Oletteko luovia? Harrastatteko jotain luovaa, esim. maalaamista, luovaa kirjoittamista?

Olen. Harrastan valokuvausta, nyt en tosin ole hetkeen järkkärillä kuvannut mutta jotain Insta-kuvia ihan puhelimella ottanut ja muokannut. Töissä kuvaan myös, mutta en siis työkseni. Maalaan joskus inspiraation iskiessä vesiväreillä ja lukiossa kirjoitin paljon runoja, mutta se harmillisesti jäi. Pidän luovuudestani ja töissäkin olen saanut hyvää palautetta ideoistani.

En vain yksinkertaisesti ole luova. Maalaaminen ja käsityöt olisivat kyllä mukavia juttuja, mutta nekin olisivat minulle lähinnä kädentaitojen opettelemista eikä luovuutta, koska maalaisin maisemia ja ompelisin valmiista malleista tms. 

Sama kuin edellisellä. Olin koulussa tosi hyväkin kuvaamataidossa ja käsitöissä, teknisesti. Ongelma oli, että vietin ensimmäiset 1,5h miettien, mitä tekisin kun en millään saanut mitään ideaa ja sitten suhaisin jotain puolessa tunnissa valmiiksi.

Tykkäsin niistä tunneista, joilla piti vain kopioida jotain, vaikka maalata hedelmäkori tai oli joku selkeä, helppo ja rajattu aihe. Painajaisia oli ne tunnit kun "tänään saatte tehdä ihan mitä tahansa!".. no jee.

Maailmoja luon mielessäni, ei kiinnosta laittaa nämä mihinkään jaettavaan muotoon.

Suunnittelin myös asoyn rapun tossa muutama vuosi sitten sekä saunan kontrastiväreineen, tasoineen ja materiaaleineen. Oli hieman huvittavaa liikkua 70.000e budgetilla ja isännöitsijä huomattaa että jos vaihtaa materiaaleja tulisi 200e lisäkulua... tai saunan uunista 400e lisää. Juuei, menee aika hyvin margiaalien sisälle.

Taiteilen likimain päivittäin. Piirrän tietokoneella (Photoshop + piirtopöytä) ja tyylini on semirealistinen ja saa vaikutteita mm. Ilya Kuvshinovilta, Marc Brunetilta ja Lois Van Baarlilta. Myös oma sarjakuva (jopa useampi) on suunnitteilla.

Kirjoitan harvemmin, mutta rakastin lukiossakin kaikkia kirjoitustehtäviä. Nykyään kirjoitan scifi"kirjaa" englanniksi, mutta harkitsen myös, että kirjoittaisinkin ensiversion suomeksi. Tekstin tuottaminen on aina ollut todella helppoa minulle.

Kyllä ole luova tietyillä osa-aluilla. Säveltelen päivittäin. En sen kummemmin asiaa mieti, lauluja vain putkahtelee mieleen. Joskus kirjoitan niitä paperille, joskus en. Teen myös paljon käsitöitä. Osa menee valmiin mallin mukaan, osa mallia soveltaen ja osa omalla mallilla. Sen sijaan kuvataiteeseen minulla ei ole minkäänlaisia lahjoja. Haluaisin maalata tauluja, mutta en vain yksinkertaisesti osaa. Tai saan toki värejä paperille, mutta se ei ole se, mitä toivoisin. Minä kun haluaisin, että ne maalaukset esittäisivätkin jotain. No, kaikkea ei voi osata. Siihen täytyy vain tyytyä. Luovahan voi olla muutenkin kuiten taiteiden alalla.

Olin joskus nuorempana luova. Tai kenties taide oli keino paeta todellisuutta kirjallisuuden, kirjoittamisen, maalaamisen ja piirtämisen pariin. Tai ehkä sitä kautta käsittelin vaikeita asioita elämässäni, kun ei kavereitakaan tuohon aikaan ollut. Nykyisemmin olen jättänyt kirjoittamisen pois, sillä en saa siitä sellaista iloa kuin ennen. Palo kirjoittamiseen on kadonnut. Onko muilla tätä samaa ollut havaittavissa? 

Koen kirjoittamisen niin henkilökohtaiseksi, etten tee sitä muuten kuin anonyyminä netissä. En ikinä voisi kirjottaa blogia, päiväkirjaa, novelleja tai runoja, koska pelkäisin, että joku joskus lukisi jonkun niistä ja pitäisi minua tyhmänä tai huonona.

