Tulisiko (avio)miehellä olla oikeus aina isyystestiin kun lapsi on syntynyt avioliitossa?
Tällä hetkellä käsittääkseni mies on automaattisesti avioliitossa syntyneen lapsen isä eikä isyystestejä voi vaatia. Jotkut saattavat selvittää isyytensä salaa.
Kommentit (336)
Ap on aloittanut ketjun jotta voi jakaa naisvihamielisiä propagandaansa. Ei sillä ole naista tai huolta mistään isyydentä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tulisi olla oikeus miehellä vaatia tätä, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Täytyy kuitenkin omalta kohdaltani myöntää, että loukkaantuisin todella syvästi, jos oma mies tuota vaatisi. Tuo kuitenkin kertoo, ettei sillä toisella ole luottoa minuun käytännössä ollenkaan. Päälle vielä tuossa tilanteessa vaikuttava hormonimyllerys niin avot.
Minulla ei ole mitään salattavaa eli tietenkin hyväksyisin miehen pyynnön, mutta tuosta loukkauksesta ja epäluottamuksen esiintuomisesta ylipääseminen voisi kestää ja pitkään.
Samasta syystä avioehto oli joskus hirveä loukkaus ja aihe suuttua. Sittemmin siihen suhtaudutaan realistisesti. Yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Se on vaan realiteetti. Samoin todella monet ihmiset pettää. Naiset ja miehet. Ehkä isyystestiin on mahdollista tulevaisuudessa suhtautua järkevämmin.
En oikein ymmärrä tuota perustelua "tosi monet pettää ja avioliitot päättyy eroon." okei, eli miehelläni on syy ja oikeus epäillä minua pettämisestä koska naapurin Sirpa pettää? Tai luultavasti meidän avioliittomme päättyy eroon koska hänen serkkunsakkin erosi. Noo. Onneksi ei tarvi olla noin ajattelevan miehen kanssa, minä en ole naapurin Sirpa enkä hänen serkkunsa, eikä hänen tulisi minua naida jos Luottaa minun yhtä paljon kuin naapurin Sirpaan.
Isyystestin tekeminen ei liity mitenkään miehen terveyteen, täysin irrationaalista verrata sitä naisten terveydenhuoltoon :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmiannoin ketjun koska tämä on taas täynnä naisvihaa. Oksettaa.
Naisvihaa siis mielestäsi on se, kun miehet eivät hyväksy tyytyväisinä ketjussa naisten esittämiä kierouksia ja kusetustuksia vaan argumentoivat mielipiteensä faktoilla?
No mitäpä muuta naiselta olisi voinut odottaakaan?
Missä kohtaa on ollut kieroilua ja missä faktoja? Laista on annettu linkkejä joista sitä faktaa voit lukea muuta en löydä kuin sovinismipropagandaa jossa miehet väittävät naisten kieroilevan. Pelottaa kaikken naisten puolesta että tuollaisia on vapaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tulisi olla oikeus miehellä vaatia tätä, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Täytyy kuitenkin omalta kohdaltani myöntää, että loukkaantuisin todella syvästi, jos oma mies tuota vaatisi. Tuo kuitenkin kertoo, ettei sillä toisella ole luottoa minuun käytännössä ollenkaan. Päälle vielä tuossa tilanteessa vaikuttava hormonimyllerys niin avot.
Minulla ei ole mitään salattavaa eli tietenkin hyväksyisin miehen pyynnön, mutta tuosta loukkauksesta ja epäluottamuksen esiintuomisesta ylipääseminen voisi kestää ja pitkään.
Samasta syystä avioehto oli joskus hirveä loukkaus ja aihe suuttua. Sittemmin siihen suhtaudutaan realistisesti. Yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Se on vaan realiteetti. Samoin todella monet ihmiset pettää. Naiset ja miehet. Ehkä isyystestiin on mahdollista tulevaisuudessa suhtautua järkevämmin.
En oikein ymmärrä tuota perustelua "tosi monet pettää ja avioliitot päättyy eroon." okei, eli miehelläni on syy ja oikeus epäillä minua pettämisestä koska naapurin Sirpa pettää? Tai luultavasti meidän avioliittomme päättyy eroon koska hänen serkkunsakkin erosi. Noo. Onneksi ei tarvi olla noin ajattelevan miehen kanssa, minä en ole naapurin Sirpa enkä hänen serkkunsa, eikä hänen tulisi minua naida jos Luottaa minun yhtä paljon kuin naapurin Sirpaan.
