Typerien ja nolojen kysymysten ketju---Kysy mitä vain, muut vastaavat ilman veetuilua.

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuosta aiemman anoreksiakysymyksestä asia, jota olen joskus miettinyt anoreksiassa. Näkeekö anorektinen oman "lihavuutensa" jotenkin eri tavalla kuin oikeasti lihava näkee omansa? Mistä johtuu, että anorektikko saa supermotivaatiota laihduttamiseen ja pystyy olemaan syömättä niin kurinalaisesti ja pitkään, vaikka edes oikeasti ylipainoiset eivät pysty yrittämisestä huolimatta? Olen siis ihmetellyt, miten itsensä kuvitteleminen ylipainoiseksiksi motivoi laihduttamaan enemmän kuin itsensä tietäminen ylipainoiseksi.

Vai onko itse asiassa paljon enemmän sellaisia "anorektikoita", jotka luulevat olevansa lihavia mutteivat onnistukaan laihduttamaan, mutta heitä ei vain kutsuta anorektikoiksi, vaan se nimitys koskee vain niitä, jotka tuosta joukosta saavat laihduttamisesta pakkomielteen? Loput "anorektikot" sitten vaan näkevät itsensä lihavana ihan samalla tavalla kuin oikeatkin lihavat, mutta eivät vaan saa siitä samanlaista pakkomiellettä kuin anorektikot?

Kyseessä ei ole tuossa mielessä "laihduttaminen" eikä "motivaatio" anorektikko ei pysty pakottautumaan syömään, ei niin että hän pakottautuisi olemaan syömättä.

Voiko himo maapähkinävoihin johtua jostain ohimenevästä ravintopuutoksesta tms. vai olenko ikuisesti tuomittu kuolaamaan ajatellessani maapähkinävoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuosta aiemman anoreksiakysymyksestä asia, jota olen joskus miettinyt anoreksiassa. Näkeekö anorektinen oman "lihavuutensa" jotenkin eri tavalla kuin oikeasti lihava näkee omansa? Mistä johtuu, että anorektikko saa supermotivaatiota laihduttamiseen ja pystyy olemaan syömättä niin kurinalaisesti ja pitkään, vaikka edes oikeasti ylipainoiset eivät pysty yrittämisestä huolimatta? Olen siis ihmetellyt, miten itsensä kuvitteleminen ylipainoiseksiksi motivoi laihduttamaan enemmän kuin itsensä tietäminen ylipainoiseksi.

Vai onko itse asiassa paljon enemmän sellaisia "anorektikoita", jotka luulevat olevansa lihavia mutteivat onnistukaan laihduttamaan, mutta heitä ei vain kutsuta anorektikoiksi, vaan se nimitys koskee vain niitä, jotka tuosta joukosta saavat laihduttamisesta pakkomielteen? Loput "anorektikot" sitten vaan näkevät itsensä lihavana ihan samalla tavalla kuin oikeatkin lihavat, mutta eivät vaan saa siitä samanlaista pakkomiellettä kuin anorektikot?

Kyseessä ei ole tuossa mielessä "laihduttaminen" eikä "motivaatio" anorektikko ei pysty pakottautumaan syömään, ei niin että hän pakottautuisi olemaan syömättä.

Mutta omasta näkökulmasta laihduttaa. Miksi anorektikko suhtautuu näkemäänsä lihavuuteen niin "vakavasti", ettei pysty syömään, kun oikeakaan lihavuus ei yleensä aiheuta sellaista reaktiota? Eli mikä tuossa kuvitellussa lihavuudessa on omassa päässä erilaista kuin oikeassa lihavuudessa? Yritän siis ymmärtää, miten anorektikko näkee painonsa verrattuna siihen miten näkisi, jos olisi oikeasti lihava?

Vierailija kirjoitti:

Onko totta, että Suomessa ei olisi käytännössä mahdollista asua niin suurta ihmismäärää kuin Japanissa, joka on pinta-alaltaan suunnilleen samankokoinen? Ja jos ei, miksi sitten Japanissa on mahdollista? Japanihan ei kuitenkaan pysty myöskään tuottamaan sitä ruokamäärää, mitä sen kokoinen ihmismäärä kuluttaa, vaan joutuu myös paljon tuomaan elintarvikkeita.

