Mikä on elämäsi järkyttävin vakava tapahtuma jota olet joutunut todistamaan?

Estonian uppoaminen, tyhjät pelastulautat ja kaikenlaista kellumassa vedessä.

Olin lapsi silloin, mutta edelleen pelottaa mennä laivalle.

Ase omalla ohimolla. Edelleenkin tulee välillä mieleen. Jouduin tilanteeseen täysin odottamatta. Ensin ase oli ohimollani, sen jälkeen mies (tuttu, nykyään entinen tuttu) otti käsilaukkuni laittoi aseen sinne, pakotti minut mukaansa, mentiin yökerhoon jossa uhkaili jotain muuta aseella. Kun menimme ulos, mies antoi minulle käsilaukkuni, poliisi otti meidät kiinni. Olin juuri ottamassa puhelinta pois laukusta kun käteni osui siellä olleeseen aseeseen ja poliisi otti minua käsivarresta kiinni. Jouduin putkaan ja oikeuteen. Onneksi poliisi uskoi minua mutta edelleen näen tuosta painajaisia. Tilanne lähti siitä että tämä tuttu oli jättänyt laukkunsa kotiini kun vaimo oli heittänyt pihalle (mies ei siis punkannut mun asunnossa vaan pyysi pitämään laukusta huolta, tunsimme ystävän kautta, oli siis uusi tuttavuus en tiennyt hänen menneisyydestään mitään.) Soitin sitten muutaman viikon päästä et haluaisin laukusta eroon niin tämä mies sanoi että ota taksi ja tuu tänne niin mennään yhdessä hakemaan (soitin hälle siis töistä) ja antoi osoitteen, no se osoite oli sellaiseen paikkaan jonne en ikuna kuuna olis mennyt jos olisin tiennyt:/ Kaikkeen tähän meni vain muutama tunti ja se melkein pilasi koko elämäni hetkessä. Näen edelleen painajaisia.

Narkomaanina pari vuosikymmentä näki lähes päivittäin niin omituisia juttuja, ettei oikeastaan mikään enää lopulta järkyttänyt. Mieleen on jäänyt tapaus, jossa nistikaverini kädet tärisivät niin paljon vieroitusoireissa, että hänelle jouduttiin muiden toimesta piikittämään kaulaan. Neula katkesi tohelluksessa kaulaan ja jäi sinne. Jos ei mennä kuolemantapauksiin jotka olivat monille itseasiassa varmasti helpotus ja pelastus, niin useat yliannostukset ja niiden hoito kotikonstein oli aikamoista katsottavaa. Konstit on monet kun ihmistä pidetään väkisin hereillä esim. jääpaloja peräaukkoon työntämällä. Ikävää oli nähdä miten nuori nainen lupasi piikistä antaa diilerin vahtikoiran panna itseään. Eihän se onnistunut, niin sitten neito otti suihin koiralta.

Oman lapsen ensimmäinen kuumemouristus, hänen ollessaan n.5v. Tuntui että lapsi kuolee, näytti ihan siltä. Silmät kääntyi ympäri, niin että vain valkoinen osa näkyi, selkä oli kaarella ja lapsi rupesi muuttumaan jo siniseksi kun ei saanut happea.

Onneksi lapsi nukkui meidän kanssamme silloin samassa sängyssä, mies onneksi havahtui siihen ettei lapsi hengitä. Se ambulanssin odottaminen oli jotain niin kamalaa. 😢

Meidän silmissämme tilanne tuntui todella vakavalta, vaikka lääkäri myöhemmin sanoikin että kuumekouristukset eivät ole vakavia. Se näytti vakavalta tilanteelta, kun koskaan ei ollut kuumekouristusten kanssa joutunut tekemisiin. Itselläni kuulemma ollut myös lapsena, mutta siitä en muista mitään.

Oman pienen lapsen kuukausien riutuminen syövän kourissa ja kuolema. Olin läsnä hänen kuollessaan. Todella traumaattiset muistot viimeisistä kuukausista.

Hämeenlinnan moottoriradalla tapahtunut helikopterionnettomuus jossa rinnettä pyörivän helikopterin alle murskaantui ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Narkomaanina pari vuosikymmentä näki lähes päivittäin niin omituisia juttuja, ettei oikeastaan mikään enää lopulta järkyttänyt. Mieleen on jäänyt tapaus, jossa nistikaverini kädet tärisivät niin paljon vieroitusoireissa, että hänelle jouduttiin muiden toimesta piikittämään kaulaan. Neula katkesi tohelluksessa kaulaan ja jäi sinne. Jos ei mennä kuolemantapauksiin jotka olivat monille itseasiassa varmasti helpotus ja pelastus, niin useat yliannostukset ja niiden hoito kotikonstein oli aikamoista katsottavaa. Konstit on monet kun ihmistä pidetään väkisin hereillä esim. jääpaloja peräaukkoon työntämällä. Ikävää oli nähdä miten nuori nainen lupasi piikistä antaa diilerin vahtikoiran panna itseään. Eihän se onnistunut, niin sitten neito otti suihin koiralta.

Jääpaloja persiisiin? Mikä järki?

Pikkuveljen syntyminen keskosena 2kk etuajassa 1980-luvun alussa. Olin itse silloin 8v ja vanhemmat olivat yrittäneet hankkia minulle sisarusta pitkään. Muistan yhä, kuinka vanhemmat surivat kovasti ja erityisesti äiti oli aivan varma, että vauva kuolee. Onneksi veli sentään jäi eloon ns. "normaalina" ilman vammoja tai sairauksia. Hän on nyt itse lähes kaksimetrinen 2 pienen lapsen isä.

