Miks lapsiperheet kuvittelee että kesällä ois joku pakko

Ap ei paheksunut muiden matkustelua vaan nimenomaan harmitteli sitä, miten muut (media ja ylipäätään ihmiset) säälittelevät lapsia, jotka eivät juokse koko kesälomaa erilaisissa tapahtumissa. Tässäkin moni tekee juuri niin. On jotenkin parempi lökötellä siellä Ranskan aurinkorannalla kuin Suomen hiekkarannalla tai vaikkapa vain oman mökin laiturilla kuin lähiuimarannan laiturilla. Ja joku keksi vielä säälitellä perheitä, jotka vain lomisin tekevät metsäretkiä, kun he tekevät niitä ihan koko ajan! Kyllä on alentuvaa suhtautumista muiden tekemisiin.

Ap, ymmärrän pointin. Itse rakastin lapsuudessani kesälomia, jolloin sain vain olla, juosta päivät kavereiden kanssa, polkupyöräillä, rakentaa majaa, seikkailla. Inhosin, kun vanhemmat järjestivät kesälomatekemistä, joka oli juurikin tuollaista "pakko"-tekemistä, jotta voisin kertoa koulussa elokuussa, että olin kesällä mummolassa, sitten telttaretkellä, sitten katsomassa raunioita, sitten kahdessa museossa jne. Mekin olimme aluksi köyhä lapsiperhe ja vasta teini-ikäisenä pääsin ensimmäisen kerran ulkomaille telttailemaan.

Tuo on vähän kaksijakoinen juttu. On olemassa lapsia, jotka aidosti nauttivat vain siitä, että saavat keksiä itse omat puuhansa, ja sitten on lapsia, joille olisi tärkeää saada elämyksiä. Me olemme perheenä laiskottelijoita, ja vahingossa koko kesälomamme alkupuoli on ollut yhtä juoksemista ja nyt ihan hengästyneinä olemme pari päivää vain lötkötelleet yöpaidoissamme kotona. Naapureitamme jotenkin harmittaa meidän kesälomapuuhamme. Ostimme keväällä asuntoauton, jonka kanssa kiertelimme ympäri Suomea alkukesän ja nyt tuo naapuri on seissyt tuossa rajallamme pajattamassa taukoamatta, miten niillä rahoilla olisimme voineet tehdä monta etelänmatkaa tai ainakin uusia terassimme. Miksi me emme saisi tehdä lomallamme sitä, mitä itse haluamme, vaikka se sitten ei olisikaan sitä, mitä suurin osa haluaa?

Ja meidän lapsille kirjastoreissut, elokuvareissut, shoppailureissut, uimarantareissut, metsäretket yms. ovat kaikki elämyksiä, koska niitä ei tehdä ympäri vuoden päivittäin eikä edes viikottain. Olemmeko sitten huonompia vanhempia sen takia? Meidän arkemme on kiireistä. Olemme molemmat vanhemmat töissä, meillä on kaikilla harrastuksia (lapsilla kaksi, aikuisilla yksi) ja viikonloppuisin on usein tavattava ikääntyviä isovanhempia. Arkeen ei mahdu metsäretkiä, kirjastoreissuja, elokuvaretkiä, shoppailua jne. Näistä jokaisesta nautitaan hyvä jos kerran kuussa. Koko perheen uimahallikäynti pyritään tekemään kahdesti kuussa ja silti se tuntuu lapsista joka kerta luksukselta. Lomisin meillä on aikaa näille asioille ja kyllä, ne ovat lapsillemme tärkeitä asioita. Ei heitä silti tarvitse surkutella sen takia. Ihan hyvää ja laadukasta elämää he silti elävät.

Eiköhän sitä ole pahempiakin lastensuojeluongelmia kuin ulkomaanmatkoille tai huvipuistoon vietävät lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailuahan se on. Joku luulee olevansa parempi vanhempi jos lasta koko ajan juoksuttaa jossain. Ja lapset puolestaan vertailee että missäs sitä on tultu käytyä. Ja vain maksulliset huvitukset ja matkat tuntuu olevan in, luontoretkeilyä ei taida lapsiperheet harrastaa (siis ne joilla on rahaa legolandiin ja lintsiin).