Olen. Teen koruja, ompelen, maalaan, tuunaan huonekaluja ja askartelen. Mitenkään erityisen lahjakas en ehkä ole, mutta omaksi ilokseni teen.

Olen luova. Kirjoitan fiktiivisiä kertomuksia, erityisesti kauhunovelleja. Myös runoja olen kirjoittanut ja nuorempana maalasin öljyväreillä sekä piirsin hiilellä ja pehmeällä lyijykynällä. Novelli on kuitenkin minulle mieluisin "formaatti" toteuttaa luovuuttani.

Haluaisin olla luova useammin. Olen kuitenkin luova melko puhtaasti inspiraation pohjalta; en oikeastaan pysty toimimaan aikataulutetusti. Odotan vain aina sitä oikeaa hetkeä, itse en voi siihen vaikuttaa.

Ei voi tietää onko hyvä jossain luovassa puuhassa, jos ei koskaan edes kokeile. Olen nähnyt monesta askartelijasta kehittyvän tosi taitavia tekijöitä ja vaikkei niin taitava olisikaan, esimerkiksi käsityöt  tekevät hyvää aivoillekin.

Sävellän musiikkia

Olen luova

maalaamisesta en oikein tykkää, pitkäveteistä.

Olen harrastanut taidetta koko ikäni ja kokeillut varmaan jokaista lajia. Vähän olen opiskellutkin taidetta, mutta suurimmaksi osaksi oppinut itse. Ammattini on siis jotain ihan muuta, ja vapaa-aikaa ei ole koskaan tarpeeksi luovuuteen. En tylsisty ikinä, koska aina on monta projektia kesken. Eniten tykkään muotinukkejen maalaamisesta akryylimaaleilla ja nukeilla tarinoiden tekemisestä. Kirjoitan nyt kirjaksi tarinaa, jota olen muutaman vuoden ajan julkaissut netissä valokuvin höystettynä jatkosarjana. Viimeksi maalasin pari päivää sitten, ja tarinaan ja kirjaan keksin suunnilleen joka päivä jonkin uuden repliikin tai juonenkäänteen. Yleensä parhaat ideat tulevat yöllä ja varhain aamulla.

Vierailija kirjoitti:

Koen kirjoittamisen niin henkilökohtaiseksi, etten tee sitä muuten kuin anonyyminä netissä. En ikinä voisi kirjottaa blogia, päiväkirjaa, novelleja tai runoja, koska pelkäisin, että joku joskus lukisi jonkun niistä ja pitäisi minua tyhmänä tai huonona.

Mitä sitten, jos joku pitäisi sinua kirjoitustesi perusteella tyhmänä tai huonona? Eiväthän tekstisi sinua kokonaisuudessaan määritä.

Estääkö epäonnistumisen pelko sinua olemasta luova?

Jos niin on, niin kannattaa ajatella siten, että tekstisi tärkein ominaisuus on, että se on valmis, loppuun saatettu. Vasta toiseksi tärkein on sen sisällöllinen ja tyylillinen taso. Kirjoita valmiiksi tekstejä, joiden tasoon itsekin olet tyytymätön ja ole sen sijaan tyytyväinen siihen, että kirjoitit sen valmiiksi. Tämä on tärkeä periaate: yksi huono on parempi kuin nolla hyvää.

Olin pitkällä sairaslomalla ja köyhä vuosia sitten. Tuttavani opetti papier mache-tekniikoita ja alkuun pääsin sanomalehdillä ja tapettiliisterillä. Hämmästykseni osasin tehdä aika hienoja eläinhahmoja. Niitä syntyi niin paljon, että myöhemmin olen päällystänyt niitä betonilla puutarhapatsaiksi. Sittemmin olen jatkanut eri materiaaleilla muoailua, isoa ja pientä. On todella rentouttavaa nähdä käden jälkensä muotoutuvan halutuksi hahmoksi.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen kirjoittamisen niin henkilökohtaiseksi, etten tee sitä muuten kuin anonyyminä netissä. En ikinä voisi kirjottaa blogia, päiväkirjaa, novelleja tai runoja, koska pelkäisin, että joku joskus lukisi jonkun niistä ja pitäisi minua tyhmänä tai huonona.

Mitä sitten, jos joku pitäisi sinua kirjoitustesi perusteella tyhmänä tai huonona? Eiväthän tekstisi sinua kokonaisuudessaan määritä.

Estääkö epäonnistumisen pelko sinua olemasta luova?

