Mitä tekisit, jos saisit tietää että odottamasi lapsi on kehitysvammainen?

Abortti. Pitääpä keskustella miehen kanssa, että näin tehdään jos tilanne tulee vastaan..

Minulla ei olisi jaksamista tai halua hoitaa vaikeaa lasta, joten se olisi armeliaampaa. Ei kai kukaan muutenkaan haluaisi elää kehitysvammaisena, jos saisi päättää (vaikka ne kehitysvammaiset olisi kuinka tyytyväisiä elämäänsä).

Veljelläni on ties ja mitä sairauksia, vaikka kykeneekin elämään omassa asunnossa (toki sellaisessa, jossa hoitajat ja apu lähettyvillä). On myös niin hyväuskoinen, että jatkuvasti ongelmissa sen vuoksi. Lääkkeet ottamatta, kun kaveri sanoi ettei lääkkeistä ole apua (veljelläni ne auttavat nukkumisessa, keskittymisessä, ja vähentää aggressioita). Osti kännykän kaverille sen puolesta, kun kaverilla oli luottotiedot menneet. Lupasi maksaa takaisin, eikä rahoja ikinä kuulunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Abortin. Sanokaa hulluksi, mutta armeliaampaa se minusta on kuin se että oma lapsi joutuisi elämään enemmän tai vähemmän kärsien.

Tuolla asenteella suosittelen, ettet hanki koskaan lapsia. Ja jos sulla jo on sellaisia, niin koska jälkiabortoiminen ei ole laillista, niin suosittelen työstämään sitä ajatusta, että omat lapset, oli ne vammaisia tai ei, joutuvat elämään enemmän tai vähemmän kärsien.

Et ole ilmeisesti ollenkaan tietoinen, että on olemassa aivan järkyttävä kehitysvammoja, jotka tosiaankin ovat hyvin tuskallisia lapselle ja aiheuttavat kuoleman joko sikiövaiheessa tai pian syntymän jälkeen. Näistä ei neuvolassa kerrota ja kun mahdollisesti vasta rakenneultrassa asiaa aletaan epäillä, on edessä maanpäällinen helvetti lapsen vanhemmille. On hirveä asia joutua päättämään toivotun lapsen elämä ja ainoa lohtu siinä tilanteessa on, että näin lapsen ei ikinä tarvinnut kokea hirvittäviä tuskia.

Vierailija kirjoitti:

Sopeutuisin ajatukseen ja pitäisin lapsen. Kehitysvammainen voi elää hyvää elämää ja "itsenäistyä" eli muuttaa omaan kotiin nuorena siinä missä muutkin. Myös opiskelu ja koulunkäynti onnistuu. Kehitysvammaiset elää noin yleensä hyvää ja onnellista elämää, he eivät määrittele onneaan ns. terveiden kriteereillä. He opiskelevat, käyvät (tuetussa) työssä, seurustelevat, juhlivat jne.  Eli se, mikä ns. terveestä voi tuntua kärsimykseltä, ei todennäköisesti vammaisesta ole sitä.

Totta kai vammainen lapsi hankaloittaisi minun elämääni jonkun verran. Mutta antaisi todennäköisesti myös hyvin paljon. Kasvatustyö olisi erilaista, mutta haloo, niinhän se on jokaisen lapsen kohdalla. Mulla on kaksi tervettä lasta, ja ovat niin erilaisia kuin olla ja voi. Toista kasvatetaan sensitiivisesti, hieman erityisherkkä ja komentamisesta lukkoon menevä lapsi. Toinen on rohkea rämäpää, aika itsepäinen ja jullikka, vaatii suoraa puhetta, selkeitä ohjeita ja tiukasti sanomista. No eipä nuo periaatteet sinänsä eroa kehitysvammaisen kasvattamisesta mitenkään.

Mä molempien lasteni kohdalla kieltäydyin niskapussiturvotusultrista. Kun sillä asialla ei oikeasti olisi ollut minulle merkitystä tuossa vaiheessa, en olisi aborttia kuitenkaan tehnyt.

