Tuli tosi pahamieli veljen ujon tyttöystävän puolesta:( (sukujuhannus)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein on vaikea sanoa onko joku ujo vai vaan koppava.

Usein on vaan ujo.

Ehkä AP:n tapauksessa näin onkin mutta olen huomannut että joillain se puhumattomuus on valikoivaa. Silloin kyse ei ole ujoudesta vaan ylimielisyydestä.

Ei ihan näinkään. Joidenkin ihmisten seurassa on helpompi rohkaistua ja olla oma epävarma erehtyväinen itsensä ja avata suunsa ilman nöyryytyksen pelkoa. Toisten seurassa taas on enemmän varpaillaan ja tuntuu turvallisemmalta olla hiljaa. Ujo voi tarjota prosessointiaikaa vuorovaikutustilanteissa jolloin nopeatempoisten ja suorasanaisten ihmisten kanssa ollessa ominaisuus korostuu.

Omasta tyttärestäni huomaa helposti että äänekkäitä ja vitsailevia ihmisiä pitää tarkkailla matkan päästä pidempään, verkkaisten ja ei vastausta vaativien kanssa avaa suunsa nopeammin kun saa tehdä sen rauhassa.

Toisaalta jollain ne "rempseät" voi viedä imussa ja mielenkiintoinen värikäs keskustelu voi motivoida astumaan sieltä omalta turvavyöhykkeeltä. Ihmiset on erilaisia, ei kannata kovin herkästi olettaa sinne toiseen päähän ikäviä asenteita.

Itse olen ujo. Miehen sukulaiset taas ovat "rempseitä"; paljon mielipiteitä löytyy ja ne tehdään usein selväksi kovaan ääneen. Yritin joskus tutustua näihin sukulaisiin, mutta ujouteni taisi olla heidän mielestä tylsää ja keskustelut päättyivät usein niin että henkilö(t) jo (i)lle juttelin alkoi katsella seinille tai äkkiä pyrki poistumaan muuhun seuraan. Jossain vaiheessa en sitten jaksanut enää yrittää vaan aloin olla hiljaa vaan. No tämäkään ei ole hyvä vaan saan nyrpeitä katseita osakseni ja minua (kuulemma) pidetään ylimielisenä. Välillä pikkitellään jotain ikävää minun ja mieheni suuntaan ja sitten tuhistaan ja turhaudutaan kun emme loukkaannu, näkyvästi ainakaan. Eli mikään ei kelpaa - paitsi näiden sukulaisten tyyli.

Eivät välttämättä "ajattele pahaa muista", mutta tietty totuus tuossa on.

Ujot tarkkailevat niin täysin koko ajan itseään ja muita ihmisiä ja pelkäävät yli kaiken mokaavansa tai sanovansa jotain tyhmää, mikä ei välttämättä ole mitenkään sen tyhmempää kuin kenenkään muunkaan sanomiset.

Harva meistä, jotka puhuvat ja juttelevat ovat sen kummempia tai viisaampia ihmisiä, kuin ne ujotkaan.Ujot vaativat itseltä täydellisyyttä ja sen vuoksi luulevat, että heitä tarkkaillaan, enemmän kuin todellisuudessa tehdäänkään.

Eli ujot tekevät itsellensä karhunpalveluksen: juuri sen puhumattomuuden yms. takia jotkut ihmiset suhtautuvat heihin "negatiivisesti", jota ei välttämättä tapahtuisi jos he hiukankin olisivat sosiaalisempia.

Joskus pienenkin ujouskynnyksen ylittäminen uskoakseni antaisi heille myönteistä palautetta tai onnistumisen tunnetta, niin se sitten taas toisi lisää rohkeutta.

Tuo tyttö voisi olla paras ystäväni. Hän on ihana ja sydämellinen ihminen, mutta myös luonteeltaan tyypillinen introvertti. Hän on käynyt yliopistotutkinnon, on vastuullisessa ammatissa ja työssään jotuu esiintymään. Työroolissaan hän on sosiaalinen, nokkela, kommunikoiva jne. Kuitenkin hänen oikea luonteensa on introvertti ja koko hänen sukunsa on saman tyyppistä (hillittyä porukkaa, keskustellaan rauhallisesti, tuumaillaan, jahkaillaan, pohdiskellaan, mietitään, ei kiirettä mihinkään jne.).

Muistan kun ystäväni tuli ensimmäisen kerran teini-iässä meidän perhejuhliimme. Hänen olemuksestaan näin, että hän oli hieman kauhuissaan meidän perheen ääneekkäästä ja railakkaasta käytöksestä. Ja ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että hän ei ollut tällaiseen tottunut.

Ei kaikkien ole pakko olla samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Eivät välttämättä "ajattele pahaa muista", mutta tietty totuus tuossa on.

