Hei sinä, jonka omassa lapsuudessa oli tiukka kuri - millainen sinusta tuli?

Olen tasapainoinen ja pystyn eläytymään muiden ihmisten elämään. Olen ekologinen ja tasapuolinen, huumorintajuinen eikä minulla ole tai ole ollut mitään addiktioita tai mielenterveysongelmia koskaan. Olen korkeakoulutettu ja saan ns hyvää palkkaa.

Kapinoin melko reippaasti murrosiässä, mutta myöhemmin tuli vähän enemmän järkeä. Nyt on kaksi maisterintutkintoa ja ymmärrystä, miksi nipottavat vanhemmat ärsyttää.

Täysipäinen aikuinen, joka osaa käyttäytyä. Omia lapsia minulla ei ainakaan vielä ole, mutta jos sellaisia joskus saan, niin aika paljon hyviä malleja voin kopioida omasta lapsuudestani, vaikka ihan kaikissa asioissa en ehkä olisi yhtä tiukka. Minulle ainakaan ei tullut mitään kapinavaihetta. Isoveljeni otti enemmän yhteen vanhempiemme kanssa, ja pikkuveljien kohdalla vanhemmat ottivat muutenkin jo vähän rennommin.

Olen perheemme ainut tyttölapsi ja ainut kenelle pidettiin kova kuri. Nykyään olen ainut perheestämme joka on ns. pärjännyt elämässä hyvin. Tosin tuntui että elämäni alkoi vasta, kun muutin kauas lapsuuden kodistani.

Omat lapseni kasvatan rennommalla otteella mutta siten että heistä tulee rehtejä, reippaita ja kunnollisia. Omat luonteet ja mielipiteet saa tuoda esiin ja niitä arvostetaan toisin kuin omassa lapsuuden kodissani.

Kyselen, koska itse muistan säälineeni niitä kavereita, joilla oli kotona tiukkaa. Minä itse olen keskivertotiukasta kurista. Ajattelin kuinka kauheaa olisi, jos asuisin tuossa perheessä.

Mitä te taas ajattelitte, kun pääsitte kylään vapaan lasvatuksen perheeseen?

Hyvin miellyttämisenhaluinen, en osaa sanoa omaa mielipidettä. Ekan kerran muistan lapsena, kun kenkäkaupassa myyjä kysyi, tuntuvatko kengät sopivilta enkä uskaltanut sanoa niiden puristavan, kun pelkäsin myyjän suuttuvan. Ekan lapsen jälkeen neuvolassa terveydenhoitaja kysyi minulta, miten minä voin ja minä mietin, mikä tuohon on oikea vastaus. Meillä ei todellakaan ollut mitään uhmaikää tai teinikapinaa.

Kaikenkaikkiaan minusta tuli alisuoriutuja, joka ei osaa pitää puoliaan. Olen se, joka jää töissä pidentämään päivää toisen puolesta, etten vaan pahoita toisen mieltä.

Kesti pitkään tajuta, että maailma ei suistu raiteiltaan vaikka lauantaina nukkuu pitkään, tekee ensin jotain kivaa ja siivoaa nopeasti vasta sitten. Ja naapuri ei ihan oikeasti ajattele minusta mitään, vaikka olen pyjama päällä monta tuntia heräämisen jälkeen.

Hyvin ujo ja arka. Sisältä olen kuollut eikä ole elämänhalua ja elämä ja ihmisten tapaaminen pelottaa.

Mitä ap tapahtui, jos lapset eivät noudattaneet kuria? Mitä tuo organisoitu ja järjestyksessä tehty kotielämässä tarkoittaa?

Jäin nimittäin miettimään, oliko meillä tiukka kuri vai ei? En muista erityisesti venkoilleeni ruokapöydässä? Kotiintuloajat oli jne.? Lapsena leikin paljon, olin ulkona, luin kirjoja. Meillä sai sanoa ei ja riidellä vanhempien kanssa, enkä silti ollut paha lapsi :)

Miehen kotona ei saanut, lasten harrastukset oli turhia. Mies käy vain harvoin kotonaan ja eikä juuri soittele lapsuuden kotiinsa. Meistä molemmista tuli DI.