Ihme yleistystä. Jokainen legolandissa tai lintsillä käynyt (tms.) tuttuni vie lapsiaan myös luontoon. Eivät nämä missään nimessä poissulje toisiaan. geokätkeily, lähimatkailu yms. ovat sitä paitsi nykyään "trendikkäitäkin".

Tämä. Juuri näin, asiat ei ole toisensa poissulkevia. Lomareissu pidemmälle, päivä huvipuistossa ja lähimatkailua, lähipustoilua, luonnonpuistot, pihaleikkejä, uimarannat on meidän kesälomajuttu. Mitä seuraan ystäperheitä ja lasten kavereita heillä samoin.

Ei matkustelu tarkoita, ettei olisi lapsille läsnä kuten ei myöskään kotonaolo takaa läsnäolevaa vanhempaa. Hyväksykäämme nyt erilaiset perheet. Perheen rahatilanne ja lapsimäärä vaikuttavat tietysti myös loman viettoon kuten kaikkeen muuhunkin perheen elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei paheksunut muiden matkustelua vaan nimenomaan harmitteli sitä, miten muut (media ja ylipäätään ihmiset) säälittelevät lapsia, jotka eivät juokse koko kesälomaa erilaisissa tapahtumissa. Tässäkin moni tekee juuri niin. On jotenkin parempi lökötellä siellä Ranskan aurinkorannalla kuin Suomen hiekkarannalla tai vaikkapa vain oman mökin laiturilla kuin lähiuimarannan laiturilla. Ja joku keksi vielä säälitellä perheitä, jotka vain lomisin tekevät metsäretkiä, kun he tekevät niitä ihan koko ajan! Kyllä on alentuvaa suhtautumista muiden tekemisiin.

Ap, ymmärrän pointin. Itse rakastin lapsuudessani kesälomia, jolloin sain vain olla, juosta päivät kavereiden kanssa, polkupyöräillä, rakentaa majaa, seikkailla. Inhosin, kun vanhemmat järjestivät kesälomatekemistä, joka oli juurikin tuollaista "pakko"-tekemistä, jotta voisin kertoa koulussa elokuussa, että olin kesällä mummolassa, sitten telttaretkellä, sitten katsomassa raunioita, sitten kahdessa museossa jne. Mekin olimme aluksi köyhä lapsiperhe ja vasta teini-ikäisenä pääsin ensimmäisen kerran ulkomaille telttailemaan.

Tuo on vähän kaksijakoinen juttu. On olemassa lapsia, jotka aidosti nauttivat vain siitä, että saavat keksiä itse omat puuhansa, ja sitten on lapsia, joille olisi tärkeää saada elämyksiä. Me olemme perheenä laiskottelijoita, ja vahingossa koko kesälomamme alkupuoli on ollut yhtä juoksemista ja nyt ihan hengästyneinä olemme pari päivää vain lötkötelleet yöpaidoissamme kotona. Naapureitamme jotenkin harmittaa meidän kesälomapuuhamme. Ostimme keväällä asuntoauton, jonka kanssa kiertelimme ympäri Suomea alkukesän ja nyt tuo naapuri on seissyt tuossa rajallamme pajattamassa taukoamatta, miten niillä rahoilla olisimme voineet tehdä monta etelänmatkaa tai ainakin uusia terassimme. Miksi me emme saisi tehdä lomallamme sitä, mitä itse haluamme, vaikka se sitten ei olisikaan sitä, mitä suurin osa haluaa?

