Lue keskustelun säännöt.
Epävakaasta persoonallisuushäiriöistä kärsivän omaisen länkytysmaratonit - miten kestää
12.07.2017 |
Minulla on epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä omainen (ei mies, joten erota ei voi), joka on sinällään rauhoittunut iän myötä paljon (ei väkivaltaa eikä sekoiluja enää juurikaan), mutta minun on edelleen vaikea kestää hänen tuntikausia kestävää piiloaggressiivista itsesäälinsekaista ruikutustaan, jonka pohjimmaisena viestinä on aina miten maailma (mukaanlukien kuulija) on kohdellut häntä niin väärin. Perusteet väitteille ovat heikkoja ja hän on myös todella onnistuneesti unohtanut omat sekoilunsa täysin. Jonkun sukulaisen viisi vuotta sitten sanomasta töksäytyksestä saa aikaiseksi pitkällisen valitusvirren, ja epäilen että osa näistä väitetyistä tölväisyistä on keksittyjä tai väärinmuistettuja tai -tulkittuja. Hän myös tärvää energiaansa jo vuosia sitten kuolleiden ihmisten vihaamiseen ja mustamaalaamiseen. Näissä maratoneissa on outoa myös se, että hän pystyy kääntämään ne päälle/pois päältä toimittaakseen jonkun asian, kunnes ne jatkuvat taas.
Ainoa oikea ratkaisuhan tähän on jättää ne täysin huomiotta, mutta ongelma on se, että nähdäkseni hänen tarkoituksenaan on nimenomaan aiheuttaa ahdistusta muissa ihmisissä, ja länkytys jatkuu kunnes saa siihen jonkunlaisen vastauksen. Alkoholi pahentaa asiaa, mutta jo vähäisessä määrin, hän on nykyisin hyvin harvoin varsinaisesti juopunut.
Aiempien keskustelujen perusteella arvaan että joku ko häiriötä sairastava hyökkää kohta syyttämään minua epäempaattisuudesta, mutta tällä hetkellä todellakin olen lähinnä huolissani omasta jaksamisestani.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti on tuollainen, vaikka ei hänellä mitään diagnooseja ole. Enkä usko että pitäisikään olla, kun on kuitenkin lapset, perheen, työuran eläkeikään asti jne hoitanut kunnialla ja elämänsä muutenkin sekoilematta. Onpahan vaan melkoinen marttyyri.
Itse vaan kuuntelen, menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vastailen "jaa", "ai", "hmm" ja muuta tyhjänpäiväistä mutta en oikeasti kuuntele. Toki myös rajoitan äitini tapaamisia, esim. viikkoa mökillä yhdessä en jaksaisi. Mutta kerran kuussa yövierailu menettelee vielä ja puhelut ehkä kerran viikossa. Kova elämähän äidillä on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut, mutta hän tekee siitä vielä kovempaa muistelemalla niitä vanhoja ja jokaista tölväystä jonka on elämässään saanut.
Miten sä onnistut tuossa päästään asiat toisesta korvasta ulos? Mulla on just ongelmana, kun asiat jää omien korvien väliin pyörimään ja vedän sit itse kierroksia niistä? Johtuuko se just siitä, että on itsekin jotenkin persoonallisuushäiriöinen, kun ei osaa eikä pysty antaa vain olla ja olemaan välittämättä?
18
Persoonallisuushäiriöinen pyrkii tiedostamattaan provoisoimaan ja siirtämään omaa pahaa oloaan muihin. Vaatii aika kovaa pintaa jos pystyy täysin olemaan reagoimatta, ja se ei olekaan pershäiriöisen "tarkoitus" (toki he eivät välttämättä ole tässä mitenkään suunnitelmallisia vaan se tapahtuu ikään kuin automaattisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on pers.häiriöinen isä. Ei hän missään tutkimuksissa tai hoidoissa ole ollut, mutta veljeni sanoi osuvasti, että ihan asentajan koulutus riittää diagnoosin tekemiseen, niin selvä tapaus on. Mutta en ole pystynyt isän kanssa aikuisiällä juurikaan olemaan tekemisissä kuin lasteni synttäreillä ym. Isä on sisarusteni taakkana. Isän tapana on mm. alkaa haastaa riitaa ja vittuilemaan meidän lasten kanssa. Tekee toki sitä muidenkin kanssa. Se on tosiaan kuin junaa kääntäisi, kun yrittää vaihtaa puheenaihetta hänen kanssaan. Mieheni on todennut, että jos hänellä olisi tollanen isä, ei hän olisi sen kanssa lainkaan tekemisissä. Mutta tsemppiä kaikille pers.häiriöisten omaisille! Sehän tässä pelkona on, että tulee itse samanlaiseksi.
