Lue keskustelun säännöt.
Olen ruvennut epäilemään, että mies ei rakasta minua vaan parisuhdetta
12.07.2017 |
En tiedä onko tämä ihan hullu ajatus ja ajattelenko liikaa. Mutta tuntuu, että mies ei ehkä rakastakaan minua? Vaan hän rakastaa meidän parisuhdetta, tai sitä että hänellä ylipäätään on parisuhde? Jotenkin koen, että en ole olemassa hänelle persoonana vaan naisena. Hän on paljon läsnä kotona ja teemme paljon yhdessä asioita, mutta ihan kuin hän ei olisi siinäkään läsnä ihan omana itsenään vaan toteuttaen jotain miehen/aviomiehen roolia. En voi häneltä tätä kysyä, koska tiedän että en saa mitään viisasta vastausta, kysymys vaikuttaisi miehen mielestä ihan typerältä enkä usko että hän on koskaan ajatellut koko asiaa. Mutta tämä vaivaa minua aika paljon.. Onko kukaan kokenut samoin? Ja mistä voisi johtua? Ja mistä tietää että rakastaako mies juuri minua vai haluaako hän vain että hänellä on parisuhde? Lapsia meillä ei ole eikä edes asuntolainaa, joten helppo olisi lähteäkin jos sitä haluaisi.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavoin nämä miehen oletukset ilmenevät? Heittääkö sellaisia "kaikki naisethan tästä tykkää" -osaston kommentteja vai näkyykö se enemmän käytännön tekoina, esim. ostaa jotain supernaisellisia koruja sinulle lahjaksi vaivautumatta kysymään, ovatko sellaiset edes makuusi?
Enemmän jälkimmäistä. Saattaa vaikka ehdottaa, että lähdetään nyt kaupoille yhdessä niin saat ostettua ne kukkaverhot kesäksi. Ja minä katson häntä hölmistyneenä, että minähän inhoan kaikkia kukkaverhoja, makunihan on ihan erilainen. Ja sitten hän katsoo minua hölmistyneenä, että "halusin vain ilahduttaa kun naiset tykkää kesäverhoista ja kukkaverhoista". Tai hän saattaa suunnitella meille viikonloppumatkan, ja suunnitella siihen ohjelmaa, että hän käy vaikka jossain harrastuskaupoissa ja minä käyn samalla kosmetologilla "hemmottelussa". En vaan tykkää yhtään käydä kosmetologilla! Ajatuskin ahdistaa :D , en ole ollenkaan sen tyyppinen nainen. Hän ei vain vaivaudu kysymään että mistä tykkään tai mitä haluaisin vaan ajattelee, että naisten juttu on hemmotteluhoito. Ehkä eksänsä juttu oli?
Ap.
Ja sä oot 5 vuotta ollu tossa parisuhteessa :D
Hitto te menetätte paljon
Ja sä mietit onks se mies kunnolla messissä hitto te ootte kyllä huvittavia
Sen sijaan että tulisit vain pilkkaamaan tänne niin voisitko kertoa, että mitä menetämme ja miksi olemme huvittavia. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että nää on "naisellista ylianalysointia", mutta luulen ymmärtäväni, mitä ap ajaa takaa. Munkin mielestä suhteen pitää kasvaa ja kehittyä, myös henkisellä puolella. Kommunikointi, jos jompikumpi ei koe saavansa sitä, niin alkaa parisuhteen perusta vähän notkumaan. "Susta vaan tuntuu siltä" on yksi ärsyttävämpiä lauseita mitä mä tiedän. Mitä se vaan-sana siinä lauseessa tekee?
Olin useamman vuoden sinkkuna ennen tapaamistamme, ja olin ihan tyytyväinen siinä sinkkuarjessa. En kaivannut parisuhdetta pelastamaan arkeani tai täyttämään yksinäisyyttäni. Tapasin miehen, ja ihastuin ja rakastuin. Ei minulle ole olennaista jokin yhteinen toimiva arki vaan henkinen yhteys kahden persoonan välillä. Joku kai voi sanoa sitä prinsessaunelmaksi, mutta en osaa ajatella sitä niin. Ap.
