Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies haluaa eron, minä en.
Äippääää
19.07.2017 |
Mieheni haluaa erota. Ei enää rakasta minua vaan kuulemma inhoaa. Lisäksi ei ole tyytyväinen rahankäyttööni ja koko asuntommekin on miehen mielestä kamala. Keskustelussa mieheni kanssa tajusin nyt, että hän ei siedä minulta minkäänlaista negatiivista sanomista tai reaktiota vaan ottaa ne itseensä. Jos esimerkiksi työpäivän jälkeen sanon, että olipa raskas päivä, se on miehen mielestä turhaa valitusta, koska mitä hän sille voi tai jos olen harmissani jostain asiasta, mies kokee, että puhuessani asiasta hänelle, syytän häntä. Tuntuu kuin mies katsoisi minua negatiivisuuslasien läpi ja tulkitsisi kaiken minussa ja sanomassani negatiivisuuden kautta, huonoimmalla mahdollisella tavalla. Meillä on 4 lasta: ekaluokkalainen ja kolme alle kouluikäistä, joista nuorin on juuri täyttänyt 1 vuotta. Mies on ollut pitkään työttömänä ja on masentunut. Minä olen tehnyt kahta-kolmea työtä päällekkäin (esim. ensin 8-16 työpäivä ja päälle siivousta 3-5 h), että on selvitty taloudellisesti, joten mies on joutunut kantamaan paljon vastuuta lapsista ja kodista. Miehen mielestä en ole tehnyt osaani perheen hyväksi, kun en juuri työpäivien jälkeen ehdi ja jaksa muuta kuin olla lasten kanssa, hoitaa juoksevat asiat (esim. lasten neuvoloiden, terapioiden ym. sopimiset ovat minun vastuullani, samoin laskunmaksut yms.). Tukiverkostoa meillä ei ole. Korkeintaan kerran vuodessa olemme saaneet lapset johonkin yhdeksi yöksi, jotta olemme voineet olla kahden, joten yhteinen aika on ollut vuosien varrella vähissä. Mies on sitä mieltä, että ainoa ratkaisu tilanteeseen on ero, vaikka olen koettanut tarjota vaihtoehdoiksi sitä, että koetan osallistua enemmän kodin hoitamiseen, jättää puhumatta negatiiviset asiat, keskustella hänen kanssaan enemmän rahankäytöstäni yms. Mutta ei. Olen tilanteesta todella surullinen, kun mies on niin ehdoton eikä suostu kunnolla edes keskustelemaan tilanteesta. Surulliseksi minut tekee erityisesti tilanne lasten kannalta, koska he tarvitsevat mielestäni jokapäiväisessä arjessaan molemmat vanhemmat, mikä ei eron toteuduttua enää ole mahdollista. Lapsia on 4 ja yksi on erityislapsi, joka tarvitsee paljon huomiota, joten koen lasten joutuvan maksamaan ison hinnan erosta. Lisäksi mielestäni lastemme kannalta miehen ajoitus on erittäin huono, koska kaikki lapset ovat niin pieniä (kaksi nuorinta tuskin edes ikinä muistavat aikaamme perheenä) ja erityislapsemme on aloittamassa syksyllä koulun. Miten pelastaa lasten perhe? Miten saada mies luopumaan eroaikeistaan?
Kommentit (116)
No, et sinä voi ketään pakolla pitää ja miksi edes haluaisit olla ihmisen kanssa joka ei halua olla sinun kanssasi. Lusikat jakoon vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuli heti mieleen että se haluaa eron ettei tarvitse hoitaa lapsia niin paljon...
Koitappa saada se ymmärtämään kuinka paljon isomman vastuun joutuu ottamaan yksin.
Ja muuten varmasti saisitte kotiapua, on se raskasta jos masentuneena joutuu hoitaan yksin lapsia ku sä oot töissä..
Vierailija kirjoitti:
Miksi ero olisi huono ratkaisu? Siis lapset vuoroviikoin kummallakin. Molemmat ehtivät hengähtää välillä. Jos ei ole rakkautta,niin miksi olisitte yhdessä? Onko läheisyyttä/seksiä?