Kuinka paljon Japanissa on järviä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko totta, että Suomessa ei olisi käytännössä mahdollista asua niin suurta ihmismäärää kuin Japanissa, joka on pinta-alaltaan suunnilleen samankokoinen? Ja jos ei, miksi sitten Japanissa on mahdollista? Japanihan ei kuitenkaan pysty myöskään tuottamaan sitä ruokamäärää, mitä sen kokoinen ihmismäärä kuluttaa, vaan joutuu myös paljon tuomaan elintarvikkeita.

Luulen että suurin ero on siinä, että Suomi on kuitenkin arktisella/subarktisella alueella. Japanissa pystytään viljelemään enemmän, merestä saa enemmän kalaa vuoden ympäri, eikä rakentaminen tai tuontituotteiden rahtaus ole niin kohtuuttoman kallista kuin tänne tundralle.

Toisaalta voisi miettiä sitä, että ovatko japanilaiset keskimäärin pienempiä keholtaan ja siten "kustannustehokkaampia" eli tarvitsevat vähemmän ruokaa kuin kylmässä ilmanalassa asustava pidempi ja isompikokoinen kansa.

Lisäksi voidaan miettiä kulttuurihistoriaa ja väkiluvun historiallinen kehitys: suomalaiset ovat tottuneet asumaan kyläyhteisöissä tai yksinään metsän keskellä, pienissä ryhmissä. Kaupungistuminen on vielä uusi ilmiö. Japanilaiset ovat taas asuneet pidempään suuremmissa yhteisöissä ja suurkaupungeissa. Kulttuuri on muokannut tapoja niin että japanilaiset kestävät suurkaupunkien paineita paremmin, on kohteliaisuussäännöt ja tiukka etiketti. Japanilaiset tuntuvat kestävän myös paremmin ihmismassoja, melua ja kiireisempää elämänrytmiä. Pystyvät esim. nukahtamaan helposti hetkeksi vaikka metrossa tms.

Miten sitten on niissä maissa, joista löytyy sekä tiheästi ja harvaan asuttua aluetta paljon, kuten Venäjällä tai Yhdysvalloissa? Tarkoitan siis tuota mihin on totuttu.

No, Venäjä ja Yhdysvallat ovat olleet pitkään suurvaltoja, joten vaikkei jokainen elä suuressa yhteisössä niin yhteisöllisyys on eri tasoa kuin Suomessa jo symbolisella tasolla, mikä on näkynyt miaden poliittisessa ideologiassakin (esim. Neuvostoliiton aika).

Tosiasiassa kummassakin valtiossa on asuttu aikaisemmin pienemmällä alueella eli väentiheys on ollut suurempi, joten perinteet juontanevat sinne. Harvaanasutut seudut on asutettu myöhemmin. Siperiahan asutettiin venäläisten toimesta kunnolla vasta 1890-luvulta kun Siperian junarata rakennettiin. USA:kin oli alkujaan vain ne 13 itärannikon koloniaa. Harvaanasutuilla alueilla vielä nykyään suuri osa kauempana asutuskeskuksista asuvista on alkuperäiskansoja.

Yhteisöllisyys on osa sosiaalisia normeja, joten eri maissa tämä tulee jo lasten kasvatuksessa.

Onko siitä olemassa mitään määritelmää, mikä olisi sopiva ihmismäärä jollekin tietyn kokoiselle alueelle? Kun itse joskus koulupoikana ihmettelin tätä Suomen pientä väkimäärää ja minua myös otti se päähän, koska olisi ollut kiva, jos olisi ollut enemmän nähtävää ja tekemistä. Moni sanoi, että minusta on parempi kun ei ole niin paljon. Minusta tuo tuntui todella töykeältä kaikkia tiheämmin asutuilla alueilla eläviä ihmisiä kohtaan. Lisäksi tuntuu myös pahalta noiden sanojien puolesta, että hän ei voisi elää hirveän suuressa yhteisössä. Mielestäni hän jää paljosta paitsi, koska niissä olisi niin paljon kaikkea mukavaa. Ja sitten esimerkiksi jos Japanissa olisi vain 5 miljoonaa asukasta, niin eihän se voisi silloin kuulua maailman johtaviin teollisuusmaihin eikä olisi varmasti niin tunnettu maailmanlaajuisesti. Muistaakseni hän sanoi Japanin väestömäärän olevan aivan liian suuri senkokoiselle alueelle ja sanoi, että Suomen tilanne on paljon parempi. Tuntuu myös siltä, että monet eivät ymmärrä sitä, että väestön jakautuminen ei mene poliittisten rajojen mukaan, vaan sen, missä on suotuisammat olosuhteet. Eli että mitä isompi jokin alue on, sitä enemmän kuuluisi olla väestöä. Tosin nyt kun kerroit, Siperian asuttaminen siis on osittain seurausta tietoisesta toiminnasta, eli ei siitä, että ihmiset vain olisivat vaeltaneet sinne asumaan, eli politiikallakin on siinä ollut osansa. Eli sanon nyt vielä tuohon aikaisempaan, että tuntuu siltä, että esim. Venäjän pitäisi näin olla maailman väkirikkain valtio, koska on pinta-alaltaankin selvästi suurin vaikka suurin on Kiina ja sitten esim. Kanada on toiseksi suurin pinta-alaltaan mutta väkiluvultaan suhteellisen kaukana kärjestä.

