Oletko ollut sairaalassa väh. 2 yötä yhtäjaksoisesti sairauden takia? Ahdistiko sairaalassa oleminen sinua?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhden kerran poistettu pakaravaon paise ja aikaa siitä on vajaa vuosi. Nyt se on uusinut ja tätä kirjoittaessa oon ahdistuksissani kotona kun pitäisi lähteä päivystyksessä käymään ja todennäköisesti tuo avataan jälleen. Ahdistuksen suurimpia syitä on että ensimmäisellä kerralla oli mennyt niin pahaksi että avauksen jälkeen melkein heti nosti korkean kuumeen (40) astetta ja hirveä horkka päälle sairaalan. Käytävässä jossa jouduin odottamaan että tullaan hakemaan osastolle. Koen muutenkin sairaalassa olon miltei mahdottomaksi sen tuoman yksinäisyyden ja ahdistuksen takia ja kaipaan kotiin avopuolison sekä lemmikkien luokse 😔 En tiedä mitä tehdä tämänkään päivän osalta..Tosin tiedän että tilanne ei ole yhtä pahaksi päässyt kuin ensimmäisellä kerralla joten josko pääsisi edes vähän helpommalla.

Pidän peukkuja että pääsisit helpommalla nyt! Luultavasti pääsetkin kun ajoissa menet:)

Olen ollut psykiatrisella osastolla, lasketaanko se? Ei ahdistanut, lääkkeet auttoi. Ahdistus ennen osastoa oli paha.

Minä kyllä viihdyn sairaalassa. Viimeksi olin liikenneonnettomuuden vuoksi 4 päivää ja ei mitään valittamista. Paitsi leikkauksen jälkeinen kipu oli kaamea ja hoitajat ei saanut antaa enempää särkylääkkeitä kun olin ottanut jo maximit. 

Vierailija kirjoitti:

no jos on sairas, niin eikö sairaala ole silloin paras mahdollinen paikka olla?

Onhan se hoidon kannalta. Ja jos oma olo on siedettävä. Silloin tuon lähes 3vkon reissun aikana olin fyysisesti niin kipeä ja henkinen puoli heikoilla että olisin tarvinnut juuri sitä lepoa ja hiljaisuutta. Mutta aamusta iltaan räikyi telkkari jossain, mummut ja papat piti ääntä ja kaiket päivät joutui kuulemaan kun hoitajat kailotti papoille joko se pissa tai kakka tuli? Omassa huoneessa trafiikki oli yötäpäivää eikä edes tulpat auttanut tarpeeksi. Lopulta kinusin lääkäriltä luvan kotiutua kun ei mua enää ollut syytä seurata 24/7 ja tutkimuksiin pääsin kotoa käsin. Kotona alkoi oikeasti toipuminen. 

39

Viimeisin sairaalakäyntini oli kaikista pahin (olen aina ahdistunut sairaalassa olosta): sain sairauskohtauksen, jonka vuoksi olin alkuun 3 päivää teholla ja tilani oli kriittinen (mm. sisäinen verenvuoto + muuta, en kerro tarkemmin, ettei minua tunnisteta). Tämän jälkeen minut siirrettiin tavalliselle osastolle VIIDEN hengen ahtaaseen SEKAhuoneeseen. Olin niin heikossa kunnossa, etten kolmeen päivään jaksanut nostaa edes päätä tyynyltä (tai puhua puhelimessa), muut huoneen potilaat itse liikkuvia ja sairaalassa esim. lääkityksen annosnoston / uuden lääkityskokeilun vuoksi. Minulla oli katetri ja kaikeksi epäonneksi vielä KUUKAUTISET yhtä aikaa. En saanut itse edes sidettä vaihdettua, vaan piti anella joku hoitajista vaihtamaan side. Tämä oli äärettömän nöyryyttävää, anella tuommoista sekahuoneessa. Tuossa vaiheessa tiedettiin, että jään henkiin, mutta siitä, millaiseen kuntoon toivun, ei ollut mitään tietoa. 

Sekahuone ja yksityisyyden puute olivat järkyttävä kokemus. Olisin tarvinnut jutteluapua ja muutakin apua, mutta en pystynyt tapaamaan puolisoani kuin hetken sängyn vieressä. En uskaltanut kertoa tunteistani, koska itkulle ei olisi tullut loppua. Jouduin vain nielemään itkua ja pelkäämään, mitä tutkimuksissa löytyy + teho-osaston kauhut pyörivät mielessä.

Nyt jälkikäteen ajateltuna, puolisoni olisi kuulunut vaatia minulle yhden hengen huone ja keskusteluapua, vähintään saada minut pienempään huoneeseen. Olen miettinyt, teenkö kohtelustani kantelun potilasasiamiehelle. Pelkään nyt sairaalaan joutumista niin paljon, että mieluummin kuolen kotiin!

Kolme yötä ja oli tosi hyvät mömmöt.

Olen ollut paljon pidempiäkin yhtäjaksoisia aikoja lapsena- sekä aikuisena.

Ketä ei ahdistaisi?

T: Tuntematon