Ja meidän lapsille kirjastoreissut, elokuvareissut, shoppailureissut, uimarantareissut, metsäretket yms. ovat kaikki elämyksiä, koska niitä ei tehdä ympäri vuoden päivittäin eikä edes viikottain. Olemmeko sitten huonompia vanhempia sen takia? Meidän arkemme on kiireistä. Olemme molemmat vanhemmat töissä, meillä on kaikilla harrastuksia (lapsilla kaksi, aikuisilla yksi) ja viikonloppuisin on usein tavattava ikääntyviä isovanhempia. Arkeen ei mahdu metsäretkiä, kirjastoreissuja, elokuvaretkiä, shoppailua jne. Näistä jokaisesta nautitaan hyvä jos kerran kuussa. Koko perheen uimahallikäynti pyritään tekemään kahdesti kuussa ja silti se tuntuu lapsista joka kerta luksukselta. Lomisin meillä on aikaa näille asioille ja kyllä, ne ovat lapsillemme tärkeitä asioita. Ei heitä silti tarvitse surkutella sen takia. Ihan hyvää ja laadukasta elämää he silti elävät.

Tää on vähän tätä palstaa...oman kruunun kiillotusta.

Samantyyppinen keskustelu käytiin joulun aikaan, kun joku ei lainkaan ymmärtänyt joulukalenteria, jossa luukuista tulee "puuhaa" tai pieni yllätys - siis itsetehtyjä kalentereita.

Että jos lauantaina tuli vaikka että mennään kaakaotermareiden kanssa pulkkamäkeen, niin höh, me käydään muutenkin joka päivä (joku oikeasti kommentoi käyvänsä lasten kanssa joka päivä kaakaotermareiden kanssa pulkkamäessa), että ei toi oli meidän lapsille mikään kiva juttu vaan ihan arkea.

Tai jos jonain päivänä sai kalenterista vaikka heijastimet, niin: "meillä on kyllä varaa ostaa lapsille heijastimet ihan muutenkin, ei ne ole mitään joulukalenteriyllätyksiä".

Että ankea lapsuus jos ei saa Littlest Pet Shop -kalenteria tai mikä nyt milloinkin on in.

Vaikka omat lapset on jo isoja ja kalenteri-iän ohi, seurasin keskustelua hämmentyneenä. Meillä tuollainen kalenteri oli tosi mieleinen, vaikka pääsivät pulkkamäkeen ja heijastinasiat olivat kunnossa.

Tietenkään matkustelu ja/tai huvipuistossa käyminen ja rentoutuminen pienten asioiden äärellä eivät sulje toisiaan pois. Mutta se, etti joka ikinen kesä kierretä kahta-kolmea huvipuistoa ei tee lapsuudesta ankeaa, todellakaan. Meilläkin lapset pienenä mielummin olivat serkkujen kanssa mökillä kuin menivät huvipuistoon. Niissä käytiin ehkä joka 3. kesä. Ei ollut rahakysymys vaan tahtomiskysymys. Mutta silloin(kin) keskustelu kävi kuumana kuinka ankeaa onkaan jos ei edes Särkänniemeen pääse joka kesä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ongelma on asenne. 'Meillä ei ole rahaa'. Minulla on ajatus, että ei lasten sellaista tarvitsisi kuulla. Itse sanon, 'se on liian kallis'. Ja toisaalta annan ymmärtää, että jos jotain todella haluaa, se on mahdollista saada. Vaikka kuu taivaalta.

  Tiina

p.s. meidän lapsilla on pelikonsoli, johon ovat itse keränneet rahat. Ja tuttavaperhe (kaksi lasta ja totaali-yh-äiti) ovat käyneet legolandissa. Vaikka tuo äiti elättää perhettään koulunkäyntiavustajan palkalla, joka ei todellakaan päätä huimaa. Elävät muuten niukasti, mutta siten heillä on joihinkin asioihin varaa. Nämä on valintoja. (ja legolandissa voi majoittua hotellin sijaan leirintäalueen mökissä, jne.)

Ohis olen samaa mieltä. Lapsen ei tarvitse murehtia perheen rahattomuudesta. Nekin joilla on rahaa tekevät valintoja. Ja säästäminen on se taito, joka on hyvä opettaa lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Itse kasvoin köyhässä perheessä. Ruokaa kyllä oli ja sopivat vaatteet, joskus jotain ihan uuttakin.

Mutta ei mitään matkoja, tivoleita, ei ravintolassa syöntejä, leffateatteria, maksullisia harrastuksia tms.