Ihminen on sen verran eläin, että liian suuri määrä uroita per hehtaari aiheuttaa helposti kahnauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuosta aiemman anoreksiakysymyksestä asia, jota olen joskus miettinyt anoreksiassa. Näkeekö anorektinen oman "lihavuutensa" jotenkin eri tavalla kuin oikeasti lihava näkee omansa? Mistä johtuu, että anorektikko saa supermotivaatiota laihduttamiseen ja pystyy olemaan syömättä niin kurinalaisesti ja pitkään, vaikka edes oikeasti ylipainoiset eivät pysty yrittämisestä huolimatta? Olen siis ihmetellyt, miten itsensä kuvitteleminen ylipainoiseksiksi motivoi laihduttamaan enemmän kuin itsensä tietäminen ylipainoiseksi.

Vai onko itse asiassa paljon enemmän sellaisia "anorektikoita", jotka luulevat olevansa lihavia mutteivat onnistukaan laihduttamaan, mutta heitä ei vain kutsuta anorektikoiksi, vaan se nimitys koskee vain niitä, jotka tuosta joukosta saavat laihduttamisesta pakkomielteen? Loput "anorektikot" sitten vaan näkevät itsensä lihavana ihan samalla tavalla kuin oikeatkin lihavat, mutta eivät vaan saa siitä samanlaista pakkomiellettä kuin anorektikot?

Kyseessä ei ole tuossa mielessä "laihduttaminen" eikä "motivaatio" anorektikko ei pysty pakottautumaan syömään, ei niin että hän pakottautuisi olemaan syömättä.

Mutta omasta näkökulmasta laihduttaa. Miksi anorektikko suhtautuu näkemäänsä lihavuuteen niin "vakavasti", ettei pysty syömään, kun oikeakaan lihavuus ei yleensä aiheuta sellaista reaktiota? Eli mikä tuossa kuvitellussa lihavuudessa on omassa päässä erilaista kuin oikeassa lihavuudessa? Yritän siis ymmärtää, miten anorektikko näkee painonsa verrattuna siihen miten näkisi, jos olisi oikeasti lihava?

Anorektikko ei laihduta. Anorektikko on syömättä.

Minulla ei ainakaan ollut kokonaiskuvaa kropastani. Vaatekaupassa myyjä saattoi sanoa, että oletkin noin pieni, tämä pieninkin on iso.

Saatoin silti katsoa jotain yksittäistä kohtaa, vaikka leukani alustan luonnollista muotoa, että sitä on liikaa ja haluta sen pois.