Kieltäydyit niskapussiultrasta.... Sillä asialla ei ole mitään tekemistä vammaisen lapsen hyväksymisen kanssa. Totaalityhmyyttä. Jos lapsellasi niskapussiultra olisi hälyttänyt, syntyvää lasta olisi voitu tukea parhaalla mahdollisella tavalla. Esim. Sydänlapset syntyvät yliopistollisessa sairaalassa, jos asia tiedetään etukäteen.

Kysymys on hypoteettinen, koska todellinen tilanne sisältää sellaisen mahdollisuuden, että lapsi onkin terve koska mikään seulontamenetelmä ei ole 100%. Jos asialle olisi täysi varmuus, niin abortti olisi helppo valinta. Mutta jos todennäköisyys on vaikka 80:20 kehitysvamman hyväksi, niin päätöksestä tulee miljoona kertaa tuskallisempi enkä minä ainakaan osaa kuvitella kuinka todellisessa tilanteessa tulisi käymään, varsinkin jos lasta on yritetty jo pitkään.

code red, abort mission.

Kummajuttu, nyt se abortti ei olekaan naisille mikään riski, kun piltistä uhkaa tulla rasite äidin hermoille ja lompakolle, mutta jos mies ei halua lasta ja äiti haluaa olkoon downi tai ei niin se abortti on kauheee riski. Puheet ja teot menee naisilla täysin ristiin, tiedä siinä sitten mitä naisten mielipiteistä uskoa ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sopeutuisin ajatukseen ja pitäisin lapsen. Kehitysvammainen voi elää hyvää elämää ja "itsenäistyä" eli muuttaa omaan kotiin nuorena siinä missä muutkin. Myös opiskelu ja koulunkäynti onnistuu. Kehitysvammaiset elää noin yleensä hyvää ja onnellista elämää, he eivät määrittele onneaan ns. terveiden kriteereillä. He opiskelevat, käyvät (tuetussa) työssä, seurustelevat, juhlivat jne.  Eli se, mikä ns. terveestä voi tuntua kärsimykseltä, ei todennäköisesti vammaisesta ole sitä.

Totta kai vammainen lapsi hankaloittaisi minun elämääni jonkun verran. Mutta antaisi todennäköisesti myös hyvin paljon. Kasvatustyö olisi erilaista, mutta haloo, niinhän se on jokaisen lapsen kohdalla. Mulla on kaksi tervettä lasta, ja ovat niin erilaisia kuin olla ja voi. Toista kasvatetaan sensitiivisesti, hieman erityisherkkä ja komentamisesta lukkoon menevä lapsi. Toinen on rohkea rämäpää, aika itsepäinen ja jullikka, vaatii suoraa puhetta, selkeitä ohjeita ja tiukasti sanomista. No eipä nuo periaatteet sinänsä eroa kehitysvammaisen kasvattamisesta mitenkään.

Mä molempien lasteni kohdalla kieltäydyin niskapussiturvotusultrista. Kun sillä asialla ei oikeasti olisi ollut minulle merkitystä tuossa vaiheessa, en olisi aborttia kuitenkaan tehnyt.

Kieltäydyit niskapussiultrasta.... Sillä asialla ei ole mitään tekemistä vammaisen lapsen hyväksymisen kanssa. Totaalityhmyyttä. Jos lapsellasi niskapussiultra olisi hälyttänyt, syntyvää lasta olisi voitu tukea parhaalla mahdollisella tavalla. Esim. Sydänlapset syntyvät yliopistollisessa sairaalassa, jos asia tiedetään etukäteen.

Niskaturvotusultrassa ei pysty vielä näkemään sydänvikoja, siinä seulotaan tasan downin syndroomaa ja paria muuta trisomiaa. Rakenneultrassa tutkitaan sitten sydänkin.

Jouduin miettimään asiaa, kun kärähdin alkuraskauden seuloissa pari kuukautta sitten.

Sanoisin, että downin syndrooman vuoksi en tekisi aborttia. Se on pikemminkin ominaisuus kuin jatkuvaa kärsimystä aiheuttava asia. Ja jos en hyväksyisi erilaisuutta omalla lapsellani, hyväksyisinkö sitä muuallakaan maailmassa?