Arkemme on todella vaativaa kahdenkin aikuisen ollessa kotona. Siis siltä kannalta, että lasten tarpeet saadaan täytettyä ja suunnilleen, että lapset saadaan pidettyä hengissä. Erityislapsemme esimerkiksi koettaa vahingoittaa itseään ja muita lähes päivittäin useampia kertoja päivässä. Toisinaan on päiviä, että vähintään yhden vanhemman aika menee siihen, että on vain lasten kanssa. Kotityöt ym. joudutaan tekemään pääasiassa iltaisin ja öisin, jotta lasten turvallisuus ei vaarannu.
Useat asiantuntijat ja asiaa tutkineet ovat sitä mieltä, että jos perheessä ei ole väkivaltaa tai päihdeongelmaa niin pienten lasten vanhempien ei kannattaisi erota. Jälki, joka jää erosta lapsiin, on suuri, vaikka usein ihmiset sitä vähättelevätkin ja jopa hokevat, että "ero on lasten parhaaksi", mikä on tietysti eroa haluavan vanhemman omalle päälle pakollista, koska onhan se muuten vaikeaa haluta erota ja samalla erottaa lapsi pitkiksi ajoiksi toisesta maailman rakkaimmasta ihmisestään.
Seksiä on. Läheisyyttä vähemmän, kun arki on niin täyttä.
Miksi ihmeessä teillä on noin monta lasta???? Koita saada ÄKKIÄ neuvolan kautta jotain akuuttia hätäapua; masentunut ei pysty hoitamaan kolmea tervettä ja yhtä sairasta lasta. Etkä sinäkään jaksa 2-3 työtä rinnakkain
Keskusteluapua ja mies terapiaan& lääkitykselle ja otatte aikalisän esim niin että eroatte tammikuussa 2018 jos miehesi mieli ei ole muuttunut. Siihen asti kaveriliitossa ja valmistaudut perheen hajoamiseen.
Vierailija kirjoitti:
No, et sinä voi ketään pakolla pitää ja miksi edes haluaisit olla ihmisen kanssa joka ei halua olla sinun kanssasi. Lusikat jakoon vaan.
Lasten vuoksi tahtoisin, että perheemme pysyisi koossa. Näen jotenkin aika katastrofina sen, että vaativa erityislapsi, joka on aloittamassa koulua, jolle on järjestetty koulukyydit kodistamme jne. joutuisi kahden kodin reissaajaksi... Ja ne kolme muutakin lasta... Huomiomme, kätemme ja aikamme riittävät hädin tuskin nyt lasten päivittäisiin tarpeisiin ja hyvinvoinnin turvaamiseen, niin miten ne riittäisivät sitten, kun olisimme molemmat omillamme? Olen aivan järkyttynyt mieheni erotoiveesta, joka pohjautuu siihen, että hänen ei ole hyvä olla ja hän tarvitsee nyt muuta. Mihin unohtuivat lasten tarpeet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kamalaa kun sponsori ottaa pitkät. Kyllähän sellainen lompakkoloista hatuttaa.
No minä tienaan itse 3-4 kertaa enemmän kuin mieheni että ei nyt ihan noinkaan mene.
No kuten sanottu jo aiemmin todettu,et voi mitenkään olla päästämättä toista pois,jos hän sitä haluaa. Valitettavasti niin. Sun täytyy nyt asennoitua,että ero tulee ja alkaa miettiä ( siis yhdessä miettiä),että miten käytännönjärjestelyt tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli heti mieleen että se haluaa eron ettei tarvitse hoitaa lapsia niin paljon...
Koitappa saada se ymmärtämään kuinka paljon isomman vastuun joutuu ottamaan yksin.
Ja muuten varmasti saisitte kotiapua, on se raskasta jos masentuneena joutuu hoitaan yksin lapsia ku sä oot töissä..
Itsekin olen miettinyt tätä, että onko mies liian kovilla kotona. Itse olisin ilomielin lasten kanssa ja hoitaisin koko kodin, mutta kun mies ei vaan löydä töitä. :( Perhetyötä on käynyt miehen apuna 3 h / vko ja keskimmäiset lapset on olleet päiväkodissa. Syksyllä oli tarkoitus, että kuopus menee myös, jotta mies saa koululaisten kouluajan oltua ihan itsekseen.
Onko lapset hoidossa päivisin (muut kuin koululaiset)? Onko miehellä toivoa työllistyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on kyllä totta että eron voi estää vain toisen kannattelemana, meille kävi noin 15 vuotta sitten. Ja arvostan suhdettamme kun mies ei luovuttanut vaikka ehdotin omia asuntoja.