Esimerkiksi jääkiekossa joukkueella on kaksi erilaista peliasua, toinen koti- ja toinen vierasasu. Onko niin, että maajoukkueiden kohdatessa ottelussa kotijoukkueena oleva päättää, kumpaa peliasua käyttää ja vierasjoukkue sitten ottaa sen asun, joka erottuu kotijoukkueen asusta paremmin? Entä onko niin, että Suomen kotiasu oli aiemmin valkoinen ja vierasasu sininen mutta nykyään on toisinpäin ja jos, milloin se muuttui? Ja onko niin, että Ruotsi käyttää keltaista peliasua aina, kun se on mahdollista eli eivät mielellään käytä sinistä asua ja jos, mistä se johtuu? Minusta tuntuu, että Suomen joukkue ei samalla tavalla välitä siitä, kumpaa asua joutuu käyttämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuosta aiemman anoreksiakysymyksestä asia, jota olen joskus miettinyt anoreksiassa. Näkeekö anorektinen oman "lihavuutensa" jotenkin eri tavalla kuin oikeasti lihava näkee omansa? Mistä johtuu, että anorektikko saa supermotivaatiota laihduttamiseen ja pystyy olemaan syömättä niin kurinalaisesti ja pitkään, vaikka edes oikeasti ylipainoiset eivät pysty yrittämisestä huolimatta? Olen siis ihmetellyt, miten itsensä kuvitteleminen ylipainoiseksiksi motivoi laihduttamaan enemmän kuin itsensä tietäminen ylipainoiseksi.

Vai onko itse asiassa paljon enemmän sellaisia "anorektikoita", jotka luulevat olevansa lihavia mutteivat onnistukaan laihduttamaan, mutta heitä ei vain kutsuta anorektikoiksi, vaan se nimitys koskee vain niitä, jotka tuosta joukosta saavat laihduttamisesta pakkomielteen? Loput "anorektikot" sitten vaan näkevät itsensä lihavana ihan samalla tavalla kuin oikeatkin lihavat, mutta eivät vaan saa siitä samanlaista pakkomiellettä kuin anorektikot?

Kyseessä ei ole tuossa mielessä "laihduttaminen" eikä "motivaatio" anorektikko ei pysty pakottautumaan syömään, ei niin että hän pakottautuisi olemaan syömättä.

Mutta omasta näkökulmasta laihduttaa. Miksi anorektikko suhtautuu näkemäänsä lihavuuteen niin "vakavasti", ettei pysty syömään, kun oikeakaan lihavuus ei yleensä aiheuta sellaista reaktiota? Eli mikä tuossa kuvitellussa lihavuudessa on omassa päässä erilaista kuin oikeassa lihavuudessa? Yritän siis ymmärtää, miten anorektikko näkee painonsa verrattuna siihen miten näkisi, jos olisi oikeasti lihava?

Anorektikko ei laihduta. Anorektikko on syömättä.

Minulla ei ainakaan ollut kokonaiskuvaa kropastani. Vaatekaupassa myyjä saattoi sanoa, että oletkin noin pieni, tämä pieninkin on iso.

Saatoin silti katsoa jotain yksittäistä kohtaa, vaikka leukani alustan luonnollista muotoa, että sitä on liikaa ja haluta sen pois.

Nyt mullistui maailmani, kun kuulen että anorektikot eivät pyrikään syömättömyydellään laihtumaan, vaikka luulevatkin olevansa lihavia.

Jos ottelussa toisella joukkueella on panosta mutta toisella ei, kumpi ottelun todennäköisemmin voittaa? Se, jolla on panosta vai se, jolla ei ole? Vuoden 2014 mm-kisoissahan oli alkulohkossa Sveitsin ja Latvian välinen ottelu, jonka voittamalla Latvia olisi pudottanut Suomen pudotuspeleistä, mutta ottelun voitti Sveitsi, joka oli jo menettänyt omat jatkomahdollisuutensa, mutta pelasti Suomen suurelta häpeältä.

Onko identtisillä kaksosilla samanlaiset feromonit?

Eli jos on rakastunut niistä toiseen, niin tuleeko toisenkin läheisyydessä jotain tuntemuksia?

Voiko miekkapyrstöjä ja leväbarbeja pitää samassa akvaariossa? Tähän en ole saanut mistään muusta netin keskustelupalstalta vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuosta aiemman anoreksiakysymyksestä asia, jota olen joskus miettinyt anoreksiassa. Näkeekö anorektinen oman "lihavuutensa" jotenkin eri tavalla kuin oikeasti lihava näkee omansa? Mistä johtuu, että anorektikko saa supermotivaatiota laihduttamiseen ja pystyy olemaan syömättä niin kurinalaisesti ja pitkään, vaikka edes oikeasti ylipainoiset eivät pysty yrittämisestä huolimatta? Olen siis ihmetellyt, miten itsensä kuvitteleminen ylipainoiseksiksi motivoi laihduttamaan enemmän kuin itsensä tietäminen ylipainoiseksi.