Ujot tarkkailevat niin täysin koko ajan itseään ja muita ihmisiä ja pelkäävät yli kaiken mokaavansa tai sanovansa jotain tyhmää, mikä ei välttämättä ole mitenkään sen tyhmempää kuin kenenkään muunkaan sanomiset.

Harva meistä, jotka puhuvat ja juttelevat ovat sen kummempia tai viisaampia ihmisiä, kuin ne ujotkaan.Ujot vaativat itseltä täydellisyyttä ja sen vuoksi luulevat, että heitä tarkkaillaan, enemmän kuin todellisuudessa tehdäänkään.

Eli ujot tekevät itsellensä karhunpalveluksen: juuri sen puhumattomuuden yms. takia jotkut ihmiset suhtautuvat heihin "negatiivisesti", jota ei välttämättä tapahtuisi jos he hiukankin olisivat sosiaalisempia.

Joskus pienenkin ujouskynnyksen ylittäminen uskoakseni antaisi heille myönteistä palautetta tai onnistumisen tunnetta, niin se sitten taas toisi lisää rohkeutta.

Näin, mutta toisaalta, kun ei puhu mitään, ei tarvitse osallistua juoruiluun. Vaikka onhan se tutkittu, että juoruilu lisää mielenterveyttä, mutta en halua osallistua siihen. Jos löytyy joku kiva neutraali aihe, saatan sitten olla tosi puhelias. Vaikkapa luontoaiheet, niistä jaksan kyllä puhua, jos joku muu jaksaa. 

Et sitten sinäkään katsonut asiaksesi mennä tukkimaan mölkkykapulat noiden mölöttävien ja arvostelevien serkkujen ja kumminkaimojen suuhun. Oli tietysti hienoa, että jaksoitte pitää tytölle seuraa. Missas muuten se tytön poikaystävä eli veljesi oli? Hänen olisi pitänyt olla ensimmäisenä huolehtimassa tytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Eivät välttämättä "ajattele pahaa muista", mutta tietty totuus tuossa on.

Ujot tarkkailevat niin täysin koko ajan itseään ja muita ihmisiä ja pelkäävät yli kaiken mokaavansa tai sanovansa jotain tyhmää, mikä ei välttämättä ole mitenkään sen tyhmempää kuin kenenkään muunkaan sanomiset.

Harva meistä, jotka puhuvat ja juttelevat ovat sen kummempia tai viisaampia ihmisiä, kuin ne ujotkaan.Ujot vaativat itseltä täydellisyyttä ja sen vuoksi luulevat, että heitä tarkkaillaan, enemmän kuin todellisuudessa tehdäänkään.

Eli ujot tekevät itsellensä karhunpalveluksen: juuri sen puhumattomuuden yms. takia jotkut ihmiset suhtautuvat heihin "negatiivisesti", jota ei välttämättä tapahtuisi jos he hiukankin olisivat sosiaalisempia.

Joskus pienenkin ujouskynnyksen ylittäminen uskoakseni antaisi heille myönteistä palautetta tai onnistumisen tunnetta, niin se sitten taas toisi lisää rohkeutta.

Musta ns. "uudet alut" ovat aina ihania, ja suosittelen kaikkia "ujoja" tai tiettyyn roolitukseen juuttuneita ottamaan niistä mahdollisuuksista kaiken irti. Tosin joskus onnistun antamaan liian hyvän ensivaikutelman, jota en sitten kauaa jaksakaan ylläpitää. Työhaastatteluissa käy joskus niin, ja ankea arkinaama tulee myöhemmin, koska kestohymy ja ylimääräinen sosialisointi on ne jutut, joista luovun ekana jos väsymys painaa päälle.

No mutta. Se, mitä monet normisosiaaliset ei ymmärrä, on se, että ujo ihminen ei halua välttämättä olla mikään tarkkailtava kehityskohde, "Liisa se oli ennen niin ujo, mutta sitten...". Jossain elokuvissa ujo ihminen tekee asian x, rohkaistuu ja muuttuu eri ihmiseksi. Ensinnäkin, se on usein vain elokuvaa, toisekseen, siinä lienee enemmänkin kyse yleisestä itsetunnon kohoamisesta (meillä hiljaisillakin voi jo olla hyvä itsetunto, vaikka emme toteuta itseämme samalla tavalla kuin joku muu), ja lisäksi, moni ujo ei edes haluaisi toteuttaa isoja muutoksia "valvovan ja arvostelevan silmän alla". Mulle on ihan turhaa tarjota viinaa ja odottaa, että "valaistun, luovun estoista" ja tanssin pöydillä. Juon, mutta jalat pysyy maassa.

