Miksi suomalainen (nainen) ei hymyile, vaikka hänelle hymyiltäisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ette perusluonteeltanne ole hymyilyihmisiä, ottakaa pieni testi itsellenne ja hymyilkää vastaantulijalle. On palkitsevaa saada ystävällinen hymy takaisin.

Ap

Miten? Miten hymyillään luontevan iloisesti tuntemattomalle ihmiselle, kun ei ole mitään erityistä aihetta iloon? Epäaito pakotettu irvistys ei liene se mikä vastaantulijaa ilahduttaa. 

Miksi ei olisi aihetta iloon, kun sinulle aidosti hymyillään?

Ap

ööh. Tässä oli nyt kyse siitä, että sinä kehotit meitä hymyilemään vastaantulijalle, jotta saisimme hymyn takaisin. Ja minä kysyin että miten hymyillään aidosti, jos ei erityisesti hymyilytä, eikä osaa poseerata käskystä.  Kun me kaikki emme ole näyttelijöitä tai valokuvamalleja, vaan ihan muiden ammattien edustajia. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole niin kaavoihin kangistunut, että typeränä olettaisin, että jokainen nainen on hetero. Niinpä en vastaa tuntemattomien hymyihin, koska lähes poikkeuksetta seuraavaksi ollaan ehdottelemassa jotakin.

En ole huomannut bi- tai lesbonaisissa samaa ehdottelu/vonkaamis/limaista iskemistä, kuten miehillä, vaikka vähemmistöön kuuluville naisille olenkin hymyillyt. Ja jos tuntuu epämukavalta, he ovat ymmärtäneet "ei kiinnosta" sanat.

Vierailija kirjoitti:

Ensin pitää funtsia, onks mussa jotain vialla, kun mulle virnuillaan. Sen jälkeen pitää miettiä, mitä se hymyilijä tahtoo minusta.

Tässä kaikessa prosessoinnissa menee monta sekunnin sadasosaa ja luonteva hetki vastahymylle menee ohitse.

Täysin naulan kantaan, olisin kirjoittanut täsmälleen saman 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ette perusluonteeltanne ole hymyilyihmisiä, ottakaa pieni testi itsellenne ja hymyilkää vastaantulijalle. On palkitsevaa saada ystävällinen hymy takaisin.

Ap

Miten? Miten hymyillään luontevan iloisesti tuntemattomalle ihmiselle, kun ei ole mitään erityistä aihetta iloon? Epäaito pakotettu irvistys ei liene se mikä vastaantulijaa ilahduttaa. 

Miksi ei olisi aihetta iloon, kun sinulle aidosti hymyillään?

Ap

ööh. Tässä oli nyt kyse siitä, että sinä kehotit meitä hymyilemään vastaantulijalle, jotta saisimme hymyn takaisin. Ja minä kysyin että miten hymyillään aidosti, jos ei erityisesti hymyilytä, eikä osaa poseerata käskystä.  Kun me kaikki emme ole näyttelijöitä tai valokuvamalleja, vaan ihan muiden ammattien edustajia. 

Ei hymyileminen ole vaikeaa. Hymyilethän varmasti perheenjäsenillesi ja kavereillesi? Ihan sitä samaa hymyä voi soveltaa myös kaupan tiskillä ja vastaantulijankin kohdalla.

Itse otan sen ystävällisyytenä, johon haluan vastata. Hymy tulee itselläni luonnostaan, mutta väitän, että se on jokaisen harjoiteltavissa.

Ap

Ei hymyilytä, etenkään tuntemattoman virnuilu.

En jaksa hymyillä tuntemattomille, sori :D

On hieman hassua kulkea kadulla virnistelemässä kaikille vastaantulijoille. Kyllä se herättäisi ihmetystä ja huvitusta.

Eri asia jos tilanne on sellainen jossa sopii hymyillä, kuten sanoessaan jotain.

Salilla hymyilen ja nyökkään niille joita usein näen ja helposti alan pukkarissa keskustelemaan jostain aiheesta, kuten nyt meni niin mehut että pitää kontata suihkuun tms.

