Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä oli suurin järkytys lapsiperhearjessa?
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään. No se oli vähän yllättävää, että väsymyksestä ei saanut puhua, jos puhui, vastaukset olivat tyyliä: "sellaisia ne pikkulapset on", "olisiko pitänyt etukäteen ajatella", "miksi teitte usemman lapsen" jne. Itse kun ajattelen, että pyrin tukemaan niitä, joilla on raskasta ja autan, jos voin, enkä ajattele niin, että "omapa on vikanne".
Että jonkun pitäisi tulla auttamaan? Oletko tosissasi?
Onko luetun ymmärtäminen todella noin ylitsepääsemättömän vaikeata? Ei näin "korkeasti koulutetussa" maassa edes saisi olla noin retuperällä ymmärryksen taso.
Tsempit kaikille joilla on arjessa vaikeata valittajien takia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelin, että meillä olisi paremmat tukiverkot. Toisin kävi. Esikoinen kohta kuusivuotias ja meillä tänä aikana ollut kaksi lapsivapaata yötä. Parisuhde alkaa aikalailla kuivumaan kasaan. Eli se järkytti, kun tajusin, että me ei oikeasti ikinä päästä minnekään enää kahdestaan :(
Mannerheimistä saa lapsenvahteja. Kyllä rahaa täytyy laittaa välillä muuhunkin kuin liian kalliisiin autoihin ja älypuhelimiin.
Sori vinoilu mutta tämän olen nähnyt tuttavapiirissä. Porataan kuinka ei koskaan päästä mihinkään kun ei ole mummeja sun muita ilmaishoitajia. Kun ehdotan Manskua, niin tulee kamala ryöpsähdys: SE MAKSAA! Ne ylikalliit laitehankinnat sitten taas ei.. prioriteettinsa kullakin. Voivat olla vielä (ja yleensä ovatkin) hyvin toimeentulevia perheitä mutta mistään palvelusta ei olla valmiita maksamaan penniäkään vaikka liitto hajoisi.
Tämä saattaa tulla järkytyksenä viisastelijoille, mutta Mannerheimin lastensuojeluliitolla ei ole toimintaa kaikilla Suomen paikkakunnilla. Itse asuttiin kuusi vuotta tällaisessa noin 5000 asukkaan suomalaiskunnassa, jossa ei ole Mannerheimin lastensuojeluliiton hoitajapalvelua. Etkä voi käyttää naapurikuntaa, koska se on tarkoitettu oman kunnan lapsiperheille.
Minua on järkyttänyt lapsiperhearjessa kolme asiaa. 1) Se, miten synnyttäminen pilaa alapään: jouduin laskeumankorjausleikkaukseen, näistä ei puhuta ja saan olla kiitollinen, että sain sen julkiselta puolelta, 2) se, että hoidat omien lastesi lisäksi vielä naapurienkin tenavat ja 3) se, miten vaikea on löytää töitä äitiyslomien jälkeen. Ei kannata jäädä äitiyslomalle, ellei ole vakituista työpaikkaa.
Muuten sanoisin, että lapset ovat parantaneet elämänlaatuani 100%, rakastan miestäni enemmän nyt kun meillä on lapsia ja olen yleisesti ottaen onnellisempi. Tätä onnea en hehkuta lapsettomien ystävieni kuullen, koska nykyisin kuuluu vain valittaa kaikesta. Mutta siis järkytyksiäkin mahtuu arkeeni.
Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?
Kyllä se tulee yllärinä että lapsi ei nukukaan edes vauvana päiväunia kuin pieniä pätkiä kerrallaan ja nukkuu yöt läpeensä. Ja päivisin et näin ollen saakaan juuri mitään tehtyä, koska lapsi vaatii huomion. Oletin, että aikaa kotitöille olis enemmän. Todellisuudessa, lapsi itkee, hyssytän, hän nukkuu ehkä vartin, ehdin just ajatella että mitähän piti tehdä, sit hän herää, haluaa syödä tai että keinutan sitterissä ym. Sitten kun hän nukahtaa yöunille onkin myöhä eikä voikaan esim. imuroida. Imuroin varmaan joskus kuukausi sitten.