Minulla on omakohtainenkin kokemus siitä, että olen kokeillut avautua sellaisessa porukassa, jolla oli minua kohtaan jo vahvat käsitykset. Minä luulin, että se ilmapiiri olisi ollut kannustava. Tutustuessamme he kettuilivat, että en puhu mitään, ja "juo ittes mukavaks". Kun minä sitten ajan kuluessa laskin itsesensuuriani, aloin tuoda mielipiteitäni ilmi, kysyä, osallistua ja kyseenalaistaa... Minusta tuli heille vaiva. He eivät pitäneet minusta ja näyttivät sen kyllä. Minun olisi ollut "parempi pitää turpa kiinni kun puhun niin tyhmiä ja olen vajaa". Helvetin reilukerho. Korkeakouluopiskelijoilta tällaista käytöstä henkilölle, joka nyt ei vaan ollut ehkä yhtä nokkela ja sukkela sanoistaan kuin he.

Btw, varsin surkuhupaisa henkilö kyllä se, joka täällä väittää, että ihminen on ujo koska pelkää päästävänsä freudilaisia lipsahduksia...

Vierailija kirjoitti:

Eivät välttämättä "ajattele pahaa muista", mutta tietty totuus tuossa on.

Ujot tarkkailevat niin täysin koko ajan itseään ja muita ihmisiä ja pelkäävät yli kaiken mokaavansa tai sanovansa jotain tyhmää, mikä ei välttämättä ole mitenkään sen tyhmempää kuin kenenkään muunkaan sanomiset.

Harva meistä, jotka puhuvat ja juttelevat ovat sen kummempia tai viisaampia ihmisiä, kuin ne ujotkaan.Ujot vaativat itseltä täydellisyyttä ja sen vuoksi luulevat, että heitä tarkkaillaan, enemmän kuin todellisuudessa tehdäänkään.

Eli ujot tekevät itsellensä karhunpalveluksen: juuri sen puhumattomuuden yms. takia jotkut ihmiset suhtautuvat heihin "negatiivisesti", jota ei välttämättä tapahtuisi jos he hiukankin olisivat sosiaalisempia.

Joskus pienenkin ujouskynnyksen ylittäminen uskoakseni antaisi heille myönteistä palautetta tai onnistumisen tunnetta, niin se sitten taas toisi lisää rohkeutta.

Eipä ole näin. Ei ole kyse vaan siitä että ylitetään joku ihme ujouskynnys. Aina kun koetan jutella ns estottomammin näille vähän karkeammille ihmisille niin siinä käy vaan sillein ettei sekään ole hyvä, ja istuvat sitten tuppisuuna typerä ilme naamallaan. Missä heidän kuuluisa sosiaalisuutensa on silloin? Ei, heille kelpaa vain täysin identtinen ihminen kuin he itse ovat ja onko sinusta oikein että meidän toisenlaisten pitäsi uhrata koko elämä siihen että opettelisimme vetämään jotain muuta roolia kuin mitä itse olemme? Sitähän se ujous on että suojelemme itseämme heiltä joista melkein jo arvaa etteivät he muutenkaan hyväksyisi meitä koska meistä puuttuu se jokin rempseys tai mikä lie.

Kaikkein junteimpia ovat ne turboidiootit joiden on ihan pakko möläyttää ääneen tyyliin "mikä sua vaivaa kun oot niin hiljainen" ihmiselle, joka on luonnostaan introvertti tai ujo (kaksi eri asiaa).

Tekee mieli liipaista käkättimeen samantien aina kun joku moista möläyttää.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama, paitsi sukulaiset ja kaverit kyllä hyväksyisi, mutta tyttö ei ujouttaan tule yhteisiin illanviettoihin vaan vie veljeni aina tytön vanhempien luo.

Vaivaannuttaa kyllä täysi hiljaisuus / mistään asioista puhumattomuus silloin kun nähdään. Pistää miettimään kiinnostaako häntä yhtään mitä muut puhuu, kun reagoi korkeuntaan "joo" tai "niin". En kuitenkaan lähtisi häntä siitä selän takana solvaamaan.

Oletko ihan varma että vaivaantuneisuus ei ole molemminpuolista? Minulla on vastapuolen sukulaisissa vähän tätä ongelmaa. En ole tippaakaan ujo, mutta minulla ei ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa siihen, kun minulle höpötetään minulle täysin tuntemattomien ihmisten lasten poikaystävien sairauksista ja mökkiriidoista tai kun asioita taivastellaan ja kauhistellaan ilman minkäänlaista keskustelevaa näkökulmaa asiaan. Ei kai normaalilla ihmisellä ole mitään mielipidettä näistä asioista?  Joudun todella usein osallistumaan "keskusteluun" sanomalla "jaa" tai "vai niin".