Vierailija

Valmistuin juuri maisteriksi. Olen ollut osa-aikaisesti töissä koko opintojen ajan. Tuloni ovat olleet todella pienet. Mieskään ei ole mikään rikas, mutta ansaitsee kuitenkin huomattavasti enemmän kuin minä.

En ole saanut kokoaikaista työtä, ja nyt kesällä minulla ei ole tuloja ollenkaan. Elokuussa osa-aikatyöni jatkuu. Olen saanut säästettyä lukuvuoden aikana vuokrarahat kesä- ja heinäkuille. Käyttörahaa jäi kesäksi noin 50€. Sillä pitäisi ostaa ruokaa ja kuulemma maksaa puolet myös vakuutusmaksusta.

Maksamme vuokran puoliksi. Muistan vaan, että kun mies oli ilman rahaa (ei töitä eikä opiskelupaikkaa), minä maksoin lähes vuoden ajan vuokran + sähköt + vakuutukset yksin ja annoin miehelle vielä rahaa puhelinliittymään jne.

En halua riidellä raha-asioista, joten koitan nyt vain keksiä, mistä saisin rahaa elokuun vuokraan ja elämiseen. Mies ei suostu lähteä hakemaan toimeentulotukea, koska hänellä on kuulemma tilillä rahaa. Ihan kiva, että on.

Ja ei kuin työhakemuksia täyttämään. Täytyy alkaa hakea töitä ihan kaikkialta Suomesta ja miksei ulkomailtakin. Opintolainatkin pitäisi maksaa...

  • ylös 37
  • alas 48

Sivut

Kommentit (61)

Vierailija

Öö, mihin miehen työmarkkinatuki meni, jos kerran ei maksanut edes puhelinliittymäänsä?

  • ylös 74
  • alas 1
Vierailija

Miksi et sano miehelle, että sinä elätit häntä, hän elättäköön sua nyt? Outo tapaus olet.

  • ylös 167
  • alas 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Eipä taida kannatta moisen miehen takia nälkäön kuolla joten pistä jätkä pihalle.

  • ylös 111
  • alas 2
Vierailija

Niin, ette te sossusta mitään saisikaan turha sinne on mennä.

Mikä helvetin tossukka sinä olet kun olet vuoden elättänyt miestä täysin, ja se ei nyt muka yhtä kesää sua elätä vaikka olette pitkään olleet yhdessä? Jos mies on noin itsekäs, niin eipä se sua rakasta pätkääkään, ota heti ero, niin saat sossusta rahaa elämiseen, tuohan on ihan naurettavaa.

  • ylös 126
  • alas 2
Vierailija

Samaa mieltä edellisen kanssa! Olet oikeutettu työmarkkinatukeen kelasta! Ja jos et kuulu liittoon niin nyt kannattaisi liittyä. Itse sain osa-aikaisesti työskennellessäni liitolta ansiosidonnaista sovitellusti. Ota selvää oikeuksistasi. Työnteko osa-aikaisestikin on kivempaa kun saat vielä työmarkkinatukea/ansiosidonnaista päälle hieman.

  • ylös 45
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi et sano miehelle, että sinä elätit häntä, hän elättäköön sua nyt? Outo tapaus olet.

Mies sanoi suoraan, että vuokrasta minun pitää aina maksaa puolet. On kummasti unohtanut ajan, kun ei maksanut mitään itse.

Minua asia painaa nyt todella paljon. Mies ei aikanaan saanut edes työmarkkinatukea. Hänellä ei ollut tuloja lainkaan. Minä pidin itsestäänsalvänä, että minä hoidan maksut silloin. Näköjään asia ei toimi toisin päin.

Ap

  • ylös 61
  • alas 6

No mikset sä hae työmarkkinatukea. Sitähän sä nyt saisit kuitenkin.

  • ylös 40
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ja taas mennään tällä "eri tulot parisuhteessa"-lässytyksellä.