Sano suoraan että et jaksa/halua kuunnella länkytystä. Oma läheinen ei reagoinut sanoihini (puhelimessa) länkytys jatkui kuin en olisi mitään sanonutkaan. Sekään ei tuottanut reaktiota, että uhkasin numeron estämisellä. Estin numeron. Tavatessa yritän olla viemättä keskustelua eteenpäin, olen asiallinen ja lyhytsanainen.
Onkohan tällaisten ihmisten omaisille mitään vertaistukiryhmää livenä tai vaikka fb:ssä? Narsistien uhreillehan vaikka on omansa, mutta kun en tiedä, onko se ihan oikea osoite. Ei äiti mikään niin paha kuitenkaan ole kuin jotkut tosi pahat narsistit.
Kun ei ole ollut esimerkiksi mitään fyysistä väkivaltaa, eikä sillai mitään tosi pahaa laiminlyöntiäkään, kuukautissiteitäkin aina osti. :-) Eikä ole mikään rapajuoppo, vaan ihan siisti, asiansa hoitava ja työssä käyvä ihminen. Väittää, että hänellä ei ole ongelmaa alkoholin kanssa, mutta minä ja eräs toinen ollaan oltu vähän huolissaan. Mutta kun me emme juo, niin mehän olemme vain nipottajia... Äidissä on kuitenkin hyvin haastavia piirteitä ja on riidoissa milloin kenenkin kanssa. Hän saa sanoa ja tehdä pahasti, mutta muut ei. Auta armias, jos joku sanoo takaisin. Jos et jaksa häntä ja juttujaan, niin hän heittäytyy marttyyriksi. On uhkaillut pari kertaa itsemurhalla, mutta myöhemmin korjannut, että ei hänestä olisi siihen, kun on sanottu, että tuollaisilla ei uhkailla. Sitten alkaa sydänvaivojen valittelu. Jos sekään ei toimi, syyllistää muilla tavoin. Kun yrität puhua, että hänen juttunsa loukkaa, niin ei hän kuulemma ole niin tarkoittanut. Olen käsittänyt kaiken muka väärin. Arvostelee takana päin kaikkea ja kaikkia.
Tuntuu, että jotain vertaistukea kuitenkin voisin kaivata. Jotain enemmän kuin satunnaiset av-ketjut (vaikka nääkin hyviä on!). Jostain syystä kuitenkin minä ja sisareni on lapsesta asti molemmat voitu hirveän huonosti.
18
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tällaisten ihmisten omaisille mitään vertaistukiryhmää livenä tai vaikka fb:ssä? Narsistien uhreillehan vaikka on omansa, mutta kun en tiedä, onko se ihan oikea osoite. Ei äiti mikään niin paha kuitenkaan ole kuin jotkut tosi pahat narsistit.
Kun ei ole ollut esimerkiksi mitään fyysistä väkivaltaa, eikä sillai mitään tosi pahaa laiminlyöntiäkään, kuukautissiteitäkin aina osti. :-) Eikä ole mikään rapajuoppo, vaan ihan siisti, asiansa hoitava ja työssä käyvä ihminen. Väittää, että hänellä ei ole ongelmaa alkoholin kanssa, mutta minä ja eräs toinen ollaan oltu vähän huolissaan. Mutta kun me emme juo, niin mehän olemme vain nipottajia... Äidissä on kuitenkin hyvin haastavia piirteitä ja on riidoissa milloin kenenkin kanssa. Hän saa sanoa ja tehdä pahasti, mutta muut ei. Auta armias, jos joku sanoo takaisin. Jos et jaksa häntä ja juttujaan, niin hän heittäytyy marttyyriksi. On uhkaillut pari kertaa itsemurhalla, mutta myöhemmin korjannut, että ei hänestä olisi siihen, kun on sanottu, että tuollaisilla ei uhkailla. Sitten alkaa sydänvaivojen valittelu. Jos sekään ei toimi, syyllistää muilla tavoin. Kun yrität puhua, että hänen juttunsa loukkaa, niin ei hän kuulemma ole niin tarkoittanut. Olen käsittänyt kaiken muka väärin. Arvostelee takana päin kaikkea ja kaikkia.
