Lue keskustelun säännöt.
Ystäväpariskunnan jatkuva kaaos, aina jtn säätöä
01.07.2017 |
Olemme paljon tekemisissä ystäväpariskunnan kanssa. Meillä on aina kivaa ja viihdymme yhdessä. Miehillä on yhteinen harrastus ja ollaan samanhenkisiä.
Paitsi että: Ystäviemme mitkään suunnitelmat lähdöistä tai menoista tai tapaamisista eivät onnistu, tai jos onnistuu, niin kaikki on aina hiuskarvan varassa!
Ne masinoi jonkun monimutkaisen kahdella autolla menomatka-ja yhdellä takaisin-järjestelyn joka kaatuu siihen, että lähdön hetkellä toisen auton avaimet onkin jossain muualla.
Tai lentomatkalle lähtiessä pitääkin toinen passi uusia pikana kentällä 5min ennen boardingia!
Erilaisia kuljetuksia, joissa kavereita viedään "siinä samalla" sinne ja tänne.
Valot ja pesukone jää päälle kun lähdetään lomalle ha sitten soitellaan että voisko joku käydä pikaseen kattomassa ...
Arvaatte varmaan että me olemme erilaisia!
Joka kerta, ennen tapaamisia ja niiden jälkeen me olemme aivan poikki ja stressaantuneita tästä säätämisestä. Ja ikinä ne ei opi mistään. Kaaos vaan jatkuu... Käy kyllä voimille.
Millä nämä saisi edes vähän skarppaamaan??
Kommentit (151)
On todella epäkohteliasta tulla järjestäytymättä paikalle, kun muiden aikataulut riippuvat siitä. Epämiellyttävää. Ja sellaisia ihmisiä on paljon. Tulee mieleen Matti Nykänen. Kaikki ei voi olla ihan kunnossa pääkopassa. Lisäksi se on äärimmäisen piittaamatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siskoni. Epäilen että hänellä on adhd.
Kuulostaa ihan myös mun siskon perheeltä! Ei auta rähjääminenkään, onneks ei ole pitkävihainen... Mä en jaksa aina tota sähläystä!
Vierailija kirjoitti:
Olen itse vähän tuollainen ja se on kauheaa :( Matkalle lähtemiset olen ratkaissut niin, että esim olen lentokentällä pari tuntia liian aikaisin. Stressi siitä, että mokaan jotain viime tipassa on niin sietämätön, että istun mieluummin ne viime tipan hetket kentällä kahvilla. Lapset ihmettelee, että miksi pitää olla niin aikaisin... en kauheasti tee mitään suunnitelmia, enkä varsinkaan muiden kanssa, koska stressaan monta päivää ennen ihan kaikkea. Herään yöllä ja muka "tajuan", että passi on mennyt voimasta - vaikka ei siis ole.
Minulla on yksi supertarkka ystävä, jonka kanssa kerran lähdin etelään ja se ei ollut kivaa. Olin ihan stressissä koko ajan, että mokaan jotain; kadotan huoneen avaimen, rahani, eksyn, jne. Eli vastaus ap:n kysymykseen: ns "skarppaaminen" tarkoittaa minulla stressaamista, varsinkin jos huomaan, että muut ärtyvät sähläämisestäni. Jos olen porukassa, jossa kukaan ei ole ärtynyt vaan suhtautuu huumorilla, minulla alkaa mennä paljon paremmin ja muistan asioita kuin itsestään. Tämä liittyy luultavasti lapsuuteeni: ikinä ei saanut mokata millään tavalla ja jokaista mokaa puitiin ian kaiken. En edes usko, että minulla on mitään keskittymishäiriötä vaan minun on pitänyt juurikin aina skarpata yli omien rajojen.
En tiedä miksi tätä alapeukutetaan. Jos se johtuu siitä, että luulette minun olevan se, joka aina myöhästyy ja, jota odotellaan, niin en ole. En esim muista, että olisin ikinä myöhästynyt töistä ja olen keski-ikäinen. Enkä kehtaisi myöhästyä kenenkään juhlista. Koska minulla on riskinä sählätä lähdöissä, menen todella ajoissa tärkeisiin paikkoihin. Minulla ei ole myöskään tarvetta liidellä paikasta ja juhlista toiseen, enkä pyydä keltään kyytiä - kuten jonkun kirjoittajan sisko.
Vierailija kirjoitti:
Lievästi kehitysvammaisia ilmeisesti. Todella vaikeaa, jos joutuu toimimaan sellaisten kanssa. Tavallinen kehtitysvammainen olisi parempaa seuraa.
Ei se vielä ole kehitysvamma, jos on erilainen kuin sinä.