Olin silloin valmistumassa, tulevaisuus epävarma ja lasta oli yritetty tuloksetta.
Mies pyysi että jatketaan yhdessä, puhutaan asioita vähitellen kun ollaan saman katon alla.
Kävin terapiassa ja kokosin ajatuksia. Vähitellen alkoi helpottaa.
Meillä on lapsia nykyään ja olen ollut kotona hoitamassa lapsia, kun siinä iskee arki ja hohto loppuu. Alkaa taas suhteen hoito!
Me elettiin noi vuodet tiedolla että pikkulapsivaihe loppuu ja ollaan loppuvaiheessa, enää pari VUOTTA ja kuopus on sen ikäinen että pärjää yksin kotona joitain tunteja. Huikeaa!
Olisiko vaikea tulla kotona riutuvaa kumppania ja kysyä HÄNELTÄ miten päivä on mennyt? Hieroa hänen niskojaan? Ymmärtää että kotona pienten lasten vahtiminen on ankeaa.
Miten te jaatte illat? Onko molemmille omaa aikaa? Onko miehelläsi yhtään aikaa erossa lapsista?
Tosi asiat kannattaa myöntää, teillä on raskaita asioita mutta moni niistä katoaa kun lapset kasvaa.
Erityislasten hoidosta kannattaa kysyä onko siihen kunnalta helpotusta? Apua harrastustoimintaa tai jaksamiseen apua vaikka perhetyöstä? Teidän perhe saattaa hyvinkin saada perhetyöntekijän auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä teillä on noin monta lasta???? Koita saada ÄKKIÄ neuvolan kautta jotain akuuttia hätäapua; masentunut ei pysty hoitamaan kolmea tervettä ja yhtä sairasta lasta. Etkä sinäkään jaksa 2-3 työtä rinnakkain
Keskusteluapua ja mies terapiaan& lääkitykselle ja otatte aikalisän esim niin että eroatte tammikuussa 2018 jos miehesi mieli ei ole muuttunut. Siihen asti kaveriliitossa ja valmistaudut perheen hajoamiseen.
Lapset ovat meille ihan mahdottoman rakkaita ja oikein toivottuja jokainen. Mies on saanut lähetteen terapiaan, mutta hänen pitäisi itse etsiä terapeutti ja täyttää Kelan paperit. Olen koettanut sanoa, että autan siinä, mutta ei ole ottanut tuulta alleen... Lääkkeitäkin syö, jotta mieliala paranisi, mutta alun jälkeen ei ole ollut havaittavissa muutosta. Nyt vielä lopettivat psykiatrian polin asiakkuudenkin, kun miehen piti etsiä tuo terapeutti ja hakea Kelalta siihen maksusitoumusta.
En usko mieheni suostuvan aikalisään. Sitä ehdotin jo ihan siksi, että erityislapsemme saa käytyä ekan kouluvuoden olemassa olevin järjestelyin ja saa hyvän startin koulutielle. Ajattelin, että keväällä sitten alkaisi näyttäytyä millaisen koulun, avustajat, koulukyydit ym. lapsi tarvitsee seuraavalle kouluvuodelle, jolloin ne ehtisi kevään-kesän aikana rakentaa sen mukaan, mihin suuntaan elämämme menee. Keskustelu miehen kanssa tästä asiasta on ollut lähinnä sellaista, että hän vastaa "En jää pidemmäksi aikaa." tai "Ei ole mahdollista.".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä totta että eron voi estää vain toisen kannattelemana, meille kävi noin 15 vuotta sitten. Ja arvostan suhdettamme kun mies ei luovuttanut vaikka ehdotin omia asuntoja.
Olin silloin valmistumassa, tulevaisuus epävarma ja lasta oli yritetty tuloksetta.
Mies pyysi että jatketaan yhdessä, puhutaan asioita vähitellen kun ollaan saman katon alla.Kävin terapiassa ja kokosin ajatuksia. Vähitellen alkoi helpottaa.
Meillä on lapsia nykyään ja olen ollut kotona hoitamassa lapsia, kun siinä iskee arki ja hohto loppuu. Alkaa taas suhteen hoito!