On äärimmäisen naiivia luottaa toisen tuollaisessa asiassa.

Eli herkän mimosankukan loukkaantumismahdollisuus siis kävelee miehen oikeuksien ylitse.
Sillä lailla. Aletaan jakamaan niitä lapsia randomisti synnytyslaitoksilla, kun eihän sen lapsen perimällä ole niin väliä.
Mies voi kertoa jo aikaisessa tapailuvaiheessa haluaako lapsia ja haluaako joka tapauksessa selvittää lasten isyyden. Asia on naiselle selvä jo alun alkaen. Onhan se kuin isku palleaan, jos 10 vuoden seurustelun jälkeen mies ilmoittaa loppuraskauden aikana, että haluaa isyystestin. Voiko yhtään selvemmin sanoa, että mies epäilee naista pettämisestä?
Mikä ihme miehiä vaivaa, kun jokaisessa asiassa pitää vedättää naista aina? Ensin valehdellaan, että juu, totta kai haluan naimisiin ja lapsia, sitten selviää, että p*mperon perässä vaan ollaan. Oli asia kuin asia, niin mitään ei uskalleta sanoa suoraan ja reilusti vaan vingutaan jälkeenpäin.
Se joka toista epäilee pettämisestä pettää itse. Sen vuoksi olisikin hyvä että mies kertoo heti ensikättelyssä että haluaa dna-testin jos lapsia tulee niin nainen voi heti sanoa pettäjälle että heippa. Nainen haluaa järjeltään aikuisen ja mieleltään terveen miehen kumppaniksi.
Miten muuten jos vaimo alkaa epäillä että oma mies on naapurin lapsen isä niin tehdäänhän silloinkin dna-testi? Niinpä ei tehdä vaan hankitaan vaimolle apua.Höpö höpö. Nyt ei ole kyse pelkästä pettämisestä, vaan pahimmasta mahdollisesta asiasta, mitä nainen voi tehdä miehelle, lain puitteissa. Minulle testi on itsestäänselvyys, ja se päätös on tehty nuorena jo, kun minulle selvisi kuinka moni mies huijataan "isäksi". Pariskunnan toisista lapsista melkein viidennes, ensimmäisistä 5%.
Selitä tuo "lain puitteissa".
Esimerkiksi toisen murhaaminen on kielletty laissa, ja on vielä pahempi.
Miten nainen voi tehdä tuon lain puitteissa?
Nainen ei riko lakia huijatessaan miestä isyydessä.
Rikkoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo testi tulisi suorittaa lakisääteisesti aina kaikille, aviossa oleville tai ei yleisen oikeudenmukaisuuden vuoksi.
Äiti voi olla varmuudella äiti, mutta isä ei koskaan voi olla varma isyydestään ja enpä luotaisi pisaraakaan tämänpäivän naisiin, eikä siihen voi missään tapauksessa olla minun, koska luottamus on aina ensin ansaittava.
Kyllä voi. Jos sinä et ymmärrä miten, niin se on sinun ongelmasi. Mutta kaikille nämä asiat eivät ole epäselviä.
Kusettaja naiset tietenkin ovat varmoja isästä.
Se on se parhaimman aseman omaava ja varakkain kaikista 20 eri vaihtoehdosta.Itsestäänselvyys, tottahan toki.
Minä ymmärrän, että te ympäriinsä juoksevat vahinkolapsikatraan isukit ette tätä ehkä tajua, mutta itseasiassa suurin osa lapsista tehdään ihan yhteisymmärryksessä ja suunnitellusti. Osa jopa hedelmöityshoidoilla, joissa ei paljon erehtymisen mahdollisuutta ole. Osa taas tehdään pissimällä tikkuihin ovulaation määrittämiseksi ja ruksimalla kalenterista päiviä jolloin raskaaksi tuleminen on ylipäätään mahdollista. Niitä on vain muutama kuukaudessa. Näin on täysin mahdollista tulla tilanne, jolloin tärpänneessä kierrossa ei hedelmällisinä päivinä ole ollut edes teoreettista tilaisuutta pettää.
