Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä, mitä hyötyä kenellekään voi olla psykoterapeuteista, psykologeista jne.
02.07.2017 |
En nyt mikään psykoosipotilas tms. varsinainen "hullu" ole, mutta kuitenkin mt-ongelmani ovat viimeisen 10 vuoden aikana olleet niin pahoja, etten ole enää vuosiin kyennyt olemaan mukana työmarkkinoilla, en kouluttautumaan, en hankkimaan ihmissuhteita jne.
Silti kaikki "ammattilaiset" vähättelevät ongelmiani, ja ensisijainen hoitomuoto, mitä minulle tarjotaan on aina joku keskusteluapu, joka on minusta kyllä ihan täyttä humpuukihoitoa. Olen kokeillut v.2008 eteenpäin useampaa eri psykologia, käynyt psykiatrin vastaanotolla, seksuaaliterapeutilla psykoterapeutilla jne. Kaikki hoitojaksot ovat jääneet syystä tai toisesta lyhyiksi, enkä kokenut, että niistä olisi jäänyt mitään niistä käteen.
Oikeasti, mitä ihmeen hyötyä voi jollekulle olla siitä, että käy esim. kerran viikossa tai kerran kuukaudessa lässyttämässä tunnin ajan jollekin valehtelevalle ja typerälle kallonkutistajatädille tai -sedälle? Ainakin itse aina alan vihaamaan näitä "ammatti-ihmisiä" jo viimeistään ihan muutaman tapaamiskerran jälkeen.
Kommentit (51)
... ja koska sinä et ole hyötynyt terapiasta ei siitä hyödy kukaan muukaan? Ihmiset ovat erilaisia ja ilmeisesti sinä et ole yhteensopiva tuollaisen menettelyn kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoterapiassa pitää yleensä käydä pidempään, jotta saa siitä kunnon hyödyn.
Mulle terapia oli sopiva hoitomuoto.
Onko noissa käymissäsi terapiajaksoissa ollut jotain yhdessä määriteltyjä tavoitteita vai odotettu, että sinä puhelet mitä mieleen juolahtaa. Mitä psykoterapiasuuntauksia olet siis kokeillut?
Jos henkilö haluaa parantua ja on valmis nåkemään vaivaa sen eteen, voi psykologin/terapeutin kanssa keskustelu auttaa näkemään, missä pitäisi pyrkiä ajattelemaan ja käyttäytymään toisin.
Jos taas on sitä mieltä, että minä olen oikeassa ja maailman pitää muuttua että mulla olisi sii hyvä olla, mikään ei tietenkään auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykoterapiassa pitää yleensä käydä pidempään, jotta saa siitä kunnon hyödyn.
No jos ei koe ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen saaneensa mitään hyötyä, ja on alkanut tuntemaan ärtymystä omaa terapeuttiaan kohtaan, niin mitä hyötyä silloin voi odottaa saavansa siitä, että käy siellä esim. vuoden verran putkeen?
AP
Mikä se syy tai toinen on ollut että jää kesken? Psykoterapiassa tosiaan käydään vuosia, riippuen ongelmasta. Voi olla myös väärä diagnoosi tai väärä terapia. Tai jos on niin, että projisoit ongelmat ammattiauttajiin ja kukaan ei ole riittävän hyvä, niin kyllästyt muutaman kerran jälkeen kun he ei olleet sellaisia kuin haluaisit. Tällöin sinun pitäisi kokeilla sitä että kerrot aloituksessa mainitut ongelmat ensikättelyssä. On myös ihmisiä joita terapia ei auta koska he ajattelevat juuri niin että vika on aina muissa kuin omissa toimintatavoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulle itsellesi selvää, mitä haluaisit terapialla saavuttaa? "Jos laiva ei tiedä mihin satamaan pyrkii, ei mikään tuuli oli sille myötäinen" tjsp. Eli jos et tiedä itsekään, miksi siellä käyt, ei siitä varmaan hyötyä ole. Seurauksena vain turhautumista epämääräisestä haahuilemisesta.
Vihaamisen tunteet kuuluu usein siihen prosessiin. Terapeuttiin projisoidaan tunteita. Hankalaa on vaan se ettei kaikki terapeutit sovi kaikille. Itsekin kävin kolmen vuoden psykoterapian. Valitsin entuudestaan tutun terapeutin, joka oli mielestäni mukava ihminen, mutta vasta loppuvaiheessa tajusin, että olisin tarvinnut ihan erilaista terapeuttia/terapiaa. No, edistystä sekin, itse asiassa aika paljonkin, mutta vähän hukkaanheitetty olo kyllä tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mikä sen ensisijaisen hoitomuodon pitäisi olla? Lääkitys? Lobotomia?
