Te, joilla näin avioliitossa?

Eroaisin ja yrittäisin pysyä ystävinä. Pettäminen on totaalisen väärin.

Vierailija kirjoitti:

Sinä et koskaan pitänyt rumana raskausvatsaani tai synnyttämisen ja imettämisen jälkeistä vartaloani. Jopa painoin vähemmän kuin tavatessamme, muistatko rakas?

Sinun humoristiset kommenttisi vartalostani sai minut häpeämään itseäni. Ihan oikeastiko ajattelet noin raskausarvista, näppylöistä, selluliitistä, löysästä vatsasta?

En halua, että kosket ketunnenärintoihini, jotka olivat ennen niin ylväät mutta imetys vei voiton. En halua, että kosket vatsaani, jonka nahka ei koskaan palautunut. Alapääni, kainaloni ja rintani alukset ovat näppyläiset ja jotenkin näet asian koomisena. Miksiköhän en enää käy kanssasi kylvyssä tai ole koskaan ilman paitaa seurassasi?

Tässä taas syy olla iloinen omasta lapsettomuudesta. Ajatella, että olisi osana siinä, että tekee kumppaninsa keho turmeltuu tällä lailla...

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne meillä. Mies 53, stressaantunut, halut ja kyky kadonneet, jo useamman vuoden ajan. Hyväilee kyllä kun pyydän, hyvin harvoin oma-aloitteisesti. Väittää ettei johdu minusta. Lääkäriin en saa. Ahdistaa! Periaatteessa myöntää ongelman, uskoo että hoituu itsestään ajan kanssa. Sitä odotellessa. Vaikea pitää muutakaan läheisyyttä yllä. En tiedä mitä tehdä! Tarvitsisin seksiä ja tunnetta haluttuna olemisesta. Varsinkin kun kohta alkaa vaihdevuodetkin. :(

N49

Me olemme juuri saman ikäisiä. Mies tosi lihava ja alapää ei toimi. Näin ollut monta vuotta. En halua häntä kun on niin lihava en ymmärrä miten joku haluaisi sellaista joka litistää alleen. Ja kalu ei toimi. Ei todellakaan. On kuin makkarankuori ja sitä mies yrittää minuun tunkea. Mutta laihduttaa ei voi ei millään.

Minä olen hoikka ja minua luullaan usein mieheni tytöksi.

Viimeiset 10 vuotta ollut tälläistä. On tragikoomista että olemme naimisissa ja näin on. Kasvan varmaan kohta umpeen.

Perhetragedia pitää yhdessä.

Meillä oli muutama vuosi sitten tuollainen vaihe. Jotenkin molemmat vaan uppoutui omiin juttuihinsa. Vai oliko se sitten se kuuluisa itsestäänselvyys. Kunnes toinen havahtu, että millos me ollaan tota noin niinkuin viimeksi tehty yhtään mitään kaksin. Eli kyse ei ollut pelkästään seksistä. Ei kumpikaan varsinaisesti kärsinyt tilanteesta, mutta olihan se outoa. Kuin kaksi kaverusta kohtaa bisnes (=perhe) juttujen parissa.

Sitten merkattiin kahden keskisiä juttuja kalenteriin, joihin kumpikin sitoutui. Työ tai lapset ei mene treffien edelle. Ensin kerran kuussa käytiin leffassa/keikalla/teatterissa ja syömässä. Sitten lisättiin kahdesti kuussa ja siitä se lähti taas käyntiin. Myös arkinen keskustelu, koskettelu ja myös seksikin tuli kuvioihin takaisin.

Kyllä se vaan niin on, että parisuhde on kahden kauppa ja sen eteen on tehtävä töitä yhdessä.

N45

Vierailija kirjoitti:

Me siis ollaan aiheesta aikoinaan keskusteltu ja käyty jopa avioliittoneuvojalla, mutta ainoa konkreettinen syy on ollut vaimon työ. Hän tuo työt kotia, eikä pysty niistä irtaantumaan lomillakaan. Mitä siihen hienouteen tulee, niin jos häneen on uskominen, niin hänen mielestäänkin se on ollut aina meillä hyvää.