Kuulostaa ihan mun siskon perheeltä. Vaikka rakkaita ovat niin en hirveän usein jaksa sopia mitään yhteistä menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina sattuu ja tapahtuu. Meillä vain aina käy näin, vaikka emme ole diagnosoituja. Myöhästymme laivasta, passi on vanha ja viimeisenä iltana huomataan nakata päällä olevat parhaat farkut pesukoneeseen ja pakataan autoon ilmavasti takakonttiin, että ehtivät kuivua.
Miksi ottaa tästä paineita? Omathan ovat huolensa. Teette omat kuvionne tasaisen viileästi ja pakkaatte laukkunne viikkoa ennen lähtöä. Mikäs hätä teillä on, valmiissa maailmassa?
En ymmärrä miten tuo on mahdollista. Tuollaista voi tapahtua kerran, sen jälkeen normaali ihminen ottaa opikseen ja pitää huolta, että niin ei käy uudestaan. Ei niitä vastoinkäymisiäkään loputonta määrää ole olemassa, niin että joka kerta tulisi jotain uutta, mihin ei ole osannut varautua.
On mahdollista, että en enää myöhästy laivasta, mutta kyllä niitä vaatteita yhä pestään viime tingassa. Ja passista on aina huoli.
En tunnista itseäni huolettomaksi, päinvastoin. Stressaan tosi paljon. Mutta sitten ajattelen, että miksi ihmeessä koko ajan koen painetta, eihän muutkaan tee niin. Ja sitten annan vähän periksi... Ja huomaan, että taas mulla on just ne farkut jalassa, jotka olis parhaat valitsemani yläosan kanssa reissulle. Ja olen antanut lainaksi juuri sen laukun, joka nyt olisi ollut paras. Ja sitten selvittelemään tilannetta, ja aika kuluu...
Suunnittelen kaikenlaista ohjelmaa matkalle, mutta illat eivät aina riitä joka yksityiskohdan hiomiseen, joten jotain voi unohtua. Joskus jotain tärkeämpää kuin joskus toiste.
Olen myös syvästi sisäistänyt neuvon "vie mennessäs, tuo tullessas". Ärsyttää ajella edestakaisin ja tuhlata aikaa ja bensaa. Tämä johtaa juuri sellaisiin ap:n mainitsemiin yhteiskuljetuksiin ja aikataulujen sovituksiin. Jotka eivät aina onnistu, jos tulee joku vastoinkäyminen...
Samoin en voi sietää istuskelua jossain "välitilassa" tekemättä mitään. Niinpä teen viime hetkeen asti jotain. Kun ajattelin sitten vielä ennen lähtöä kastella kukat, kaatuukin kannullinen vettä päälleni ja sitten joudun taas hakemaan uuden paidan.
En siis joka kerran sählää, mutta taipumusta on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaahas, se onkin taas mökkikausi alkamassa ja toinen sortinsakki mökkinaapureista alkaa varmaan köynnitelemään sitä mökille tulemistaan. Joopa joo. Saapa nähdä.
Siellähän seisookkn heinikossa ruostunut käsikäyttöinen ruohonleikkuri, johon se jäi kun viimeksi lähtivät . Kätevää: sieltähän se sitten löytyy heti paikalta, kun sitä tarvitaan.
Käydään lainaamassa meiltä esim tulitikkuja/ sytkärin, ihan vaan että saadaan tuli keittiön hellaan. Tulitikkuja, kun on lähdetty mökille?? Kuivia puita ei ole mailla eikä Halmeella, mutta ilmeisesti jollain huoltsikalla on tullut ahaa-hetki, että ostetaanpa noita klapeja.
Ja niin edelleen.
Kesälomat on heidän perheellä pitkästi yli puolenvälin, ennenkuin ne on saanet itsensä asettumaan siihen mökkiin. Siinä välissä pientä säätöä, kun joku vieras on myöhästynyt jostain kyydistä, tai ei tiedetty että alko meni jo kiinni. Ja eikun naapurilta jeesiä kysymään.
Ihan loputonta. En jaksa edes ajatella, millaista niiden arki on kaupungissa.
Mulla on ADHD mutta en ole tuollainen. Myöhästelen kyllä valitettavasti, mutta pystyn skarppaamaan ja ottamaan muut huomioon. Siis jos olen sopinut tekeväni jotain ystävän kanssa, pidän sovitusta kiinni, enkä ala sähläämään muuta. Jos valot on jääny päälle, annan olla enkä vaivaa asialla muita. Arvostan sen verran ystävieni aikaa.
