Olen yh ja olen 6kk ollut joka päivä vauvan kanssa kotona, ja tulen hulluksi

Kauhean vihamielistä porukkaa löytyy täältä... Ei mitenkään yllättä, mutta ikävää että ei voida kannustaa ketään.

Joku valitti, siitä että äidillä saisi olla oikeus pitempään vauvattomaan aikaan (yli 2 h tms.. ) vain jos on kykenemätön hoitamaan vauvaa. No eikö ole parempi, että ennaltaehkäistään tämmöistä tilannetta?

Superäitejä riittää, ja kaikki eivät niitä voi olla. Elämää voi suunnitella, mutta se ei sitä noudata. Koskaan ei voi luottaa siihen, että kumppani/toinen vanhempi/työ/tms on ja pysyy.

Suomi on siinä erikoinen (sairas) maa, että kaikkien on oltava hiljaa valittamatta ja purra hampaita ja pärjätä yksin. Kukaan ei saa näyttää olevan toistaan heikompi. Oli sitten köyhä, sairas, yh, syrjitty. Menestyneitä kohtaan ollaan kateellisia, mutta kuitenkin heitä glorifioidaan. Eräänlaista yhteiskuntavihamielisyyttä myös. Suomalaisen yhteiskunnan tehtävä on, että se pitää huolta myös niistä jäsenistä, jotka eivät ole mittarilla tai toisella "tuottavia" jäseniä. Tästä näköjään ollaan asenteellisesti luopumassa. Laitetaan ne tuottamattomat/tarpeettomat/tuholaiset vaikka saarelle tai leirille... Vai miten se oli? Pitäisikö historian kirjaa tutkia.

Ja lapsi viha. Sitä en kerta kaikkiaan ymmärrä.

Vaikka itseänikin välillä ärsyttää äänekkäät ja rauhattomat lapset, niin he vasta opettelevat ja kasvavat. Kammottavaa seurattavaa on känniset aikuiset, joita kohtaan jostain sairaasta syystä löytyy enemmän sympatiaa.

Äidin pitää pitää huolta myös itsestään, jotta jaksaa pitää huolta lapsesta.

Minun yh-äiti ei jaksanut, mutta tiedän että hän kuitenkin teki parhaansa mitä jaksoi vaikeassa tilanteessaan. Tuli minusta silti melko normaali työssäkäyvä, suhteellisesti menestynyt yhteiskunnan jäsen.

TL:DR/ LP:EL Tsemppiä äidille vaikeassa tilanteessa!

Vierailija kirjoitti:

No yhden lapsen kanssa on tosi helppo liikkua. Kun mulla oli yksi lapsi vasta, niin laitoin sen vaunuihin/rattaisiin ja lähden pyörimään vaikka kauppakeskukseen, lapsi nukkui aina. Isompana lapsi pyöri kävellen itekseen siinä katselemassa paikkoja samoin kuin itsekin, käytiin mäkissä välillä syömässä euron hampurilainen ja lapsi lasketteli liukumäessä tai pallomeressä tai mikä kiipeilyhässäkkä nyt sattui leikkipaikalla olla. Sitten kun piti johonkin lähteä ilman lasta tuntui kuin olisi jättänyt toisen kätensä kotiin.

Kotona ei lapsi häirinnyt mitään suihkussakäyntejä tai telkkarin katsomista tai kirjan lukemista, ihan samoja asioita tein kuin ennen lastakin, toki siinä tuli vähän vaihtelua siihen arkeen kun lasta syötti ja vaihtoi 3-4 kertaa päivässä sille vaipan ja muutaman päivän välein kylvetys. Lapsi tykkäsi olla sitterissä tai lattialla, välillä sylissä, mutta sekään ei haitannut mitään telkkarinkatselua, nettiä ei silloin vielä ollut mutta nyt oli kun kaksoset oli pieniä, ja hyvin ehdin netissäkin roikkua. Kun esikoinen oli isompi, niin leikki kyllä hyvin yksinään tai vahtasi disneyn piirrettyjä omasta pikkutelkkarista, samaa aina monta kertaa peräkkäin :) 

Jos ottaa asenteen että lapsi muka vaatii koko ajan jotain, niin onhan se rankkaa. Mun lapset ei ole vaatineet kovin paljon mitään, ovat tyytyväisiä kun saavat olla rauhassa.

Taidan olla tuo esikoinen, moi äiti!

En tiedä, miksi tolla kommentilla on noin paljon alapeukkuja. 90-luvulla oli vielä ihan normaalia, että vanhemmat hoitavat kodin ja lapset, kun ne hoitoa tarvitsevat, mutta muuten tekevät omia asioitaan lapsen ollessa tyytyväinen: nukkuu, leikkii, katsoo vieressä. Leikki on lasten työtä ja jos ei naapureita, koulukavereita tai sukulaislapsia ollut paikalla, puuhailin, luin, katsoin telkkaria tai leikin yksin. Mielikuvitusta riitti. Sitten kun kavereiden kanssa oltiin, mulle annettiin aina leikinkeksijän rooli, kun mun leikeissä oli parhaat juonet (kehittynyt mielikuvitus, jota piirretyt ja kirjat ruokkivat).

