Mistä olet katkera vanhemmillesi?

Kun eivät auttaneet mua tarpeeksi vetämään ulos yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Äiti on yrittäny mut ny oon yli 20v ja vieläkin kotona työttömänä ja plko muihin ihmisiin ilmenee ahdistuksena. tilanne pahentunu vaan enkä tiiä kelle terapeutille mennä ja millä rahoilla. Pitäis yksin aina selviytyä- Vihaan Suomea ja meidän paska "yksinpitää selviytyä kaikesta" kulttuuria. Ketään ei auteta

Lapsuutta jossa sai olla varuillaan koko ajan. Välillä äiti karkasi sukulaisiin pakoon muutamaksi päiväksi. Äiti ei koskaan huomioinut joulua tai merkkipäivää lahjalla tai onnitteluilla. Isä ajoittain psykoottinen ja äiti masentunut. Minusta tuli mielisairaanhoitaja.

Sitä, että maksoivat sisarusteni opinnot ja minun piti opiskella opintolainalla. Minusta vanhemmat maksavat joko kaikkien opinnot tai eivät kenenkään. Yritän olla omille lapsilleni mahdollisimman tasapuolinen.

Huonosta lapsuudesta. Siitä että äiti syötti puuron seassa asperiiniä, auttoi kuulemma mun koulukiusaukseen, sain isona tädiltäni tietää. Siihen kun meinasi tappaa mut lääkkeillä. Siihen että ehkä söi lääkkeitä kun mua odotti ja sain pahat oppimisvaikeudet ja syrjäydyin elämästä. Siitä olen myös katkera ettei isäni ikinä eronnut äidistä vaan olivat 56v naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät auttaneet mua tarpeeksi vetämään ulos yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Äiti on yrittäny mut ny oon yli 20v ja vieläkin kotona työttömänä ja plko muihin ihmisiin ilmenee ahdistuksena. tilanne pahentunu vaan enkä tiiä kelle terapeutille mennä ja millä rahoilla. Pitäis yksin aina selviytyä- Vihaan Suomea ja meidän paska "yksinpitää selviytyä kaikesta" kulttuuria. Ketään ei auteta

Suomessa ei tällä hetkellä ole yksin pitää selviytyä -kulttuuri. Sellainen on kyllä suurimmalla osalla maapallolla. Esimerkiksi Intiassa.

En mistään. Mutta en ole katkeraa ihmistyyppiäkään.

Ja olen aikuinen ja äiti itsekin. Ymmärrän, että vanhemillani oli puutteensa eikä lapsuuteni ollut täydellinen, mutta yritän ymmärtää vanhempiani, että he tekivät parhaansa niillä eväillä, jotka olivat itse saaneet omilta vanhemmiltaan.

Katkeruus jotain mennyttä kohtaan on kamalan kuluttavaa. Vanhemmilleen katkera aikuinen lapsi vain antaa vanhempiensa edelleen hallita omaa elämäänsä.

Kannattaa ottaa oma elämä haltuun ja tehdä siitä sen näköinen, kuin itse haluaa.

Eivät opettaneet raha asioita, että olisi ollut järkevää avata asp, paljonko joku tietty juttu maksaa ja kannattaako siitä maksaa sen verran. Aloitin työt 16v ja heti piti alkaa maksaa omat menot ja asumisesta vanhemmille. Opiskelun ohella tehdyistä töistä ei paljoa jäänyt käteen :(

Oman lapsen kasvatan talousfiksuksi ja autan säästämään, neuvon ja opastan.

Vierailija kirjoitti:

Huonosta lapsuudesta. Siitä että äiti syötti puuron seassa asperiiniä, auttoi kuulemma mun koulukiusaukseen, sain isona tädiltäni tietää. Siihen kun meinasi tappaa mut lääkkeillä. Siihen että ehkä söi lääkkeitä kun mua odotti ja sain pahat oppimisvaikeudet ja syrjäydyin elämästä. Siitä olen myös katkera ettei isäni ikinä eronnut äidistä vaan olivat 56v naimisissa.