Tämä! Kun on tyytyväinen sinkkuna, on kynnys korkea parisuhteeseen, eikä siihen halua sellaisen kanssa, jota ei opi tuntemaan ja jonka kanssa ei voi oikeasti jakaa ajatuksiaan, "olla yhtä". Pelkkä arjen jakaminen ja sujuminen ei todellakaan riitä, vaikka sekin tarvitaan. En ikinä haluaisi vain pelkkää parisuhdetta, tärkeintä on kenen kanssa se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että nää on "naisellista ylianalysointia", mutta luulen ymmärtäväni, mitä ap ajaa takaa. Munkin mielestä suhteen pitää kasvaa ja kehittyä, myös henkisellä puolella. Kommunikointi, jos jompikumpi ei koe saavansa sitä, niin alkaa parisuhteen perusta vähän notkumaan. "Susta vaan tuntuu siltä" on yksi ärsyttävämpiä lauseita mitä mä tiedän. Mitä se vaan-sana siinä lauseessa tekee?
Olin useamman vuoden sinkkuna ennen tapaamistamme, ja olin ihan tyytyväinen siinä sinkkuarjessa. En kaivannut parisuhdetta pelastamaan arkeani tai täyttämään yksinäisyyttäni. Tapasin miehen, ja ihastuin ja rakastuin. Ei minulle ole olennaista jokin yhteinen toimiva arki vaan henkinen yhteys kahden persoonan välillä. Joku kai voi sanoa sitä prinsessaunelmaksi, mutta en osaa ajatella sitä niin. Ap.
Tämä! Kun on tyytyväinen sinkkuna, on kynnys korkea parisuhteeseen, eikä siihen halua sellaisen kanssa, jota ei opi tuntemaan ja jonka kanssa ei voi oikeasti jakaa ajatuksiaan, "olla yhtä". Pelkkä arjen jakaminen ja sujuminen ei todellakaan riitä, vaikka sekin tarvitaan. En ikinä haluaisi vain pelkkää parisuhdetta, tärkeintä on kenen kanssa se on.
Mutta olen alkanut epäilemään, että mieheni halusikin vain "hyvän naisen" kanssa "hyvän parisuhteen" eikä välttämättä ainutlaatuisesti juuri minun kanssa. Minä olen ns. paperilla hyvä nainen, siis jos listaa kriteerejä ja ominaisuuksia, ja siksi varmaan ihan tavoiteltava nainen. Mutta haluan tulla rakastetuksi itsenäni, en jotain parisuhteen toteuttajana. Tämä ajatus on alkanut lähes vainoamaan minua, ja en tiedä millä saan siihen selvyyden. Ap.
Mieheni ei ole kovin spontaani eikä hän muutenkaan mitenkään avoimesti näytä ehkä tunteitaan (muillekaan). Joku voisi kuvailla hieman pidättyväiseksi vaikka sosiaalinen onkin. Minusta tuntuu, että hän ylläpitää tietynlaista henkistä etäisyyttä parisuhteessamme, tai on ehkä rakentanut ympärilleen joskus kauan sitten sellaisen suojamuurin, jota ei halua murtaa liialla läheisyydellä. Ja siksi minusta tuntuu, että hän suorittaa parisuhteen käsikirjoitusta eikä kohtaa aidosti minua ihmisenä (koska se edellyttäisi että hän antaa minun kohdata hänet samalla). Ap.
Jos miehesi on luonteeltaan varautunut ja ujo, niin ei hänestä mitään runerberg-adhd-roikkujaa välttämättä ikinä kuoriudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama olo eksän kanssa. Sitten hän vielä alkoi suhtautua minuun vuosi vuodelta vihamielisemmin, tunkea omaan muottiinsa sen sijaan, että olisi tutustunut minuun.
Hänellä oli heti jälkeeni uusi, hänen jälkeensä uusi ja hänen jälkeensä uusi...
Itselläni ollut yksi ainoa sielunkumppanuussuhde eksäni jälkeen, ei mitään laastareita tai ihmistä pakon vuoksi. Ja tässä suhteessa olen oppinut sen, mitä parisuhde parhaillaan on ja miten se tuo ihmisestä esiin parhaat puolet ja vahvistaa eikä hierrä.
No kuinka kivaa sinulla on juuri hänen kanssaan? Oletteko parhaat ystävät? Saatko häneltä tukea ja vastakaikua? Kannustusta? Iloitsetteko ja suretteko yhdessä? Haluatteko tehdä asioita yhdessä vai teettekö niitä yhdessä vain siksi, että olette pari vai onko teillä omat menot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että nää on "naisellista ylianalysointia", mutta luulen ymmärtäväni, mitä ap ajaa takaa. Munkin mielestä suhteen pitää kasvaa ja kehittyä, myös henkisellä puolella. Kommunikointi, jos jompikumpi ei koe saavansa sitä, niin alkaa parisuhteen perusta vähän notkumaan. "Susta vaan tuntuu siltä" on yksi ärsyttävämpiä lauseita mitä mä tiedän. Mitä se vaan-sana siinä lauseessa tekee?