Kysyin vain muiden vastaavanlaisessa tilaanteessa olevien kokemuksia, miten he ovat selvinneet.

Terveisin, ap, M 49

Oi jeesus!! Mun mies ei pidä mua minään kun en ole jumalattoman tärkeän oloinen uraohjus. Kehuu kaikkia naisia töistä joilla päivätyö ja hääsuunnittelufirma kaiken päälle ja jotka ompelee lasten vaatteet itse ja on muutoinkin sairaan aikaansaavia ja kunnianhimoisia.

Itse hoidan vain 5 lasta kotona ja kodin ja pihan päälle, mutta en herätä haluja kun en ole tuollainen tehopakkaus.

Että haistakaa miehet paska!!!!

Teistä ei tiedä mitä te haluatte!!!!!

Meillä onneksi auttoi pelkkä keskustelu, kun pienten lasten kanssa eläessä oli seksielämä päässyt hiljentymään aivan liiaksi. Sanoin vaimolle, että en halua elää niinkuin kämppiksen kanssa, vaan meidän pitää varata säännöllisesti aikaa intiimiin yhdessäoloon. Päätimme harrastaa seksiä aina viikonloppuisin, niin klisee kuin se onkin, mutta kyllä auttoi - nyt on usein haluja heiluttaa peittoa pitkin viikkoakin. Pidämme myös huolen siitä, että kumpikin saa riittävän tyydytyksen sessioissa. 

M40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me siis ollaan aiheesta aikoinaan keskusteltu ja käyty jopa avioliittoneuvojalla, mutta ainoa konkreettinen syy on ollut vaimon työ. Hän tuo työt kotia, eikä pysty niistä irtaantumaan lomillakaan. Mitä siihen hienouteen tulee, niin jos häneen on uskominen, niin hänen mielestäänkin se on ollut aina meillä hyvää.

Kysyin vain muiden vastaavanlaisessa tilaanteessa olevien kokemuksia, miten he ovat selvinneet.

Terveisin, ap, M 49

Oi jeesus!! Mun mies ei pidä mua minään kun en ole jumalattoman tärkeän oloinen uraohjus. Kehuu kaikkia naisia töistä joilla päivätyö ja hääsuunnittelufirma kaiken päälle ja jotka ompelee lasten vaatteet itse ja on muutoinkin sairaan aikaansaavia ja kunnianhimoisia.

Itse hoidan vain 5 lasta kotona ja kodin ja pihan päälle, mutta en herätä haluja kun en ole tuollainen tehopakkaus.

Että haistakaa miehet paska!!!!

Teistä ei tiedä mitä te haluatte!!!!!

Kysehän on sun miehestä ja sun surkeasta itsetunnosta. Turhaan yleistät.

Siinä olen samaa mieltä, että nainenkin tarvii kehuja arjen keskellä, vaikka paahdakaan menemään satalasissa.

Eli toivoa ehkä vielä on? Suhdetta läheisemmäksi ensin muilla keinoin?

Jossain vaiheessa ei itsellänikään halut hyrränneet. Olin vain niin toivottoman väsynyt. Kotiruljanssiin, työhön, kaikkeen.

Mutta onneksi keskusteluyhteys säilyi. Huumorikin. Seksielämä palaili sitten ajan myötä. Nyt tilanne toisin päin. Mies sairastanut paljon vakavastikin ja hänellä ei seksihaluja nyt. Mutta edelleen puhutaan ja huumoria. Uskomme, että tilanne paranee tässäkin tapauksessa, kun sairastelun tuoma stressi vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit mun mieheni, niin perustelisin sen sinulle näin:

Minä lupasin alttarilla hiljaa mielessäni olla koskaan kieltäytymättä rakastelusta, rakastin sinua niin.

Ennen raskautta rakastelimme usein ja tunteella.

Lapsen syntymän jälkeen en vieläkään ymmärrä miten sinusta tuntui oikealle ja miten pystyit tyydyttämään itsesi minuun imettäessäni vauvaamme. Ei minun haluni mihinkään hävinneet, vain oikea ajoitus oli ongelmana.

