Lue keskustelun säännöt.
En halua miestä synnytykseen mukaa - kamala riita
11.07.2017 |
Synnytys lähestyy ja koen hyvin vastenmieliseksi miehen läsnäolon siellä. Kyse ei ole mistään, että mies näkee verta ja epäseksikkäitä asioita vaan olen aina ollut yli-itsenäinen ja koen todella ahdistavaksi ja inhottavaksi sen, etten saa hoitaa tätä yksin.. Mielestäni miehellä ei ole siellä mitään roolia eikä se ole miehen työtä synnyttää.
Mies taas kokee oikeudekseen olla mukana ensimmäisen lapsensa synnytyksessä. En ymmärrä mikä hinku sinne huoneeseen on päästä? eikö se riitä, että on siellä odotustilassa ja tulee sitten mukaan, kun homma on hoidettu?
Oletteko muut saaneet synnyttää yksin vai onko se mies ihan todella pakko ottaa mukaan? :(
Kommentit (90)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai miehen pitää olla paikalla,sen tehtävänä on vetää lasta korvista ulos.
Ap:n on jo korkea aika tulla sieltä itsekkyyden puusta maan pinnalle.
Onhan se hienoa, että AP tietää jo nyt, ettei ole sellainen nainen, joka "tarvitsee henkistä tukea" synnytykseen.
Olet varmaan jo päättänyt muutenkin, miten sun synnytyksesi menee.
Ja hei, toki se voi mennä just niin kuin ajattelitkin. Kaikki menee kuin elokuvissa etkä tarvitse kädestä pitäjää etkä edes kipulääkkeitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se syntymähetki on melkoisen tunteikas hetki jäyhemmällekin kaverille, miksi haluaisit evätä sen mieheltäsi?
En kyllä usko, että siinä itse pillusta työntämisessä on mitään tunteellista. Mieshän voi tulla huoneeseen heti kun se ohi, tunteilkoon silloin?
Ap
Nämä vastaukset kyllä viimeistään paljastaa että kyseessä on provo.
Ymmärrän sinua, ap. Oletko miten pitkällä raskaudessasi?
Olin itsekin jotakuinkin samaa mieltä odottaessani ensimmäistä lastamme. Mies olisi halunnut mukaan, minä en pitänyt häntä tarpeeksi kykenevänä olemaan tukenani. Tästä revittiin monet riidat pitkin raskautta. Jossain vaiheessa ymmärsin, että kiukuttelulleni oli syy: pelko ja epävarmuus. Kauhua herätti tajuntaan todenteolla jysähtänyt tieto, että apua, olen raskaana ja tästä tilasta ei ole ulospääsyä muuta kuin synnyttämällä. Minulle tuli korostuneesti esiin juuri tuo "minun ruumiini, minun oikeuteni". Ja se helpotti, että se tunnustettiin: kyllä, sinun ruumiisi, sinun oikeutesi. Oikeus myös niihin pelkoihin ja (joskin ehkä huonoihin) keinoihin hallita niitä. Uusi, ihmeellinen asia, jota en ennen ollut kokenut. Asiasta puhuttiin melkein päivittäin, kerroin toiveistani, mitä pelkäsin, mitä odotin, millä lailla halusin mieheni minua tukevan, millä lailla en. Varoitin myös siitä, että synnytyssalissa tämä kaikki saattaakin muuttua ja haluankin jotain ihan muuta, mutta siitä ei pidä loukkaantua eikä suuttua. Sanoin myös sen, että saatan pyytää poistumaan, jos koen tarvetta olla rauhassa. Näitä vatvottiin oikeasti varmaan kyllästymiseen saakka.
Mutta näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että hyvä kun vatvottiin. Mies ymmärsi pienimmästäkin eleestä, katseesta ja sanasta, mikä toi kullakin hetkellä minulle helpotusta. Oli totta, että olin suurimman osan ajasta omissa maailmoissani, enkä mitään seurustelu-upseeria siihen olisi tarvinnutkaan, mutta miehestäni oli ihan konkreettista apua: hän toi minulle juotavaa, piteli oksennuspussia, auttoi pysymään pystyssä silloin, kun tuntui ettei jalat kanna (pystyasento helpotti itselläni supistuksia). Kätilöillä ei tällaiseen ollut aikaa.
Kun lapsi sitten vihdoin syntyi, kaikki kolme itkimme, vaikka rationaalisena ihmisenä olin jotenkin ajatellut, että onhan se hienoa joo, mutta ei sitä nyt kai itkemään kukaan rupee... Toisin kävi.