Vosivatko ne äitisi syömät lääkkeet edes aiheuttaa oppimisvaikeuksia, vai onko ne tulleet sulle esim perinnöllisinä?

Miksi äitisi ajatteli asperiinin auttavan koulukiusaamiseen? Vai oliko sulla päänsärkyä sen johdosta ja äitisi yritti helpottaa sitä?

Miksi se olisi sua auttanut, joa vanhempasi olisivat eronnneet?

Minäkään en ole katkera vanhemmilleni, mutta ymmärrän hyvin niitä, joilla niitäkin tunteita on. Minun isäni ei oikein aikuistunut koskaan, oli sellainen Peter Pan koko elämänsä. Äiti piti perheen koossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosta lapsuudesta. Siitä että äiti syötti puuron seassa asperiiniä, auttoi kuulemma mun koulukiusaukseen, sain isona tädiltäni tietää. Siihen kun meinasi tappaa mut lääkkeillä. Siihen että ehkä söi lääkkeitä kun mua odotti ja sain pahat oppimisvaikeudet ja syrjäydyin elämästä. Siitä olen myös katkera ettei isäni ikinä eronnut äidistä vaan olivat 56v naimisissa.

Vosivatko ne äitisi syömät lääkkeet edes aiheuttaa oppimisvaikeuksia, vai onko ne tulleet sulle esim perinnöllisinä?

Miksi äitisi ajatteli asperiinin auttavan koulukiusaamiseen? Vai oliko sulla päänsärkyä sen johdosta ja äitisi yritti helpottaa sitä?

Miksi se olisi sua auttanut, joa vanhempasi olisivat eronnneet?

Niin en tiedä. Äitini söi monenlaisia mielenterveyslääkkeitä joten kai niissä jotain vaikutusta voi olla ollut. Äitini harhoissaan kuvitteli että syöttämällä mulle asperiiniä niin niinä päivinä mua kuulemma kiusattiin vähemmän. En todellakaan huomannut että sitä oli ruokaani laitettu.Kun äiti oli aina välillä mielisairaalassa, meillä oli isän kanssa kivaa ja normaalia elämää. Jos isä olisi eronnut ja alkanut yh-isäksi olisi elämä varmaan ollut normaalimpaa.

Tässä ketjussa on äiti, joka on katkera isälleen. Nyt se valittaa siitä, että sen omat lapset kitisee ja hän on onneton.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2909328/emme-ole-onnellinen-perhe-enka-k…

Erosivat (mikä on vielä ihan Ok) eivätkä huolehtineet minusta 7v. tytöstä. Ymmärrän että oma elämä oli heillä varmaan sekaisin mutta eivät muistaneet katsoa miten mulla menee.

Näin aikuisena kun katson itseäni siihen aikaan olin varmaan jollain lailla masentunut (?). Siihen loppui minun lapsuus, ihan liian aikaisin. Olin seitsemän vuotias ja ajatusleikeissenä tapoin itseni, hukuttamalla, puusta hyppäämällä yms. Ajattelin että silloin minut olisi ainakin huomattu. Nyttenkin kun ajattelen tuota minulle tuli tosi huono olo...

Siitä mulla meni yksin selviämiseen oikeestaan koko ala-aste, välillä huonompia hetkiä, välillä parempia. Yläasteella olin jotenkin onnellisempi.

En saanut lapsena käydä missään, oli pakko olla aina vaan kotona.

En saanut koskaan haluta mitään, ja minulle tuhahdeltiin halveksivaan ja mitätöivään sävyyn, jos edes uskalsin haaveilla jostakin.

En saanut olla kielikello, vaan oli pakko olla reipas, ja niellä kyyneleet jos joku kiusasi.

Minusta tuli yksinäinen, ylitunnollinen kynnysmatto jolla itsetuhoisuutta.