Minusta tuli napakka ja topakka. Saan asioita aikaan, kykenen toimimaan organisoidusta ja tarvittaessa hyvinkin nopeasti muuttamaan suunnitelmaa ja silti kaikki langat pysyvät käsissä. Osaan olla ihmisten kanssa, ottaa muita huomioon, mutta en sorru paapomaan. Lapsilleni olen tarpeeksi hyvä äiti, koska lapset osaavat olla ihmisiksi. Joustan paljon järkevämmin kuin tuuliviiriperheiden kasvatit.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin ujo ja arka. Sisältä olen kuollut eikä ole elämänhalua ja elämä ja ihmisten tapaaminen pelottaa.

Mutta voihan se olla että kurin olisi pitänyt olla vielä astetta tiukempi kuten vanhempani sanovat. (Ja anoppi).

Minä olen pärjännyt ihan Ok. Akateeminen pitkässä avioliitossa oleva monilapsisen perheen ihan tyytyväinen äiti. Ei elämä ole täydellistä, mutta ei kenelläkään ole.

En vaihtaisi lapsuuttani toiseen. Nyt juuri luokkakaverit järjestelevät luokkakokousta, ja kyllä Facebookin kautta näyttää siltä, että ne vapaan kasvatuksen hedelmät eivät niin hirveän onnellisilta vaikuta. On eroja, kovaa alkoholin käyttöä, jopa itsemurhia.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tapahtui, jos lapset eivät noudattaneet kuria? Mitä tuo organisoitu ja järjestyksessä tehty kotielämässä tarkoittaa?

Jäin nimittäin miettimään, oliko meillä tiukka kuri vai ei? En muista erityisesti venkoilleeni ruokapöydässä? Kotiintuloajat oli jne.? Lapsena leikin paljon, olin ulkona, luin kirjoja. Meillä sai sanoa ei ja riidellä vanhempien kanssa, enkä silti ollut paha lapsi :)

Miehen kotona ei saanut, lasten harrastukset oli turhia. Mies käy vain harvoin kotonaan ja eikä juuri soittele lapsuuden kotiinsa. Meistä molemmista tuli DI.

En tiedä, koska en koskaan nähnyt heidän kapinoivan.

Organisoimisella tarkoitin, että vkl- aamulla oli pakko herätä viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko pedata sänky, isomman pakko pitää rattaista kiinni kävellessä, pakko laittaa kengät riviin, pakko vaihtaa ulkofarkut sisääntullessa sisäfarkkuihin (koska lahkeissa hiekkaa), pakko pestä hampaan viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko syödä iltapalaa tietyssä kellossa, pakko ulkoilla vähintään tunti päivässä, pakko harrastaa yhtä liikuntaa ja yhtä taidetta....... siis tietysti iästä riippuen, mutta siis näin tehtiin aina, ei poikkeuksia, vaikka tilanne olisi sallinut. Kun kello oli jotain, niin sitten tehtiin. Kun rattaista pitää pitää kiinni, siitä pidetään vaikka keskellä metsää.

Ap

Minulla ja sisaruksillani kuria riitti👉

https://nowyounowmystoryy.blogspot.fi/?m=1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tapahtui, jos lapset eivät noudattaneet kuria? Mitä tuo organisoitu ja järjestyksessä tehty kotielämässä tarkoittaa?

Jäin nimittäin miettimään, oliko meillä tiukka kuri vai ei? En muista erityisesti venkoilleeni ruokapöydässä? Kotiintuloajat oli jne.? Lapsena leikin paljon, olin ulkona, luin kirjoja. Meillä sai sanoa ei ja riidellä vanhempien kanssa, enkä silti ollut paha lapsi :)

Miehen kotona ei saanut, lasten harrastukset oli turhia. Mies käy vain harvoin kotonaan ja eikä juuri soittele lapsuuden kotiinsa. Meistä molemmista tuli DI.

En tiedä, koska en koskaan nähnyt heidän kapinoivan.

Organisoimisella tarkoitin, että vkl- aamulla oli pakko herätä viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko pedata sänky, isomman pakko pitää rattaista kiinni kävellessä, pakko laittaa kengät riviin, pakko vaihtaa ulkofarkut sisääntullessa sisäfarkkuihin (koska lahkeissa hiekkaa), pakko pestä hampaan viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko syödä iltapalaa tietyssä kellossa, pakko ulkoilla vähintään tunti päivässä, pakko harrastaa yhtä liikuntaa ja yhtä taidetta....... siis tietysti iästä riippuen, mutta siis näin tehtiin aina, ei poikkeuksia, vaikka tilanne olisi sallinut. Kun kello oli jotain, niin sitten tehtiin. Kun rattaista pitää pitää kiinni, siitä pidetään vaikka keskellä metsää.