Sinä et koskaan pitänyt rumana raskausvatsaani tai synnyttämisen ja imettämisen jälkeistä vartaloani. Jopa painoin vähemmän kuin tavatessamme, muistatko rakas?

Sinun humoristiset kommenttisi vartalostani sai minut häpeämään itseäni. Ihan oikeastiko ajattelet noin raskausarvista, näppylöistä, selluliitistä, löysästä vatsasta?

En halua, että kosket ketunnenärintoihini, jotka olivat ennen niin ylväät mutta imetys vei voiton. En halua, että kosket vatsaani, jonka nahka ei koskaan palautunut. Alapääni, kainaloni ja rintani alukset ovat näppyläiset ja jotenkin näet asian koomisena. Miksiköhän en enää käy kanssasi kylvyssä tai ole koskaan ilman paitaa seurassasi?

Vieläkin rakastelen aina, kun pyydät ellei minulla ole kuukautisia. Mutta älä koskaan koskettele minua, häpeäisin itseni kuoliaaksi. Jäykistyn ja melkein oksennan, kun kosketat häpeämiini kohtiin vartalossani: vatsa, rinnat, kainalot, alapää...

Nytkö sanot suoraan miten vastenmielinen olen?

Sinulta voin ottaa suihin ja levittää haarani pimeässä koska vain haluat, mutta älä koske minuun ikinä. Kiitos siitä ainoasta keskustelusta rakastelusta ja kysymyksestä että koska olen halunnut viimeksi. En ole halunnut sinua tai ketään muutakaan sen jälkeen, kun imettäessäni tyydytit itsesi minuun. Se loukkasi ja alisti minua niin. Se kertoi minulle sinun mielipiteesi rakastelusta: halujesi tyydyttämisen. Velvollisuudesta olen rakastellut kanssasi aina kun olet sitä pyytänyt. Huom! Olen sinulle sen sanonut useinkin, että jos pyydät sanallisesti kauniisti rakastelua, aina olen valmis. Jos inahtelet lapsellisesti ja vangitset minut kainaloosi sänkyyn niin etten pysty hengittämään kunnolla jopa tunniksi, ei se todellakaan saa minua ajattelemaan muuta kuin tekemättömiä töitä ja sitä kuvottavaa tunnetta sinun työntyessä minuun imettäessäni.

Jos kerrankin katsoisit silmiini ja näkisit taas minut. Olen ihan se sama nainen, johon rakastuit silloin. En ole vagina, johon työnnyt omaksi iloksesi ja jollaiseksi nyt itseni tunnen ainoastaan. Olen vaimosi ja äiti sinun toiveestasi.

Minäkin haluaisin haluta sinua. Auta minua. Rakastan sinua kuitenkin aina.

Voi miten koskettavasti kirjoitit. Olen pahoillani tilanteestasi. Oletko kertonut omalle miehellesi näistä tunteistasi?

Juu, mulle kävi avioliitossa noin. Mies oli vaan niin epäseksikäs. Ehdottelu oli tyyliin, mentäskö tuonne takahuoneeseen ja oksettava virnistys perään. Nousi kylmät väreet pelkästä inhosta. Aluksi sinnittelin, mutta sitten en vaan enää pystynyt sinnittelemään. Vonkaus oli jatkuvaa ja lopulta hädin tuskin pystyin olemaan samassa huoneessa kun nousi puklu kurkkuun. Käytiin seksiterapiassa, mutta eihän se auttanut, oli tunne kuin asuisi veljensä kanssa. No, mies sitten alkoi käydä vieraissa ja se oli helpotus.

Sitten ihastuin toiseen ja erosimme ystävinä. Se oli niin oikea ratkaisu!