Mutta turha tätä on yrittää selittää ihmiselle, jonka piireissä on ihan normaalia olla 20 eri isävaihtoehtoa. Ymmärrän täysin hyvin, että te tarvitsette isyystestejä. Mutta on myös toisenlaisia ihmisiä ja tilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tulisi olla oikeus miehellä vaatia tätä, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Täytyy kuitenkin omalta kohdaltani myöntää, että loukkaantuisin todella syvästi, jos oma mies tuota vaatisi. Tuo kuitenkin kertoo, ettei sillä toisella ole luottoa minuun käytännössä ollenkaan. Päälle vielä tuossa tilanteessa vaikuttava hormonimyllerys niin avot.
Minulla ei ole mitään salattavaa eli tietenkin hyväksyisin miehen pyynnön, mutta tuosta loukkauksesta ja epäluottamuksen esiintuomisesta ylipääseminen voisi kestää ja pitkään.
Samasta syystä avioehto oli joskus hirveä loukkaus ja aihe suuttua. Sittemmin siihen suhtaudutaan realistisesti. Yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Se on vaan realiteetti. Samoin todella monet ihmiset pettää. Naiset ja miehet. Ehkä isyystestiin on mahdollista tulevaisuudessa suhtautua järkevämmin.
En oikein ymmärrä tuota perustelua "tosi monet pettää ja avioliitot päättyy eroon." okei, eli miehelläni on syy ja oikeus epäillä minua pettämisestä koska naapurin Sirpa pettää? Tai luultavasti meidän avioliittomme päättyy eroon koska hänen serkkunsakkin erosi. Noo. Onneksi ei tarvi olla noin ajattelevan miehen kanssa, minä en ole naapurin Sirpa enkä hänen serkkunsa, eikä hänen tulisi minua naida jos Luottaa minun yhtä paljon kuin naapurin Sirpaan.
On äärimmäisen naiivia luottaa toisen tuollaisessa asiassa.
Äärimmäisen naiivia ensisijaisesti uskoa ettei kumppani petä sinua? Okei.. Onnea elämääsi foliohattu :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tulisi olla oikeus miehellä vaatia tätä, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Täytyy kuitenkin omalta kohdaltani myöntää, että loukkaantuisin todella syvästi, jos oma mies tuota vaatisi. Tuo kuitenkin kertoo, ettei sillä toisella ole luottoa minuun käytännössä ollenkaan. Päälle vielä tuossa tilanteessa vaikuttava hormonimyllerys niin avot.
Minulla ei ole mitään salattavaa eli tietenkin hyväksyisin miehen pyynnön, mutta tuosta loukkauksesta ja epäluottamuksen esiintuomisesta ylipääseminen voisi kestää ja pitkään.
Eli herkän mimosankukan loukkaantumismahdollisuus siis kävelee miehen oikeuksien ylitse.
Sillä lailla. Aletaan jakamaan niitä lapsia randomisti synnytyslaitoksilla, kun eihän sen lapsen perimällä ole niin väliä.
Mies voi kertoa jo aikaisessa tapailuvaiheessa haluaako lapsia ja haluaako joka tapauksessa selvittää lasten isyyden. Asia on naiselle selvä jo alun alkaen. Onhan se kuin isku palleaan, jos 10 vuoden seurustelun jälkeen mies ilmoittaa loppuraskauden aikana, että haluaa isyystestin. Voiko yhtään selvemmin sanoa, että mies epäilee naista pettämisestä?
Mikä ihme miehiä vaivaa, kun jokaisessa asiassa pitää vedättää naista aina? Ensin valehdellaan, että juu, totta kai haluan naimisiin ja lapsia, sitten selviää, että p*mperon perässä vaan ollaan. Oli asia kuin asia, niin mitään ei uskalleta sanoa suoraan ja reilusti vaan vingutaan jälkeenpäin.
Se joka toista epäilee pettämisestä pettää itse. Sen vuoksi olisikin hyvä että mies kertoo heti ensikättelyssä että haluaa dna-testin jos lapsia tulee niin nainen voi heti sanoa pettäjälle että heippa. Nainen haluaa järjeltään aikuisen ja mieleltään terveen miehen kumppaniksi.