Ruoanlaitto ei tule tulemaan yllätyksenä ja jokainen joka on joskus treenannut tosissaan tietää, millaista on koko ajan tehdä ateriasuunnittelua ja tehdä sekä pakata ruokia. Oiskohan about samanlaista?
Oon ollut pois vauvan luota ihan rennosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on jatkuva kriisistä kriisiin seilaaminen, olen melko lailla "rauhaa rakastava" ja loputtomat ristiriidat ja ongelmien ratkaisu uuvuttaa. Siis esim. vaikka koko ajan jommalla kummalla lapsista kenkä huonosti, pissahätä, väärät vaatteet, pahaa ruokaa, siskolla parempi lelu jne jne.
Lisäksi introverttinä kaipaan omaa aikaa niin jatkuvasti saatavilla olo vie mehut. En tod. ole mikään vuoden äitihahmo.Mikä tässä oli se yllätys?
Älkää vastatko, on trolli
T. Vela
Se miten äärirajoille ihminen pistetään monessakin asioissa....Ja se että ainakin mielestäni pikkulapsiarki on 99% ihan hirveää ja 1% jotain kivaa.
Ehkä jollain lapsettomalla voi olla kuvitelma että me perheelliset elämme jossain onnen huumassa jatkuvasti. Ainakin itse elän sellaisessa jatkuvassa vitutuksessa. Olenkohan jotenkin poikkeava?:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelin, että meillä olisi paremmat tukiverkot. Toisin kävi. Esikoinen kohta kuusivuotias ja meillä tänä aikana ollut kaksi lapsivapaata yötä. Parisuhde alkaa aikalailla kuivumaan kasaan. Eli se järkytti, kun tajusin, että me ei oikeasti ikinä päästä minnekään enää kahdestaan :(
Mannerheimistä saa lapsenvahteja. Kyllä rahaa täytyy laittaa välillä muuhunkin kuin liian kalliisiin autoihin ja älypuhelimiin.
Sori vinoilu mutta tämän olen nähnyt tuttavapiirissä. Porataan kuinka ei koskaan päästä mihinkään kun ei ole mummeja sun muita ilmaishoitajia. Kun ehdotan Manskua, niin tulee kamala ryöpsähdys: SE MAKSAA! Ne ylikalliit laitehankinnat sitten taas ei.. prioriteettinsa kullakin. Voivat olla vielä (ja yleensä ovatkin) hyvin toimeentulevia perheitä mutta mistään palvelusta ei olla valmiita maksamaan penniäkään vaikka liitto hajoisi.
Tämä saattaa tulla järkytyksenä viisastelijoille, mutta Mannerheimin lastensuojeluliitolla ei ole toimintaa kaikilla Suomen paikkakunnilla. Itse asuttiin kuusi vuotta tällaisessa noin 5000 asukkaan suomalaiskunnassa, jossa ei ole Mannerheimin lastensuojeluliiton hoitajapalvelua. Etkä voi käyttää naapurikuntaa, koska se on tarkoitettu oman kunnan lapsiperheille.
Minua on järkyttänyt lapsiperhearjessa kolme asiaa. 1) Se, miten synnyttäminen pilaa alapään: jouduin laskeumankorjausleikkaukseen, näistä ei puhuta ja saan olla kiitollinen, että sain sen julkiselta puolelta, 2) se, että hoidat omien lastesi lisäksi vielä naapurienkin tenavat ja 3) se, miten vaikea on löytää töitä äitiyslomien jälkeen. Ei kannata jäädä äitiyslomalle, ellei ole vakituista työpaikkaa.
Muuten sanoisin, että lapset ovat parantaneet elämänlaatuani 100%, rakastan miestäni enemmän nyt kun meillä on lapsia ja olen yleisesti ottaen onnellisempi. Tätä onnea en hehkuta lapsettomien ystävieni kuullen, koska nykyisin kuuluu vain valittaa kaikesta. Mutta siis järkytyksiäkin mahtuu arkeeni.
"Manskuviisastelija" linjoilla :)
Okei, tilanteessasi selitys hyväksytään jos koko palvelua ei ole saatavilla :) Mutta kaupungissa jossa asun, niitä on ja moni vaurastunutkin lapsiperhe karttaa näitä koska se maksaa. Ennemmin homehdutaan sitten kotiin rahojen kanssa kuin käytettäisiin niitä johonkin kivaan. Lapsellekin olisi hyvä ennen kouluikää viettää tovi erillään äidin helmoista.