288828 kirjoitti:

Vaimo yritti puukottaa mut vauvamme sylissä. Tämä siis normaalilla keskiluokkaisella alueella. Kun olen kertonut joillekin asiasta sopivassa tilanteessa, yllätävän monella on kokemuksia perheväkivallasta, mutta asia päätyy harvoin kenenkään tietoon.

Ollaan vielä yhdessä ja tästä on vuosia ja vaimo on rauhoittunut, mutta lasken vuosia kun olen vapaa....

Menkää jonnekin pariterapiaan. Typerää olla vain valheellisesti yhdessä. Selvittäkää asia

Vierailija kirjoitti:

Oman lapseni nuoren elämän hukkaan meneminen huumeongelman vuoksi. Avuttomuus kun mikään ei auta muuttamaan tilannetta

Ei se vielä hukkaan ole mennyt, jos on hengissä. Tsemppiä ja voimia!

Kahden eri sukulaisen sairastuminen muistisairauteen. Kumpikin oli ennen sairastumistaan itsenäisiä ja monia eri asioita osaavia ihmisiä, jotka vähitellen muuttuivat avuttomiksi, lapsen kaltaisiksi täysin toisen avun tarpeessa oleviksi vuodepotilaiksi, joilla oli vaipat ja joita muiden piti syöttää ja pestä. Kun he vielä pystyivät puhumaan, niin he kyselivät jatkuvasti samoja asioita eivätkä enää tunteneet juuri ketään omaisiaan. Lisäksi jälkeenpäin ajateltuna kumpikin sairaudestaan huolimatta aavisti lähestyvän kuolemansa. 

Tai sitten eräs kehitysvammainen sukulainen, joka on noin 2-3 vuotiaan lapsen tasolla henkisesti. Häntä pitää auttaa lähes kaikessa, hän leikkii usein pienten lasten leikkejä ja saa uhmaikäiselle lapselle tyypillisiä uhmakohtauksia. Surullisinta on se, että kuinka hänellä tuntuu olevan muille asiaa, joita hän yrittää sanahahmoilla, yksinkertaisilla viittomilla ja kuvilla muille selittää, mutta ei kuitenkaan tule aina ymmärretyksi. 

Vierailija kirjoitti:

Kun seisoin sairaalasängyn vieressä katsomassa kun melko nuoren isäni hengityskone kytkettiin pois päältä ja hän nukkui pois. Tästä ei ole vielä kauaa aikaa mutta en usko, että se päivä unohtuu ikinä. Ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä) kertaa näin jonkun todella kuolevan ja se kyllä muutti täydellisesti ajatukseni kuolemasta.

Toivottavasti olet tuosta kokemuksestasi jo toipumaan päin. Jäin miettimään tuota, kun sanoit ajatuksesi kuolemasta muuttuneen. Jos aihe ei tunnu liian raskaalta, voisitko kertoa, mitä ajattelit kuolemasta aiemmin, ja millä tavoin tuo tapahtuma ajatuksiasi muutti?

Ajoin työmatkalla supikoiran pennun päälle :´(

ihanuus kirjoitti:

Ajoin työmatkalla supikoiran pennun päälle :´(

Voi tsiisus

Mies löi ihmistä kirveellä metrossa.

Appiukko näännytti itsensä nälkään. Neliraajahalvaantunut, ei pystynyt puhumaan eikä kunnolla edes nielemään (mm neste piti saostaa jotta meni paremmin alas). Lopetti syömisen, nestettä otti sen verran että kipulääkkeitä pystyi ottamaan ja meni siinä jokunen viikko ennen kuin henki lähti.

Kyllä, kannatan eutanasiaa.

Peura joka oli ajettu tiellä ihan muusiksi. Koko tie veressä. Muutenkin kaikki tiellä näkyvät raadot ahdistaa.

Lapsena olin äidin kanssa käymässä sukulaisissa, yksi sukulaismies suuttui jostain ja ajoi meidät aseella uhaten ulos talosta. Olin aika pieni enkä varsinaisesti tajunnut, mitä tapahtui. Täysin malttinsa menettänyt aikuinen osoittelemassa aseella jäi kuitenkin järkyttävänä asiana mieleen, ja tunnen edelleen oloni todella tuskaiseksi tilanteissa, joissa käsitellään aseita - vaikka sitten olisi kyse teatterista.

Isäpuoli hukutti pienen veljeni talomme lähellä sijaitsevaan lampeen. Veli oli 4-vuotias ja minä seitsemän. Isäpuoli sanoi, että mennään katsomaan nuijapäitä. Kun veli kumartui, piti tämän päätä veden alla. Itse juoksin metsään karkuun ja sitä kautta mummolaan. Isäpuolen tarkoitus oli todennäköisesti hukuttaa minutkin. Seuraavana päivänä hänet löydettiin kuolleena autostaan, oli hengittänyt pakokaasua. Muistan kuinka kylän poliisi tuli kertomaan tämän ovellemme. Niihin aikoihin ei paljon lapsia säästelty tuollaisilta jutuilta, minua ei edes käsketty pois tilanteesta. Tuo kamala muisto kummittelee mielessäni varmasti koko elämäni.