Ap

En minä tuossa näe mitään erityisen tiukkaa. Monilapsisen perheen arkea, jossa halutaan huolehtia lasten terveydestä ja kehityksestä. Ulkoilua vain tunti päivässä ei ole mikään kova vaatimus kenellekään.

Teininä kapinoin rajusti, aikuisena olen ulkoisesti pärjännyt elämässä.

Olen herkkä ahdistumaan ja pelkään tavallista enemmän osaanko "olla oikein", millaisen vaikutelman annan, käyttäydynkö pykälien mukaan, entä jos mokaan. Siis siinä määrin että päiväkotiin tutustuminen jännitti minua enemmän kuim lasta kun en tiennyt osaanko "olla oikein" siellä. Tai entä jos jonkun mielestä meillä on liian sotkuista, mulla mulla tilaisuuteen sopimattomat vaatteet, muistinko kiittää oikein mutten kuitenkaan liikaa etten kuulosta teennäiseltä?

Häpeä on syvällä. On pitänyt pinnistellä että antaa omiensa välillä mokatakin eikä vaadi liikaa, koska itsellä on se "mitä muut ajattelee". Olisi tosi kiva ollut manipuloida ujo leikki-ikäinen kiittämään lahjoista "koska kyllä nyt vaan kuuluu tapoihin ja mitä muutkin ajattelee", mutta sain hillittyä itseni ja annettua lapselle aikaa, kiitin puolesta, esimerkkinä. On tosi pelottavaa tehdä asioita jotka tekee ehkä väärin tai huonosti, parempi olka yrittämättä - teen pannukakkuja enkä lettuja koska pelkään että lettuni olisivat huonoja tai vääränlaisia. Mun vanhempani eivät olleet julmia tai rakkaudettomia, mutta he näkivät kasvatuksena sen jatkuvan huomauttelun huonosta käytöksestä, ja se kriittinen nonstopilla käytöstäni arvioiva ääni jatkaa edelleen päässäni. Ja jos en pidättelisi itseäni, jatkaisin samaa linjaa omien kanssa. Mutta yritän tosi tosi kovasti välillä muistaa, nähdä ja kuulla sen lapsenkin näkökulman _pelkän_ huomauttelun sijaan. On eri asia sanoa "istu paikallasi, häiritsee muita" kuin "muru, mistä noin levoton olo? mihin sinulla on kiire? [keskustelua aiheesta] jos et siinä malta niin istutko syliin hetkeksi / ymmärrän, onhan tää vähän tylsää, mutta muillekin tulee levoton olo jos vieressä toinen kiemurtelee, yritä nyt vielä hetki malttaa, jooko?".

Vierailija kirjoitti:

Hyvin miellyttämisenhaluinen, en osaa sanoa omaa mielipidettä. Ekan kerran muistan lapsena, kun kenkäkaupassa myyjä kysyi, tuntuvatko kengät sopivilta enkä uskaltanut sanoa niiden puristavan, kun pelkäsin myyjän suuttuvan. Ekan lapsen jälkeen neuvolassa terveydenhoitaja kysyi minulta, miten minä voin ja minä mietin, mikä tuohon on oikea vastaus. Meillä ei todellakaan ollut mitään uhmaikää tai teinikapinaa.

Kaikenkaikkiaan minusta tuli alisuoriutuja, joka ei osaa pitää puoliaan. Olen se, joka jää töissä pidentämään päivää toisen puolesta, etten vaan pahoita toisen mieltä.

Kesti pitkään tajuta, että maailma ei suistu raiteiltaan vaikka lauantaina nukkuu pitkään, tekee ensin jotain kivaa ja siivoaa nopeasti vasta sitten. Ja naapuri ei ihan oikeasti ajattele minusta mitään, vaikka olen pyjama päällä monta tuntia heräämisen jälkeen.