Ehkä en lapsettomille lähtisi valittamaan lapsiperheen arjesta, etenkin lapsettomuudesta kärsivät eivät mielellään kuuntele tuollaista, itse ajattelevat että tekisivät mitä vain että saisivat sen parkuvan käärön, ja toinen joka on niitä saanut, vain valittaa.
Toisaalta en myöskään hehkutuslinjalle lähtisi. Joten: ole normaali heille : )
Tahtoisin ehkä lapsen joskus mutta en tahtosi olla äidin roolissa, isän rooli tuntuu paljon vapaamalle. Varsinkin jos ero tulisi!
Joten enpä taida hommata lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kuinka monen naisen mielenterveys pettää lapsen saannin jälkeen. Tuttavapiirissä 3 naista neljästä pimahti totaalisesti, ja tuli ero joka toiselle pariskunnalle.
Se, että olin niin tyhmä, etten ymmärtänyt mieheni itsekkyyttä etukäteen. Olin kotona tai töissä, miehen piti saada nukkua viikonloppuisin ja vapaapäivisin aina pitkään, koska "vapaapäivinä kun pitää saada nukkua niin pitkään kun nukuttaa". Kun ehdotin heräämiseen reilua vuorottelua, tällainen oli miehelle todella vaikeaa eikä onnistunut. Ja jos lapsi sairastui, miehellä oli omasta mielestään aina tärkeämpiä asioita töissä hoidettavanaan kuin minulle eli miehen mielestä minulla oli aina ensisijainen velvoite jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin. Teemme tismalleen samaa työtä, joten hänen oli turha jaaritella kaikkea jaskaa omista tärkeistä töistään. Samoin, kuten jo joku aiemmin sanoikin, on se miehelle niin %&#tin helppoa mennä omiin touhuihinsa ja antaa minun hoitaa KAIKKI lapsenhoitoon ja -kasvatukseen kuuluvat asiat. Että lapsen isää eivät lapsen asiat ihan kauheasti kiinnosta ja että hän on niin introvertti ihminen, että viettää aikaa mielummin itsekseen kuin lapsen tai minun ja lapsen kanssa. Hän kun on sanonut, vasta lapsen syntymän jälkeen, ettei hän jaksa olla kauhean sosiaalinen. Nämäkin merkit olisi pitänyt huomata ajoissa, mutta ei. Kyllä voi ihminen olla tyhmä (siis minä itse)!
Toiset yllättävyydet:
Jäätävä väsymys ja yöheräämisten rankkuus ensimmäisinä viikkoina. Sitä en meinannut kestää lainkaan. Miehen osallistumista toivoin yösyöttöihin, ja osittain se onnistuikin, koska aloitimme äidinmaidonkorvikkeen antamisen melko pian (äidinmaidon tuleminen loppui lapsen synnyttyä melko pian).
Se, että on niin kiinni jossakin ihmisessä totaalisen täysin. Vaikka rakastan lastani yli kaiken, oli vaikea kestää oman itsenäisyytensä menettämistä. Tähän tunteeseen hainkin ammattiapua, ja onneksi tapasinkin sitä kautta ihania ihmisiä, jotka eivät missään tapauksessa tuominneet minua vaan yritimme yhdessä miettiä ratkaisua ongelmiini.
Se myös yllätti, että kun yritin kertoa yllämainitsemistani ongelmista muille äitikavereilleni, tuntui, kuin he olisivat pitäneet minua täysin idioottina ja ihmeotuksena. Tuli tunne, että olen täysin yksin tuntemuksieni kanssa tässä maailmassa. Vasta jälkeenpäin mm. vauvapalstan kautta olen saanut huomata, että näin asia ei suinkaan ole. Eli vaikka tätäkin palstaa usein haukutaan, kyllä tällä myös hyviäkin puolia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?