Me elettiin noi vuodet tiedolla että pikkulapsivaihe loppuu ja ollaan loppuvaiheessa, enää pari VUOTTA ja kuopus on sen ikäinen että pärjää yksin kotona joitain tunteja. Huikeaa!Olisiko vaikea tulla kotona riutuvaa kumppania ja kysyä HÄNELTÄ miten päivä on mennyt? Hieroa hänen niskojaan? Ymmärtää että kotona pienten lasten vahtiminen on ankeaa.
Miten te jaatte illat? Onko molemmille omaa aikaa? Onko miehelläsi yhtään aikaa erossa lapsista?
Tosi asiat kannattaa myöntää, teillä on raskaita asioita mutta moni niistä katoaa kun lapset kasvaa.
Erityislasten hoidosta kannattaa kysyä onko siihen kunnalta helpotusta? Apua harrastustoimintaa tai jaksamiseen apua vaikka perhetyöstä? Teidän perhe saattaa hyvinkin saada perhetyöntekijän auttamaan.
Kuulostaa siltä,että teidän parisuhteenne ja perhe-elämänne on pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapset hoidossa päivisin (muut kuin koululaiset)? Onko miehellä toivoa työllistyä?
Mies on koettanut työllistyä jo pitkään. Hänellä on ollut ihan ok-töitä aiemmin, mutta jokainen on määräaikaisuuden, yt:den tai muiden onnettomien sattumusten seurauksena päättynyt. Nyt työttömyyttä on takana jo pari vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äippääää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kamalaa kun sponsori ottaa pitkät. Kyllähän sellainen lompakkoloista hatuttaa.
No minä tienaan itse 3-4 kertaa enemmän kuin mieheni että ei nyt ihan noinkaan mene.
En ole ap, mutta miksi tätäkin piti alapeukuttaa? Onko oikeasti olemassa niin harhaisia ja katkeria lassukoita, että heidän mielestään työssäkäyvä perhettään elättävä nainen on työttömän puolisonsa lompakkoloinen? Mikä teitä vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä totta että eron voi estää vain toisen kannattelemana, meille kävi noin 15 vuotta sitten. Ja arvostan suhdettamme kun mies ei luovuttanut vaikka ehdotin omia asuntoja.
Olin silloin valmistumassa, tulevaisuus epävarma ja lasta oli yritetty tuloksetta.
Mies pyysi että jatketaan yhdessä, puhutaan asioita vähitellen kun ollaan saman katon alla.Kävin terapiassa ja kokosin ajatuksia. Vähitellen alkoi helpottaa.
Meillä on lapsia nykyään ja olen ollut kotona hoitamassa lapsia, kun siinä iskee arki ja hohto loppuu. Alkaa taas suhteen hoito!
Me elettiin noi vuodet tiedolla että pikkulapsivaihe loppuu ja ollaan loppuvaiheessa, enää pari VUOTTA ja kuopus on sen ikäinen että pärjää yksin kotona joitain tunteja. Huikeaa!Olisiko vaikea tulla kotona riutuvaa kumppania ja kysyä HÄNELTÄ miten päivä on mennyt? Hieroa hänen niskojaan? Ymmärtää että kotona pienten lasten vahtiminen on ankeaa.
Miten te jaatte illat? Onko molemmille omaa aikaa? Onko miehelläsi yhtään aikaa erossa lapsista?
Tosi asiat kannattaa myöntää, teillä on raskaita asioita mutta moni niistä katoaa kun lapset kasvaa.
Erityislasten hoidosta kannattaa kysyä onko siihen kunnalta helpotusta? Apua harrastustoimintaa tai jaksamiseen apua vaikka perhetyöstä? Teidän perhe saattaa hyvinkin saada perhetyöntekijän auttamaan.
Miten suostuit jäämään ja hakemaan itsellesi apua, vaikka olit jo miettinyt oman asunnon etsimistä? Uskon, että miehen oma apu ja tietyt muutokset, mitä minä voisin tehdä ollakseni parempi vaimo, voisivat vielä saada meidän suhteen uudelleen käyntiin. Lasten takia toivon valtavasti, että niin käy.
Vapaa-aikaa on vähän. Siis sellaista, ettenkö olisi töissä, mutta illalla olemme yhdessä vastuussa lapsista ja kodista. Miehellä ei oikein ole harrastuksia ja vain muutamia kavereita. Mies käy n. 1 x kk kaverin luona ryyppäämässä ja kahvilla pari-kolme kertaa kuukaudessa. Minulla ei ole juurikaan omia menoja. Ehkä kerran-pari puoleen vuoteen käyn naisystävien kanssa "ulkona" tai kahveilla ilman lapsia. Lisäksi koetan tavata ystäviäni lasten kanssa, jotta mies saa olla kotona yksikseen. Tätä ehkä kerran viikossa-parissa.