Sama. Meillä oli todella alistava natsikuri josta ei joustettu koskaan tippaakaan. Riittämättömyyden tunne ja alituinen häpeä seuraavat mukana aikuisuuteen asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tapahtui, jos lapset eivät noudattaneet kuria? Mitä tuo organisoitu ja järjestyksessä tehty kotielämässä tarkoittaa?

Jäin nimittäin miettimään, oliko meillä tiukka kuri vai ei? En muista erityisesti venkoilleeni ruokapöydässä? Kotiintuloajat oli jne.? Lapsena leikin paljon, olin ulkona, luin kirjoja. Meillä sai sanoa ei ja riidellä vanhempien kanssa, enkä silti ollut paha lapsi :)

Miehen kotona ei saanut, lasten harrastukset oli turhia. Mies käy vain harvoin kotonaan ja eikä juuri soittele lapsuuden kotiinsa. Meistä molemmista tuli DI.

En tiedä, koska en koskaan nähnyt heidän kapinoivan.

Organisoimisella tarkoitin, että vkl- aamulla oli pakko herätä viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko pedata sänky, isomman pakko pitää rattaista kiinni kävellessä, pakko laittaa kengät riviin, pakko vaihtaa ulkofarkut sisääntullessa sisäfarkkuihin (koska lahkeissa hiekkaa), pakko pestä hampaan viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko syödä iltapalaa tietyssä kellossa, pakko ulkoilla vähintään tunti päivässä, pakko harrastaa yhtä liikuntaa ja yhtä taidetta....... siis tietysti iästä riippuen, mutta siis näin tehtiin aina, ei poikkeuksia, vaikka tilanne olisi sallinut. Kun kello oli jotain, niin sitten tehtiin. Kun rattaista pitää pitää kiinni, siitä pidetään vaikka keskellä metsää.

Ap

En minä tuossa näe mitään erityisen tiukkaa. Monilapsisen perheen arkea, jossa halutaan huolehtia lasten terveydestä ja kehityksestä. Ulkoilua vain tunti päivässä ei ole mikään kova vaatimus kenellekään.

Tuo lista viittasi järjestelmällisyyteen. Mutta ei minun tarvinnut vaihtaa farkkuja, tai aina herätä tai harjata hampaat tietyllä kellonlyömällä. Oli erilaisia tilanteita ja erilaisia päiviä. Kunhan pesin hampaat ennen nukkumaanmenoa.

ap

Kapinoin teininä ihan hitosti. Vanhemmat sanovat että olin kamala, mutta oikeasti olin kuin kaikki muutkin, muut vain saivat mennä ja tehdä asioita joista minun piti tapella että saisin.. Yritin puhua vanhemmille että he voisivat tehdä jotain kompromisseja niin minäkin voisin tehdä, mutta ei.. Kaikki oli tehtävä niinkuin he sanovat, koska he sanovat. Nykyään olen ihan normaali kai? Omat lapseni aion kasvattaa rennommin, asioista voidaan puhua ja sääntöjä muuttaa jos on tarve jne.

Terapeutti ihmetteli miten meidän perheen lapsista ei kaikki ole alkoholisoituneet tai muuten asiat menneet huonosti. 

Itse pääsin asioissa eteenpäin vai omasta voimasta. Ei liity mitenkään vanhempiini vaan siihen että olen vastuussa omasta elämästä ja jätän vanhempieni mielipiteet täysin omaan luokkaansa. 

Minulla on lapsille sääntöjä, en ole vapaakasvattaja. Kotiin tullaan kun sanotaan ja välillä sovitaan niiden joustosta. Jos ei tule kotiin, huolestun. Silloin jotain on vialla! 

Sääntöjen piittaamattomuudesta lähinnä juttelen, korostan sitä että luotan lapsiini. Jos alkaa käyttää luottamusta väärin niin ollaan oltu yhteydessä jopa sellaisiin vapaa-ehtoisauttajiin jotka tukee lapsien ja nuorten kotioloja. Siis sellainen todella matalakynnyksinen paikka keskustella miksi lapsi vaikka varastaa tms. Suosittelen! 

Itse kun varastin ja kiusasin koulussa ja meitä ohjattiin juttelemaan niin äitini mielestä oli asiatonta keskustella lähisuvusta tai lapsuudestani, äiti lahjoi minut sieltä käymästä vaikka olisin varmasti hyötynyt siitä. Äidille olen korostanut kun olen käyttänyt lasta juttelemassa jollekin asiantuntijalle.