Vai onko itse asiassa paljon enemmän sellaisia "anorektikoita", jotka luulevat olevansa lihavia mutteivat onnistukaan laihduttamaan, mutta heitä ei vain kutsuta anorektikoiksi, vaan se nimitys koskee vain niitä, jotka tuosta joukosta saavat laihduttamisesta pakkomielteen? Loput "anorektikot" sitten vaan näkevät itsensä lihavana ihan samalla tavalla kuin oikeatkin lihavat, mutta eivät vaan saa siitä samanlaista pakkomiellettä kuin anorektikot?

Kyseessä ei ole tuossa mielessä "laihduttaminen" eikä "motivaatio" anorektikko ei pysty pakottautumaan syömään, ei niin että hän pakottautuisi olemaan syömättä.

Mutta omasta näkökulmasta laihduttaa. Miksi anorektikko suhtautuu näkemäänsä lihavuuteen niin "vakavasti", ettei pysty syömään, kun oikeakaan lihavuus ei yleensä aiheuta sellaista reaktiota? Eli mikä tuossa kuvitellussa lihavuudessa on omassa päässä erilaista kuin oikeassa lihavuudessa? Yritän siis ymmärtää, miten anorektikko näkee painonsa verrattuna siihen miten näkisi, jos olisi oikeasti lihava?

Anoreksia on sairaus, joka aiheuttaa pakonomaista tarvetta kontrolloida itseään eli tässä tapauksessa syömistä. Siinä mielessä se poikkeaa laihduttamisesta täysin. Kimmoke ja motivaatio anoreksiaan ei ole peilikuva tai vaaka, vaan se on henkinen sairaus, jonka syy on muualla.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi jääkiekossa joukkueella on kaksi erilaista peliasua, toinen koti- ja toinen vierasasu. Onko niin, että maajoukkueiden kohdatessa ottelussa kotijoukkueena oleva päättää, kumpaa peliasua käyttää ja vierasjoukkue sitten ottaa sen asun, joka erottuu kotijoukkueen asusta paremmin? Entä onko niin, että Suomen kotiasu oli aiemmin valkoinen ja vierasasu sininen mutta nykyään on toisinpäin ja jos, milloin se muuttui? Ja onko niin, että Ruotsi käyttää keltaista peliasua aina, kun se on mahdollista eli eivät mielellään käytä sinistä asua ja jos, mistä se johtuu? Minusta tuntuu, että Suomen joukkue ei samalla tavalla välitä siitä, kumpaa asua joutuu käyttämään.

Joukkuepeleissä muutenkin kuin maajoukkueessa juuri näin, kotijoukkue päättää, mitä asua käyttää ja vierasjoukkue sopeutuu siihen. En usko, että Ruotsin joukkueillakaan on niin valtavia intohimoja paidan värin suhteen, sitä käytetään, jonka joukkueenjohto on valinnut.

Nuolin kaverin pillua ja nyt ollut kurkku kipeä pari viikkoa. Sukupuolitauti ei ollut, kävin testaamassa. Mutta mikä ihme? Apua!

pimppi poliisi kirjoitti:

Nuolin kaverin pillua ja nyt ollut kurkku kipeä pari viikkoa. Sukupuolitauti ei ollut, kävin testaamassa. Mutta mikä ihme? Apua!

Ota strepsilsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuosta aiemman anoreksiakysymyksestä asia, jota olen joskus miettinyt anoreksiassa. Näkeekö anorektinen oman "lihavuutensa" jotenkin eri tavalla kuin oikeasti lihava näkee omansa? Mistä johtuu, että anorektikko saa supermotivaatiota laihduttamiseen ja pystyy olemaan syömättä niin kurinalaisesti ja pitkään, vaikka edes oikeasti ylipainoiset eivät pysty yrittämisestä huolimatta? Olen siis ihmetellyt, miten itsensä kuvitteleminen ylipainoiseksiksi motivoi laihduttamaan enemmän kuin itsensä tietäminen ylipainois8eksi.

Vai onko itse asiassa paljon enemmän sellaisia "anorektikoita", jotka luulevat olevansa lihavia mutteivat onnistukaan laihduttamaan, mutta heitä ei vain kutsuta anorektikoiksi, vaan se nimitys koskee vain niitä, jotka tuosta joukosta saavat laihduttamisesta pakkomielteen? Loput "anorektikot" sitten vaan näkevät itsensä lihavana ihan samalla tavalla kuin oikeatkin lihavat, mutta eivät vaan saa siitä samanlaista pakkomiellettä kuin anorektikot?

