Lue keskustelun säännöt.
Pitkässä parisuhteessa lapsen saannin myötä olen oppinut
30.06.2017 |
että kumppani muuttuu itsestäänselvyydeksi, mies taantuu ihan lapseksi ja aivokuolleeksi mitä tulee arkisten asioiden hoitoon, miehen oma aika ja vapaus on paljon tärkeämpää kuin naisen ja äiti on 100% vastuussa lapsestaan mutta isä vain 99%.
Voin kertoa esimerkkejä pilvin pimein. Olimme eilen koko päivän liikkeellä ja kotiuduttua mies ilmoitti linnottautuvansa koneelle, koska oli niin väsynyt. Olin yhtä rikki itsekin varsinkin edellisöisen valvomisen takia, eikä kauheasti ollut vastaansanomista siihen kun mies kerta on niin väsynyt. Siinä aloin sitten vaihtaa lakanoita, ja nappasin mukulan kainaloon päästäkseni nukkumaan. Ensin ruokinta, kylvetys ja nukutus. Mies jäi koneelle ja huuteli sieltä tarvitsenko apua yksivuotiaan nukutustoimiin. Hän oli suorastaan loukkaantunut kun joutui vaihtamaan oman pussilakanansa.
Hän on pikkujouluissa, firman virkistäytyjäisissä ja ties missä välillä kahteen asti yöllä. Olin kerran kaasojen kanssa illalla ulkona myöhempään, niin mies soitti kiukkuisena miten lapsi ei suostu nukahtamaan ilman äitiä ja hän rähisi miten keskellä viikkoa sitä ryypiskellään. Muistui mieleen kertoja, kun hänelle yllättäen on tullut menoja mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja hän ei ole tullut kotiin pyynnöistä huolimatta. Suljin tuona kertana pokkana luurin ja kaasojen kanssa todettiin, että toi on ihan tyypillistä mieskitinää. Ilmoitin tulevani kunhan kerkiän ja huusin miehelle kotona että ottaa sen pään pois perseestä sitten pikkuhiljaa.
Mies ilmoittaa aina etukäteen minne menee, eikä koskaan kysy käykö se. Alkuun se oli ok, että olin kotona vauvan kanssa, mutta pikku hiljaa ollaan ajauduttu siihen, että mun aikataulut menevät sen mukaan miten lapselta ja mieheltä ehdin. Nyt olen alkanut heräämään tilanteeseen, ja vaikka kuinka vannoin etten tule ikinä vajoamaan siihen samaan tilaan kuin tavallisesti käy, että muutun miehen äidiksi lapsenhoidon ohella, mutta niin on vain vahingossa käynyt. Kaipaan hirveästi aikaa, kun sain vain äkkiseltään tehdä mitä mieli teki, ja rasauttaa kuunnella kun mies marisee miten ei ole lapsen syntymän jälkeen voinut tehdä yhtään mitään mitä haluaisi. Itse kuitenkin olen kaiken aikaa kiinni lapsessa ja mies silloin kun jaksaa.
Kaikkein pahinta on, että oma puhe muuttuu kumppanille puuroksi joka ei uppoa. Kerroin eilen nähtyäni yhteishaun tulokset, etteivät yliopiston ovet auenneetkaan ja mies vain katsoi minua pitkään sanomatta mitään. Hän marisi automatkalla miten lähteminen oli viivästynyt (olin suihkussa hetken pidempään kun sulattelin tietoa, koska olin valmistautunut pääsykokeisiin todella intensiivisesti) Myöhemmin iltapäivällä hän oli tyrmistynyt kun hän kysyi asiaa uudelleen ja sanoin jo kertoneeni tulokset. Mies ei uskonut millään, alkoi googletella asiaa ja vaati saada nähdä kyseisen sähköpostin. Ilmoitin, että ei käy, ja usko nyt vähemmälläkin. Olen vain huomannut, että mies ei yksinkertaisesti kuuntele tai jos kuuntelee niin hän on myöhemmin "mitä ihmettä, en varmasti ole kuullut aiemmin.."
Ohjeita, neuvoja tai mitä tahansa viisasta sanottavaa.