Miten muuten jos vaimo alkaa epäillä että oma mies on naapurin lapsen isä niin tehdäänhän silloinkin dna-testi? Niinpä ei tehdä vaan hankitaan vaimolle apua.Höpö höpö. Nyt ei ole kyse pelkästä pettämisestä, vaan pahimmasta mahdollisesta asiasta, mitä nainen voi tehdä miehelle, lain puitteissa. Minulle testi on itsestäänselvyys, ja se päätös on tehty nuorena jo, kun minulle selvisi kuinka moni mies huijataan "isäksi". Pariskunnan toisista lapsista melkein viidennes, ensimmäisistä 5%.
Selitä tuo "lain puitteissa".
Se on pahin asia mittä nainen voi miehelle tehdä ilman että nainen rikkoo lakia.
Nainen rikkoo lakia jos isyys tunnustetaan väärin perustein. Miksi ette osaa mennä lukemaan sitä lakia vaan jaatte näitä valheita?
Nainen EI riko lakia.
Näytä yksikin tapaus missä yksikään nainen on saanut isyysasiassa tuomion?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo testi tulisi suorittaa lakisääteisesti aina kaikille, aviossa oleville tai ei yleisen oikeudenmukaisuuden vuoksi.
Äiti voi olla varmuudella äiti, mutta isä ei koskaan voi olla varma isyydestään ja enpä luotaisi pisaraakaan tämänpäivän naisiin, eikä siihen voi missään tapauksessa olla minun, koska luottamus on aina ensin ansaittava.
Kyllä voi. Jos sinä et ymmärrä miten, niin se on sinun ongelmasi. Mutta kaikille nämä asiat eivät ole epäselviä.
Kusettaja naiset tietenkin ovat varmoja isästä.
Se on se parhaimman aseman omaava ja varakkain kaikista 20 eri vaihtoehdosta.Itsestäänselvyys, tottahan toki.
Minä ymmärrän, että te ympäriinsä juoksevat vahinkolapsikatraan isukit ette tätä ehkä tajua, mutta itseasiassa suurin osa lapsista tehdään ihan yhteisymmärryksessä ja suunnitellusti. Osa jopa hedelmöityshoidoilla, joissa ei paljon erehtymisen mahdollisuutta ole. Osa taas tehdään pissimällä tikkuihin ovulaation määrittämiseksi ja ruksimalla kalenterista päiviä jolloin raskaaksi tuleminen on ylipäätään mahdollista. Niitä on vain muutama kuukaudessa. Näin on täysin mahdollista tulla tilanne, jolloin tärpänneessä kierrossa ei hedelmällisinä päivinä ole ollut edes teoreettista tilaisuutta pettää.
Mutta turha tätä on yrittää selittää ihmiselle, jonka piireissä on ihan normaalia olla 20 eri isävaihtoehtoa. Ymmärrän täysin hyvin, että te tarvitsette isyystestejä. Mutta on myös toisenlaisia ihmisiä ja tilanteita.
Mutta missä nyt siis on ongelma?
Jos tilanne on kerran esittämäsi mukainen, niin eikö ratkaisuna olisi juuri tällöin tehdä isyystesti lakisääteisenä jokaiselle isä-ehdokkaalle?
Problem solved.
Jotta jankutus loppuisi: Suomessa on lakia, joita voi rikkoa ilman, että siitä seuraisi rangaistus.
Niin kuin vaikka kypärän käyttö pyöräillessä. Laissa säädetty pakolliseksi, mutta rikkoessa ei rangaistavaksi.
Lapsen etu on tärkein. Jos perhe eroaa DNA testin takia, niin sehän on huono lapselle. Parempi, että lapsi saa kasvaa ehjässä perheessä. Vaikka isä ei olisikaan biologinen isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tulisi olla oikeus miehellä vaatia tätä, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Täytyy kuitenkin omalta kohdaltani myöntää, että loukkaantuisin todella syvästi, jos oma mies tuota vaatisi. Tuo kuitenkin kertoo, ettei sillä toisella ole luottoa minuun käytännössä ollenkaan. Päälle vielä tuossa tilanteessa vaikuttava hormonimyllerys niin avot.
Minulla ei ole mitään salattavaa eli tietenkin hyväksyisin miehen pyynnön, mutta tuosta loukkauksesta ja epäluottamuksen esiintuomisesta ylipääseminen voisi kestää ja pitkään.
Eli herkän mimosankukan loukkaantumismahdollisuus siis kävelee miehen oikeuksien ylitse.