Mieheni on 45, minä 43 ja 20 vuoden kestäneessä suhteessamme on ollut haluttomuutta puolin ja toisin. Enää ei ole. Minulla haluttomuus tuli hormonaalisesta ehkäisystä, mutta en osannut yhdistää sitä ollenkaan ehkäisyyn. En halunnut myös mitään muuta kosketusta, sillä tuntui, että kun mies minua kosketti, niin kosketus osui vain ja ainoastaan tisseihin tai alapäähän, ei muualle. Eli senpä tiesi, että halujani ei lisää saanut kun olin vain se reikä. Lasten syntymien jälkeen kosketus oli vaihtunut seurustelun pitkistä hyväilyistä nopeaksi toiminnaksi. Olimme lähinnä äiti ja isi, emme vaimo ja mies.

Miehen haluttomuus johtui taas matalasta testosteronitasosta ja stressistä. Suomalaisena miehenä hän ei myöskään halunnut itsestään puhua, joten kävimme aika syvällä ennen kuin saimme vyyhtiä selvitettyä.

Sain hormonaalisen ehkäisyn pois steriloinnin myötä ja mies sai halunsa takaisin kun aloitti urheilun ja stressi väheni työpaikan vaihdon myötä. Hieman ennen tätä olin jo kirjoittanut avioeropaperit ja saattoi mennä viikkoja, että emme sanoneet toisillemme sanaakaan, mutta emme halunneet sittenkään erota. Järjestimme lapset pois ja juttelimme. Juttelimme, huusimme, itkimme ja teimme päätöksiä asioiden muuttamisesta. Nukuimme päätösten jälkeen yhden yön erillään ja mietimme vielä tahoillamme jäikö jotain hampaankoloon. Puhuimme siis ihan kaikki, joka ikisen mieltä painavan ajatuksenkin läpi ja siistiksi. Siihen haluttomuus jäi ja emme ole sen kunnon rähinän jälkeen enää olleet vain äiti ja isi, vaan läheisyyttä ja seksiä on usein ja se on hyvää. Myös arki on hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me siis ollaan aiheesta aikoinaan keskusteltu ja käyty jopa avioliittoneuvojalla, mutta ainoa konkreettinen syy on ollut vaimon työ. Hän tuo työt kotia, eikä pysty niistä irtaantumaan lomillakaan. Mitä siihen hienouteen tulee, niin jos häneen on uskominen, niin hänen mielestäänkin se on ollut aina meillä hyvää.

Kysyin vain muiden vastaavanlaisessa tilaanteessa olevien kokemuksia, miten he ovat selvinneet.

Terveisin, ap, M 49

Oi jeesus!! Mun mies ei pidä mua minään kun en ole jumalattoman tärkeän oloinen uraohjus. Kehuu kaikkia naisia töistä joilla päivätyö ja hääsuunnittelufirma kaiken päälle ja jotka ompelee lasten vaatteet itse ja on muutoinkin sairaan aikaansaavia ja kunnianhimoisia.

Itse hoidan vain 5 lasta kotona ja kodin ja pihan päälle, mutta en herätä haluja kun en ole tuollainen tehopakkaus.

Että haistakaa miehet paska!!!!

Teistä ei tiedä mitä te haluatte!!!!!

Uhriutuvaa työtöntä monen lapsia äitiä en ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit mun mieheni, niin perustelisin sen sinulle näin:

Minä lupasin alttarilla hiljaa mielessäni olla koskaan kieltäytymättä rakastelusta, rakastin sinua niin.

Ennen raskautta rakastelimme usein ja tunteella.

Lapsen syntymän jälkeen en vieläkään ymmärrä miten sinusta tuntui oikealle ja miten pystyit tyydyttämään itsesi minuun imettäessäni vauvaamme. Ei minun haluni mihinkään hävinneet, vain oikea ajoitus oli ongelmana.

Sinä et koskaan pitänyt rumana raskausvatsaani tai synnyttämisen ja imettämisen jälkeistä vartaloani. Jopa painoin vähemmän kuin tavatessamme, muistatko rakas?

Sinun humoristiset kommenttisi vartalostani sai minut häpeämään itseäni. Ihan oikeastiko ajattelet noin raskausarvista, näppylöistä, selluliitistä, löysästä vatsasta?