Kommentit (37)
Miksi mies joutui vaihtamaaan oman pussilakanansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarinasi on tuttuakin tutumpi. Näin se vain menee. Johtuu osittain siitä, että keskimäärin miehet on vähemmän empaattisia kuin naiset. Miehet huolehtii aina ensin omista tarpeistaan. Mutta mieti kannattaako miestä sen vuoksi vihata. Ei se voi mitään biologialleen. Jos ihmiskunnan aamuhämärissä miehet olis olleet lapsia hoivaava feministejä, kaikki olis kuollu nälkään. Tarkoitan siis, että miehet on ihan syystä erilaisia kuin naiset ja se kannattaa oppia hyväksymään. Itse harjoittelen hyväksymistä edelleen pitkässä liitossani... Luulen että teillä kumpikaan ei osaa kuvitella, miten toinen kokee asiat. Sinä puhut miehesi työstä kuin se olisi pelkkää istumista. Ja mies ei yhtään hahmota millaista sinun elämäsi on. Tilannetta auttaisi jos voisitte vaihtaa rooleja useaksi kuukaudeksi. Se lisää molempien ymmärrystä. Pääsisitte taas samalle puolelle. Nyt teistä on tulossa vihollisia, ehkä on tullutkin jo. Omassa parisuhteessa olen oppinut että nalkutus ja syyllistäminen ei koskaan auta. Jos ollaan hyvissä väleissä ja puhutaan ystävällisesti, mieskin saattaa ne lakanat vaihtaa. Tosin aina pitää pyytää...
Mä olin työelämässä sen verran pitkään, että tiedän ettei siellä töissä ole niin raskasta. Sitä paitsi kummasti se roolijako muuttui yhteenmuuton myötä. Mies ennen hynttyiden yhteenlaittamista osasi hoitaa itse omat tiskinsä, pyykkinsä ja kotinsa ja miten kummasti se alun huomaavaisuuskin on kadonnut sekä kyky kuunnella. Mä tiedän siis mitä miehen työ on kun olen itse kans vastaavaa tehnyt, en siis huutele turhaan ja silloinkin osasin hoitaa miljoona asiaa siihen päälle enkä maannut aivokuolleena loppuiltaa. Miksi se aivokuolleisuus alkaa heti kun lapsi syntyy ja tarvittaisiin lisäkäsiä kotona?
Meillä mies kyllä viettää lapsen kanssa aikaa, Mutta olen huomannut saman että lapsi on oikeastaan minun vastuullani ja mies auttaa jos pyydän ja jos hän ehtii. Esim. Tullaan reissusta, mies menee istumaan vessaan ja syö koska on hätä ja nälkä. Ihan sama mitä minulla on, minun on hoidettava lapsi ensin. Tai aamuisin, mies ei herää lapsen kanssa koska häntä väsyttää. Niin että Minua ei ikinä väsytä..?
Vierailija kirjoitti:
En mä nyt oikein tiä millaista unelmakenttien kukkahyppelyä sä kuvittelet ihmisten elämän olevan!?:D
Joo, ei se nyt ole siitä miehestä kiinni, turha hakea omaan pahaan oloon nyt loputtomasti syyllistä sieltä suunnalta. Jokainen on oman onnensa seppä, eikä elämä ole kiinni jostain likasukasta, vaikka sun maailma nyt sen sukan ympärillä pyöriikin.
Onko joku hakenut?
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies kyllä viettää lapsen kanssa aikaa, Mutta olen huomannut saman että lapsi on oikeastaan minun vastuullani ja mies auttaa jos pyydän ja jos hän ehtii. Esim. Tullaan reissusta, mies menee istumaan vessaan ja syö koska on hätä ja nälkä. Ihan sama mitä minulla on, minun on hoidettava lapsi ensin. Tai aamuisin, mies ei herää lapsen kanssa koska häntä väsyttää. Niin että Minua ei ikinä väsytä..?
Tämä just. Mies tekee aina sen mukaan mikä hänellä onm fiilis ja syyllistää perään jos en suostu pomppimaan sen mukaan. En ole esimerkiksi aikoihin ehtinyt maalata tai kirjoitella kirjeitä, koska aina ajatus katkeaa lapsen touhuamisten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kuin petaa. Et ole käynyt kouluja, ei vakitöitä ja lapsi piti pusertaa. Ja lakananvaihtokin on noin rankkaa.
Miten se vakituinen työpaikka liittyy kodin arkeen yhtään mitenkään? Saman verran joutuisin tämän miehen kanssa todennäköisesti tekemään taloustöitä jos kävisin vielä päälle töissä.
Sitten ikuisuusaihe: niin tai näin niin aina väärin päin. Jos nainen tekee abortin huonossa tilanteessa, se tuomitaan jyrkästi. Jos nainen pitää lapsen huonossa tilanteessa, sekin on tosi väärin. Koittakaa päättää. Samaten lapsen saaminen aluille on tosi väärin, mitäs levittelit jalkojasi, ja ehkäisy on keksitty. Mutta voi, kun ensin saa lapsettomuustuomion lääkäristä ja kierrot heittävät sairauden takia, niin ei todellakaan usko voivansa pullauttaa maailmaan yhtään mitään.