Olin useamman vuoden sinkkuna ennen tapaamistamme, ja olin ihan tyytyväinen siinä sinkkuarjessa. En kaivannut parisuhdetta pelastamaan arkeani tai täyttämään yksinäisyyttäni. Tapasin miehen, ja ihastuin ja rakastuin. Ei minulle ole olennaista jokin yhteinen toimiva arki vaan henkinen yhteys kahden persoonan välillä. Joku kai voi sanoa sitä prinsessaunelmaksi, mutta en osaa ajatella sitä niin. Ap.
Eli jäät vaille sitä yhtä asiaa, jonka vuoksi parisuhteessa olet? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että nää on "naisellista ylianalysointia", mutta luulen ymmärtäväni, mitä ap ajaa takaa. Munkin mielestä suhteen pitää kasvaa ja kehittyä, myös henkisellä puolella. Kommunikointi, jos jompikumpi ei koe saavansa sitä, niin alkaa parisuhteen perusta vähän notkumaan. "Susta vaan tuntuu siltä" on yksi ärsyttävämpiä lauseita mitä mä tiedän. Mitä se vaan-sana siinä lauseessa tekee?
Olin useamman vuoden sinkkuna ennen tapaamistamme, ja olin ihan tyytyväinen siinä sinkkuarjessa. En kaivannut parisuhdetta pelastamaan arkeani tai täyttämään yksinäisyyttäni. Tapasin miehen, ja ihastuin ja rakastuin. Ei minulle ole olennaista jokin yhteinen toimiva arki vaan henkinen yhteys kahden persoonan välillä. Joku kai voi sanoa sitä prinsessaunelmaksi, mutta en osaa ajatella sitä niin. Ap.
Eli jäät vaille sitä yhtä asiaa, jonka vuoksi parisuhteessa olet? :)
Nykyään, ekat pari vuotta sitä oli. Mies on tyytyväinen suhteemme nykytilaan. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on kanssa se ja sama jokin "yhteinen sujuva arki". Kyllä minä omat asiani saan hoidettua. Riittää, ettei toinen aktiivisesti haittaa arkeni sujuvuutta. :D Se, miksi haluan parisuhteen, on nimenomaan rakkaus, läheisyys, seksi, tunteiden ja ajatusten yhteys, molemminpuolinen inspiraatio ja sellainen kickass team -asenne. Muut saa sovitella yhteen kössivuoroja ja sopia Nicopetterin noutovuoroista.
Miten ei viiden vuoden (!) jälkeen tunne kumppaniaan sitä vertaa, että luulee häntä hemmotteluhoitoihmiseksi? Minä tiesin tuollaiset jutut jo viiden treffikerran jälkeen. Ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku viisas on sanonut: Kasvoimme erillemme tarkoittaa yleensä, että toinen lakkasi kasvamasta.
Vierailija kirjoitti:
Miten ei viiden vuoden (!) jälkeen tunne kumppaniaan sitä vertaa, että luulee häntä hemmotteluhoitoihmiseksi? Minä tiesin tuollaiset jutut jo viiden treffikerran jälkeen. Ei ole normaalia.
Mieheni on kasvanut kolmen veljeksen perheessä eikä hänellä oikein ole edes naispuoleisia kavereita ollut. Eli tuntee naiset eksiensä ja varmaan jonkun median luoman kuvan perusteella. Hänellä on vähän stereotyyppinen kuva naisista. Mieheni tarkoittaa hyvää järjestäessään minulle jonkun hemmotteluhoidon eikä ymmärrä minua siinä että haluaisin jonkun yksilöllisen jutun enkä naisten jutun. Tiedättehän mies joka aina tuo vaimolleen geisharasian ja ruusuja vaikka vaimo oikeasti tykkää vain tulppaaneista. Mutta mies ei ehkä edes erota ruusua ja tulppaania. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku viisas on sanonut: Kasvoimme erillemme tarkoittaa yleensä, että toinen lakkasi kasvamasta.