En halua, että kosket ketunnenärintoihini, jotka olivat ennen niin ylväät mutta imetys vei voiton. En halua, että kosket vatsaani, jonka nahka ei koskaan palautunut. Alapääni, kainaloni ja rintani alukset ovat näppyläiset ja jotenkin näet asian koomisena. Miksiköhän en enää käy kanssasi kylvyssä tai ole koskaan ilman paitaa seurassasi?

Vieläkin rakastelen aina, kun pyydät ellei minulla ole kuukautisia. Mutta älä koskaan koskettele minua, häpeäisin itseni kuoliaaksi. Jäykistyn ja melkein oksennan, kun kosketat häpeämiini kohtiin vartalossani: vatsa, rinnat, kainalot, alapää...

Nytkö sanot suoraan miten vastenmielinen olen?

Sinulta voin ottaa suihin ja levittää haarani pimeässä koska vain haluat, mutta älä koske minuun ikinä. Kiitos siitä ainoasta keskustelusta rakastelusta ja kysymyksestä että koska olen halunnut viimeksi. En ole halunnut sinua tai ketään muutakaan sen jälkeen, kun imettäessäni tyydytit itsesi minuun. Se loukkasi ja alisti minua niin. Se kertoi minulle sinun mielipiteesi rakastelusta: halujesi tyydyttämisen. Velvollisuudesta olen rakastellut kanssasi aina kun olet sitä pyytänyt. Huom! Olen sinulle sen sanonut useinkin, että jos pyydät sanallisesti kauniisti rakastelua, aina olen valmis. Jos inahtelet lapsellisesti ja vangitset minut kainaloosi sänkyyn niin etten pysty hengittämään kunnolla jopa tunniksi, ei se todellakaan saa minua ajattelemaan muuta kuin tekemättömiä töitä ja sitä kuvottavaa tunnetta sinun työntyessä minuun imettäessäni.

Jos kerrankin katsoisit silmiini ja näkisit taas minut. Olen ihan se sama nainen, johon rakastuit silloin. En ole vagina, johon työnnyt omaksi iloksesi ja jollaiseksi nyt itseni tunnen ainoastaan. Olen vaimosi ja äiti sinun toiveestasi.

Minäkin haluaisin haluta sinua. Auta minua. Rakastan sinua kuitenkin aina.

Voi miten koskettavasti kirjoitit. Olen pahoillani tilanteestasi. Oletko kertonut omalle miehellesi näistä tunteistasi?

Ei tietenkään ole kertonut, sehän olisi liian helppoa.

Miettiköön mies vuosia mikä meni vikaan kun nainen ei halua.

Oikeesti se että mies työntyy suhun sun imettäessä on väärin joo mutta tekikö se sen väkisin vai miksi et sanonut että lopeta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me siis ollaan aiheesta aikoinaan keskusteltu ja käyty jopa avioliittoneuvojalla, mutta ainoa konkreettinen syy on ollut vaimon työ. Hän tuo työt kotia, eikä pysty niistä irtaantumaan lomillakaan. Mitä siihen hienouteen tulee, niin jos häneen on uskominen, niin hänen mielestäänkin se on ollut aina meillä hyvää.

Kysyin vain muiden vastaavanlaisessa tilaanteessa olevien kokemuksia, miten he ovat selvinneet.

Terveisin, ap, M 49

Oi jeesus!! Mun mies ei pidä mua minään kun en ole jumalattoman tärkeän oloinen uraohjus. Kehuu kaikkia naisia töistä joilla päivätyö ja hääsuunnittelufirma kaiken päälle ja jotka ompelee lasten vaatteet itse ja on muutoinkin sairaan aikaansaavia ja kunnianhimoisia.

Itse hoidan vain 5 lasta kotona ja kodin ja pihan päälle, mutta en herätä haluja kun en ole tuollainen tehopakkaus.

Että haistakaa miehet paska!!!!

Teistä ei tiedä mitä te haluatte!!!!!

Uhriutuvaa työtöntä monen lapsia äitiä en ainakaan.