Meillä äiti aina ( edelleen) sanoo miten me lapset ei sellaista koskaan kaivattu. Oltiin kuulemma niin kekseliäitä ja fiksuja, että keksittiin itse tekemistä. Edelleen vain hymyilen ja myötäilen näihin kommentteihin. En halunnut lapsena, enkä vielä nykyäänkään pahoittaa äidin mieltä sanomalla, että kyllä me oltaisiin haluttu niin kovasti jotain tehdä. Edes sinne ruotsinristeilylle tai koulunkentällä olevaan sirkukseen, edes jotain edes joskus. Mutta tiesin jo lapsena ettei siihen ole varaa joten ei edes pyydetty. Tai ne lukuisat tunnit, kun seisoin kaverin ratsastustunteja katsomassa ja haaveilin siitä että saisin ratsastaa edes joskus.

Oli minulla onnellinen lapsuus ja hyvät vanhemmat, murta ei se poista sitä, että ei koskaan saanut mitään ekstraa.

Aikusen aolenkinnsitten reissannut ja omat lapset on päässeet paljon reissuun ja saavat harrastaa ihan mitä haluavat vaikka siihen rahaa meneekin.

Minulla onnpaljon sisaruksia mikä olikinniso syy köyhyyteen, äiti kotona ja useannlapsen kanssa menee paljon rahaa.

Itse olisin mielellään tehnyt 4-5 lasta, mutta meidän tuloilla se olisi tarkoittanut samanlaista lapsuutta mitä itsellä oli. Sen vuoksi jätettiin lapsiluku kahteen.

Niin allekirjoitan tämän. Paitsi meillä kerättiin omaisuutta. Kaikki rahat menivät taiteeseen ja niitä tauluja on paljon. Kesälomalla sitä vaan otettiin fillarit, tultiin välillä kotiin syömään ja taas mentiin.

Kun kysyin joskus voitaisko me päästä laivalle, äiti osti meriaiheisen taulun ja oli mielestään hyvin fiksu.

Parin viikon päästä sanoi nyt risteily olisi ohi, mutta taulut ovat ikuisesti.

Minä jäin toukokuussa työttömäksi. Heinäkuulla lankeaa maksettavaksi yksi iso remonttilasku. Penneillä siis mennään meilläkin tämä kesä ja varmasti ensi syksykin. Ulkomaan matkaan, kylpylälomaan tai huvipuistoon ei ole mahdollisuutta. Meidän lapsiperhe viettää kesää kotosalla. Lapset leikkivät kavereiden kanssa ulkona ja sisällä, uimarannalle lähdetään eväiden kanssa heti, kun sää vähänkin suosii, nukutaan takapihalla teltassa,leikkipuistoissa käydään vähän kauempanakin välillä, pyöräillään, käydään kirjastossa, lintupuistossa ruokkimassa sorsia ja lammaslaitumella katsomassa lampaita, grillataan takapihalla, paistetaan lettuja, käydään iltarasteilla, ehkä käydään jossain ilmaisessa lastenkonsertissa tai perhetapahtumassa, niitä on aika paljon loppujen lopuksi tarjolla ainakin meidän kaupungissa. En tiennyt, että meidän kesä on jotenkin surkea ennen kuin luin niin iltapäivälehdestä 😀

Kaksi lasta, miehellä ja minulla vakityöt ja asutaan pohjoisessa. Raha-asiat kunnossa. Silti kesästä iso osa tulee ihan oltua rennosti kotona.

Käydään mummolassa maalla vielä pohjoisemmassa, jossa aktiviteetteihin kuuluu ulkona olo, grillaaminen, uimarannalla käynti, rantasauna, mato-onkiminen, nikkarointi, saunavastojen teko talveksi jne. Suurin osa ihan ilmaista lystiä. Bensoihin menee reissussa rahaa alle satanen ja grillaamisiin toki. Ja muutenkin ihan perus ruokatarpeisiin, koska meillä ei ole tapana loisia kyläillessämme.

