raskasta varsinkin kun itsellänikin on ADHD ja ajatus katkeaa joka kerta kun mut keskeytetään. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen tottuu. Lapsettoman sitä kuvittelee tarvitsevansa sitä ja tätä, mutta sitten kun ne lapset ovat siinä, pärjääkin vallan mainiosti vaikka ei saisi omaa aikaa edes vessassa. 

Tämä ei pidä paikkaansa.