Mitä tekisit, jos saisit tietää että odottamasi lapsi on kehitysvammainen?

Riippuu asteesta.

Tekisin abortin.

Abortin 

Abortti. En voisi antaa surkeaa elämää kenellekään. Miten oman lapsen  kärsimyksen voisi kestää...

Abortin. Helppo huudella, kun tuollaiseen ikävään tilanteeseen emme ole joutuneet, mutta miehen kanssa ennen raskauksia jo "sovittiin" päätyvämme aborttiin jos seuloissa jotain hälyyttävää olisi. Miehen siskolla on sen laadun kehitysvamma, että on lapsen tasolla. Hän ei tule ikinä muuttamaan omilleen, ei voi yksin jättää kotiin edes päiväksi jne. Hänen vammansa ei tosin ole synnynnäinen mutta tietentahtoen emme kehitysvammaista lasta olisi halunneet.

Kehitysvamma on lahja, jote te ette ansaitse.

Abortti. Mies, mutta puolison kanssa sovittu näin.

Minä en kykenisi omaa lastani tuomitsemaan.

Tämä tietenkin on jokaisen oma valinta.

Ei mene kauaa ajassa enää että näitä ongelmia voidaan hoitaa.

Ehkäpä en ole näkemässä mutta lapseni mahdollisesti ovat.

Eihän kysymys tarvitse olla kuin kaadut ja lyöt pääsi tai saat aivoinfarktin yht'äkkiä olet siinä tilassa että voisi sanoa 'kehitysvammainen' kuvailisin vanhentuneeksi sanaksi totuus on vain sairaus joka voi parantua.

En kykenisi varmaan sellaista lasta hoitamaan joten hyvin todennäköisenä pitäisin aborttia.

Abortin tein downista.

Abortti, miksi synnyttäisin tietentahtoen lapsen joka ei välttämättä koskaan pärjäisi itsenäisesti ei vanhemmat ole täällä ikuisesti

Ot, kehitysvammaiset ovat yleensä varsin tyytyväisiä elämäänsä, jos puitteet ovat kunnossa eli abortilla ei niinkään vaikuteta kehitysvammaisen elämänlaatuun vaan abortoijan.

Abortin. En tajua, miksi joku ei tekisi.

Vierailija kirjoitti:

Ot, kehitysvammaiset ovat yleensä varsin tyytyväisiä elämäänsä, jos puitteet ovat kunnossa eli abortilla ei niinkään vaikuteta kehitysvammaisen elämänlaatuun vaan abortoijan.

Niin ja mä ainakin välitän omasta elämänlaadustani.

Abortin tekisin. Vaikka kuinka olisi tunne, että rakastaisin lasta, oli sitten vammainen tai terve, niin se vammainen joutuu ihan itse sen elämänsä elämään. Ei siinä kärsimyksessä rakkaus auta.

Riippuu asteesta. Jos olisi hyvin lievä, luultavasti pitäisin. Jos taas joutuisi elämään koko ikänsä pyörätuolissa puhumattomana ja täysin toisten avin alaisena, niin tekisin abortin.

Abortin. Sanokaa hulluksi, mutta armeliaampaa se minusta on kuin se että oma lapsi joutuisi elämään enemmän tai vähemmän kärsien.

Sopeutuisin ajatukseen ja pitäisin lapsen. Kehitysvammainen voi elää hyvää elämää ja "itsenäistyä" eli muuttaa omaan kotiin nuorena siinä missä muutkin. Myös opiskelu ja koulunkäynti onnistuu. Kehitysvammaiset elää noin yleensä hyvää ja onnellista elämää, he eivät määrittele onneaan ns. terveiden kriteereillä. He opiskelevat, käyvät (tuetussa) työssä, seurustelevat, juhlivat jne.  Eli se, mikä ns. terveestä voi tuntua kärsimykseltä, ei todennäköisesti vammaisesta ole sitä.

Totta kai vammainen lapsi hankaloittaisi minun elämääni jonkun verran. Mutta antaisi todennäköisesti myös hyvin paljon. Kasvatustyö olisi erilaista, mutta haloo, niinhän se on jokaisen lapsen kohdalla. Mulla on kaksi tervettä lasta, ja ovat niin erilaisia kuin olla ja voi. Toista kasvatetaan sensitiivisesti, hieman erityisherkkä ja komentamisesta lukkoon menevä lapsi. Toinen on rohkea rämäpää, aika itsepäinen ja jullikka, vaatii suoraa puhetta, selkeitä ohjeita ja tiukasti sanomista. No eipä nuo periaatteet sinänsä eroa kehitysvammaisen kasvattamisesta mitenkään.

Mä molempien lasteni kohdalla kieltäydyin niskapussiturvotusultrista. Kun sillä asialla ei oikeasti olisi ollut minulle merkitystä tuossa vaiheessa, en olisi aborttia kuitenkaan tehnyt.

Me keskustelimme miehen kanssa asiasta pitkään ja päädyimme siihen, että abortin tekisin, jos lapsi on jotenkin vammainen. En mä halua antaa lapselle sellaista elämää, jossa on aina riippuvainen muista eikä pysty elämään kunnolla ihan normaalia elämää.

Tänään selviää, odotan esikoistamme ja päivällä olisi seulonta. Jännittää, pelottaa..

Vierailija kirjoitti:

Abortin. Sanokaa hulluksi, mutta armeliaampaa se minusta on kuin se että oma lapsi joutuisi elämään enemmän tai vähemmän kärsien.

Tuolla asenteella suosittelen, ettet hanki koskaan lapsia. Ja jos sulla jo on sellaisia, niin koska jälkiabortoiminen ei ole laillista, niin suosittelen työstämään sitä ajatusta, että omat lapset, oli ne vammaisia tai ei, joutuvat elämään enemmän tai vähemmän kärsien.