En muista, että olisin nähnyt kenenkään kaverin tai tuntemattoman lapsen leikkivän äitinsä kanssa. Äidit olivat töissä, tekivät ruokaa tai muuten omia asioitaan.

8-vuotiaana laitoin itse herätyskellon soimaan ja hoidin aamulla kaikki aamutoimet itse ja kasoin kellosta, milloin lähden kävelemään kouluun. Koulun jälkeen tulin kotiin ja tein mitä halusin (kotona tai ulkona, yksin tai kavereiden kanssa) kunnes äiti tuli kotiin. Omalla kännykällä soitin, jos oli asiaa.

8-vuotiaana söin aamuisin mikropuuroa tai muroja, 12-vuotiaana paistoin munakkaan. Teininä, kun alkoi aamu-unisuus ja piti ehtiä meikata, alkoi jäädä tuo kokkailu ja vetäisin vain jonkun jukurtin tai banaanin :D

Kaksosten syntyessä olin jo teini. Joskus leikitin pikkuveljiä koulun jälkeen, jos huvitti. Leikkivät kyllä keskenäänkin ja leikkivät edelleen ja mielikuvitus yhtä hyvä, kuin mulla aikoinaan. Yhtä itsenäisiä eivät ole, varmaan kun heillä on kaksi vanhempaa ja isosisko olleet auttamassa.

Musta kasvoi itsenäinen ja fiksu aikuinen. Teininä/parikymppisenä olin Euroopassa au pairina pari kesää ja kokonaisen vuodenkin. Hyvin sujui kodin ja lasten hoito ja tarvittaessa leikityskin, jos ei lapsi keksinyt itse tekemistä.

Yhdeltä toiselta au pairilta kuulin, kuinka hänen isäntäperheessään oli lapset 7v ja 5v, jotka eivät osanneet leikkiä itse yhtään. Aina ollut au pair heiluttamassa jotain lelua ja sanomassa, mitä nyt tehdään. Huone täynnä leluja, mutta seisoivat silmät selällään, peukaloitaan pyöritellen että "öö mitä me voitais tehdä..?" Myöskään omia lelujaan eivät osanneet laittaa paikoilleen, pukea vaatteitaan yksin tai pyyhkiä vessassakäydessä. Aika varoittava esimerkki, mitä liiallinen passaaminen ja helikopterivanhemmuus voi pahimmillaan tehdä. Nuo olivat hemmoteltuja rikkaan perheen lapsia (äiti joku ex-missi, isä rikas businesskäpy). Millaisia aikuisia heistä tulee? Rahaa on, muttei mitään omaa ajattelukykyä.

Vähän meni nyt aiheesta sivuun, joten ap:n ongelmaan palatakseni: kuten äitini ja pari muuta on jo sanonut, ellet suuremmin nauti leikittämisestä, totuta lapsi kasvaessaan keksimään itse puuhaa ja ota omaa aikaa aina, kun lapsi on tyytyväinen. Jos et pääse suihkuun, laita lapsi sitteriin valjaisiin ja lastenohjelma päälle. 10-20 minuuttia Muumeja ei tee kenestäkään lihavaa sohvaperunaa. Lastenohjelmat kehittää kielen ja musiikin ymmärrystä ja opettavat numeroita, syy-seuraus-suhteita jne.

Kun lapsi on vähän isompi, voit pelata hänen kanssaan pelejä, askarrella, potkia palloa pihalla, katsoa samoja ohjelmia/elokuvia, jutella, shoppailla, leipoa... Mutta ekat 1,5-2 vuotta voit mennä helpoimman kautta, jos ei jaksamista ole. Ei lapsi tule muistamaan mitään ensimmäisistä parista vuodesta kuitenkaan. (Totta kai perusasiat pitää olla kunnossa, jotta hän on silloin 2v tyytyväinen ja tasapainoinen lapsi, jonka kanssa voi alkaa puuhastella enemmän. Eli mitenkään heitteille oman onnen nojaan ei voi 2 vuotta jättää, mutta hetkittäinen tylsyys tai piirretyn näyttäminen ei lasta pilaa, varsinkin, jos sillä saadaan äidille jaksamista.)

Ei tullut mieleen persettä jakaessa?

Miten voi olla vauvan yksinhuoltaja? Onko miehesi kuollut vai eikö sinulla ole mitään arviointikykyä miesten suhteen? 

Itse ihmettelin kun lasta ei tullut ei edes keskenmenoa,kävi ilmi,että olen steriili, joten mies lähti. Mitäpä luulet,vaihdetaanko osia?