Vanhemmat kun voivat huonosti, he yhä toimii kuten muistan lapsuudestani. Joskus sanoin äidille etten vastaa kun hän kännissä soitti. Kun olin nuori, hän tuli kännissä juttelemaan huoneeseeni. Silloin saattoi kertoa rakastavansa minua, ei selvinpäin. 

Lapsilleni voin kertoa että rakastan heitä. Minun on helppo pysähtyä hetkeen ja sanoa tunteeni. Tämä on opettelun jälkeen. Minun ei pidä tunkea omaa mielipidettä lapselleni, eikä hänen pidä kaikkeen nöyrtyä. Mitä suuremmaksi lapsi kasvaa ja keskustelemalla huomaan milloin hän on valmis omiin valintoihin. 

En vaadi ruuan syömistä lautaselta, mutta maistaa kuuluu. En tee omia ruokia, vain mitä lapsi tahtoo vaan välillä tulee tyhmiäkin asioita. Meillä on suuri perhe, ei ole mahdollista tehdä yhtä ruokaa joka kelpaa kaikille. Joskus pitää kunnioittaa vaan sitä että on ruoka lautasella. Mutten määrittele ruokaa jonka jokainen syö, enhän itsekään aina syö samaa määrää ruokaa! 

Lapsen tarvitsema ruoka on vähäisempää mitä aikuisella ja laittamalla ruokaa vähemmän, lapsi saa positiivisen hetken ruokailusta koska saa syötyä ja kenties jopa otettua lisää.

Minusta on outoa jos joku sanoo aikuisen ihmisen käytöksestä onko hänet kasvatettu hyvin. Noin saattaa sanoa äärimmäisen sairas ja julma ihminen joka saa vaikka kommentin omasta käytöksestään tai sanoista/siitä ettei sano vaikka pitäisi sanoa. Todellisuus on yhdelle eri mitä se on toiselle toisen näkökulmasta; kumartaja pyllistää toiselle. 

Korrekti käytös saattaa olla toista kohtaan kuitenkin halventavaa. Vaikka osaa olla kohtelias, niin ei se tarkoita että osaa olla inhimillinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tapahtui, jos lapset eivät noudattaneet kuria? Mitä tuo organisoitu ja järjestyksessä tehty kotielämässä tarkoittaa?

Jäin nimittäin miettimään, oliko meillä tiukka kuri vai ei? En muista erityisesti venkoilleeni ruokapöydässä? Kotiintuloajat oli jne.? Lapsena leikin paljon, olin ulkona, luin kirjoja. Meillä sai sanoa ei ja riidellä vanhempien kanssa, enkä silti ollut paha lapsi :)

Miehen kotona ei saanut, lasten harrastukset oli turhia. Mies käy vain harvoin kotonaan ja eikä juuri soittele lapsuuden kotiinsa. Meistä molemmista tuli DI.

En tiedä, koska en koskaan nähnyt heidän kapinoivan.

Organisoimisella tarkoitin, että vkl- aamulla oli pakko herätä viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko pedata sänky, isomman pakko pitää rattaista kiinni kävellessä, pakko laittaa kengät riviin, pakko vaihtaa ulkofarkut sisääntullessa sisäfarkkuihin (koska lahkeissa hiekkaa), pakko pestä hampaan viimeistään tiettyyn kellonaikaan, pakko syödä iltapalaa tietyssä kellossa, pakko ulkoilla vähintään tunti päivässä, pakko harrastaa yhtä liikuntaa ja yhtä taidetta....... siis tietysti iästä riippuen, mutta siis näin tehtiin aina, ei poikkeuksia, vaikka tilanne olisi sallinut. Kun kello oli jotain, niin sitten tehtiin. Kun rattaista pitää pitää kiinni, siitä pidetään vaikka keskellä metsää.

Ap

Eli aivan mielivaltaista ja neuroottista stressierkkeilyä. Veikkaan, että isä, äiti tai molemmst saivat raivarin jos jostain (ulkopuolisesta) syystä asiat eivät menneet niinkuin päiväohjelma määräsi? Ja koko perhe oli sekaisin vielä viikon sen tapahtuman jälkeen..