Joten ihmettelijät, koittakaa päättää.
Nainen päättää aina siitä lapsen pitämisestä ja abrtoinnista, joten se on ihan oma ongelmanne.
Ei muuten ole.
Juu, tuttua on. Meillä homma helpottui, kun mäkin menin taas töihin. Silloin mieskin rupesi näkemään meidät tasa-arvoisempina kodinhoitajina ja vanhempina. Lapsi alkoi myös olla sen ikäinen, että minä pystyin olemaan hyvin jo öitä pois ja mies jotenkn havahtui siihen vanhemmuuden kokonaisvaltaisuuteen.
Nyt meilläon 6 viikkoinen vauva ja esikoinen 3v. Ja me ollaan ajauduttu samaan pisteeseen. En saa kotona mitään hommia loppuun asti ja koko ajan joku on vaatimassa jotain. Mies silti tuntuu ajattelevan, että lastenhoito on ihan lomaa. Mutta silti, kun hän tulee töistä kotiin ja yritän lykätä lapsivastuun hänelle, niin hän hermostuu, kun rankka työpäivä ja sit vielä kotonakin pitäis... eli lapset ja koti on lomaa kun minä hoidan, mutta raskasta työtä kun hänen pitäis. No, ehkä tää taas tästä kun vauva vähän kasvaa ja pystyy taas tasaisemmin jakamaan vastuita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin otsikon perusteella, että joku on oivaltanut jotain järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Luulin otsikon perusteella, että joku on oivaltanut jotain järkevää.
Eikä tule tänne valittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kuin petaa. Et ole käynyt kouluja, ei vakitöitä ja lapsi piti pusertaa. Ja lakananvaihtokin on noin rankkaa.
Ei lapsen äitinä minnekään opiskelemaan haeta. Se aika oli jo, kun valmistauduit äidiksi ja opiskelit ja olit töissä.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja siis makaa kotona, ja mies käy töissä? Voisitko vastata? Vai eikö tällä olekaan mitään merkitystä? ; )
Nämä lapsettomien vellip*rsemiesten kotonamakaamiskommentit jaksaa naurattaa vuodesta toiseen. Sitten ne reppanat vielä luulee, että naiset eivät käy ollenkaan töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi te alunperinkään ryhdytte elämään me-elämää, jonka keskipisteenä on mies?
Ei minua haittaa, että mies on koneella tai ei tajua, että lapsella on nälkä. Minä pystyn kyllä huolehtimaan lapsesta ja aikatauluista ilman, että tarvitse miestä arkea pyörittämään. Mutta sen vastapainoksi minä olen täysin vapaa suunnittelemaan omat (ja aika usein lapsen) aikataulut.Mies joko on mukana tai ei ole, minulle ihan sama. Jos olen päättänyt mennä siskontytön rippijuhliin, niin menen ja ihan niin kuin itse tahdon, vaikka jo edellisenä iltana hotelliin. Jos mies ei ole kuunnellut, kun tästä kerron, niin pyörikööt yksinään kotona. Toisaalta minua ja lasta on ihan turha vaatia mukaan miehen serkun häihin, jos mies ei järjestä itse jokaista yksityiskohtaa alkaen lapsen juhlavaatteista. Jos niitä ei ole, ei lapsi lähde häihin, minä kun en ole mikään piika, joka mahdollistan miehelle mukavan arjen. Eikä lapsi ole mikään näyttelyesine, jonka saa ruokittuja ja siististi puettuna mukaansa mummolaan, jotta voi esittää hyvää isää.
Mies tietää tämän kaiken, joten hän on oppinut olemaan isä, ei minun pikkuapulaiseni. Jos mies haluaa jonkin asian tapahtuvaksi - vaikka reissun Muumimaailmaan - siitä kannattaa keskustella kanssani hyvissä ajoin ja opetella pakkaamaan lapsenkin tavarat. Muuten voi käydä niin, että mies menee yksin.
Kauhealta kuulostaa, ap. Tunteesi ovat normaaleja ja arjen vastuut pitäisi todellakin jakaa tasan.
Meillä on 3 lasta, ja jostain syystä tuohon ei olla ajauduttu vaan elämämme on hyvin tasa-arvoista. Samoin käsittääkseni myös ystäväperheissä, vaikka en heidän arkeaan tietenkään tarkasti tunne, mutta näiden perheiden äidit kyllä näyttävät matkustelevan ystäviensä kanssa ja käyvän omissa harrastuksissaan ja bilettämässä siinä missä miehetkin.
