Lue keskustelun säännöt.
10 vuotta leikkipuistoissa kykkineet, miten pystyitte siihen?
30.06.2017 |
Epäinhimillistä aikuisille ihmisille koko leikkipuistokulttuuri.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin 18-vuotiaana jaksoin. 25-vuotiaana nuoremmille vaadin kotipihalle kiikun ja hiekkalaatikon niin sain vahtia terassilta sateensuojasta viltti niskassa. En oisko koko näitä ikävuosia 18-37 kyllä jaksanut kökkiä puistossa millään. Lapsia on nyt 12.
Oliko provo? Vaadit kiikun ja hiekkalaatikon, haiskahtaa vähän mies maksaa -provolta... Miten voit vaatia jotain?
En ole tuo jolta kysyit mutta miksi ei voisi vaatia? Meillä minä oon vaatinut paviljongin, mies bilispöydän jne. Kyllähän nyt omaan kotiin voi vaatia mitä haluaa.
Kuulostaa oudolta.
Eikö sulla ole kotona sellaisia juttuja mitä haluat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli vähän pakko kykkiä kun oli kakkahätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkipuistossa pitäisi olla aikuisille vaikka oluttarjoilua.
Joo kuule, pultsarien puisto! Olin kerran lastenjuhlissa, joissa tarjoiltiin vanhemmille alkoholia. Kuvottavaa.
Kiva käsitys, suomalainen alkoholitrauma taas, oluttarjoilu tarkoittaa että pultsarit on paikalla. Olut voisi olla vaikka sen hintaista että spuget pysyy halvemmissa puistoissa. Ahdistava maa, ahdistuneille tehty, ryytykää ja kuivukaa keinutelineisiinne moralistit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaohtoehtoja ei ollut kahden vilkkaan lapsen kanssa. Ulkoilu pudotti tehotasoja niin että eivät ihan juosseet seinästä läpi kotona. 2 x päivässä ulos säästä riippumatta. Nyt meillä on 2 kännykkäteiniä.
Minä en taas pystynyt ulkoilemaan puistoissa kahden vilkkaan lapsen kanssa.
Yksi juoksi kun päätön kana pois puistosta ja toinen paineli muuten vaan puistossa.
Aina kadehdin niitä äitejä joiden lapset istui hiekkalaatikolla ja äidit jutteli keskenään. Tai lapset muuten vaan leikkivät siellä puistossa ja äiti sai myös rauhoittua.
Itse juoksin lasten perässä enkä pystynyt tutustumaan kehenkään.
Myöhemmin molemmat sai adhd diagnoosin kylläkin.
Mutta en usein jaksanut sinne puistoon lähteä.
Me käytiin sitten lenkillä tuplarattailla pari-kolme tuntia päivässä.Kolmannen kanssa kävinkin puistoissa useammin. Hän istui hiekkalaatikolla, keinui ja leikki muuten vaan siellä ja itsekin sain omaa aikaa ja äitiseuraa.
Nyt jo isot lapset. Rauhallisiakin ovat onneksi, myös nämä vilkkaat pojat.
Odotan iltatähteä ja oikein odotan että pääsen taas puistoon ja että saa olla kotona taas monta vuotta. Olen kotiäitityyppiä 😊
Itse en taas ymmärrä niitä äitejä jotka jaksaa luoda uraa ja hoitaa äitiyden siinä samalla. Itse väsyin tuohon.
Olen varmaan sellainen "joko tai"-tyyppi. En pysty panostamaan molempiin 100 lasissa.
Odotat taas lasta, vaikka sinulla on kaksi adhd-lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin 18-vuotiaana jaksoin. 25-vuotiaana nuoremmille vaadin kotipihalle kiikun ja hiekkalaatikon niin sain vahtia terassilta sateensuojasta viltti niskassa. En oisko koko näitä ikävuosia 18-37 kyllä jaksanut kökkiä puistossa millään. Lapsia on nyt 12.
Oliko provo? Vaadit kiikun ja hiekkalaatikon, haiskahtaa vähän mies maksaa -provolta... Miten voit vaatia jotain?
En ole tuo jolta kysyit mutta miksi ei voisi vaatia? Meillä minä oon vaatinut paviljongin, mies bilispöydän jne. Kyllähän nyt omaan kotiin voi vaatia mitä haluaa.
Kuulostaa oudolta.
Eikö sulla ole kotona sellaisia juttuja mitä haluat?
Eri arvot. Siinä ei paviljonkeja mietitä, kun kyse on ihmisten terveydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaohtoehtoja ei ollut kahden vilkkaan lapsen kanssa. Ulkoilu pudotti tehotasoja niin että eivät ihan juosseet seinästä läpi kotona. 2 x päivässä ulos säästä riippumatta. Nyt meillä on 2 kännykkäteiniä.
Minä en taas pystynyt ulkoilemaan puistoissa kahden vilkkaan lapsen kanssa.
Yksi juoksi kun päätön kana pois puistosta ja toinen paineli muuten vaan puistossa.
Aina kadehdin niitä äitejä joiden lapset istui hiekkalaatikolla ja äidit jutteli keskenään. Tai lapset muuten vaan leikkivät siellä puistossa ja äiti sai myös rauhoittua.
Itse juoksin lasten perässä enkä pystynyt tutustumaan kehenkään.
Myöhemmin molemmat sai adhd diagnoosin kylläkin.
Mutta en usein jaksanut sinne puistoon lähteä.
Me käytiin sitten lenkillä tuplarattailla pari-kolme tuntia päivässä.Kolmannen kanssa kävinkin puistoissa useammin. Hän istui hiekkalaatikolla, keinui ja leikki muuten vaan siellä ja itsekin sain omaa aikaa ja äitiseuraa.