Myös muuten kadulla, kaupassa tms saatan alkaa keskustelemaan tuntemattoman kanssa jos jotain aihetta on, kuten onpa bussi taas myöhässä tai ei näytä tulevan kesää.. Poliisituttavani ei oikein suosittele sellaistakaan nykyaikoina..

Outo käytös on outoa käytöstä niin suomessa kuin ulkomaillakin. Ajatus toki kaunis.

Tuntemattoman virnuilun voi kokea myös muilla tavoin kuin ystävällisenä hymynä.

Jos joku täysin tuntematon nainen alkaa mulle kaupassa tai salilla hymyilemään niin enemmänkin ihmettelen että mitä hittoa :'D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ette perusluonteeltanne ole hymyilyihmisiä, ottakaa pieni testi itsellenne ja hymyilkää vastaantulijalle. On palkitsevaa saada ystävällinen hymy takaisin.

Ap

Miten? Miten hymyillään luontevan iloisesti tuntemattomalle ihmiselle, kun ei ole mitään erityistä aihetta iloon? Epäaito pakotettu irvistys ei liene se mikä vastaantulijaa ilahduttaa. 

Miksi ei olisi aihetta iloon, kun sinulle aidosti hymyillään?

Ap

ööh. Tässä oli nyt kyse siitä, että sinä kehotit meitä hymyilemään vastaantulijalle, jotta saisimme hymyn takaisin. Ja minä kysyin että miten hymyillään aidosti, jos ei erityisesti hymyilytä, eikä osaa poseerata käskystä.  Kun me kaikki emme ole näyttelijöitä tai valokuvamalleja, vaan ihan muiden ammattien edustajia. 

Ei hymyileminen ole vaikeaa. Hymyilethän varmasti perheenjäsenillesi ja kavereillesi? Ihan sitä samaa hymyä voi soveltaa myös kaupan tiskillä ja vastaantulijankin kohdalla.

Itse otan sen ystävällisyytenä, johon haluan vastata. Hymy tulee itselläni luonnostaan, mutta väitän, että se on jokaisen harjoiteltavissa.

Ap

Hymyilen kyllä ystäville, silloin kun tilanne on sen kaltainen, esim kun he sanovat jotakin huvittavaa tms. Emme kuitenkaan istu pöydässä hymyilemässä toisillemme ihan vaan hymyilemisen vuoksi. 

Saisin varmaan aikaan luontevan hymyn, jos vaikka kassalle tullessani miettisin jotain hauskaa tilannetta mikä sattui koirani kanssa viisi vuotta sitten tms. Ehkä kassahenkilö sitten kuvittelisi, että hymyilen hänelle, koska hymyileminen on niin kivaa ja kaikilla on sitten hyvä mieli.

Olen kai liian rehellinen moiseen vedätykseen.

En halua että minulle hymyillään jättäkää minut rauhaan älkää huomioiko

Ehkä syy onkin tässä: hymyily koetaan virnuiluna?

Itse kyllä erotan, mikäli joku virnuilee minulle (eli saattaa katsoa päästä varpaisiin, esimerkiksi nuoret toimivat joskus näin). Ja toisaalta, miksen vastaisi virnuiluun hymyllä?

Ap

Minä kyllä hymyilen aika paljon, mutta jos minua lähestyy joku määrätietoisen näköisenä ja hymyilee juuri mulle, alan epäillä että tyyppi on jotakin vailla. Näitä feissareita, Vartiotornin jakajia ym. kerjäläisiä on niin paljon.

Itse en enää uskalla hymyilläkään kuin tutuille miehille, jotta ei ymmärrettäisi väärin. Tuntemattomat naiset harvoin hymyilevät takaisin. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja tykkäisinkin tutustua pelkällä hymyllä aloittaen, mutta ei, hirveästi ei takaisin hymyjä tule...