En minäkään lapsiperheitä juuri tunne, mutta olen utelias luonne, seuraan maailmaa ympärilläni ja olen etevä ottamaan asioista selvää. Kun pohdin lasten hankkimisen mahdollisuutta omalta kohdaltani, tietoa karttui ihan siinä sivussa kun asiasta lueskelin ja muiden kokemuksia kuuntelin. Siksi useimmat niistä järkytyksistä, joista vanhemmat tässä ketjussa kertovat, ovat minulle ihan tuttuja. Jos en olisi ottanut asioista selvää ja jos en tuntisi omia tarpeitani, se voisin olla minä, joka tässä ketjussa järkytyksiään purkaa. Onneksi en ole.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se, että lapsen synnyttyä sinä lakkaat olemasta. Olet äiti, ja se tarkoittaa sitä, että siitä lähtien olemassaolosi tarkoitus on lapsesi kasvattaminen ja etu ja kaikkien tekemiesi asioiden tulee tukea tätä faktaa. Lapsi on aina ykkönen, jopa perhe itsessään jää toiselle sijalle tässä vaikka sen pitäisi olla yksikkö jonka kaikkien jäsenten hyvinvointi on yhtä tärkeää.
Eli marttyyriviitan pukeminen tuli yllätyksenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseton änkeää tähän väkisin oman kommenttinsa:
Muiden elämää seuranneena ja muiden lapsia hoitaneena olen päättänyt pysyä lapsettomana koska
- en jaksa väsymystä enkä valvomista, siitä on jossain määrin omaakin kokemusta ja se ajaa minut hulluuden partaalle
- kaikki äänet mitä lapset tuottaa, ärsyttää aivan suunnattomasti. Kiljuminen, mekastus, päätön juokseminen, kolina, äitiäitiÄITII ÄITIIIII jne
- myöskin lapsen riippuvuus 247 ja aina saatavilla olo on ongelma, ärsyttää jos tarvitseva, epälooginen, kimittävä, epäitsenäinen pikkupaskiainen roikkuu hihassa/lahkeessa
- tarvitsen todella paljon omaa aikaa ja rauhaa
- joutuu toistamaan saman asian 15 kertaa eikä vieläkään mene jakeluun
- ja vaikka menisi niin ei totella missään nimessä
- sotku, sekaisuus, just kun on saanut siivottua niin Torstieinari<3<3 kippaa keittiön aterinlaatikon lattialle ja levittää jauhot pitkin hevon v..
- lika, pska, tahma, räkä joka paikassa. Nenässä, käsissä,housuissa, niillä kuolakäpälillä lähmitään KAIKKEA
- missä vaiheessa hoidetaan parisuhde, harrastetaan seksiä ym jos koko ajan pentu anteeksi musssu<3<3 haluaa huomiota tai kinuaa illalla vesilasia tai änkeää väliin nukkumaan
- ja jos se mieskin vielä taantuu lapsen tasolle ja olen vastuussa kaikesta, usein kai käy niin että viimeistään äitiyslomalla suurin osa kotitöistä kippaantuu äidin kontolle, eikä tilanne juuri palaudu vaikka äiti lähtisi töihin. Vai olenko väärässä.
Huh. En todellakaan ole lapsi-ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?
En minäkään lapsiperheitä juuri tunne, mutta olen utelias luonne, seuraan maailmaa ympärilläni ja olen etevä ottamaan asioista selvää. Kun pohdin lasten hankkimisen mahdollisuutta omalta kohdaltani, tietoa karttui ihan siinä sivussa kun asiasta lueskelin ja muiden kokemuksia kuuntelin. Siksi useimmat niistä järkytyksistä, joista vanhemmat tässä ketjussa kertovat, ovat minulle ihan tuttuja. Jos en olisi ottanut asioista selvää ja jos en tuntisi omia tarpeitani, se voisin olla minä, joka tässä ketjussa järkytyksiään purkaa. Onneksi en ole.
Tein myös havaintoja väkisinkin jo nuorena aikuisena naisena lisääntyneistä äideistä: rahat loppu, ikinä ei pääse edes kahville mihinkään, muusta kivasta puhumattakaan mitä parikolmekymppiset nuoret tekee. Oot kiinni siinä lapsessa. Eri asia on nämä pappa/mamma betalar -tapaukset jotka voivat pilttinsä heittää mummilaan puolen tunnin varoitusajalla pitkäksikin ajaksi.
Mutta jos ei ole 24/7 käytössä olevaa ilmaishoitopalvelua, homma kusee monella.