Nyt jo isot lapset. Rauhallisiakin ovat onneksi, myös nämä vilkkaat pojat.
Odotan iltatähteä ja oikein odotan että pääsen taas puistoon ja että saa olla kotona taas monta vuotta. Olen kotiäitityyppiä 😊
Itse en taas ymmärrä niitä äitejä jotka jaksaa luoda uraa ja hoitaa äitiyden siinä samalla. Itse väsyin tuohon.
Olen varmaan sellainen "joko tai"-tyyppi. En pysty panostamaan molempiin 100 lasissa.
Oliko lapsillasi pieni ikäero? Meillä vilkkaat lapset ovat tarvinneet perässäjuoksijan puistossa 1-2,5 vuotiaina, sen jälkeen ovat osanneet luotettavasti kiipeillä itsekkin ja leikkiä sugt sopuisasti muiden kanssa.
Pienellä paikkakunnalla asia ahdisti, Helsingissä ei. Näin kesäisin sieltä saa ilmaisen lounaan ja ohjelmaa on pitkin päivää. Puistoja paljon, joten pystyy kiertämään vaikka joka kerta eri puiston. Usein on myös sisätilat.
Pienellä paikkakunnalla oli tasan kaksi puistoa, ei ohjattua toimintaa saati kahluualtaita. Lisäksi puistot ammottivat tyhjyyttään, kun jokaisella omakotilaisella oli se tramppa ja keinu omassakin pihassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaohtoehtoja ei ollut kahden vilkkaan lapsen kanssa. Ulkoilu pudotti tehotasoja niin että eivät ihan juosseet seinästä läpi kotona. 2 x päivässä ulos säästä riippumatta. Nyt meillä on 2 kännykkäteiniä.
Minä en taas pystynyt ulkoilemaan puistoissa kahden vilkkaan lapsen kanssa.
Yksi juoksi kun päätön kana pois puistosta ja toinen paineli muuten vaan puistossa.
Aina kadehdin niitä äitejä joiden lapset istui hiekkalaatikolla ja äidit jutteli keskenään. Tai lapset muuten vaan leikkivät siellä puistossa ja äiti sai myös rauhoittua.
Itse juoksin lasten perässä enkä pystynyt tutustumaan kehenkään.
Myöhemmin molemmat sai adhd diagnoosin kylläkin.
Mutta en usein jaksanut sinne puistoon lähteä.
Me käytiin sitten lenkillä tuplarattailla pari-kolme tuntia päivässä.Kolmannen kanssa kävinkin puistoissa useammin. Hän istui hiekkalaatikolla, keinui ja leikki muuten vaan siellä ja itsekin sain omaa aikaa ja äitiseuraa.
Nyt jo isot lapset. Rauhallisiakin ovat onneksi, myös nämä vilkkaat pojat.
Odotan iltatähteä ja oikein odotan että pääsen taas puistoon ja että saa olla kotona taas monta vuotta. Olen kotiäitityyppiä 😊
Itse en taas ymmärrä niitä äitejä jotka jaksaa luoda uraa ja hoitaa äitiyden siinä samalla. Itse väsyin tuohon.
Olen varmaan sellainen "joko tai"-tyyppi. En pysty panostamaan molempiin 100 lasissa.Oliko lapsillasi pieni ikäero? Meillä vilkkaat lapset ovat tarvinneet perässäjuoksijan puistossa 1-2,5 vuotiaina, sen jälkeen ovat osanneet luotettavasti kiipeillä itsekkin ja leikkiä sugt sopuisasti muiden kanssa.
Mä mietin ihan samaa ja ihan siis sitäkin, että miksi niiden lasten perässä piti puistossa juosta? Eikö aidattu puisto ole just se paikka johon on helppo viedä vilkkaat lapset kun saavat nimenomaan siellä jos jossain juosta kuin päättömät kanat:D Yksivuotiaskaan ei tarvitse jatkuvaa kädestä pitämistä, lapset oppivat kun saavat tehdä itse ja puistot ovat sitä varten!
Minä en taas pystynyt ulkoilemaan puistoissa kahden vilkkaan lapsen kanssa.
Yksi juoksi kun päätön kana pois puistosta ja toinen paineli muuten vaan puistossa.
Aina kadehdin niitä äitejä joiden lapset istui hiekkalaatikolla ja äidit jutteli keskenään. Tai lapset muuten vaan leikkivät siellä puistossa ja äiti sai myös rauhoittua.
Itse juoksin lasten perässä enkä pystynyt tutustumaan kehenkään.
Myöhemmin molemmat sai adhd diagnoosin kylläkin.
Mutta en usein jaksanut sinne puistoon lähteä.
Me käytiin sitten lenkillä tuplarattailla pari-kolme tuntia päivässä.
Kolmannen kanssa kävinkin puistoissa useammin. Hän istui hiekkalaatikolla, keinui ja leikki muuten vaan siellä ja itsekin sain omaa aikaa ja äitiseuraa.
Nyt jo isot lapset. Rauhallisiakin ovat onneksi, myös nämä vilkkaat pojat.
Odotan iltatähteä ja oikein odotan että pääsen taas puistoon ja että saa olla kotona taas monta vuotta. Olen kotiäitityyppiä 😊
Itse en taas ymmärrä niitä äitejä jotka jaksaa luoda uraa ja hoitaa äitiyden siinä samalla. Itse väsyin tuohon.
Olen varmaan sellainen "joko tai"-tyyppi. En pysty panostamaan molempiin 100 lasissa.