Mulla oli myös ystäväpariskunta, joka oli just niin kun Ap:n tarinassa. Kaikki oli vaikeaa: tapaamisten sopiminen, tapaamispaikan sopiminen, juhlien järjestäminen... Heillä ei ollut ADHDta vaan paljon neurooseja siitä, miten asiat tulee hoitaa. Kerran he esim. siirsivät sovittua tapaamista kahdella tunnilla (aina pienissä erissä: sopisiko vasta vartinyli... sopisko puolelta jne.), koska heidän piti tiskata. Emme siis olleet näkemässä heillä, joten olisivat voineet tiskata myöhemminkin.
Kyllästyin joustamaan ystäväpariskunnan oikkujen mukana, heiltä kun ei joustoa herunut ikinä. Väärät kertislautaset bileissä oli suuri ongelma ja kiukuttelun aihe. Ovat olleet jo pitkään yhdessä, ja tuntuvat elävän vähän omassa maailmassaan, jossa pienet asiat ovat todella isoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd.
Siskoni saattaa aamulla huomata että hänellä on viisi minuuttia lähtöön aj alkaa sulattaa pakastinta.
Ei helvata! Ihanko näin? En ole onnekseni koskaan joutunut tekemisiin tuollaisen tyypin kanssa. Tulisin hulluksi!
Jouduin lapsena aina pidättämään bussia, kun kuljettiin yhdessä kouluun. Vanhemmiten hän on jollain tavoin opetellut kellon, mutta esim raha-asioiden hoitaminen ei onnistu ollenkaan. Ja aina kun pitäisi tehdä jotainja keskittyä juuri siihen, hän alkaa haihattaa jotain ihan muuta. Ja melkein kaikki jää kesken. Ja tekee kaiken myöhässä.
Kyseessä tarkkaavaisuushäiriö (ADHD) , joka nykylääkityksellä saadaan hallintaan psykostimulantti-lääkkeillä.
Eli "lääkitys saa aivot rauhoittumaan ja asiat pysymään johdonmukaisesti mielessä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ADHD mutta en ole tuollainen. Myöhästelen kyllä valitettavasti, mutta pystyn skarppaamaan ja ottamaan muut huomioon. Siis jos olen sopinut tekeväni jotain ystävän kanssa, pidän sovitusta kiinni, enkä ala sähläämään muuta. Jos valot on jääny päälle, annan olla enkä vaivaa asialla muita. Arvostan sen verran ystävieni aikaa.
Mulla oli myös ystäväpariskunta, joka oli just niin kun Ap:n tarinassa. Kaikki oli vaikeaa: tapaamisten sopiminen, tapaamispaikan sopiminen, juhlien järjestäminen... Heillä ei ollut ADHDta vaan paljon neurooseja siitä, miten asiat tulee hoitaa. Kerran he esim. siirsivät sovittua tapaamista kahdella tunnilla (aina pienissä erissä: sopisiko vasta vartinyli... sopisko puolelta jne.), koska heidän piti tiskata. Emme siis olleet näkemässä heillä, joten olisivat voineet tiskata myöhemminkin.
Kyllästyin joustamaan ystäväpariskunnan oikkujen mukana, heiltä kun ei joustoa herunut ikinä. Väärät kertislautaset bileissä oli suuri ongelma ja kiukuttelun aihe. Ovat olleet jo pitkään yhdessä, ja tuntuvat elävän vähän omassa maailmassaan, jossa pienet asiat ovat todella isoja.
Tunnen erään tällaisen parin:
kutsuvat ystäviä illalliselle jotka haluavat valmistaa alusta saakka kaiken yhdessä isäntäparina.
Sitten saavat aikaan hirmuisen riidan keskenään siitä kuinka esim salaatti pestään ja asetellaan kulhoon. Tiuskivat ja kettuilevat estottomasti toisilleen ilkeällä äänellä.
Kutsuvieraat siinä sitten seuraavat kuin livedraaman vastentahtoisena ja kiusaantuneena yleisönä.
Vuosi vuodelta vieraat jättäytyvät pois.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, se onkin taas mökkikausi alkamassa ja toinen sortinsakki mökkinaapureista alkaa varmaan köynnitelemään sitä mökille tulemistaan. Joopa joo. Saapa nähdä.
Siellähän seisookkn heinikossa ruostunut käsikäyttöinen ruohonleikkuri, johon se jäi kun viimeksi lähtivät . Kätevää: sieltähän se sitten löytyy heti paikalta, kun sitä tarvitaan.
Käydään lainaamassa meiltä esim tulitikkuja/ sytkärin, ihan vaan että saadaan tuli keittiön hellaan. Tulitikkuja, kun on lähdetty mökille?? Kuivia puita ei ole mailla eikä Halmeella, mutta ilmeisesti jollain huoltsikalla on tullut ahaa-hetki, että ostetaanpa noita klapeja.
Ja niin edelleen.
