Tuli tosi pahamieli veljen ujon tyttöystävän puolesta:( (sukujuhannus)

Wt suku, tai sitten persujen vika

Vierailija kirjoitti:

Minnea kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaaleja nuoria nämä arvostelijat, sairaan ujot sen sijaan ei ole.

Mistä lähtien ilkeys on ollut normaalia?

Jos joku vaikuttaa sille että on heitä kohtaan olevinaan. Eli ei uskalla edes puhua!!!! Silloin saa itsekin olla vajaa, ja haukkua.

Oletkohan kultamussukka jo peruskoulusta/(jos asiat huonosti ovat) ammatillisesta koulutuksesta tai lukiosta valmistunut? 😃

Kyllä minua säälittää mikäli jollakulla aikuisella (ja näitähän valitettavasti on) olisi tuollainen ajatusmaailma. 😊

Säälittävä ajatusmaailma pikkupissiksellä .Ei oo kotona opetettu ihmisten käytöstapoja. No minkäs teet tyhmä mikä tyhmä..tuollainen moukka ei pitkälle pääse elämässä.

Ennemmin sitten vaikka pikkupissis kuin aidosti paha. 😊

Vierailija kirjoitti:

En menisi sanomaan noin ujoa herttaiseksi. He usein arvostelevat muita mielessään ja ovat siksi ujoja. Koska pitää varoa, ettei kukaan huomaa (ettei vahingossa möläytä), mitä hän muista todellisuudessa ajattelee.

Miksi pitää aina ajatella kaikista pahaa? Itsekin olen ujo uusien ihmisten seurassa, mutta en mielestäni kuulu näihin kuvailemiisi ihmisiin. Älä esitä tietävää, jos et oikeasti tiedä. Tyttö on varmaan vaan vähän ujo, jos ap:n seurasaakin oli ihan mukava.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tyttö käy edes töissä. Yhdellä tutulla tuollainen vaimo. Ei ole koulutusta, eikä työtä.

Lapsia pitänyt kuitenkin hankkia. Hyvä kun kotoansa poistuu.

Lapset pitäisi ottaa huostaan.

Älä höpötä. Ujous ei liity koulutukseen mitenkään. Äitini on melko ujo, mutta lääkärin koulutuksen omaava. On koulutusta, on työtä ja meidät lapset hoitanut ihan hyvin.

Eikä välttämättä tarvi edes olla ujo jos on vaikeuksia keskustella sujuvasti isossa porukassa. Itse haluan vähän miettiä ennen kuin avaan suuni, ja monesti se tilaisuus sitten ehtii mennä kun joku muu jo vaihtaa aihetta.. Juttelen kyllä ihan sujuvasti 2-3 hengen kesken, mutta isommassa porukassa pitäisi puhua toisten päälle jos haluaa saada jotain sanottua, joten olen sitten mieluummin hiljaa.

Ei ihmisen tarvitse kokonaan luonnettaan muuttaa: introvertti saa olla introvertti, mutta voi silti hiukan petrata sosiaalisia taitojaan.

Ei ollut tarkoituskaan neuvoa niin, että kenestäkään tulisi pöydällä tanssija tms.

Siitä oli kysymys, että omaakin elämää helpottaa, jos jonkinmoiset taidot ja valmiudet on edes siihen, että ei olisi niin tuskallista ja pelottavaa muiden ihmisten kanssa kommunikointi.

Vilkkaasta ja ulospäinsuuntautuneesta ei tarvitse tulla tuppisuuta, mutta voi joskus olla hiljaakin.

Hiljaisesta ja ujosta ei tarvitse tulla mitään puhekonetta, mutta voi silti joskus sanoa muutaman sanan lauseita.

Kultainen keskitie, ei äärestä laitaan ollut tarkoituskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan olisi ujo, ellei ajattelisi pahaa muista, ja pelkäisi sen paljastuvan? Se, ettei voi luottaa muihin ja puhua on myös todella epäkohteliasta, suorastaan vammaista.

Vammainen olet itse tai jotenkin keskeneräinen. Hohhoijaa, tympeää!

Urpoja riittää. Meillä yhden tuttavapariskunnan nainen pilkkaa 15- vuotiasta poikaamme, kun hän on vieraampien aikuisten seurassa aika hiljainen. Koko ajan saa kuulla että osaatkosinä edes puhua. Ja että miksi et ole kaupungilla naisia jahtaamassa. Ei sinusta mitään tule kun viihdytliikaa kotona. Myötähäpeä tulee tuollaista typeryyttä kuunnellessa. Oikeesti. Ja myötätunto nuorta kohtaan.

Minä olen huomannut, että hyvin moni aikuinen suhtautuu vihamielisesti ujoihin lapsiin ja nuoriin. Kommentointi aiheeseen liittyen on täysin ala-arvoista. Jos lapsen ikätoveri räksyttäisi samaan malliin, niin jo oltaisiin huutamassa kiusaamista. Jostain kumman syystä aikuinen saa kyllä mennä henkilökohtaisuuksiin aivan vapaasti.