Nyt kun olen kohta 40, samat ihmiset eivät uskalla lähteä vkl mihinkään kun pitää vahtia isoja teinejä kotona ettei ne polta koko kämppää jos äitykkä lähtisi vaikka viihteelle kerran vuodessa. Jostain syystä kyllä isä kyllä dokaa ja mokaa harvase viikonloppu ties missä..
Onneksi on muitakin kavereita, jopa äiti-ihmisissä, jotkut ovat kasvattaneet paremmin lapsensa ja omaavat hyvät organisointitaidot, mutta paljon on näitä mitkä ovat lapsissaan kiinni 24/7 siitä lähtien kun vauva on syntynyt. Eikö se tisuri pääty ikinä? Valittavat vain.
Niin ja olen siis velanainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?
En minäkään lapsiperheitä juuri tunne, mutta olen utelias luonne, seuraan maailmaa ympärilläni ja olen etevä ottamaan asioista selvää. Kun pohdin lasten hankkimisen mahdollisuutta omalta kohdaltani, tietoa karttui ihan siinä sivussa kun asiasta lueskelin ja muiden kokemuksia kuuntelin. Siksi useimmat niistä järkytyksistä, joista vanhemmat tässä ketjussa kertovat, ovat minulle ihan tuttuja. Jos en olisi ottanut asioista selvää ja jos en tuntisi omia tarpeitani, se voisin olla minä, joka tässä ketjussa järkytyksiään purkaa. Onneksi en ole.
Sama täällä. Olen jo kohta 40, mutta totaalisen pihalla lapsiperheistä. Yhdelläkään läheisellä kaverilla ei ole lapsia ja niillä joilla on, olen tavannut (kahta) lasta ehkä yhteensä neljä kertaa ikinä. Sukulaisia ei ole. Olen kerran elämässä pidellyt vauvaa, enkä ole ylipäätään missään tekemisissä lasten tai lapsiperhe-elämän kanssa.
SILTI mikään tässä ketjussa mainittu asia ei ole sellainen, joka olisi aikaansaanut minussa "ai noinkin voi käydä?!" reaktion. Lähes kaikki itsestäänselvyyksiä jotka pätee lähes jokaisessa lapsiperheessä, ja joitakin ei kovin harvinaisia huonoja tuureja/ennakoimattomuutta.
Miten tynnyrissä pitää olla elänyt, ettei tosiaan näistä kuule esim nettikeskusteluista tai lehdistä?
Koliikki ja synnytyksenjälkeinen masennus oli jotain mihin en osannut varautua, en uskonut että minulle voisi näin huono tuuri käydä. Onneksi vauva-aika on meillä ohi.
Olemme mieheni kanssa 25v pariskunta ja esikoisemme on nyt 11kk. Järkytyin siitä, miten uusi, vieras ihminen voikaan niin lyhyessä ajassa maailman tärkeimmäksi ihmiseksi. Olin huolissani kun alkuraskaudessa en täyttynytkään siitä äidinrakkaudesta, mutta synnyksen jälkeen ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana ymmärsin, mitä todellinen rakkaus on. Lisäksi järkytyin siitä, miten varovaiseksi muutuin vauvan turvallisuuden suhteen. Päivisin en uskaltanut edes juoda kuumaa juotavaa jos vauva oli lähelläni ja öisin näin painajaisia siitä, että vauva kuoli onnettomuuteen silmieni edessä enkä voinut auttaa häntä. Näen painajaisia vieläkin, mutta huomattavasti harvemmin kuin alussa. Lisäksi olen pehmentynyt todella paljon. Välitän vieraistakin lapsista ihan eri tavalla kuin ennen ja maailman sekopäisyys koskettaa minua syvemmin kuin ennen.
Olen tietenkin ollut väsynyt yöheräilyistä ja päiväunet ovat sekoittaneet ajantajuani pahastikin. Parisuhteen kiihkein vaihe päättyi jo pari vuotta sitten, mutta muuten yhteiselomme mieheni kanssa ei ole kokenut kovia kolauksia - muutoksia vain. Esim. yhdyntä painottui hetkeksi muuhun seksiin, mies oli töissä aluksi väsyneempi eikä millekään spontaanille tietenkään ole enää tilaa. En tiedä onko suhteemme mieheni kanssa mitenkään syventynyt, mutta vakiintunut ja lujittunut senkin edestä. Olen luopunut monesta asiasta, mutta olen silti onnellisempi kuin koskaan ennen.