Joten neuvoni on: Jutelkaa, paljon. Ole armollinen itsellesi, mutta myös miehellesi. Tunnistakaa kipukohtanne. Anna tilanteiden tulla sellaisina kuin ne tulee ja toimi kussakin tilanteessa itseäsi kuunnellen. Sinä synnytät, sinulle suotakoon siihen sellaiset puitteet (ihmiset) jotka koet vievän synnytystäsi eteenpäin.
Mutta anna ajan kulua, äläkä sulje mitään ovia. Sillä ainakin omalla kohdallani olin kuitenkin tyytyväinen miehen läsnäoloon, kun se synnytys sitten lopulta käynnistyi.
Kaikkea hyvää teille, ja toivon hyvää synnytyskokemusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa "läheinen" suhde ap:lla ja puolisollaan, kun puolison läsnäolo ahdistaa ja ap haluaa evätä mieheltä pääsyn synnytykseen. Toivottavasti aloitus on provo.
Viime kädessä synnyttäjä päättää ja näin sen kuuluu ollakin. Mutta minusta on äärettömän itsekästä kieltää miestä tulemasta mukaan. Kyllä oman lapsen syntymä on monelle ihmiselle ainutlaatuinen ja unohtumaton hetki. Ei minuutin päästä tai viikon päästä, vaikka toki lapsi on silloinkin yhtä rakas, vaan juuri se hetki kun lapsi nostetaan äidin jalkovälistä rinnalle ja synnytyssalissa kaikuu vastasyntyneen ensirääkäisy. Ap ei ilmeisesti itse koe syntymähetkeä isona asiana, sekin on ihan ok, mutta hänen miehelleen se sitä on eikä sen merkitys poistu järkeilemällä tai vähättelemällä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun keho, sinun synnytys, sinun päätös.
Ehdottomasti!
Sinun täytyy saada luoda synnytyksestä sellainen, että saat vietyä sen läpi ITSELLESI LUONTEVALLA TAVALLA. Jos miehen läsnäolo ahdistaa, niin hän jää kotiin. Pidä kiinni rajoistasi tässä! Mies voi nähdä lapsen vaikka sitten heti synnytyksen jälkeen.
Minäkin synnytin ilman miestä. Itseasiassa ilman ketään tukihenkilöä. Tekisin saman uudelleen. Ja kyllä olen sitä mieltä, että synnytys on nimenomaan naisen tehtävä, eikä miehiä salissa tarvita.
Mites sitten nämä, että "miestä ei saa pakottaa mukaan synnytykseen, jos se ei haluu"? Siis ihan ihme touhua, naiset. Miesten maailma ja naiset vaan myötäilee miten miehet vaan haluaa ja syyttää vielä itsekkääksi. Uskomatonta. Synnytys on sellainen urakka, että jokaikisellä naisella tulisi olla oikeus päättää siitä tilanteesta niin pitkälle, kuin se nyt tuollaisessa tapahtumassa on ylipäätään mahdollista. Jos se on päälläseisontaa tai vaikka yksinoloa, niin se hänelle suotakoon. Niinkuin jokainen (itseään kuunnellen) synnyttänyt tietää, että on olemassa asioita jotka hidastavat tai nopeuttavat synnytystä. Jos ap:n mies nyt vaikkapa on se hidastava tekijä, niin eikö aloittajan mies ole tällöin itsekäs, kun vaatii päästä synnytykseen, vaikka tietäisi sen olevan ei-toivottua (hidastava tekijä) ja mahdollisesti sitä kautta synnytyksen pitkittyessä vaarantaa myös lapsensa turvallisuuden?
Minulle oli hyötyä miehen läsnäolosta, mutten voi väittää, että se olisi sitä kaikille muillekin. Kurjaa näin tasa-arvon aikoina sanoa, mutta miehen halu nähdä lapsensa syntymä ei aja kaiken ohi. Siinä on kuitenkin se nainen, mikä tekee sen työn. Ja synnyttävää naista ei tulisi mieleeni haukkua itsekkääksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvita miestä siellä, pysykööt jossain muualla.
Älä sitten ap tuu tänne ruikuttaa jos mies myöhemmin ei ota vastuuta mistään ja lopulta lähtee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se tuleva lapsi on myös miehen, ja mielestäni hänellä on oikeus olla synnytyksessä mukana. Olet itsekäs jos haluat riistää mieheltä upean kokemuksen nähdä kun oma (kaiken lisäksi ensimmäinen) lapsi syntyy.
Jos synnyttäjällä on epämiellyttävä olo, niin se voi vaikuttaa koko synnytyksen kulkuun. Koko synnytys voi pysähtyä, koska luonnolliset vaistot sanovat ettei ole turvallista synnyttää.
Tärkeintä on mennä sen mukaan, mikä synnyttäjästä tuntui parhaalta, hän siinä sen työn tekee. Mies voi odottaa ulkopuolella, ja saa nähdä vauvan heti kun on ulos tullut.