Kuinka sä ap jaksat tehtailla näitä juttujasi? Haepa rahaa vaikka sossusta, miehesi tehtävä ei ole sinua elättää.

En voi hakea toimeentulotukea yksin. Kelan mukaan miehen tulot huomioidaan hakemuksessa.

Enkä oleta hänen elättävän minua. Mutta olisi voinut maksaa vaikka yhden kuun vuokran nyt kesällä kokonaan.

Ap

  • ylös 33
  • alas 9
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et sano miehelle, että sinä elätit häntä, hän elättäköön sua nyt? Outo tapaus olet.

Mies sanoi suoraan, että vuokrasta minun pitää aina maksaa puolet. On kummasti unohtanut ajan, kun ei maksanut mitään itse.

Minua asia painaa nyt todella paljon. Mies ei aikanaan saanut edes työmarkkinatukea. Hänellä ei ollut tuloja lainkaan. Minä pidin itsestäänsalvänä, että minä hoidan maksut silloin. Näköjään asia ei toimi toisin päin.

Ap

No mikset sä hae työmarkkinatukea. Sitähän sä nyt saisit kuitenkin.

En saanut, koska opiskelen yhä toisessa yliopistossa. Sen piti auttaa työllistymisessä.

Nyt katson lähihoitajaksi kouluttautumista. Ei tunnu ollenkaan omalta alalta, mutta töitä olisi ilmeisesti saatavilla.

Ap

  • ylös 4
  • alas 18

Sinä lasket nyt paperille sen ajanjakson kun maksoit kaiken, että paljonko rahaa meni mm. vuokraan ja miehen muihin menoihin. Tämän jälkeen pistät vuokran puoliksi, ynnäät siihen muut mitä miehelle/miehen puolesta maksoit, ja alat velkoa rahoja mieheltä. Niin minä tein, kun meillä mies meinasi laittaa saman tyyppistä showta pystyyn.

  • ylös 113
  • alas 2
Vierailija

No ei kun kadulle tienaamaan. Pidä kiinni tosta miehestä, juuri tuollaisia prinssejä kaikki muijat metsästävät.

  • ylös 36
  • alas 2
Vierailija

Otat asian puheeksi tyypin kanssa. Jos kieltäytyy auttamasta niin sika, js. Jos kyse on siitä ettet ole aiemmin pystynyt tätä kommunikoimaan, ehkä tulee itsekin ajatelleeksi asiaa vasta nyt ja alkaa auttamaan.

Mutta ei se suhde tuolla tavalla voi ainakaan toimia.

  • ylös 36
  • alas 1
K

Mutta ethän sinä saa kesällä opintotukea niin ilman muuta olisit oikeutettu työmarkkinatukeen kesällä!!

  • ylös 6
  • alas 14
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et sano miehelle, että sinä elätit häntä, hän elättäköön sua nyt? Outo tapaus olet.

Mies sanoi suoraan, että vuokrasta minun pitää aina maksaa puolet. On kummasti unohtanut ajan, kun ei maksanut mitään itse.

Minua asia painaa nyt todella paljon. Mies ei aikanaan saanut edes työmarkkinatukea. Hänellä ei ollut tuloja lainkaan. Minä pidin itsestäänsalvänä, että minä hoidan maksut silloin. Näköjään asia ei toimi toisin päin.

Ap

No mikset sä hae työmarkkinatukea. Sitähän sä nyt saisit kuitenkin.

En saanut, koska opiskelen yhä toisessa yliopistossa. Sen piti auttaa työllistymisessä.

Nyt katson lähihoitajaksi kouluttautumista. Ei tunnu ollenkaan omalta alalta, mutta töitä olisi ilmeisesti saatavilla.

Ap

Ei kannata opiskella taas uutta ammattia jos se ei edes yhtään kiinnosta, sinusta tulisi sitten huono hoitaja joka ei tee hyvää potilaille eikä itselle.