Mä en todella tiedä, mitkä tekijät vaikuttaa perhedynamiikan kehittymiseen. Meillä mä olen luonteeltani aika laiska ja organisointikyvytön, sekä ehkä vähän itsekkäämpi kuin naiset keskimäärin. Lisäksi mä kestän sotkua todella hyvin (tai en edes huomaa sitä). Mies taas on erittäin vastuuntuntoinen ja järjestelmällinen, ja kestää huonommin sotkua. Jos joku kotityö on tekemättä, niin mies on nopeampi tarttumaan siihen. Mies tekee ehkä hiukan enemmän kotitöitä ja mä taas leikin ja teen ehkä lasten kanssa hiukan enemmän (usein menee käytännössä niin, että kun ollaan kaikki kotona niin lapset takertuvat minuun ja lapset jää minulle ja kotityöt miehelle).
Lapsia lähdettiin tekemään sillä periaatteella, että molemmat haluavat nimenomaan hoitaa sitä arkivastuuta ja hoivaa. Mies on ollut molempien isompien kanssa vuoden kotona, ja aikoo jäädä myös kuopuksen kanssa. Mun työ on mulle tärkeä, samoin yksi suht aikaa vievä harrastus. Mies tukee mua näissä 100%, kuten minäkin häntä kaikessa mitä hän haluaa tehdä. Meillä on myös sellainen perustoimintamalli, jossa tehdään paljon omia juttuja vuorotellen. Perusperiaate on, että toinen saa aina halutessaan lähteä tekemään jotain kodin ulkopuolella pelkällä ilmoituksella, ja toinen hoitaa lapset, jos vaan toisella ei ole mitään aiemmin sovittua. Kuulostaa ehkä vähän kylmältä, mutta on meillä myös koko perheen aikaa joka päivä.
Sinuna harkitsisin eroa. Ei suhde sinänsä ole asia, josta olisi pidettävä kiinni millä hinnalla hyvänsä. Miehesi käytös on epäreilua ja vahingollista sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairasta. onneksi en ikinä hanki lapsia. kuollaan kaikki lopulta muutenkin joten mikään ei muutu. ajan hukkaa.
Mä en koko ketjua lukenut, mutta olen seurannut sivusta, että monen perheen elämä menee vähän ap:n kuvailun kaltaisesti. Ei kuitenkaan kaikkien. Paljon riippuu miehen omasta aktiivisuudesta ja naisen käytöksestä.
Mä oon alusta asti pitänyt selvänä, että hoidetaan lapset puoliksi. Nainen siis olen. Ja silloinen seurustelukumppanin kanssa, nykyisen mieheni ja lasteni isän kanssa, keskustelin, lastenhoitamiset, kotityöt, vanhempainvapaat ym. jakamiset. En edes silloin tiennyt haluanko vielä lapsia, mutta halusin jo heti alussa selvittää, että meillä on samanlaiset arvot, koska en olisi kestänyt miehenä miestä, joka jatkaa elämistä kuin sinkku.
Ekan lapsen synnyttyä on kuitenkin pitänyt muistuttaa ja patistaa myös miestä tekemään oman osansa. Onpa jokunen riitakin saatu aikaan:) Mä palasin heti synnytyksestä liikuntaharrastukseni pariin ja jaettiin iltamenot, että molemmilla on yhtä monta kertaa mahdollisuus harrastaa/nähdä kavereita viikossa. Mun työ oli hoitaa päivällä kotona ja miehellä käydä töissä. Työpäivän jälkeen hoidettiin yhdessä vauva/koti. Jossakin vaiheessa mies jäi kotiin taaperon kanssa ja menin töihin. Molemmat ollaan myös päästy matkoille yksin/ystävien kanssa. Samalla tavalla äiti voi lähteä reissuun kuin isäkin, jotain imetysaikaa lukuun ottamatta. Meille kummallekin on ollut selvää, ettei pienestä lapsesta kaukaa voi olla erossa, vaikka toisen vanhemman kanssa onkin kotona, eli kumpikaan ei ole viikkoa ollut esim. yksi/kaksivuotiaasta erosta. Töissäkin on pystytty järjestämään siten, ettei pitkiä työmatkoja ole ollut.