Sitten on suunniteltu kaksi kylpyläreissua kesälle ja reissu Helsinkiin. Lapset pääsee eka kertaa lentokoneeseen (liput ostin jo talvella ja oli niin edulliset, että en voinut uskoa alle 200e koko perheen menopaluut), sitten sukulaisen tykönä yötä ja Linnanmäki+Korkeasaari.

Lisäksi on kotieläinpihaa jne. sitä mukaan kun aikaa tulee.

Rahaa olisi lähteä ulkomaille jne. mutta kiinnostusta ei. Ennemmin tehdään tuollaisia muutaman päivän kotimaanmatkoja ja tosiaan nautitaan loppuaika siitä, että saa kerrankin olla kotona ilman että tarvitsee käydä töissä.

Ap on aivan oikeassa. Kun olin lapsi, me leikimme kesällä ulkona kotipihalla ja välillä mummolassa. Nyt tästä tehdään kauhea numero eli "köyhän perheen kesä menee takapihalla". Odotusarvo on nykyään, että pitää käydä kalliissa, järjestetyissä aktiviteetissa tai muuten elämä ei ole elämisen arvoista.

Lasten kesäloma on pitkä ja itse koen, että haluan tarjota heille jotain muuta kuin kotonaoloa. En itsekään halua koko lomaani viettää kotona, koska kotona vietämme ihanaa, tavallosta arkea ja niinpä lomiin kuuluu jotain muuta.

Kyllä minä koin jo omassa lapsuudessa osattomuutena sen että koskaan ei ollut eahaa mihinkään.

Nuorena se iski päälle toden teolla, kun muilla oli harraatuksia. He kävivät ulkomailla, kielikursseilla, Etelässä jne. Tanssikursseilla, ratsastamassa, pianotunneilla.

Me käytiin lahjapyörällä kirjastssa ja tuunattiin vanhoista vaatteista uusia. Vanhemmille piti teeskennellä, että ei, ei meitä haittaa.

Minä en päässyt koko lapsuuden aikana ikinä yhtään mihinkään. Ei käyty koskaan huvipuistoissa, ei mökkeilemässä, ei eläinpuistossa. Ihan sama oliko kesä vai mikä vuodenaika. Kesälomat oltiin kotona ja tehtiin paljon pihahommia. Välillä saatiin jätskiä ja karkkia. 

Meille lapsille vaan sanottiin, että rahaa ei ole. Jos kitistiin jotain vastaan, saatiin luunappia ja joskus äiti haki risun pihalta, veti housut alas ja löi sillä paljaalle pakaroille.

Ei kitisty sen jälkeen. Näin 90 luvulla.

Mitään traumoja ei jäänyt. Vanhemmat ovat vielä elossa ja hyvässä kunnossa ja lämpimät välit on heihin, kuten aina ollutkin.

Tälläseksi tämä nykymeno on menny, kaikkien pitäs päästä kesälomalla jonnekin, jopa niiden, joilla ei ole varaa mennä, mutta toisten kustannuksella pitäisi muka päästä (esim sossun rahoilla) tai ruinataan sukulaisilta tai jostain rahaa lainaa (jota ei kuitenkaan makseta takaisin)

Ja kun tämä "köyhyys" on oikeasti suurimmaksi osaksi ihan omaa tyhmyyttä. Otetaan vippiä ja joudutaan pian ulosottoon, ostetaan lainalla kaikkea ja sitten ei ookaan maksuvaraa maksaa niitä pois jne jne, syitähän on lukemattomia, 

Miksi tuollaisten pitäisi päästä yhtään mihinkään?

Itselläkin ollut ulosotossa paljon maksuja, juuri sain viimeisen erän maksettua pois ja nyt se vapaus alkaa. Empä ole ulosoton takia päässyt missään käymään huvittelemassa, enkä ole siitä ikinä valittanut.

Nyt jää rahaa enemmän ja pääseekin johonkin paremmin!

Elin lapsuuteni 1960-luvulla ja joka kesä kävimme kerran Linnanmäellä, Korkeasaaressa, Seurasaaressa ja Suomenlinnassa. Seurasaaressa yleensä loppukesästä, kun oravat olivat rohkeimmillaan ja tulivat kädestä syömään pähkinöitä. Ulkomailla alettiin reissata vasta 1970-luvulla, kun olin teini-ikäinen. Siihen aikaan ei vielä koulusta saanut ulkomaanmatkoja varten "omaa lomaa" lukukausien aikana, joten reissut tehtiin kesällä.  

Omat lapseni olen saanut 1980- ja 1990-luvuilla eikä tähän päivään mennessä ole käynyt mielessänikään, että kun myös omat lapseni vein joka kesä noihin paikkoihin, siinä olisi jotain kummallista. Hyvin ehti kesällä tehdä muutakin, jopa vain chillailla kotipihassa tai sadepäivinä maata sängyssä ja lukea kirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä kasvoin nelilapsisessa perheessä, joka ei koskaan käynyt missään eikä tehnyt mitään. Minulla on kaksilapsinen perhe, joka on aina tehnyt paljon ja matkustanut paljon.

Terveisiä Ranskasta!

Tästä pitäisi puhua enemmän. Perhesuunnittelun/lapsilukumäärän merkityksestä siihen, minkälaista arkea ja lomaa perhe pystyy viettämään. Jos haluaa x-tyylistä elämää, niin mitoittaa lapsiluvun sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kasvoin nelilapsisessa perheessä, joka ei koskaan käynyt missään eikä tehnyt mitään. Minulla on kaksilapsinen perhe, joka on aina tehnyt paljon ja matkustanut paljon.

Terveisiä Ranskasta!

Tästä pitäisi puhua enemmän. Perhesuunnittelun/lapsilukumäärän merkityksestä siihen, minkälaista arkea ja lomaa perhe pystyy viettämään. Jos haluaa x-tyylistä elämää, niin mitoittaa lapsiluvun sen mukaan.

Kaksi pientä lasta mahtuu majoittumaan vanhempien huoneeseen, neljä pientä ei. Ja kun nuo kaksi kasvaa isommiksi, ei mahdukaan enää hekään. Eli jo se majoitus on ihan sairaan paljon enemmän. Siksi meilläkin on talo, koska hotellihuoneet maksoi jo yhtä laljon.

Kahden lapsen kanssa mahtuu pieneen vuokra-autoon, neljän kanssa ei.

Itkisin jos minulla olisi lapsia joita ei olisi vara kuskata ulkomaille ja huvipuistoihin. Ne oli oman lapsuuteni huippuhetkiä ja haluan antaa saman omille lapsilleni ja koska siihen ei ole nyt varaa, en hanki lapsia.

Samaa mieltä kuin useimmat muutkin täällä. Omassa lapsuudessani kesälomat oltiin kotipihalla kavereiden kanssa leikkimässä, käytiin uimarannalla ja kirjastossa. Viikoksi päästiin kummitädin mökille. Ei ole traumoja jäänyt, vaikka ei päässytkään ulkomaille.

Miksi sama ei kelpaa nykyään? Kauhea valitus siitä, ettei ole rahaa mihinkään muuhun kuin kotona oleiluun. No mitä jos kuitenkin menisit kotiovesta ulos? Lasten kanssa voi mennä metsäretkelle, tuttaville kylään, pyöräillä, uida, pelata pihapelejä jne. Ainakin Helsingissä on tosi paljon museoita, joihin pääsee ilmaiseksi, samoin esim. Seurasaareen ja Suomenlinnaan. Linnanmäen sisäänpääsy on ilmainen ja muutamia maksuttomia laitteitakin on.

Rohkeasti voisi myös kysyä mummeilta, kummeilta, tuttavilta, naapureilta tms. pääsisikö lapsi mukaan vaikka yhdeksi yöksi mökille tai muualle reissuun. Itse ainakin voisin mielelläni ottaa kaverin lapsen omieni lisäksi huvipuistoon ja myös maksaa kulut, jos tietäisin kaverin perheen olevan vähävarainen.

Sekin ihmetyttää, että usein näillä köyhyysvalittelijoilla on kuitenkin aina varaa ostaa se tupakkiaski itselle...

Vierailija kirjoitti:

Miksi huvipuistoon pääsemisen pitäisi olla joku onnellisen lapsuuden mittari? Jäin miettimään tätä. Mä en tykännyt huvipuistoista lapsenakaan. Vanhempani olivat myös pienituloisia ja ei siitä syystä lähdetty koskaan huvipuistoon koko perhe (omalla paikkakunnalla ei ollut ja reissu Lintsille tai Särkänniemeen olisi maksanut koko perheeltä ihan liikaa) mutta jos joku kaveri pyysi perheensä kanssa mukaan, niin sain kyllä mennä ja rahat rannekkeeseen ja ruokaan. Ulkomailla ei käyty koskaan. En siitä kärsinyt vaan ihan tyytyväisenä olin mökillä tai kotona.

En muista että kukaan olisi 90-luvulla erityisesti kiinnittänyt huomiota siihen, jos joku lapsi ei ole käynyt ulkomailla tai huvipuistossa kesällä? Onko nykyään asia muuttunut niin että on jotenkin omituista, jos ei matkustele joka lomalla jossain? Muutenkin tuntuu, että kesälle on kauheat suorituspaineet, pitäisi huidella kaiken maailman tapahtumissa ja nauttia auringosta vaikka hampaat irvessä. Mediastako tämä tulee? En mä muista omasta nuoruudestani tällaista. Ihan rennosti me vaan oltiin ja hengailtiin ilman mitään kummempaa suorittamista. Se riitti, kun pääsi välillä uimaan, sai jätskiä ja oli kavereita joiden kanssa viettää aikaa.

Juuri puhuin perheelliset ystävien kanssa tästä asiasta! Ihmisten arvomaailma ja sen myötä elämäntapa ja vaatimustaso on muuttunut valtavasti. Meistä 80- ja 90-luvuilla lapsuutensa kesiä viettäneistä ei kukaan muistanut, että joka kesä olisi pitänyt päästä esim. ulkomaan matkalle tai huvipuistoon tai monta kertaa kesässä jonnekin muualle reissuun tai maksulliseen erityisjuttuun! Joskus käytiin, mutta ei joka vuosi, eikä sitä kukaan pitänyt millään tavalla outona surkeudesta puhumattakaan! Lapsuuden kesistä ihanina muistoina oli jääneet mieleen se tietty vapaus ja kiireettömyys, myöhään nukkuminen, serkkujen luona kyläily, Akujen lukeminen parvekkeelle kannetulla patjaröykkiöllä, leikkimökissä nukutut yöt, uiminen kunnes sormet on rypyssä ja huulet siniset, kesämajan rakentaminen omalle takapihalle naapurin lasten kanssa, kesäruuat kuten raparperikiisseli ja paistettu makkara... Siis tällaisia pieniä, ilmaisia ja arkisia kesä juttuja. Uskoisin, että nämä on ihania elämyksiä nykylapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Itkisin jos minulla olisi lapsia joita ei olisi vara kuskata ulkomaille ja huvipuistoihin. Ne oli oman lapsuuteni huippuhetkiä ja haluan antaa saman omille lapsilleni ja koska siihen ei ole nyt varaa, en hanki lapsia.

Luultavasti lapsesikin itkisivät, mutta vain koska sinä ITSE olet antanut niin suuren painoarvon huvipuistoille. Lapset aivopestään helposti arvostamaan vain tiettyjä asioita kun taas luonnostaan jokainen lapsi on erilainen ja jokaiselle löytyy huippuhetkiä, niin rahalla kuin ilman, JOS oikeasti opitaan tuntemaan ne lapset.

Aito ilo lasten kanssa olemisesta on tärkeää, se heijastuu kaikkeen. Mun mielestä tää kiteytyy tosi hyvin siinä mitä tyttäreni sanoi huvipuistoretken jälkeen kun kysyin mikä oli siellä hauskinta.. Hän vastasi "Se että isi ja äiti oli mukana". (Ja he ovat kotihoidossa eli yhteistä aikaa on muutenkin riittämiin, joten olin itse aivan äimänä tästä vastauksesta)