Mistä saisin energiaa liikuntaan?
Minulla ei ole laisinkaan haluja kuntoilla nykyään.
Kommentit (5)
Aloita tarpeeksi pienestä ja aluksi vaan pakotat itsesi.
Mä oon tehnyt kuntoilusta itselleni sellaisen rentoutumishetken. Olen ostanut hyvälaatuiset kuulokkeet ja aina ennen liikuntasuoritusta valitsen hyvän albumin tai soittolistan kuunneltavaksi. Joku lenkki onkin mulle nykyisin ensisijaisesti sellainen musiikinkuuntelutuokio ilman kodin häiriötekijöitä.
Muutenkin kannattaa opetella tyhjentämään mieli liikuntasuorituksen aikana. Niin ja tehdä tarkoituksella kevyempää treeniä, sillä pidemmällä aikavälillä olen huomannut sen pitävän paremmin yllä motivaatiota, kun ei ole joka treenin jälkeen ihan puolikuollut ja paikat seuraavana päivänä kipeänä.
Kokeile löytää joku mukava harrastus liikunnan parista. Esim. Tanssi tai frisbeegolf. Saa liikuntaa siinä muun tekemisen ohella melkein huomaamatta.
Etsi itsellesi mieluisa laji ja mikäli ruokavaliosi ei ole tasapainossa/terveellinen, yritä korjata sitä. Itse suosittelen kasvisruokavaliota (ei tarvitse vegaaiksi ruveta) tai korvaa liha kalalla. Koita myös vähentää rasvan määrää ruuassa ja pidä huoli että nukut tarpeelliseksi ja säännöllisesti.
Ja totta kai se helpoin ja tärkein: muista juoda vettä paljon päivän aikana! Mikäli kraanaveden maku ei maistu, laita lasiin tai kannuun vaikka mausteeksi sitruunaa tai kurkkua.
Ruoasta.