Vuoroilloin nukutetaan lapset. Mä en ymmärrä niitä ihmisiä, joiden mielestä vain äidin kuuluu nukuttaa tai äiti ei voi matkustaa, kun isä ja äiti ovat tasaveroisia vanhempia, lapset viihtyvät molempien vanhempien ja saavat molemmilta turvaa ja rakkautta. On meillä ollut tiettyjä ikävaiheita milloin vain esim. mä oon kelvannut, mutta niissäkin vaiheissa isä on myös hoitanut ja nukuttanut lasta. Jos niissä vaiheissa isä ois kadonnut taka-alalle, eipä se ois lapselle tai meidän perheelle tehnyt hyvää.
Mun neuvoni sulle on se, että pakota mies ottamaan vastuuta. Keskustelkaa ja jakakaa iltamenot, että molemmat saavat yhtä paljon mennä. Jos sun pitää opiskella iltaisin, niin sitten mies hoitaa lasta sillä aikaa ja varaat tarpeeksi aikaa opiskeluun, etkä lue öisin. Opiskelu ei sitten ole sun vapaa-aikaa (jota pitäisi miehelle hyvittää). Ja iltaisin jaatte lapsen hoitamisen/kotityöt. Jos puhumisesta huolimatta mies ei hoida, niin laitat lapsen miehen syliin ja sano/kysy, että annatko iltapaa ja nukutatko.
Miehen pitäisi ihan itse osata hoitaa oman lapsensa syöttäminen/nukutus ym, mutta jos ei aktiivinen ole, niin ei sun pidä hoitaa kaikkea ja olla pyytämättä/vaatimatta. Moni nainen vaan tekee kaiken ja lopulta sitten väsyy tai pahimmillaan katkeroituu, kun mies ei tee mitään kotona. Omaan käytökseen voi vaikuttaa ja mä ainakin olen hyväksi havainnut, että teen sen puolet ja annan miehen hoitaa puolet/jätän miehen hoidettavaksi loput:)
Toinen minkä olen oppinut pitkässä parisuhteessa, niin mikään ei toteudu. Kaikki kodin pienet rempat (jos niitä voi edes rempoiksi kutsua) kasautuvat rauhassa, koska mies ei jaksa, ehdi tai kuiden asento on väärä. Meillä on keittiön pyyhenaulakko odottanut kohta puoli vuotta, tapetteja ei olla laitettu vieläkään ja kirjahyllyn kaapinovet odottavat pinoissaan edelleen.
En siivoa ihan viimeiseen asti, mutten myöskään anna tämän kämpän mennä siihen pisteeseen kuin joillain olen nähnyt. Mun mielestä hygieniasta pidetään kiinni, koska ei ole kiva itselläkään jos kauhea haju ja sekamelska. Harmittaa vain että se kasautuu kaikki kontolleni, koska mies ei laita mitään takaisin mistä ottaa ja siinähän moni vapaailta on tullut vietettyä eli kamoja paikoilleen laittaessa. Mies ehdotti että siivotaan yhdessä viikonloppuisin, mutta yllätin hänet kerrankin lähtemällä itse pois alta. Kun palasin, niin mies valitti miten jalkaa kramppasi ja lapsi oli itkuinen niin ei voinut tehdä paljoa mitään.
Se kyllä näkyi. Kaikki oli paikallaan eli just siinä mihin ne olivat miehen kädestä pudonneet.
Tarinasi on tuttuakin tutumpi. Näin se vain menee. Johtuu osittain siitä, että keskimäärin miehet on vähemmän empaattisia kuin naiset. Miehet huolehtii aina ensin omista tarpeistaan. Mutta mieti kannattaako miestä sen vuoksi vihata. Ei se voi mitään biologialleen. Jos ihmiskunnan aamuhämärissä miehet olis olleet lapsia hoivaava feministejä, kaikki olis kuollu nälkään. Tarkoitan siis, että miehet on ihan syystä erilaisia kuin naiset ja se kannattaa oppia hyväksymään. Itse harjoittelen hyväksymistä edelleen pitkässä liitossani... Luulen että teillä kumpikaan ei osaa kuvitella, miten toinen kokee asiat. Sinä puhut miehesi työstä kuin se olisi pelkkää istumista. Ja mies ei yhtään hahmota millaista sinun elämäsi on. Tilannetta auttaisi jos voisitte vaihtaa rooleja useaksi kuukaudeksi. Se lisää molempien ymmärrystä. Pääsisitte taas samalle puolelle. Nyt teistä on tulossa vihollisia, ehkä on tullutkin jo. Omassa parisuhteessa olen oppinut että nalkutus ja syyllistäminen ei koskaan auta. Jos ollaan hyvissä väleissä ja puhutaan ystävällisesti, mieskin saattaa ne lakanat vaihtaa. Tosin aina pitää pyytää...