Se, miten täyteläistä, hauskaa ja merkityksellistä elämä omien lasten kanssa on. Esimerkiksi vanhenevien vanhempien murheet, lapsettomien kavereiden omaan napaan tuijotteleva egoismi... aivan sama. Valivali-meininki tuntuu kaukaiselta, kun oma perhe on "se oma jengi", jonka kanssa voi mennä, tehdä ja touhuta.
On mahtavaa jutella leffoista ja kirjoista oman esiteinin kanssa, katsoa yhdessä oman nuoruuden suosikkileffoja kuten Matrixia ja Top Gunia kädet yhteisessä popcorn-kulhossa, tuntea kymmenvuotiaan tiukka iltahalaus ja kostea pusu "äiti sä oot ihana" -lauseen säestyksellä. Jopa ruotsin verbitaivutusten kysely omalta lapselta on hienoa, kun näkee sen oivalluksen valon syttyvän toisen silmissä.
Kukaan ei etukäteen kertonut, että lapsen hankkiessa saa itselleen ihanan oman jengin, uusia kavereita, joiden kanssa voi vitsailla, jutella elämästä, pelleillä, uida, fillaroida, halailla, kokkailla, leipoa... Meillä perhe-elämä on muuttunut sitä hauskemmaksi, mitä vanhemmiksi lapset ovat tulleet.
Omien vanhempien kuihtuminen ja vanheneminen tai oma ikääntyminen tuntuvat paljon kepeämmiltä, kun näkee nämä ihanat, kirkassilmäiset, hassut ja fiksut tyypit, jotka olemme saaneet aikaiseksi omasta epätäydellisyydestämme huolimatta. Tulevaisuuden ihmiset.
Lapseton työkaverini päivittelee aina ääneen konttorissa, kuinka perheelliset aina "kyseenalaistavat" hänen valintansa olla lapseton. Öö... ei me äidit mitenkään häntä kyseenalaisteta. Meitä vain säälittää. Rassu ei todellakaan tajua, millaista on olla jonkun ihmisen äiti.
Äsken kännykkä piippasi. Kymmenvuotias se siellä lähetteli sydämiä isille ja äidille perheen omassa Whatsupp -ryhmässä. Voi suloisuus.
Varmaan se, miten helppo on juoda kaljaa päivittäin jos oikein vituttaa. Lasten itkun takia aukeaa kalja tai kolme heti kun tulen töistä kotiin.
-mies
Vierailija kirjoitti:
Itse yllätyin siitä, että vauvan kanssa ensimmäiset 1-2 kuukautta menivät aika sumussa (keskityin vain nukkumiseen, syömiseen ja vauvaan, anoppi ja kälyni auttoivat kodin askareissa), eikä tuosta ajasta ole paljoa muistikuvia. Toiseksi suurin yllätys oli se, ettei myöhemmin tiheät yöheräämiset ja jatkuva saatavilla oleminen häirinneet minua lainkaan. Olin kokeneempien äitien juttujen perusteella asennoitunut vauvavuoden olevan yhtä hel vet tiä, mutta vielä 13kk pojan syntymästä mitään suuria tuskia ja kriisejä ei ole ollut.
T. 23v ja 1v
Miksi alapeukut? Saiko kommentoija liikaa apua? Kärsikö hän liian vähän? Valittiko hän liian vähän naisten valituskipailussa? :D Kyllä on niin pikkusieluista porukkaa! Onneksi ei ole omia lapsia niin ei tarvitse olla kateellinen jos joku muu ei kärsi samalla tavalla valinnoistaan :D
Alue: Aihe vapaa
Luulen, että se vauvakuume sokaisee ihmisen niin, että kaikki negatiiviseksi koettu havaintoaines vain suodattuu pois ja jäljelle jäävät ne ruusuiset kuvitelmat. Kun mitään palavaa halua lasten hankkimiseksi ei ole, kokonaisuus on helpompi nähdä realistisessa valossa.