Kun nyt kerran juuri valmistuit, niin miksi olet vielä toisessa koulussa? Eikö nyt olisi aika etsiä niillä papereilla kunnon töitä jotka juuri sait? Kun et kerran ole kokopäiväinen opiskelija joka saisi siitä tuet, niin kyllä kun ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi, pitää saada työttömyyskorvausta. 

Ja kyllä, liity liittoon, eikä sitten mihinkään loimaankassaan.

Älä alistu tuollaisen miehen hyväksikäytettäväksi, vaan lähde menemään. Ala elämään omaa elämääsi, yksin pärjäät paremmin työttömänäkin.

  • ylös 30
  • alas 3
Vierailija

Mulla tuollainen suhde päättyisi juuri tuohon ja kaikille kysyjille vastaisin rehellisesti miksi.

  • ylös 30
  • alas 1
Vierailija

K kirjoitti:
Mutta ethän sinä saa kesällä opintotukea niin ilman muuta olisit oikeutettu työmarkkinatukeen kesällä!!

Työmarkkinatukea ei voi saada lainkaan, jos on kirjoilla oppilaitoksessa. Ei, vaikka ei olisi läsnäolevana opiskelijana.

  • ylös 19
  • alas 3
Vierailija

Mun mies olisi taas elättänyt mut, mutta en halunnut. Ajoin hänet omaan asuntoon. En elä toisten rahoilla ja valitettavasti ne ei kuitenkaan riitä kahdelle. Nyt yhteiskunta elättää mut. Yhdessä jaetaan sitten kun yhdessä tienataan...

  • ylös 1
  • alas 21
Vierailija

Hei ap ihan oikeesti. Suhteeseen kuuluu ala- ja ylämäet, toisen huomioonottaminen ja auttaminen. Sinä olet jo auttanut miestä mäessä rahallisesti, mutta miehesi ei selvästi tule auttamaan sinua. Yksipuolinen suhde jossa miehesi ei edes arvosta sinua ei ole sen arvoinen. Laita mies pihalle! Ihan oikeasti, tuo ei tule tuosta paranemaan. Entäs sitten kun tulee toinen mäki vastaan? Jos vaikka sairastut tms.? Mies pihalle ja haet toimeentulotukea yksin.

  • ylös 39
  • alas 1
Vierailija

Minulla on siis osa-aikatyöt jatkumassa elokuussa. Ensimmäinen palkka tulee syyskuun puolella. Laskin juuri, että syksyn tulot olisivat noin 1100€/kk.

Täytyy nyt vain etsiä lisää töitä. Toiminimen perustin vuoden alussa, eli sekin estää saamasta rahaa työkkäristä. Samoin tuo opiskelupaikka toisessa yliopistossa.

Tarvitsisin siis apua vain nyt kesällä, ihan yhdeksi kuukaudeksi. Vuokrat saan maksettua, jos saan soittua yhden asiakkaan kanssa, että maksaa elokuussa etukäteen syys-lokakuun maksut. Luulen, että se onnistuu.

Nyt heinäkuussa olisi vain hyvä, jos mies maksaisi vuokran kokonaan ja minulle jäisi rahaa elämiseen (ruoka, hygieniatuotteet, junaliput kesäopintoihin) ja rahaa jäisi jopa säästöön elokuun alkua varten.

Ja kaikki eroa ehdottavat: uskokaa pois, samansuuntaisia ajatuksia liikkuu omassakin päässä tällä hetkellä! Miehellä on määräaikainen työsopimus vuoden loppuun asti. Kun se loppuu, on turha pyytää minua auttamaan. Tällainen katkeruus ja vihanpito eivät ole terveen parisuhteen merkkejä. Ehkä mies osaa sitten lähteä lätkimään, jos joutu itse rahapulaan. Minä kun en näköjään siihen pysty. On liikaa yhteisiä muistoja ja elämän vaikeitakin hetkiä, joista olemme selvinneet yhdessä.

Ap

  • ylös 6
  • alas 22

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla