Millaiset vaatimukset vanhemmille oli ennen vanhaan? (kun nykyvanhempia haukutaan laiskoiksi)

Vierailija kirjoitti:

Pistettiin pennut pellolle kolmevuotiaasta alkaen. Isoimmat katsoivat pienempien perään. Aamulla ulos ja illalla sisään, välillä käytiin syömässä. Ruoka oli kaikilla samaan aikaan ja aina syötiin omissa kodeissa. Itse katsoin viisivuotiaana kolmevuotiaan serkkuni perään, eikä välttämättä muita pihalla. Lasten kanssa äiti oli joskus vähän, isä ei juuri koskaan, ennen kuin vanhimmat lapset alkoivat kyetä tekemään jotain töitä. Minulla on muistikuvia siitä, että kävin äidin kanssa uimassa ja kirjastossa.  Mutta mulla äiti oli kotona siihen asti, kun lähdin kouluun. Päivähoitopaikkoja ei ollut, vaan piti järjestää jotenkin, jos kävi töissä. Serkun äiti oli ja serkku oli meillä hoidossa. Luultavasti saatiin palkaksi jotain karjalanpiirakoita, joita täti tykkäsi leipoa. Näin maalla, olen syntynyt 1964-

Nykyään tuosta tehtäisiin lasu ettei 3-vuotiaan kanssa aikuista, ja lapsi huostaan. Ajatella että ne sossut jotka huostaavat, ovat voineet itse olla niitä 3- vuotiaita jotka ovat isompien lasten valvonnassa.

Mitä olen vanhempien sukulaisten kanssa jutellut:

50-60-luvuilla

-lapset saatettiin lähettää koko kesäksi isovanhempien hoiviin maalle

-isommat lapset vahtivat pienempiä, vauvan vahtiminen saattoi alkaa jo joskus 4-5-vuotiaana

-lasten piti näkyä, ei kuulua, totella ja auttaa. Vanhempien (eikä varsinkaan isän) tehtävä ollut viihdyttää, leikkiä ja viettää sen kummemmin aikaa. Kotitöiden yms. teko yhdessä ja iltasatu riittivät.

-ruumiillinen kuritus oli tavallista

-materialistiset vaatimukset olivat melko vähäiset. Ei tarvinnut olla jokaisella omaa huonetta, tietokonetta, kännykkää, ei edes polkupyörää. Varsinkaan jos oli isomman pesueen nuorin.

-lapset kävivät keskenään uimassa jo pienenä, 3-vuotias saatettiin laittaa kymmenvuotiaiden matkaan. Muutenkin lapset liehuivat isommalla reviirillä ihan keskenään.

Oma ja kavereiden lapsuus ei ihan hirveästi tuosta eronnut 80-luvulla. Ruummillinen kuritus oli vähentynyt, samoin vastuu pienempien vahtimisesta, reviiri oli vähän pienempi kuin aiemmilla sukupolvilla. Materialistiset vaatimukset huomattavasti nykyisiä pienemmät, oma huone ei ollut vieläkään mikään pakko, mutta koko kesä mummolassa ei ollut enää tavallista. Avainkaula-lapsista puhuttiin, mutta ihan yleistä se oli. Vanhemmilta vaadittiin enemmän kuin ennen esim. lasten harrastusten, ruuan terveellisyyden, kotikasvatuksen, koulun yms. suhteen.726

Elämä on tietysti muuttunut paljon viimeisen 50-100 v aikana, ihan jos jo katsoo kotitöiden määrää, millaisia töitä nykyisin on tarjolla, tekniikan kehitystä, sosiaalisen elämän rakennetta jne. Se mikä oli ennen vaikeaa voi olla nyt helppoa ja päinvastoin.