Onko paikkakunnallasi yksinhuotajien yhdistystä? Sellaiseen itse aikanani liityin. Toinenkin paikka oli, jonne yksinhuoltajat lapsineen saivat mennä, ja lapsen saattoi jättää hoitoonkin asioinnin ajaksi. Netistä löytyy varmaan paikkoja, joista voi saada vertaistukea.  Tsemppiä sinulle, onneksi on kesä ja ulos mennessä ei tarvitse pukea hirveästi päälle. Neuvolakin varmaan voi antaa tietoa harrastusmahdollisuuksista ja paikoista.

Selvisin minäkin, ja jos minä uusavuton niin taatusti kuka tahansa muukin.

Vierailija kirjoitti:

Omille asioille? 

Kyllä vauvan kanssa voi liikkua. Ihan julkisillakin kaupungeissa ja omalla autolla nyt varsinkin. 

Onko tämä jonkun velan provo taas, jossa syntyvyys saadaan uuteen laskuun vielä enemmän.?

Otsikossakin sanotaan ap:n olleen joka päivä kotona. Älä ole, ota vauva mukaan ja lähde ulos. Siis syömään, kauppoihin tms. Lisäksi käsitin ap:n tykkäävän matkustella. Matkustele. Kyllä sen vauvan voi ottaa mukaan. Tee asioita, äläkä jää kotiin masentumaan, jos kotona olo sinua masentaa. Ei vauva pakota sinua istumaan kotona 24/7. Vauvalle joku harrastus, vauvauinti vaikka, tai mitä kaikkia niitä onkaan. Sieltä ehkä löydät aikuisia kavereita itsellesi. Ja ehdotuksia tulikin etsiä kavereita muista äideistä vaikka netistä. Pian huomaat ettet todellakaan ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan turha kitistä ap:lle että minäkin olin liimattu vauvaani ekat 3v vaikka oli mies, sunkin pitää jaksaa. On oikeasti eri asia olla täysin yksin vastuussa kaikesta kuin että on edes teoriassa joku joka voisi jakaa arkea, joku joka tulee töistä ja jolle voi sanoa että oli raskas päivä ja joka pitelee vauvaa sen verran että pääsee suihkuun. Ja vaikka joku toinen pärjäisi sillä tai tällä määrällä taukoja ja tilaa omille jutuille, joku toinen tarvitsee enemmän.

Kyllä, lapsi sitoo, ja ei voi odottaa pääsevänsä kuukauden Karibian risteilylle pullautettuaan juuri vauvan, mutta ei muut voi määritellä tarvitseeko ap kahden vai kahdeksan tunnin tauon pysyäkseen järjissään.

Ap:lle haluan sanoa että se muuttuu koko ajan helpommaksi. Lähde ulos, verkostoidu, hanki hoitoapua neuvolan kautta. Ja jos voit huonosti niin yritä olla välittämättä niistä sädekehän kiillottajista joiden mielestä pitäisi vain voida hyvin koska hekin voi.

Mulla on mies, joka ei ole juurikaan kotona (on ulkomaan työmatkalla tai piiiitkään toimistolla). Ei ole apua miehestä ei. Tai se "apu" on, että kun olen taaperon nukkumaan saanut pitkän päivän jälkeen klo 21, niin mies porhaltaa töistä äkäisenä ja alkaa vaatia sänkyhommia. Arvatkaa jaksaisinko.

Tai sitten hän alkaa sotkemaan (esim leivänmurut pöydillä, likaiset astiat joka paikassa, postit levitelty ruokasalin pöydälle, sohvat sotkettu makailun jälkeen väärässä paikoissa olevilla tyynyillä tai taittelemattomilla vilteillä). Oon monesti miettiny, että yksinhuoltajana olisi helpompaa. Ei tarvitsisi välittää siitä ihmisestä, josta ei kuitenkaan mitään fyysistä apua olisi.

Miehen rahat ja parempi elintaso kuitenkin kelpaa?

Niin no, täytyyhän miehestä jotakin apua olla ;)

Ap katosi keskustelusta, olisin halunnut tietää että saiko tarvitsemaansa apua.

Toivottavasti.

Ja vauva ei voi lähteä asioille kanssasi koska??

Kyllä mulla on lapset vauvasta saakka kulkeneet mukana. Lenkillä, kaupassa, shoppailureissulla, kavereita nähdessä jne jne.

Mitä se vauva siinä mukana haittaa? Ei niistä lapsista nyt vaan voi ottaa vapaapäiviä

Voih apua! Kyllä tuossa ajassa tulisin mökkihöperöksi. Muistan aikanaan kun pari  keskimmäistä lasta oli 3vkoa perätysten kipeenä eikä päästy sitten lainkaan pois kotoa. Isommat lapset osasivat ulkoilla itsenäisesti mutta ei pienenpienkään kanssa päästy ulkoilemaan. Taas osasi arvostaa terveitä päiviä!