Tuntuu, että jotain vertaistukea kuitenkin voisin kaivata. Jotain enemmän kuin satunnaiset av-ketjut (vaikka nääkin hyviä on!). Jostain syystä kuitenkin minä ja sisareni on lapsesta asti molemmat voitu hirveän huonosti.
18
Vertaistukea minäkin kaipaisin (ap tässä siis), onkohan tosiaan mitään ryhmää? Olen joskus vilkaissut jotain narsistijuttuja, mutta ne ei kyllä taida tähän sopia (paitsi niin että osa jäsenistä on äitini kaltaisia ongelmien ulkoistajia, joille itsetekaistu kuvitteellinen narsistidiagnoosi niille vikapäille on kerrassaan sopiva "selitys", sopii hyvin tuohon mustavalkoiseen ajatteluun).
Ihan samanlaista touhua minun äidilläni kuin mitä tuossa kuvailet, ryyppääminen ei tosin niinkään ongelma (oli kyllä jossain vaiheessa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heippa kaikille. Tunnistan tekstistä itseni. En halua olla vaivaksi muille, ja minusta on hyvä asia, jos katkaisette välit, jos tuollainen alkaa painamaan liikaa.
En tiedä oikeastaan että miksi olen tuollainen. Mutta sanoisin, että se on sekoitus liian rankkoja elämäntilanteita ilman kohtuullista sosiaalista tukea, ja omaa laiskuutta, ja sitä ettei itse enää oikeastaan näe tunnelin päässä valoa, eikä itse tiedä mitä tehdä. Tuo on siis kai eräänlainen avunhuuto.
Hän on jäänyt jumiin tuollaisiin epätoivon tunteisiin, eikä pääse niistä enää omin avuin pois, ainakaan helposti.
Tottakai hänkin haluaisi tuntea itsensä hyväksi eikä olla vaivaksi, joten kunhan hän hoksaa miten tuosta pääsee yli, niin eiköhän hän sitten pääse. Mutta rankkaa voi olla itselleen ja muille.
Itse antaisin neuvoksi, että sano että HÖPÖ HÖPÖ NYT TAAS, tehään jotain kivaa tuon sijaan. Ja jos hän vieläkin murjottaa niin ei se juttu ollutkaan kivaa hänestä :D Tai sitten se on masentunut.
Sori, romaani.
Minulla samaa. Useimmiten minulla on mielessä tietty asia, vaikka joku yhteiskunnallinen epäkohta mielestäni, joka huolestuttaa ja sitten jauhan sitä. Jossain vaiheessa aiheena oli anoppini. Piinasin kuulijoita niillä jutuilla aivan liikaa. Ehdottomasti, minulle ainakin, paras tapa on katkaista vaahtoaminen sanomalla siitä ihan suoraan, ystävällisen tiukasti, vähän äitimäisesti. Se ikäänkuin herättää ulos tästä "tilasta" ja tunnen itsekin helpotusta. Tunnistan ongelmani ja yritän välttää mutta joskus pyörä vaan pyörähtää liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Minä jankkaan miehelle anopin loukkauksista viikottain. Onko minulla persoonallisuushäiriö?
Tuota on äärettömän raskasta kuunnella. Mene puhumaan ammattilaisille traumasi läpi.
t. Tytär, jolle esiteltiin isän suvun surkeaa häälahjaa, jossa oli vielä korttikin kiinni. Häistä 52 vuotta. Sekä isä että mummo kuolleet.
Dialektinen käyttäytymisterapia pelastaa (nimim. kokemusta on) mutta vain jos epävakaa potilas tiedostaa ongelmansa ja haluaa niistä eroon. Joten jos ei edes tiedosta omaa ongelmaansa ja miten se vaikuttaa muihin ja kieltää kaiken niin välit poikki?