Minulla oli kyllä muistikuvieni mukaan melko samanlainen lapsuus kuin nyt yritän omille lapsilleni tarjota. Teimme todella paljon perheen kesken juttuja: arkena pelasimme pelejä, kävimme uimassa, kirjastossa, ostoksilla, hiihtämässä/ luistelemassa/pulkkamäessä, poimimassa marjoja, vierailimme sukulaisissa ja vanhempien ystäväperheissä puolin ja toisin, teimme pihatöitä, rakensimme majoja, leivoimme ja sain olla apuna ruoanlaitossa ja kotitöissä, lomilla kävimme mökillä ja mummoloissa, laskettelemassa, teimme automatkoja ympäri Suomen, kun vanhemmat lähtivät puusavottaan, me lapset olimme apuna keräämässä risuja ja syömässä eväitä, jne.

Me lapset olimme todella paljon mukana ihan tavallisissa arjen askareissa ja noissa pakollisissa savotta- ja remonttihommissa, mikä nykyään ehkä on harvinaisempaa? Ainakin ystäväpiirissäni tuntuu, että lapsille pitäisi mieluummin olla joku ulkopuolinen hoitaja, etteivät pyörisi jaloissa esim. remontin aikana. Ennen oli myös yhteisöllisempää, ainakin meidän naapurustossamme. Leikimme yhdessä jonkun pihalla, kun vanhemmat grillasivat tai tekivät talkoona autovajoja yms. viereisellä pihalla. Nykyään tuntuu, että naapureita hädin tuskin tervehditään ja lasten kaverit ovat vain riesana.

Nykyään myös moititaan paljon lasten istuttamista ruudun ääressä, mutta kyllä mekin aikanamme katsoimme piirrettyjä videoilta (lapsuuteni oli Disney-elokuvien kulta-aikaa) ja pelasimme porukalla Nintendoa. Ei ehkä niin pitkiä aikoja putkeen, kuin monet nykylapset, mutta istuimme kuitenkin, eikä sitä tarvinnut vanhempien mitenkään rajoittaa.

Ehkä ennen oli rennompaa ja vähemmän suorituskeskeistä? Ei luettu jatkuvasti muuttuvia suosituksia lasten kasvatuksesta kuin piru raamattua, ei koko ajan pelätty, että mitä tässäkin voisi pahimmillaan sattua, vaan lapset olivat osana arkea sellaisena kuin olivat. Niistä metsäretkistä ja luistelureissuista kaakaoineen ja nuotiomakkaroineen ei tarvinnut vanhempien tehdä päivityksiä someen, vaan ne olivat ihan aitoa perheen yhdessäoloa sen vuoksi, että siitä tykättiin itse, eikä siksi, että saataisiin mahdollisimman paljon tykkäyksiä muilta.

Ei mitään järin tiukkoja. Lapset sai jättää omiin oloihinsa, saivat mennä ja tulla miten haluavat, kunhan ruoka-aikaan olivat kotona, mutta ei oletettu että niitä joku koko ajan on perään katsomassa. Ja sitten toisaalta naapurit, talkkari ja opettajakin saivat komentaa lapsia, eli kasvattajia oli enemmän. Kun isä tuli illalla töistä kotiin, hän oli väsynyt eivätkä lapset saaneet häiritä. 

Omat muistot on juuri tuota että vanhempien ei oletettu ollenkaan niin paljon olevan lastensa kanssa kuin nykyään. Olen 60-luvulla syntynyt ja alle kouluikäisenä saatiin lähteä ulos leikkimään ihan vapaasti, vaikka asuttiin kaupungin keskustassa. Selvittiin omin avuin risteyksen ylittämisestä ym., vaikkei ollut mitään liikennevalojakaan. Lapsenlikat oli jotain 14-kesäisiä, sellaiset katsottiin ihan päteväksi hoitamaan lapsia, kun äitini täytyi palata töihin (silloin ei kummoisia äitiyslomia ollut). Uimaan saatiin mennä itseksemme heti kun uida osattiin, pyöräillä pitkin kaupunkia, olla iltoja lapset keskenämme kotona. Heitteillejättönä pidettäisiin nykyään asioita, jotka silloin olivat ihan normaaleja.