Mikä ei toimi sinulle, voi ihan hyvin toimia toiselle, me ihmiset olemme sillä tavalla erilaisia.
No toivoin aiemmin saavani diagnoosin esim. jostain persoonallisuushäiriöstä tai Aspergerin syndroomasta, joka ehkä auttaisi laajentamaan omaa itseymmärrystä. No hakeuduin sitten hoitojaksolle, jossa täytin about sata erilaista kyselylomaketta, kävin kuukaudesta toiseen psykologilla, lopulta pääsin diagnosointijaksolle jonnekin päiväyksikköön.
No mikä sitten oli lopputulema? Ei mitään diagnoosia, turhanpäiväistä lässytystä ja ongelmien vähättelyä sekä lähete jonnekin helvetin psykoterapeutille. Olin ihan yhtä hukassa itseni ja elämäni kanssa kuin aina ennenkin.
AP
Meditoi. Mene luontoon. Lue. Keksi jokin oma juttu. Märehtijät on terapisteille kultakaivoksia koska aina löytyy lisää märehdittävää.
Palkka juoksee ja potilas kompuroi.
T. Eräs saman huomannut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole diagnoosi mutta mulla tuli aloituksesta ekana mieleen epävakaa persoonallisuushäiriö; jos esim diagnoosisi on vain masennus ja oikeasti sulla olisikin jotain muuta niin terapia voi hoitaa väärää asiaa. Tällöin se ei juuri hyödytä. Sun pitäisi siis miettiä miksi se vika on aina niissä ihmisisissä ketkä yrittävät auttaa, mitä apua haluaisit ja miksi alat suorastaan vihaamaan heitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä sen ensisijaisen hoitomuodon pitäisi olla? Lääkitys? Lobotomia?
Mikä ei toimi sinulle, voi ihan hyvin toimia toiselle, me ihmiset olemme sillä tavalla erilaisia.No toivoin aiemmin saavani diagnoosin esim. jostain persoonallisuushäiriöstä tai Aspergerin syndroomasta, joka ehkä auttaisi laajentamaan omaa itseymmärrystä. No hakeuduin sitten hoitojaksolle, jossa täytin about sata erilaista kyselylomaketta, kävin kuukaudesta toiseen psykologilla, lopulta pääsin diagnosointijaksolle jonnekin päiväyksikköön.
No mikä sitten oli lopputulema? Ei mitään diagnoosia, turhanpäiväistä lässytystä ja ongelmien vähättelyä sekä lähete jonnekin helvetin psykoterapeutille. Olin ihan yhtä hukassa itseni ja elämäni kanssa kuin aina ennenkin.
AP
Ap voi sitten lopettaa nämä kuvitteelliset tarinat, ilman diagnoosia ei pääse psykoterapiaa.
Ammattikuntana psykologit jotenkin vaikea sietää;)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole diagnoosi mutta mulla tuli aloituksesta ekana mieleen epävakaa persoonallisuushäiriö; jos esim diagnoosisi on vain masennus ja oikeasti sulla olisikin jotain muuta niin terapia voi hoitaa väärää asiaa. Tällöin se ei juuri hyödytä. Sun pitäisi siis miettiä miksi se vika on aina niissä ihmisisissä ketkä yrittävät auttaa, mitä apua haluaisit ja miksi alat suorastaan vihaamaan heitä?
Vastasitkin kysymykseen; miksi he laittoivat lähetteen psykoterapiaan jos sinussa ei ole heidän mielestä mitään vikaa, kuulostaa erikoiselta?
Eläkepaperitko se Ap haluaa suoraan?
Hauskaa tämä että apua hakeneelle sysätään automaattisesti vastuu negatiivisesta hoitokokemuksesta.
Huuhaapsykologiaan sun muihin tähtikarttoihin uskovia palsta täynnä? Luultavasti, akkain palsta.
:)
Vierailija kirjoitti:
No mikä sitten oli lopputulema? Ei mitään diagnoosia, turhanpäiväistä lässytystä ja ongelmien vähättelyä sekä lähete jonnekin helvetin psykoterapeutille. Olin ihan yhtä hukassa itseni ja elämäni kanssa kuin aina ennenkin.