Niin, omiaan ovat lapset ja työtön en ole ja en uhriudu, mutta en kyllä perusta nettifirmaa enkä ompele lasten vaatteita ja itke burnouttia, että mua pidetään miesten mielestä vakuuttavana.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama tilanne, paitsi että olen nainen. Vaikeaa on. Missään tapauksessa en halua pettää, mutta puhuminen ei ole tuonut muutosta.

Sama tilanne mutta toisin päin.. Teemmekö toisillemme palveluksen?

Siis listataan.

Pitää olla työtä ja paljon

Pitää olla sopivasti työtä

Ei saa olla kiire

Pitää olla kiire

Lapsia ei saa olla mutta pitää olla

Naisen täytyy pitää itsestään huolta mutta ei ettei ole turhamainen

Koti pitää olla siisti mutta pitää olla sopivan homssuinen

Ei saa jumittaa kotiin paitsi vähä

Kunhan kaikki on niin että miehelle jää aikaa ja haarat aukeaa aina kun mies haluaa. Miehellä saa olla kiire ja stressi, naisella ei.

Jape kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit mun mieheni, niin perustelisin sen sinulle näin:

Minä lupasin alttarilla hiljaa mielessäni olla koskaan kieltäytymättä rakastelusta, rakastin sinua niin.

Ennen raskautta rakastelimme usein ja tunteella.

Lapsen syntymän jälkeen en vieläkään ymmärrä miten sinusta tuntui oikealle ja miten pystyit tyydyttämään itsesi minuun imettäessäni vauvaamme. Ei minun haluni mihinkään hävinneet, vain oikea ajoitus oli ongelmana.

Sinä et koskaan pitänyt rumana raskausvatsaani tai synnyttämisen ja imettämisen jälkeistä vartaloani. Jopa painoin vähemmän kuin tavatessamme, muistatko rakas?

Sinun humoristiset kommenttisi vartalostani sai minut häpeämään itseäni. Ihan oikeastiko ajattelet noin raskausarvista, näppylöistä, selluliitistä, löysästä vatsasta?

En halua, että kosket ketunnenärintoihini, jotka olivat ennen niin ylväät mutta imetys vei voiton. En halua, että kosket vatsaani, jonka nahka ei koskaan palautunut. Alapääni, kainaloni ja rintani alukset ovat näppyläiset ja jotenkin näet asian koomisena. Miksiköhän en enää käy kanssasi kylvyssä tai ole koskaan ilman paitaa seurassasi?

Vieläkin rakastelen aina, kun pyydät ellei minulla ole kuukautisia. Mutta älä koskaan koskettele minua, häpeäisin itseni kuoliaaksi. Jäykistyn ja melkein oksennan, kun kosketat häpeämiini kohtiin vartalossani: vatsa, rinnat, kainalot, alapää...

Nytkö sanot suoraan miten vastenmielinen olen?

Sinulta voin ottaa suihin ja levittää haarani pimeässä koska vain haluat, mutta älä koske minuun ikinä. Kiitos siitä ainoasta keskustelusta rakastelusta ja kysymyksestä että koska olen halunnut viimeksi. En ole halunnut sinua tai ketään muutakaan sen jälkeen, kun imettäessäni tyydytit itsesi minuun. Se loukkasi ja alisti minua niin. Se kertoi minulle sinun mielipiteesi rakastelusta: halujesi tyydyttämisen. Velvollisuudesta olen rakastellut kanssasi aina kun olet sitä pyytänyt. Huom! Olen sinulle sen sanonut useinkin, että jos pyydät sanallisesti kauniisti rakastelua, aina olen valmis. Jos inahtelet lapsellisesti ja vangitset minut kainaloosi sänkyyn niin etten pysty hengittämään kunnolla jopa tunniksi, ei se todellakaan saa minua ajattelemaan muuta kuin tekemättömiä töitä ja sitä kuvottavaa tunnetta sinun työntyessä minuun imettäessäni.