Sen sijaan jos kyseessä olisi vaikka vaikea hermostoputken sulkeutumishäiriö, kallistuisin keskeytykseen.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on hypoteettinen, koska todellinen tilanne sisältää sellaisen mahdollisuuden, että lapsi onkin terve koska mikään seulontamenetelmä ei ole 100%. Jos asialle olisi täysi varmuus, niin abortti olisi helppo valinta. Mutta jos todennäköisyys on vaikka 80:20 kehitysvamman hyväksi, niin päätöksestä tulee miljoona kertaa tuskallisempi enkä minä ainakaan osaa kuvitella kuinka todellisessa tilanteessa tulisi käymään, varsinkin jos lasta on yritetty jo pitkään.

Jaa, no kyllä rakenneultrassa näin itsekin aivan selvästi kaksilla 3D-ultralaitteilla tutkittuna, että lapseni luut olivat katkeilleet sadoista kohdista ja katkeamisista vääntyneet raajoissa kierteelle. Näin myös, että raajojen kasvu oli lähes pysähtynyt (pituus vain hieman pitempi kuin np-ultrassa). Että vammasta ei jäänyt mitään epäilyksen sijaa.

En koskaan ajatellut mitä teen kun kävin istukkanäytteessä. Ikää oli reippaat 41 v ja terve vauva tuli.

Vierailija kirjoitti:

Sopeutuisin ajatukseen ja pitäisin lapsen. Kehitysvammainen voi elää hyvää elämää ja "itsenäistyä" eli muuttaa omaan kotiin nuorena siinä missä muutkin. Myös opiskelu ja koulunkäynti onnistuu. Kehitysvammaiset elää noin yleensä hyvää ja onnellista elämää, he eivät määrittele onneaan ns. terveiden kriteereillä. He opiskelevat, käyvät (tuetussa) työssä, seurustelevat, juhlivat jne.  Eli se, mikä ns. terveestä voi tuntua kärsimykseltä, ei todennäköisesti vammaisesta ole sitä.

Totta kai vammainen lapsi hankaloittaisi minun elämääni jonkun verran. Mutta antaisi todennäköisesti myös hyvin paljon. Kasvatustyö olisi erilaista, mutta haloo, niinhän se on jokaisen lapsen kohdalla. Mulla on kaksi tervettä lasta, ja ovat niin erilaisia kuin olla ja voi. Toista kasvatetaan sensitiivisesti, hieman erityisherkkä ja komentamisesta lukkoon menevä lapsi. Toinen on rohkea rämäpää, aika itsepäinen ja jullikka, vaatii suoraa puhetta, selkeitä ohjeita ja tiukasti sanomista. No eipä nuo periaatteet sinänsä eroa kehitysvammaisen kasvattamisesta mitenkään.

Mä molempien lasteni kohdalla kieltäydyin niskapussiturvotusultrista. Kun sillä asialla ei oikeasti olisi ollut minulle merkitystä tuossa vaiheessa, en olisi aborttia kuitenkaan tehnyt.

Herttaista ajattelutapaa, mutta olet niin väärässä kun voi.

Minulla 2 tervettä lasta, ja 1 lievästi ja 1 vaikea vammaiselle luokiteltava.(ilman älyllistä kehitysvamma). Terveen lapsen kasvattaminen eroaa kehitysvammaisen kasvattamisesta todella paljon, on vaipat teini-ikään, lapsi//nuori ei voi ulkoilla itsekseen kuten normaalit kouluikäiset vaan sun pitää olla myös vaikka 10 vuotiaan saatavilla 24/7.

Kun tuo vaikeavammaisin siirtyi yläasteelle, oli jakso ettemme voineet nukkua 5 kuukauteen kuin pari tuntia vuorokaudessa miehen kanssa. Ja vaikkapa astioiden vieminen koneeseen on opeteltava satojen toistojen kautta.

Ja se mitä muille voi tehdä opitaan ehkä teini-ikä jälkeen, normi sisarukset oppii 2-3v...

Jatkanko?

Ja nyt kun ovat täysi-ikäisiä, niin eipä ole asuntolaan tipahtanut eteen, vaan täällä on minun elätettävänä

En tekisi mitään. Olisin raskaana kuten ennenkin. Tosin luultavasti en sellaista edes tietäisi. En osallistu seuloihin.

On olemassa joitakin kehitysvammoja, joihin liittyy niin vaikeat oireet, että voi sanoa lapsen kärsivän. Näistä suurin osa on sellaisia, jotka eivät tavallisissa seuloissa tule esiin. Suurin osa kehitysvammaisista ei todellakaan kärsi vammansa takia. Ihan silkkaa höpöjuttua sanoa hankkivansa abortin, kun kehitysvammainen kärsii. Suurin osa kehitysvammaisista elää ihan täysipainosta onnellista elämää. Ja kyllä löytyy kaikille koti muualta kuin äidin ja isän luota jossain vaiheessa. Täytyy vaan hakea sitä asumispaikkaa ajoissa. Ei sitä kukaan tule tarjoamaan, vaan täytyy itse toimia. 

Varmaan joku pitää mua hirveänä ihmisenä mutta abortoisin, koska oma mielenterveyteni ei kyllä kestäisi vaikeasti kehitysvammaisen lapsen kasvattamista. Haluan synnyttää vain täysin terveen lapsen ja en haluaisi, että lapsella olisi mitään synnynnäisiä vikoja. Kehitysvammaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta ajatus siitä, että lapseni ei voisi koskaan tehdä työtä täysin normaalisti tai liikkua normaalisti, on kamala. 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan joku pitää mua hirveänä ihmisenä mutta abortoisin, koska oma mielenterveyteni ei kyllä kestäisi vaikeasti kehitysvammaisen lapsen kasvattamista. Haluan synnyttää vain täysin terveen lapsen ja en haluaisi, että lapsella olisi mitään synnynnäisiä vikoja. Kehitysvammaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta ajatus siitä, että lapseni ei voisi koskaan tehdä työtä täysin normaalisti tai liikkua normaalisti, on kamala. 

Mitä tekisit, jos synnyttäisit vaikeavammaisen lapsen? Sinähän et voi mitenkään varmistaa ettei niin käy.

Jos olisi älyllisesti kehitysvammainen, esim. down, tekisin abortin. Jos olisi kyseessä vaikka jonkin raajan epämuodostuminen, en tekisi aborttia. Tämä puhuttiin miehen kanssa selväksi jo ennen kun lasta alettiin yrittää.

Ottaisin eron eukosta.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisi älyllisesti kehitysvammainen, esim. down, tekisin abortin. Jos olisi kyseessä vaikka jonkin raajan epämuodostuminen, en tekisi aborttia. Tämä puhuttiin miehen kanssa selväksi jo ennen kun lasta alettiin yrittää.

Kehitysvamma on aina älyllinen vamma.

Ehdottomasti tekisin abortin. En todellakaan haluaisi vammaista lasta. Jos sen saisi tietää jo raskausaikana, en epäröisi hetkeäkään. Luultavasti antaisin jo syntyneenkin lapsen huostaan/hoitolaitokseen, jos vasta synnytyksen jälkeen selviäisi vammaisuus. 

Kun aloin 38 vuotiaana odottamaan kuopusta, todettiin verikokeessa suuri riskisuhde Downille. En päässyt siihen niskaultraan, koska kun raskaus huomattiin, olin ohittanut ne viikot kun niskaultraa voitiin katsoa.

Olimme mieheni kanssa yrittäneet kuusi vuotta lasta, esikoisen jälkeen ei vain seuraavaa kuulunut. Toki ikäkin vaikutti, ehkä molemmilla (nykytutkimuksessa paljastunut että miehenkin ikä vaikuttaa yllättävän moneen seikkaan, myös Down riskiin).

Abortti ei olisi tullut mieleenkään, ei myös mieheni mieleen. Elämää ei voi hallita. Kun ottaa lapsen tähän maailmaan vastatakseen, tulee hyväksyä että sieltä tulee mitä tulee, joko tyttö tai poika, ruskea tai sinisilmäinen, terve tai jopa sairas, vammainen tai ei-vammainen (en pidä vammaisia sairaina).

En myöskään uskaltanut mennä siihen lapsivesipunkreeraukseen, pelkäsin keskenmenon vaaraa.

Lapsi oli niin kovin toivottu, oli sitten Down tai ei. Terve lapsi sieltä tuli, olin valmistautunut molempiin vaihtoehtoihin.