Sillä lailla. Aletaan jakamaan niitä lapsia randomisti synnytyslaitoksilla, kun eihän sen lapsen perimällä ole niin väliä.
Mies voi kertoa jo aikaisessa tapailuvaiheessa haluaako lapsia ja haluaako joka tapauksessa selvittää lasten isyyden. Asia on naiselle selvä jo alun alkaen. Onhan se kuin isku palleaan, jos 10 vuoden seurustelun jälkeen mies ilmoittaa loppuraskauden aikana, että haluaa isyystestin. Voiko yhtään selvemmin sanoa, että mies epäilee naista pettämisestä?
Mikä ihme miehiä vaivaa, kun jokaisessa asiassa pitää vedättää naista aina? Ensin valehdellaan, että juu, totta kai haluan naimisiin ja lapsia, sitten selviää, että p*mperon perässä vaan ollaan. Oli asia kuin asia, niin mitään ei uskalleta sanoa suoraan ja reilusti vaan vingutaan jälkeenpäin.
Se joka toista epäilee pettämisestä pettää itse. Sen vuoksi olisikin hyvä että mies kertoo heti ensikättelyssä että haluaa dna-testin jos lapsia tulee niin nainen voi heti sanoa pettäjälle että heippa. Nainen haluaa järjeltään aikuisen ja mieleltään terveen miehen kumppaniksi.
Miten muuten jos vaimo alkaa epäillä että oma mies on naapurin lapsen isä niin tehdäänhän silloinkin dna-testi? Niinpä ei tehdä vaan hankitaan vaimolle apua.Höpö höpö. Nyt ei ole kyse pelkästä pettämisestä, vaan pahimmasta mahdollisesta asiasta, mitä nainen voi tehdä miehelle, lain puitteissa. Minulle testi on itsestäänselvyys, ja se päätös on tehty nuorena jo, kun minulle selvisi kuinka moni mies huijataan "isäksi". Pariskunnan toisista lapsista melkein viidennes, ensimmäisistä 5%.
Selitä tuo "lain puitteissa".
Se on pahin asia mittä nainen voi miehelle tehdä ilman että nainen rikkoo lakia.
Nainen rikkoo lakia jos isyys tunnustetaan väärin perustein. Miksi ette osaa mennä lukemaan sitä lakia vaan jaatte näitä valheita?
Nainen EI riko lakia.
Näytä yksikin tapaus missä yksikään nainen on saanut isyysasiassa tuomion?
Rauhoittaako mieltäsi että minä en urallani ole tavannut yhtään naista joka olisi saanut tuomion eli valehdellut ja niin rikkonut lakia.
Jos olet epävarma isyydestäsi avioliitossa voit sen ottaa esille jolloin asia tutkitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tulisi olla oikeus miehellä vaatia tätä, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Täytyy kuitenkin omalta kohdaltani myöntää, että loukkaantuisin todella syvästi, jos oma mies tuota vaatisi. Tuo kuitenkin kertoo, ettei sillä toisella ole luottoa minuun käytännössä ollenkaan. Päälle vielä tuossa tilanteessa vaikuttava hormonimyllerys niin avot.
Minulla ei ole mitään salattavaa eli tietenkin hyväksyisin miehen pyynnön, mutta tuosta loukkauksesta ja epäluottamuksen esiintuomisesta ylipääseminen voisi kestää ja pitkään.
Samasta syystä avioehto oli joskus hirveä loukkaus ja aihe suuttua. Sittemmin siihen suhtaudutaan realistisesti. Yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Se on vaan realiteetti. Samoin todella monet ihmiset pettää. Naiset ja miehet. Ehkä isyystestiin on mahdollista tulevaisuudessa suhtautua järkevämmin.
En oikein ymmärrä tuota perustelua "tosi monet pettää ja avioliitot päättyy eroon." okei, eli miehelläni on syy ja oikeus epäillä minua pettämisestä koska naapurin Sirpa pettää? Tai luultavasti meidän avioliittomme päättyy eroon koska hänen serkkunsakkin erosi. Noo. Onneksi ei tarvi olla noin ajattelevan miehen kanssa, minä en ole naapurin Sirpa enkä hänen serkkunsa, eikä hänen tulisi minua naida jos Luottaa minun yhtä paljon kuin naapurin Sirpaan.
Mites Sirpan oma mies sitten? Miten hänen pitäisi toimia. Moni mies on siinä asemassa kuitenkin. Hän on aikamoisessa tilanteessa kun eihän toki saa ketään epäillä moisesta petoksesta. Mut silti Sirpa on vehdannut ympäri kyliä eikä mitään tietoa kuka on oikea isä. Tässä tullaankin siihen et "Sirpan" puolisoja on paljon ja heille ei ole mitään oikeaa toimintatapaa olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Isyystestin tekeminen ei liity mitenkään miehen terveyteen, täysin irrationaalista verrata sitä naisten terveydenhuoltoon :D
Liittyy aivan oleellisesti koko perheen hyvinvointiin!
Vierailija kirjoitti:
Jotta jankutus loppuisi: Suomessa on lakia, joita voi rikkoa ilman, että siitä seuraisi rangaistus.
Niin kuin vaikka kypärän käyttö pyöräillessä. Laissa säädetty pakolliseksi, mutta rikkoessa ei rangaistavaksi.
Monta tapausta löysit joissa on jäänyt rankaisematta?
Vastasyntyneet pitäisi kirjata suoraan DNA-rekisteriin. Samalla voisi selvittää automaattisesti myös isyyden, myöhemmin suoraan rekisteristä vertaamalla joten elari lähtisivät aina oikeaan osoitteeseen silloinkin kun äidillä ei ole isästä varmuutta. Koska homma olisi automaattista, ei naisella olisi myöskään mitään syytä loukkaantua miehelle epäluottamuksesta.
Varsinainen hyötyhän tuosta järjestelmästä toki saataisiin pidemmällä aikavälillä mm. perinnöllisten sairauksien tutkimuksessa eikä niinkään isyysasioista.

Hyvä idea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tulisi olla oikeus miehellä vaatia tätä, jos kokee sen tarpeelliseksi.
Täytyy kuitenkin omalta kohdaltani myöntää, että loukkaantuisin todella syvästi, jos oma mies tuota vaatisi. Tuo kuitenkin kertoo, ettei sillä toisella ole luottoa minuun käytännössä ollenkaan. Päälle vielä tuossa tilanteessa vaikuttava hormonimyllerys niin avot.
Minulla ei ole mitään salattavaa eli tietenkin hyväksyisin miehen pyynnön, mutta tuosta loukkauksesta ja epäluottamuksen esiintuomisesta ylipääseminen voisi kestää ja pitkään.
Samasta syystä avioehto oli joskus hirveä loukkaus ja aihe suuttua. Sittemmin siihen suhtaudutaan realistisesti. Yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Se on vaan realiteetti. Samoin todella monet ihmiset pettää. Naiset ja miehet. Ehkä isyystestiin on mahdollista tulevaisuudessa suhtautua järkevämmin.
En oikein ymmärrä tuota perustelua "tosi monet pettää ja avioliitot päättyy eroon." okei, eli miehelläni on syy ja oikeus epäillä minua pettämisestä koska naapurin Sirpa pettää? Tai luultavasti meidän avioliittomme päättyy eroon koska hänen serkkunsakkin erosi. Noo. Onneksi ei tarvi olla noin ajattelevan miehen kanssa, minä en ole naapurin Sirpa enkä hänen serkkunsa, eikä hänen tulisi minua naida jos Luottaa minun yhtä paljon kuin naapurin Sirpaan.
Mites Sirpan oma mies sitten? Miten hänen pitäisi toimia. Moni mies on siinä asemassa kuitenkin. Hän on aikamoisessa tilanteessa kun eihän toki saa ketään epäillä moisesta petoksesta. Mut silti Sirpa on vehdannut ympäri kyliä eikä mitään tietoa kuka on oikea isä. Tässä tullaankin siihen et "Sirpan" puolisoja on paljon ja heille ei ole mitään oikeaa toimintatapaa olemassakaan.
En ole se kenelle vastasit, mutta pyytää isyystestiä tietysti. Sirpa ehkä suuttuu, mutta kuten olen aiemmin tässä ketjussa sanonut, niin näiden sängystä toiseen hyppijöiden ihmissuhdekuviot eivät ole meidän tasapainoisten perheiden ongelma, enkä hyväksy meille penniäkään lisäkustannuksia niiden takia.
Näin. Vainoharhaiset kustantakoot testinsä itse.