AP
Olihan siitä hyötyä. Kävi ilmi, että et ainakaan ole Asperger tai persoonallisuushäiriöinen. Tiettyjen asioiden poissulkeminenkin voi olla hyödyllistä.
Sinua taitaa vain harmittaa että et saanut tilauksesta sitä diagnoosia minkä olisit halunnut.
Itselläni on ollut mt-ongelmia 7 vuotta ja sekamuotoinen persoonallisuushäiriö ja Aspergerin oireyhtymä diagnosoitu. Kyllä ne diagnoosit saa jos on oikeasti ko. vika. Mutta minulle ainakin psykiatri sanoi että vasta kun olin käynyt terapiassa melkein pari vuotta opin verbalisoimaan itseäni niin hyvin että se missä ne ongelmat todella olivat, paljastui. Aikaisemminkin vaikutti siltä, että puhun rehellisesti tunteistani ja kokemuksistani mutta puhuin vain roolihahmoni tunteistani jne. Vasta kun olin sinnitellyt terapiassa vaikka vitutti ja raivostutti ja teki mieli lopettaa, ongelmieni todellinen laajuus paljastui.
Se turhautuminen on usein merkki siitä että ollaan lähellä jotain mitä ei halua itselleen myöntää.
Oma psykoterapeuttini oli ratkaisukeskeinen ja hypnoterapeutti. Näin jälkeenpäin ajatellen tietysti olisin hyötynyt eniten jostain jolla olisi ollut kokemusta Aspergerista, mutta sain sen diagnoosin vasta kun terapiaa oli vain vuosi jäljellä niin en viitsinyt enää vaihtaa.
Mutta ihan yhtä helvettiä se kolme vuotta terapiaa oli. Silti olen iloinen että tuli käytyä se. Olen edelleen työkyvytön ja varmaan lopun ikääni mutta nyt ainakin tiedän miksi ja olen jotain asioita onnistunut korjaamaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä sen ensisijaisen hoitomuodon pitäisi olla? Lääkitys? Lobotomia?
Mikä ei toimi sinulle, voi ihan hyvin toimia toiselle, me ihmiset olemme sillä tavalla erilaisia.No toivoin aiemmin saavani diagnoosin esim. jostain persoonallisuushäiriöstä tai Aspergerin syndroomasta, joka ehkä auttaisi laajentamaan omaa itseymmärrystä. No hakeuduin sitten hoitojaksolle, jossa täytin about sata erilaista kyselylomaketta, kävin kuukaudesta toiseen psykologilla, lopulta pääsin diagnosointijaksolle jonnekin päiväyksikköön.
No mikä sitten oli lopputulema? Ei mitään diagnoosia, turhanpäiväistä lässytystä ja ongelmien vähättelyä sekä lähete jonnekin helvetin psykoterapeutille. Olin ihan yhtä hukassa itseni ja elämäni kanssa kuin aina ennenkin.
AP
Ap voi sitten lopettaa nämä kuvitteelliset tarinat, ilman diagnoosia ei pääse psykoterapiaa.
Ammattikuntana psykologit jotenkin vaikea sietää;)?
No on mulla joku ympäripyöreä diagnoosi masennuksesta ja varmaan paniikkihäiriöstäkin (en ole satavarma, mutta ainakin jokaiselle lääkärille olen tästä aina kertonut) ja jotain mainintaa luultavasti heikosta itsetunnosta jne. Mutta kun ei nuo diagnoosit oikein ole auttaneet identiteettiongelmiini, eikä niiden olemassaolon tiedostaminen ole auttaneet minua mitenkään. Mikään lääkitys noita kun ei paranna, eikä myöskään mikään psykoterapia yms. lumehoito.
AP
Vierailija kirjoitti:
Meditoi. Mene luontoon. Lue. Keksi jokin oma juttu. Märehtijät on terapisteille kultakaivoksia koska aina löytyy lisää märehdittävää.
Palkka juoksee ja potilas kompuroi.
T. Eräs saman huomannut...
Eipä se hyvä terapia olekaan mitään märehtimistä, mutta kaikenlaista puoskaria löytyy tältä alalta kuten vaikka on huonoja opettajia ja lääkäreitä.
No mikä sen ensisijaisen hoitomuodon pitäisi olla? Lääkitys? Lobotomia?
Mikä ei toimi sinulle, voi ihan hyvin toimia toiselle, me ihmiset olemme sillä tavalla erilaisia.