Vanhempiaan saa vihata, se on ihan ok. Niistä ei tarvitse pitää, niiden kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä - itse asiassa niiden kanssa ei tarvitse edes olla. Niihin saa olla myös pettynyt.

Mutta katkeruus vain syö sinua.

Isäni on jo kuollut, mutta vieläkin tunnen hieman katkeruutta hylkäämisestä. Vanhempieni avioeron jälkeen isäni "unohti" minut lähes kokonaan. Mies, jonka hautajaisissa olin, oli minulle täysin vieras ja hän ei tullut tuntemaan edes lapsenlapsiaan. Yritän unohtaa katkeruuteni, sillä se ei auta elämässä eteenpäin.

Olivat vain kiinnostuneita mun opiskelusta eivätkä opettaneet miten saada tyttöystävä

En mistään, vaan minun käy sääliksi heitä kun he joutuivat sinnittelemään koko ikänsä äärimmäisessä köyhyydessä luodessaan meille yhteiskuntaa jonka yltäkylläisyydessä me nyt elämme. Synnyin 50-luvun puolivälissä.

Äiti oli tyly ja kasvatti minusta naisen joka häpesi kaikkea itsessään, käytöksestä ulkonäköön. Siskojani ja veljeäni taas ylisti vaikka emme olleet kovin erilaisia.

Etteivät he saaneet tuntemaan minua arvokkaaksi ihmiseksi.

Isän väkivaltaisuus ja se, että äiti salli sen ja että ylipäätään teki lapsia sellaisen ukon kanssa. Mitä se oikein ajatteli? "Tuo väkivaltainen mies haluaa kanssani lapsia. No, minäpäs suostun, ehkäpä hän ei niin paljon hakkaa enää, jos lasten takia muuttuu vaikka paremmaksi! Helpompaa niin kuin että jättäisin tämän ukon ja joutuisin pärjäämään itsekseni."

Ei ollut ruoka-aikoja, nukkumaanmenoaikoja, hampaidenpesukäskyjä, läksyjentekokehotuksia tms. Itse piti pyytää hammasharjaa, kun koulussa opetettiin, että hampaat kannattaa harjata.

Herkkujen pakkosyötön (vaikka pyysin ettei tunge niitä mun nenän eteen ennen ruoka-aikaa, kun nälkäni on pahimmillaan), kiitos vitusti sokeririippuvuudesta.

Juu, parhaanne varmasti teitte. Mutta jos parhaanne on tuota, niin miksi teitte lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Kun eivät auttaneet mua tarpeeksi vetämään ulos yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Äiti on yrittäny mut ny oon yli 20v ja vieläkin kotona työttömänä ja plko muihin ihmisiin ilmenee ahdistuksena. tilanne pahentunu vaan enkä tiiä kelle terapeutille mennä ja millä rahoilla. Pitäis yksin aina selviytyä- Vihaan Suomea ja meidän paska "yksinpitää selviytyä kaikesta" kulttuuria. Ketään ei auteta

Kela korvaa kuntoutuspsykoterapiaa 16-67 -vuotiaille. Täällä autetaan jos apu otetaan vastaa ja sitä pyytää.

Itse 6vuotta mielenterveuspalveluita käyttänyt ja kiitollisempi ei voisi olla, kaikki hyvät hoidot on maksettu ja kaikkensa ovat mun eteen tehneet. Tosin piti sitä alkuun itse vaatiakkin. Ja pitää muistaa ettei hoitohenkilökunta tunne sua ja sun taustaasi. Se pitää itse kertoa ja mitä totuudenmukaisemmin kertoo miten on mennyt ja miten pahalta tuntuu yms niin sen varmemmin apua saa, juuri sellaista kun tarvitsee. Suomessa on huippu mielenterveyspalvelut vaikka se alkuun ei siltä vaikuttaisikaan. Kannattaa rohkeasti kertoa vaan kaikesta.