Minusta tuntuu, että olemme lakanneet kasvamasta yhteen. Emme ole kasvaneet erilleen, vaan yhteenkasvaminen on jäänyt kesken, kun mies alkoi suorittamaan sitä omaa käsikirjoitustaan. Alun pari vuotta oli lupaavia, ja uskoin, että tässä on nyt se elämäni hyvä suhde. En jotenkin pääse sen miehen suorittaman roolin ja käsikirjoituksen läpi. Mies uskoo olevansa hyvä mies ja kenen tahansa ulkopuolisen mielestä hän on hyvä mies, minunkin mielestä. Mutta en saa kohdattua häntä. Ap.
Tuo tuntuu olevan yleistä ainakin mitä sivusta seuraamalla voi päätellä. Aika moni on mieluummin jonkun kanssa kuin yksin, eikä jaksa vaihtaakaan. Siis jos kyse olisi juuri tästä eikä vain jotain vainoharhaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ei viiden vuoden (!) jälkeen tunne kumppaniaan sitä vertaa, että luulee häntä hemmotteluhoitoihmiseksi? Minä tiesin tuollaiset jutut jo viiden treffikerran jälkeen. Ei ole normaalia.
Mieheni on kasvanut kolmen veljeksen perheessä eikä hänellä oikein ole edes naispuoleisia kavereita ollut. Eli tuntee naiset eksiensä ja varmaan jonkun median luoman kuvan perusteella. Hänellä on vähän stereotyyppinen kuva naisista. Mieheni tarkoittaa hyvää järjestäessään minulle jonkun hemmotteluhoidon eikä ymmärrä minua siinä että haluaisin jonkun yksilöllisen jutun enkä naisten jutun. Tiedättehän mies joka aina tuo vaimolleen geisharasian ja ruusuja vaikka vaimo oikeasti tykkää vain tulppaaneista. Mutta mies ei ehkä edes erota ruusua ja tulppaania. Ap.
No joo, hyväksyn tämän puolustuksen ainakin osittain. Minulla on paljonkin naispuolisia kavereita ja kaksi siskoa, eivätkä kaikki voi tietenkään olla erityisen vahvoja ihmistuntemuksessa.
Mutta silti... kyllähän sen, pitääkö joku hemmotteluhoidoista vai ei, voi kuitenkin arvata siitä, pitääkö esimerkiksi hieronnassa käymisestä, kuinka huoliteltu on, tykkääkö laittaa itse kasvonaamioita kotona tai vaikkapa, en tiedä, onko koskaan itse käynyt kosmetologilla. Ja jos ei tiedä, voisi vaikka kysyä.
Minusta tuollainen "Sinä et tunne minua lainkaan" -fiilis tuntuisi tosi pahalta. Mitä muuta parisuhde on kuin toisen oppimista? Kyllä ne tiskit saa itsekin tiskattua ja pyykit pestyä.
288828 kirjoitti:
Miehelle parisuhteen hankkiminen on kuin käytetyn auton ostamista: potkitaan muutamia renkaita otetaa se mihin on varaa ja on paras. Sitten mennään sillä ellei ylitsepääsemättömiä vikoja ilmene.
Tavallaan kylla, mutta eikohan se ole naisilla jokseenkin sama.
Ajatus rakastanko vaimoani vai parisuhdetta on kylla mielenkiintoinen ajatuksia herattava kysymys.
Valinta on tata nykya parisuhde.
Selvasti tuolla puolisolla on alkanut aivot pehmenemaan...... ikaa on kuitenkin vasta hiukan yli 40.
Voi kylla olla niinkin etta kauneus on pitanyt minut sokeana, mutta nyt olen huomannut ettei pysty oikein suoriutumaan haastavammista uusista arkisista asiosta. Ei suostunut mm hakemaan minua Tampereen lentokentalta kun tulin Bremenista tyomatkalta. Kun ei kerran koskaan ole Tampereella kaynyt. Autossa on kylla navigaattori.
Keskustelussa ei muista miten keskustelu on alkanut 5 minuuttia aikaisemmin. Eli keskustelut muuttuvat jankkaamiseksi ja asioiden kertaamiseksi.
Vähän samantyylisesti eräs eksäni kohteli minua. Hänen naiskuvansa ja käsitys parisuhteesta yleensä oli hänen vanhempiensa vääristämä. Hän oletti kaikessa että toimisin kuin hänen äitinsä toimi avioliitossaan. Se oli todella rasittavaa koska hän ei millään "suostunut uskomaan" että olen aivan eri persoona ja kaikki parisuhteen mallit eivät ole samanlaisia.