Kesälomat on heidän perheellä pitkästi yli puolenvälin, ennenkuin ne on saanet itsensä asettumaan siihen mökkiin. Siinä välissä pientä säätöä, kun joku vieras on myöhästynyt jostain kyydistä, tai ei tiedetty että alko meni jo kiinni. Ja eikun naapurilta jeesiä kysymään.
Ihan loputonta. En jaksa edes ajatella, millaista niiden arki on kaupungissa.
Ai herrajjestas mä en ole hetkeen nauranut näin makeasti kun luin tuon reteen kuvauksen mökkinaapureista. Kiitos nauruista kirjoittajalle, just tämän takia kannattaa käydä tällä avpalstalla kun löytyy välillä tällaisia kommentteja, heh heh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap;n ongelma ratkeaisi sillä, että hakeudutte tapaamispaikalle kahdestaan. Ei toisten tarvitse olla edes samassa lentokoneessa. Tapaatte heidät hotellissa, jos ehtivät sinne asti. Jos eivät ilmesty, teillä on silti kiva loma. Muuallekin ostatte rauhassa vaikka pääsyliput - saapuvat jos muistavat. Teillä on kerran kuitenkin kivaa keskenänne loppujen lopuksi, niin mitä suotta sressata toisten vuoksi.
Olin vähän samanlainen. Kerran melkein myöhästyttiin laivalta ja lapset lähes itkivät . Se oli herätys.
Ei enää ikinä.
Pari v myöhemmin kodista oli karsittu 80% irtaimistosta , to do listat ovat kaikkeen ja listat ovat tyhjät ennen viikonloppua.
Lähdimme pari v sitten reissuun, pitkästä aikaa lentäen. Olimme junassa ja juna pysähtyi 45 minuutiksi. Junasta ei päässyt ulos, ei mitään väliaikatietoja tullut.
Kerkesimme koneeseen, koska olin laskenut olemme kentällä 2 h ennen lähtöä.
Matkakumppanikin kerkesi, koska junaliikenne oli normaali hänen mentyä junaan,
Lähes kaikkea voi oppia.
Mulla menee NIIN hermo näihin! Jatkuvaa säätöä ja asiat tapahtuu viime hetkellä ja nippa-nappa. Miten se voikin olla niin vaikeaa.
En kestä katsoa niiden auton pakkaamista kun ovat lähdössä sinne mökilleen. Lisäksi arvotaan aina että kuka on ajokunnossa ja kuka ei...
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin housuissasi, toimisin näin:Sanoisin, että minua stressaa säätö ja jatkossa, jos he eivät itse järkkää asioitaan ajoissa, en halua sotkeutua jälkisotkujen selvimiseen. Jos kukaan ei koskaan rähähdä pariskunnalle, he jatkavat toimintaansa, koska tietävät että kyllä ne kaverit kuitenkin huolehtivat. Tuo osallistuminen säätöön on vähän kuin mahdollistamista.
Mistä asioista kaverit ovat huolehtineet?
Ja näillä mökillemenijöillä on peritty saarimökki!? Heidän säätämisellä vielä paljon mahdollisuuksia lisäsäästöihin. Ja näitähän on tapahtunut: veneen tankki tyhjä, tai niin vöhön bensaa että jäävät matkalle keskellä selkää. Mökille pakataan tavarat ja lähdetään ajamaan, huomataan perillä, että kas: ruokasso on vissiin jäänyt laiturille... ajetaan kiireellä mökille ja ajatellaan että otetaan pikkupaikkakunnalla Alkosta viinit, mutta ei muisteta että sehän EI ole viikolla klo 21 asti auki tosiaankaan.
Mulla tulee hiki kun edes ajattelen niiden tulevaa kesälomaa.
Tunnen tällaisia ihmisiä ja pakko myöntää, että se on rasittavaa. Aina myöhässä joka paikasta; sen olemme ratkaisseet kutsumalla heidät n. 1,5 h ennen kuin on tarkoitus mitään tehdä. Jos taas he kutsuvat kylään, on kämppä kuin pommin jäljiltä, enkä ymmärrä, miten he esim. voivat kokata, kun kaikki tasot ovat tupaten täynnä kaikkea mahdollista. jotenkin kummallisesti kuitenkin se tarvittava kauha aina jostain kasan alta löytyy...
Ja aina nukutaan pommiin ja sen yleensä muiden syy, kun ei ole herätetty. Aikuista ihmistä, joka tietää, että lähtö on tasan tiettyyn aikaan! Jne, jne. Mulla menee hermo.
Lievästi kehitysvammaisia ilmeisesti. Todella vaikeaa, jos joutuu toimimaan sellaisten kanssa. Tavallinen kehtitysvammainen olisi parempaa seuraa.