Kyseessä ei ole tuossa mielessä "laihduttaminen" eikä "motivaatio" anorektikko ei pysty pakottautumaan syömään, ei niin että hän pakottautuisi olemaan syömättä.

Mutta omasta näkökulmasta laihduttaa. Miksi anorektikko suhtautuu näkemäänsä lihavuuteen niin "vakavasti", ettei pysty syömään, kun oikeakaan lihavuus ei yleensä aiheuta sellaista reaktiota? Eli mikä tuossa kuvitellussa lihavuudessa on omassa päässä erilaista kuin oikeassa lihavuudessa? Yritän siis ymmärtää, miten anorektikko näkee painonsa verrattuna siihen miten näkisi, jos olisi oikeasti lihava?

Anorektikko saattaa nähdä kehonsa hyvin vääristyneesti. Normaali rasvakudos on läskiä, josta on päästävä eroon. Anorektikko voi myös pelätä lihomista, vaikka tiedostaisi ettei juuri sillä hetkellä ole lihava. Syömättömyys tuntuu palkitsevalta ja ruokahalu on kadonnut. Nälän tunne ei toimi normaalisti. Anoreksiassa ruoan välttäminen ei niinkään vaadi motivaatiota, koska syöminen ja ajatus lihomisesta ahdistaa, joten ruoka nähdään enemmän vältettävänä asiana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo tähän aikaan ensi vuonna on toteutettu? Siis vaihdos viime vuoden ja tämän vuoden välillä, joka näyttää vain siltä että Ellen Jokikunnas kävelee siihen oikeanpuoleisen oven puolelle. 

Joko tähän vastattiin?

Ei taidettu, mutta tästä oli artikkeli iltiksessä ohjelmapuffina. Ellen oli alkekirjoittanut sopimuksen, että ei vuoden aikana muutu mitenkään (paino, hiusten väri ja malli jne) ja näin pystyttiin kuvaamaan toiset jaksot vuoden kuluttua niin, että katsojasta näyttää kuin olisi kulunut vain hetki. Aika hauska idea.

onko live- yleisö sama vuoden välein? vai tuleeko aiempi nauhoitettuna?

Vierailija kirjoitti:

Mietin joskus, miten tarkkaan näyttelijän ulkoiseen olemukseen liittyviä asioita tutkitaan ennen kuin hänet valitaan johonkin rooliin. Jos koe-esiintyjä on vartalon peittävissä vaatteissa, pitääkö hänen näyttää muotonsa, jotta tiedetään miten hyvin hän sopii tulevaan seksikohtaukseen, uimakohtaukseen, tiukoissa vaatteissa lenkkeilykohtaukseen tms. (joka ei ole vielä koekuvauksissa)? Voiko käydä niin, että jo valitulla näyttelijällä paljastuukin vasta jonkin kohtauksen hetkellä sellaisia ulkoisia epätäydellisyyksiä, joita ei haluta kuvata, ja suunnitelmia joudutaan siksi muuttamaan?

Yllätyksiä voi tulla, mutta kyllä roolituksessa voidaan vaatia paljasta pintaa, mikäli sellaista on luvassa kuvauksissakin. Monesti näyttelijää myös kielletään lihoamasta ja näistä tehdään kirjallisia sopimuksiakin. Ainakin ulkomailla. Toisaalta kuvauksissa paljastuvat ihmisten väliset kemiaongelmat olla niin eeppisiä, ettei siinä joku tatuointi paljoa tunnu.

Onko palstan Kånken-hullu tosissaan vai onko hänellä vähän erikoinen huumorintaju?

pimppi poliisi kirjoitti:

Nuolin kaverin pillua ja nyt ollut kurkku kipeä pari viikkoa. Sukupuolitauti ei ollut, kävin testaamassa. Mutta mikä ihme? Apua!

Testattiinko klamydian lisäksi kuppa ja tippuri? Näistäkin nyt epidemioita. Ja näyte pitää ottaa nielusta. Primaari HIV-infektiokin oireilee nielutulehduksena.