Hän esimerkiksi väitti kivenkovaa että olen mustasukkainen, mitä en todellakaan ole. Hän jätti kertomatta asioita ja pimitti kaikenlaista ja selityksenä oli että suuttuisin kuitenkin jos saisin tietää( koska piti siis olla mustasukkainen), eikä suostunut ymmärtämään että suutuin valehtelusta vaan väitti kivenkovaa että mitäs sanoin, nyt suutuit sitten.
Hän myös ilmoitti aina isomman riidan päätteeksi pää riipuksissa menevänsä sohvalle nukkumaan sitten.. ja oli ihan pöllämystynyt kun minä tiedustelin että miksi hän omasta sängystään joutuisi pois.
Ehkä tämä kuulostaa hassulta kirjoitettuna mutta seurasin vuosikausia hänen vanhrmpiensa parisuhdetta ja samalla sain niskaani häneltä kaikki samat ennakoluulot ja millään en saanut häntä tutustumaan oikeaan minääni. Olin suhteemme loppuun saakka mustasukkainen pirttihirmu hänen päässään.
Joten sympatiani sinulle ap, se on todella epämukavaa kun kerta toisensa jälkeen toinen kuin ohimennen todistaa sanoin ja teoin ettei tunne sinua oikeasti.
Itse jätin miehen lopulta kun en enää jaksanut olla vain "the puoliso". Ehkä sinun kannattaisi vielä puhua miehelle huolistasi ja toiveistasi tulla huomioituna yksilönä eikä vain sukupuolensa geneerisenä edustajana. Mutta jos puhe ei saa toivottua muutosta aikaan, kannattaa jättää tämä mies muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ei viiden vuoden (!) jälkeen tunne kumppaniaan sitä vertaa, että luulee häntä hemmotteluhoitoihmiseksi? Minä tiesin tuollaiset jutut jo viiden treffikerran jälkeen. Ei ole normaalia.
Mieheni on kasvanut kolmen veljeksen perheessä eikä hänellä oikein ole edes naispuoleisia kavereita ollut. Eli tuntee naiset eksiensä ja varmaan jonkun median luoman kuvan perusteella. Hänellä on vähän stereotyyppinen kuva naisista. Mieheni tarkoittaa hyvää järjestäessään minulle jonkun hemmotteluhoidon eikä ymmärrä minua siinä että haluaisin jonkun yksilöllisen jutun enkä naisten jutun. Tiedättehän mies joka aina tuo vaimolleen geisharasian ja ruusuja vaikka vaimo oikeasti tykkää vain tulppaaneista. Mutta mies ei ehkä edes erota ruusua ja tulppaania. Ap.
No joo, hyväksyn tämän puolustuksen ainakin osittain. Minulla on paljonkin naispuolisia kavereita ja kaksi siskoa, eivätkä kaikki voi tietenkään olla erityisen vahvoja ihmistuntemuksessa.
Mutta silti... kyllähän sen, pitääkö joku hemmotteluhoidoista vai ei, voi kuitenkin arvata siitä, pitääkö esimerkiksi hieronnassa käymisestä, kuinka huoliteltu on, tykkääkö laittaa itse kasvonaamioita kotona tai vaikkapa, en tiedä, onko koskaan itse käynyt kosmetologilla. Ja jos ei tiedä, voisi vaikka kysyä.
Minusta tuollainen "Sinä et tunne minua lainkaan" -fiilis tuntuisi tosi pahalta. Mitä muuta parisuhde on kuin toisen oppimista? Kyllä ne tiskit saa itsekin tiskattua ja pyykit pestyä.
No niinpä. Ongelma on juuri tuo, että mies on lakannut kysymästä, olettaa vain. Suhteemme alussa hän kyseli paljonkin, mutta ilmeisesti saavutti jossain vaiheessa riittävän tietotason minusta ja lakkasi kyselemästä. Hän siis kyllä aina kysyy mielipiteeni arkisiin asioihin ja huomioi minut sillä, mutta ei kysy kysymyksiä joilla oppisi tuntemaan minut syvällisemmin. Minun tekee usein mieli kysyä häneltä, että "kuka minä olen" tai "mistä minä haaveilen" kokeillakseni että tietääkö hän ne asiat vai ei. En kysy, koska ne on vähän typeriä kysymyksiä, mutta usein mieli tekisi kysyä. Ap.
Onneksi sulla riittää ylemmyydentuntoa, empatiassa on meinaan puutteita.