Vierailija kirjoitti:
Äippääää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kamalaa kun sponsori ottaa pitkät. Kyllähän sellainen lompakkoloista hatuttaa.
No minä tienaan itse 3-4 kertaa enemmän kuin mieheni että ei nyt ihan noinkaan mene.
En ole ap, mutta miksi tätäkin piti alapeukuttaa? Onko oikeasti olemassa niin harhaisia ja katkeria lassukoita, että heidän mielestään työssäkäyvä perhettään elättävä nainen on työttömän puolisonsa lompakkoloinen? Mikä teitä vaivaa?
Mutta muuten sulla on kaikki hyvin, ei huimaa eikä pyörrytä ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä totta että eron voi estää vain toisen kannattelemana, meille kävi noin 15 vuotta sitten. Ja arvostan suhdettamme kun mies ei luovuttanut vaikka ehdotin omia asuntoja.
Olin silloin valmistumassa, tulevaisuus epävarma ja lasta oli yritetty tuloksetta.
Mies pyysi että jatketaan yhdessä, puhutaan asioita vähitellen kun ollaan saman katon alla.Kävin terapiassa ja kokosin ajatuksia. Vähitellen alkoi helpottaa.
Meillä on lapsia nykyään ja olen ollut kotona hoitamassa lapsia, kun siinä iskee arki ja hohto loppuu. Alkaa taas suhteen hoito!
Me elettiin noi vuodet tiedolla että pikkulapsivaihe loppuu ja ollaan loppuvaiheessa, enää pari VUOTTA ja kuopus on sen ikäinen että pärjää yksin kotona joitain tunteja. Huikeaa!Olisiko vaikea tulla kotona riutuvaa kumppania ja kysyä HÄNELTÄ miten päivä on mennyt? Hieroa hänen niskojaan? Ymmärtää että kotona pienten lasten vahtiminen on ankeaa.
Miten te jaatte illat? Onko molemmille omaa aikaa? Onko miehelläsi yhtään aikaa erossa lapsista?
Tosi asiat kannattaa myöntää, teillä on raskaita asioita mutta moni niistä katoaa kun lapset kasvaa.
Erityislasten hoidosta kannattaa kysyä onko siihen kunnalta helpotusta? Apua harrastustoimintaa tai jaksamiseen apua vaikka perhetyöstä? Teidän perhe saattaa hyvinkin saada perhetyöntekijän auttamaan.Kuulostaa siltä,että teidän parisuhteenne ja perhe-elämänne on pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.
Oliko tämä kommentti minulle alkuperäisenä vai kommentoija-vieraalle? Niin tai näin, aika selviytymistä tämä elämä on ollut jo pitkään.
Kuulostaa kyllä, että mies on päätöksensä tehnyt. Mutta ei kai mies ole lapsista eroamassa, vaan sinusta. Miksei eron jälkeen voisi molemmat olla lasten arjessa mukana, mutta siis kasvatuskumppaneina, ei puolisoina. Tämä on ainakin omana tavoitteena - olen siis itsekin juuri hakenut avioeroa, tosin yhdessä miehen kanssa.
Valitettavasti erkkolasten äidit löytävät itsensä harmittavan usein tällaisesta tilanteesta: miehestä lapsiperhe-elämä ei ole enää mukavaa ja vapaus houkuttaa. Parempi tuki voisi löytyä erkkojen vanhempien omista suljetuista ryhmistä kuin täältä. Valitettavasti eroa ei voi estää, jos toinen on vain päättänyt.
Miehesi on kyllä aika saamaton oman terapia-avun etsimisen kanssa, itsekin sain sen soittelurumban suoritettua keskivaikeasti masentuneena. Ei kaikkea motivaation puutetta voi laittaa masennuksen syyksi.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ero olisi huono ratkaisu? Siis lapset vuoroviikoin kummallakin. Molemmat ehtivät hengähtää välillä. Jos ei ole rakkautta,niin miksi olisitte yhdessä? Onko läheisyyttä/seksiä?