Jos niin on, niin kannattaa ajatella siten, että tekstisi tärkein ominaisuus on, että se on valmis, loppuun saatettu. Vasta toiseksi tärkein on sen sisällöllinen ja tyylillinen taso. Kirjoita valmiiksi tekstejä, joiden tasoon itsekin olet tyytymätön ja ole sen sijaan tyytyväinen siihen, että kirjoitit sen valmiiksi. Tämä on tärkeä periaate: yksi huono on parempi kuin nolla hyvää.

Niin, minusta kun nolla hyvää on parempi kuin yksi huono. On helpompi ajatella, että minussa on toteuttamatonta potentiaalia kuin yrittää ja todeta olevansa huono. Ehkä inho omaa epätäydellisyyttä kohtaan ja henkilökohtaisuus on ne, jotka estää haluamasta näyttää muille omia tekeleitä ja ylipäänsä tekemästä niitä. Kaikessa luovassa tekemisessä tulee paljastaneeksi jotain sellaista itsestään, minkä haluan mielummin pitää yksityisenä. Kirjoittaminen on minulle äärimmäisen henkilökohtaista ja vaikka kyseessä olisi joku ihan mitätön asia, häpeilen jotenkin ihan hirveästi jo pelkkää ajatusta, että joku näkisi jotain itse tuottamaani. Ajatuksen tasolla olisi kiva kirjoittaa, piirtää yms. mutta siihen liittyy minulla jotenkin hirveän paljon paineita ja häpeää, vaikka tekisin niin vain itselleni. Olen erittäin kriittinen kaikkea omaa tekemääni kohtaan, eikä mikään ole koskaan tarpeeksi hyvä.

On helppo heittää asiat läpäksi, mutta kun yrittää tehdä parhaansa ja vuodattaa paperille jotain tosissaan, ihan oikeasti yrittäen, en kestä kritiikkiä tai edes sen mahdollisuutta, tai oikeastaan kyseessä on ennemmin se huomio, joka siitä seuraa. Kerran minut laitettiin lukemaan oma esseeni luokan eteen ja itkin ja änkytin koko ajan alusta loppuun ja häpesin ainakin loppuvuoden ja tavallaan vähän edelleenkin. Vaikka minuthan laitettiin lukemaan se, koska essee oli opettajan mielestä hyvä. Lintsasin koulusta pari seuraavaa päivää, koska en yksinkertaisesti kehdannut mennä sinne. Kuvistunnilla kirjoitin nimeni aina mahdollisimman pienellä jonnekin piirustuksen nurkkaan takapuolelle, jotta seinälle laitettaessa kukaan ei tietäisi, kenen tekemä se on. Ja ymmärrän, että tällaiset tuntemukset ovat ihan älyttömiä. Jollain tavalla jo sanat luovuus, itsensä ilmaisu ja taide ahdistavat jollain tavalla, koska liitän siihen lähinnä negatiivisia tuntemuksia. En siis oikeastaan tiedä voisinko olla luova, koska en koskaan edes yritä. En sinänsä kyllä kaipaakaan sitä, koska asia ahdistaa. Minun on myös jollain tavalla epäluontevaa ja vähän vaikeaa olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka nauttivat esiintymisestä, näyttelemisestä, laulamisesta ym. asioista ja puhuvat niistä, vaikka nautinkin taiteesta katselijan roolissa. Olen ehkä vähän kateellinen ja samalla harmittaa oma epävarmuus.

Olen juuri se tyyppi, joka ruokaa tehtyään ei saa itse palaakaan alas ja tuijottaa muita intensiivisesti kunnes näkee, että muut eivät tyyliin oksenna sitä pois :D

Näin vois sanoa, teen paljon käsitöitä ja askartelen. Langoista syntyy omilla malleilla leluja ja tekstiilejä. Kortteja ja muutakin askartelua teen viikoittain. Joskus olen kirjoittanut lastenrunojakin. Osaisinpa vielä maalata tai piirtää niin kokoaisin kirjaksi.

Sävellän, sanoitan ja soitan rumpuja.

Kirjoitin tänään runon. Kaverini on kirjoitellut lyrics eli laulunsanoja, mutta en oikein ymmärrä, miten se tapahtuu jos ei ensin ole sävelmää. Kumpi tulee ensin sävel vai sanat?

Piirrän, maalaan, virkkaan, neulon, valokuvaan ja kirjoitan. Vähän vaihdellen, aina on jokin projekti meneillään. Puutöitä tykkään myös tehdä tiettyyn rajaan asti, en tosin ole erityisen taitava siinä.

Soitan myös pianoa, mutta sitä en pidä luovana. En osaa säveltää tai soveltaa, soitan suoraan nuoteista.