Jos kerrankin katsoisit silmiini ja näkisit taas minut. Olen ihan se sama nainen, johon rakastuit silloin. En ole vagina, johon työnnyt omaksi iloksesi ja jollaiseksi nyt itseni tunnen ainoastaan. Olen vaimosi ja äiti sinun toiveestasi.

Minäkin haluaisin haluta sinua. Auta minua. Rakastan sinua kuitenkin aina.

Voi miten koskettavasti kirjoitit. Olen pahoillani tilanteestasi. Oletko kertonut omalle miehellesi näistä tunteistasi?

Ei tietenkään ole kertonut, sehän olisi liian helppoa.

Miettiköön mies vuosia mikä meni vikaan kun nainen ei halua.

Oikeesti se että mies työntyy suhun sun imettäessä on väärin joo mutta tekikö se sen väkisin vai miksi et sanonut että lopeta?

Olennaista ei nyt ole se, mitä on tehty tai jätetty tekemättä, koska noita tapahtumia ei voi enää muuttaa. Olennaista on, mitä voidaan tehdä tästä eteenpäin. Tuon kirjoittanutta naista kannustaisin puhumaan miehelle asiasta, ja jos se tuntuu liian vaikealta niin varaamaan ajan terapeutilta. Yksilöterapia voisi olla aluksi hyvä, jos miehen mukaan ottaminen tuntuu liian vaikealta ajatukselta.

Kaikki sympatiani sinulle, joka tuon kirjoitit!

Tuosta kropan muuttumisesta yms.

Olen itsekin "suurperheen" äiti (lapsia vain neljä, en pidä suurperheenä). Kroppa on muuttunut ja tissit roikkuu ja mahanahka myös. Mutta mitä sitten. On mieskin vanhentunut. Ei todellakaan ole säilynyt adoniksena, vaan tukka on lähtenyt ja mahakin on kasvanut.

Nauramme molemmat joskus makeasti näille muutoksille, että sovimme hyvin toisillemme. Vähän repsahtaneita ja kulahtaneita, mutta tunto on säilynyt silti yhtä hyvänä, ellei parempanakin, kuin nuorena. Ja vapautuneempaa seksi on nyt vanhempana ja repsahtaneena, kun ei ole mitään tiukkaa uumaa ja ei tarvitse pohtia, näyttääkö tissi hassulta, jos se leviää kesken aktin kainaloon. Nämä kulahtaneet paikat levähtää vaikka sinne ja tänne pohtimattakin. Niin ne tekee miehelläkin.

Olemme ajatelleet olevamme toisillemme parhaita, koska kukaan alfauros ei katselisi meikäläisen perään ja nuoret ja timmit naiset katsoo mieheni lävitse, heille häntä ei olekaan. Mutta toisillemme olemme rakkaat. Röpsähtäneinen mahanahkoinemme ja harmaantuvine hiuksinemme.

Olen pitkässä avoliitossa mutta kyllä,meillä seksi hiipunut kokonaan samoin kuin kaikki hellyys ja läheisyys. Eletään kuin sisko ja veli. Kaikki loppui vauvan myötä,eikä takaisin ole tullut vaikka koko raskauden ajan olisin halunnut seksiä ja nyt sen jälkeenkin palauduin mielestäni nopeasti. Mies vain työnsi pois jopa pussatessa,vetäytyi kokoajan kauemmas. Nyt kohta vuoteen ei mies ole edes hipaissut. Itse olen sanonut asiasta,mies ei kommentoinut mitään.eikä edes yritä tehdä mitään asialle. Vauvaa hän itse halusi. En enää edes tahdo että koskee minuun. Loukkasi minua todella pahasti ennen vauvan syntymää. Olo niin katkera ja petetty. Oksettaa että miehestä paljastui niin itsekäs puoli.Jouduin kuolettamaan tunteeni. Vaikka onkin paska päätös mutta lapsen takia en tahdo erota. Itsetunto sanomattakin aivan pohjalla. Ennen tätä oli hyvä parisuhde ja seksielämä. Pankoon ketä panee,ei kiinnosta enää. Kunhan ei minuun koske.