Miksei voi sopia, että mies saa tulla mutta on hiljaa eikä häiritse? Ite oon aina ollut niin keskittynyt hengittelemään ja selviämään supistuksista, että ei siinä kerkeä tarkkailemaan ketä huoneessa on.
Lapsen syntymä on kaunis hetki, itse en haluaisi kieltää sitä mieheltä.. tosin en tiedä haluaisiko se mukaan jos saisi itse valita :DD mut sun mies tahtoo!
Jos et halua miehen näkevän verta niin käske istumaan sille seinustalle missä sun pää on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä sitten ap tuu tänne ruikuttaa jos mies myöhemmin ei ota vastuuta mistään ja lopulta lähtee...
Koska ei saanut tahtoaan läpi naiselle niinkin herkässä asiassa kuin synnytyksessä?
Sellainen mies joutaakin menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se syntymähetki on melkoisen tunteikas hetki jäyhemmällekin kaverille, miksi haluaisit evätä sen mieheltäsi?
En kyllä usko, että siinä itse pillusta työntämisessä on mitään tunteellista. Mieshän voi tulla huoneeseen heti kun se ohi, tunteilkoon silloin?
Ap
Se nyt vaan ei ole sama asia. Syntymä on syntymä ja synnytyksen jälkeinen aika on synnytyksen jälkeistä aikaa. Lapsi on yhtä paljon miehesi kuin sinun. Anna miehesi olla läsnä synnytyksessä.
Minä tunsin oloni synnytyksessä niin epämiellyttäväksi, ettei homma edennyt. Mies yritti tukea parhaansa mukaan, mutta ei esimerkiksi voinut salata inhoavaa ilmettään oksentaessani.
En tuntenut oloani hyväksi, epämiellyttävä olo eteni lopulta todella ahdistuneeksi. Aukeaminen tyssäsi kokonaan, lopulta mentiin sektioon.
Jos toinen tulee, niin haluan olla sairaalassa täysin yksin. Keskittyä vain täysin itseeni ja tuöevaan synnytykseen eikä siihen, herättävätkö lentävät eritteeni inhoa.
En ihan tajua, miksi mies alkaa riidellä naisen toiveesta. Voisin kuvitella, että oma mieheni antaisi minun päättää.
Vierailija kirjoitti:
Eikö miehelle riittäisi tulla paikalle heti lapsen synnyttyä? Vai miten tuosta saisi kompromissin.. Ei sekään ole reilua että kipujen lisäksi on ahdistunut toisen läsnäolosta.
Mun mies oli mukana synnytyksessä. Kiukutteli väsymystään ja nälkäänsä supistusten ajan ja katseli inhoava ilme naamallaan ponnistusvaihetta. Sen lisäksi kertoili jälkikäteen tutuille yksityiskohtia synnytyksestä joita en olisi ikinä halunnut kertoa. Todellakin kaduttaa.
Juuri tuokin, ettei tarvitse olle "vastuussa" toisen nälästä ja väsymyksestä, vaan saa keskittyä itseensä.
Jotkut miehet myös vakuuttavat kestävänsä sen kaiken, mutta totuus voi olla toinen kun uloste, oksennus ja veri lentää.
Se oikea synnytys kun ei yleensä pätkääkään muistuta niitä leffasynnytyksiä, jossa nainen vähän uikuttaa ja plops! -lapsi on maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Puhut jotain länsimaista.Et oikein voi verrata tätä tilanteeseen maassa jossa mies ei voi osallistua.
Ei sinulla ole minkään sortin oikeutta kieltää asiaa.Et ole saamassa omaa,vaan yhteisen lapsen.Ihan sama kuka synnyttää,mutta lapsi on ihan yhtälailla toisen vanhemman.Synnytykseen liittyen voit kyllä kertoa miten haluat miehen toimivan sairaalassa.
Jos tämä ei ole provo,niin mieti mikä tuon asenteen oikeasti aiheuttaa.Hormonit,trauma,mikä?Ei voi olla itsenäisyys,ei tuo sitä mihinkään poista.
Paitsi että on. Käytännössä jos synnyttäjä ei halua isää huoneeseen, niin isä ei sinne huoneeseen tule. Onko kieltäminen "oikein" vai "väärin" on sitten toinen asia. Isällä ei kuitenkaan ole lain mukaan mahdollisuutta tulla seuraamaan synnytystä jos äiti ei niin halua.
Kyllä sinulla on oikeus päättää ketä synnytyssaliin päästetään. Mutta niin on myös miehellä oikeus tästä pahastua. Hän kokee asian tärkeäksi, ja jos niin ainutlaatuinen asia häneltä evätään niin ei mikään ihme ettei purematta niele. Mutta lopulta tietysti synnyttäjän päätettävissä.