Vierailija kirjoitti:

En halua että minulle hymyillään jättäkää minut rauhaan älkää huomioiko

Liimaa otsaasi "älä katso, saatika hymyile" -lappu. :)

Ap

Lainaan tuota toisesta ketjusta. Ehkä se jää päälle ja pää varoa ihan kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Hyvännäköisenä nuorena naisena voin oikeastaan sanoa, että mitä pikemminkin, sen parempi. Tällä hetkellä tilanteeni on se, etten voi hymyillä julkisilla paikoilla, kävellä yksin tai olla tuntemattomille miehille kovin kohtelias, koska saan heti seksiehdotuksia ja stalkkereita, kokemusta on. Hämmentävän monet miehet luulevat, että koska tykkään meikata ja laittautua, se on suora kutsu henkilökohtaisesti juuri heille. Voin vain kuvitella, minkälaista häirintää kokevat sellaiset nätit naiset, jotka pukeutuvat seksikkäästi. Koulussa pitäisi opettaa pojille, ettei nainen ole automaattisesti kiinnostunut, jos hän on kaunis ja kohtelias. Jos hymyilen ja sanon "kiitos," kun pidät ovea auki, älä ala seurata minua. Lisäksi parisuhdestatukseni ei kuulu kenellekään, eikä minun tarvitse perustella sitä tuntemattomille.

Ei minua kiinnosta, vaikka "kaikki miehet" eivät haluaisikaan minua joskus tulevaisuudessa, melkein odotan sitä toisinaan. Elämässä on huomattavan paljon kiinnostavampia asioita kuin se, haluavatko tuntemattomat kanssani seksiä.

Jep, tuossa iässä oppi kulkemaan kaupungilla katse maahan luotuna/aurinkolaseilla peitettynä, välttelemään hymyilyä, kiertämään terassit, rakennustyömaat ja mies/poikajengit kaukaa. Katsoi tiedostetusti todella pikaisesti silmiin kätellessä/oven avauksessa/asiakaspalvelutilanteessa, arvioi puhumisiaan (ettei mistään voi vääntää kaksimielisyyksiä) ja arvioi ulkoista olemustaan (näytänkö h*ralta tässä vaatteessa/meikissä) sekä vältteli yksin odottelua julkisilla paikoilla.

Vapahdus tuli sormuksen ja iän myötä, mutta nyt ei enää osaa olla vapautuneesti, kun tuohon on niin oppinut. Juuri muistelin miehelleni, kun viikonloppuna käveltiin kaupungilla, miten onkaan ehdollistunut välttelemään rakennustyömaita ja ulkomaalaisia, koska pelkää sitä seksuaalissävytteistä huomiota, josta eroon päästäkseen joutui keksimään vaikka mitä valheita ja selittelyjä.

N52

Minä kuljen hymyillen ja koe että minulle paljon hymyillään takaisin. Olen aina lasten kanssa liikkeellä niin nähdäänkö minut vaarattomana ja siksi näinkin pieneen sosiaaliseen eleeseen uskalletaan vastata?

Mun naama näyttää ihan peruslukemillaki siltä että hymyilisin. Sen lisäks hymyilen paljon, esim kaupoissa mua luullaan työntekijäksi ja naistenvessassa mun mielestä kuuluu hymyillä muille naisille (tai näin otaksun, koska siellä hymyyn yleensä vastataan). Saattaahan se olla myös vähän outo kokemus kun käyt asialla ja oven takana sua odottaa joku hangon keksi.

On outoa kun ihmiset kommentoi että mä olen aina niin iloinen ja positiivinen ihminen. Itse en itseäni sellasena pidä. En mä hymyile koska olen iloinen. Hymyilen (osin tottumuksesta) jotta muut ihmiset olisivat iloisia.

Mulla on asperger. Hymyileminen vain tavan vuoksi on minulle todella epäluontevaa, kuten myös silmiin katsominen. Niiden muistaminen vaatii hirveästi tsemppausta, ja jos olen esim. väsynyt tai valmiiksi stressaantunut, ei onnistu ollenkaan. Koitan kompensoida tätä olemalla muuten hyvin kohtelias: tervehdin, kiitän, koitan olla huomaavainen. Ikävää jos se ei riitä sinulle.

Ulkonäöstä asperger ei näy mitenkään, kommunikaatiotilanteessa sen tajuavat lähinnä ne joille asia on ennestään tuttu. 

Hymyilen vastaan jos huomaan. Useimmiten olen niin omissa ajatuksissani, etten huomaa.