susanna tanni
Oli eilisessä lehdessä taas upeita kuvia suomen seksikkäimmästä naisesta.Tämäkin päivä menee kotona talouspaperirullan kanssa.
Kommentit (18)
Häh? Ikääkin on mittarissa jo vaikka kuinka! Tämäkö on runkku-unelmasi? Vai Susannako se siellä kirjoittelee?
Uskomaton tyrkkysakkia. Kun ei kuukauteen ole mitään juttua yksisarviset tai muista, tunkee kuvansa taas julkisuuteen. Aikuisten oikeesti, kuinka viitsii. Ai niin, sehän on Jussila. Ja ne kehtaa ihan mitä vaan.
Ei Tylsä-Susulla mitään sanottavaa olekaan, joten aloittaja on aivan oikeaa kohderyhmää. Kaunis on, mutta todella kyllästyttävä.
Susanna Jussila-Manninen-Tanni-mikälieseuraavaksi voisi antaa onnellisuusneuvontaa meille taviksille, että osaisimme hommata samanlaisia miehiä elättämään itseämme vuoronperään.
Miksi nainen haluaa jakaa alastomuutensa kaikkien kanssa? Jos on niin sinut itsensä kanssa, mitä siitä saa itselleen, että kaikki näkevät sun tavarasi? Ymmärrän rahapulan, mutta sitä en, jos rahaa on kuin roskaa ja pitää itseään esitellä.
Onhan tuo ihan nätti ja vartalo on hoikka, mutta itse en kyllä käsitä alkuunkaan mikä saa tuon ikäisen naisen poseeraamaan somessa noin. Nuoret ymmärrän. He tarvitsevat vielä kohotusta itsetunnolleen ja muiden hyväksyntää, mutta mikä saa aikuisen naisen keikistelemään tuollatavoin julkiesti. En käsitä.
Lähipiirissäni on tällainen mies, joka postailee johonkin facebookiin poseerauksia itsestään ja on lähes viiskymppinen! Siis mitähh! Tekee itsestään lähinnä naurettavan...huh huh.
Vois tulla mun yksisarvishoitajaksi.
Onko tää se yksisarvisen hoitaja?
Mä diggailin Susannasta aina siihen saakka, kun kuulin hänen "ammatistaan". Voi elämän kevät, miten yksinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä maa päällään kantaakaan.
Ammatti? Petteri Jussilan sisko vai Mika Mannisen lasten isä vai jonkun Tannin exä vai yksisarvishoitaja? Mikä noista on oikea ammatti????
Upeeta mahtavaa.Olisipa vaimo yhtä seksikäs niin en haluaisi koskaan nousta sängystä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen haluaa jakaa alastomuutensa kaikkien kanssa? Jos on niin sinut itsensä kanssa, mitä siitä saa itselleen, että kaikki näkevät sun tavarasi? Ymmärrän rahapulan, mutta sitä en, jos rahaa on kuin roskaa ja pitää itseään esitellä.[
/quote]
miten voisi olla rahaa kuin roskaa,jos ei oo tehnyt päivääkään töitä.Ja rekkamiehen tuloilla ei kauheasti juhlita!!
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo ihan nätti ja vartalo on hoikka, mutta itse en kyllä käsitä alkuunkaan mikä saa tuon ikäisen naisen poseeraamaan somessa noin. Nuoret ymmärrän. He tarvitsevat vielä kohotusta itsetunnolleen ja muiden hyväksyntää, mutta mikä saa aikuisen naisen keikistelemään tuollatavoin julkiesti. En käsitä.
Lähipiirissäni on tällainen mies, joka postailee johonkin facebookiin poseerauksia itsestään ja on lähes viiskymppinen! Siis mitähh! Tekee itsestään lähinnä naurettavan...huh huh.
Ei kai se nyt ikää katso että haluaa kohotusta itsetunnolleen ja muiden hyväksyntää? Jos hyväkroppainen nainen sitä Instapostauksilla saa niin ei kai se ole sinulta pois? Ei sinne Instaan ole pakko mennä katsomaan, jos ei halua. Susannan kuvilla on kuitenkin enemmän tykkäyksiä kun tuolla sun avautumisella (tähän mennessä 19 samanmielistä, mikä on tosi vähän vauvapalstalla jossa joka toinen nainen vihaa kaikkia hyväkroppaisia naisia ; ))
Takaa kuin Marilyn Monroe, mutta edestä kuin Esa Pakarinen.
On se upea.