Veikkaan, että nämä räksyttäjäaikuiset ovat heitä, joiden mielestä lasten ja nuorten tehtävä on viihdyttää heitä ja toimia heidän hupinumeronaan. Ilmeisesti purkavat turhautuneisuuttaan, kun kohdalle osuukin lapsi, josta ei noin vain saa otetta. Ei ole missään nimessä terveen ja tasapainoisen aikuisen käytöstä tuollainen. Näitä aikuisia riitti silloinkin, kun olin itse lapsi. Lähes poikkeuksetta itseään lapsirakkaiksi mainostavat aikuiset olivat pahimpia haukkujia, tivaajia ja ilkeilijöitä.

Omasta teini-iästäni muistan sen, että nämä ujoudesta suivaantuneet aikuiset olivat aina niitä, joiden kanssa ei olisi edes pystynyt keskustelemaan mistään. Eivät osanneet kuunnella yhtään ja "keskustelut" olivat joko ilkeilyä tai kuulustelumaista tivaamista. Lisäksi heitä ei edes kiinnostanut mikään muu, kuin se, onko minulla jo poikaystävää. Ei koulumenestys, ei se, olenko löytänyt uusia bändejä kuunneltaviksi, ei mikään. Poikaystäväasioista kyllä vittuiltiin ja udeltiin joka tapaamisella ja suututtiin tietysti, kun en halunnut puhua asiasta heille. Ja joo, tutulta kuulostaa tuo, että ne omaa lapsirakkauttaan korostavat aikuiset olivat niitä kaikkein inhottavimpia.

Voi luoja noita joitakin kommentteja, taitaa joku tosin trollailla tuolla tahallaan. Jos ei tyttö uskalla puhua keskellä isoa (ja suhteellisen vierasta ja varmaan myös kännissä olevaa kun juhannuksesta kyse) porukkaa, niin ei kai se tarkoita että hän olisi jotenkin vajaa. Ap mainitsi että tyttö on sitten puheliaampi pienemmässä ja tutummassa porukassa.

Olen itsekin juuri tuollainen ujo suuremmissa porukoissa. Kahdenkesken jonkun kanssa kälätän jopa liikaakin ja juttu luistaa hyvin myös pienessä ryhmässä. Mutta mitä enemmän ihmisiä on siinä kuuntelemassa, niin sitä hiljaisemmaksi muutun. 

Olisi muutenkin kiva saada lisäinfoa tapahtumien kulusta. Siis esittelikö veljesi tyttöä muille sukulaisille vai jättikö tytön vain yksinään sinne pyörimään? Yrittivätkö nämä naureskelijat lähestyä tyttöä vai tyytyivätkö vain naureskelemaan yksinäiselle?

Tunnen juurikin tuontyylisen ihmisen, siis sellaisen jota hiljaiset ihmiset ärsyttävät. Hän ei vaan itse tajua sitä, että usein kukaan ei kuuntele hänen juttujaan... sellaista turhanpäiväistä sössötystä vailla sisältöä.

Kylläpä alkoi harmittaa tämä keskustelu. Olen itse kuvaillun kaltainen ujohko ja vetäytyvä nainen erityisesti tuntemattomassa seurassa ja isommassa joukossa, ja olenkin arvellut, että jotakin tuon kaltaista minustakin selän takana puhutaan: "Miksi tuli paikalle jos ei kerran viitsi olla seurassa, onko vain ylimielinen, onko se jostain vihainen vai vain vähän tyhmä" jne.

Noh, minä vastaan: tulin paikalle koska mies niin toivoi, olisin mieluummin kotona, erityisesti, kun tiedän mitä minusta ajatellaan. Monet seuralliset luonteet tai ekstrovertit eivät tunnu lainkaan ymmärtävän, että luonteita voi olla toisenlaisiakin.

Ääntä riittää ja asiaa omasta mielestään...

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti se ujous on hankalaa henkilölle itsellekin yleensä ja kaipaisi seuraa. Mutta yleensä muut vaan jättää joka asiassa ulkopuoliseksi. Pitävät ehkä vaan outona ja koppavana vaikka toinen nimenomaan haluaisi tutustua. Yleensä on vaikea keksiä mistä keskustella.

Ihminen, jonka ei tarvitse taistella ujoutta vastaan säänöllisin välein ei ymmärrä kuinka rankkaa ja hankalaa se on. Minusta on typerää ajatella, että ujo taikka hiljainen on nimenomaan se ilkeä ja arvostelevin tyyppi sillä aikaa kun tätä ujoa tai hiljaista muut arvostelee minkä syli suuhun tuo. Mietin onko nämä ihmiset sitten jotenkin kateellisia tai elämä muuten huonosti että pitää kuluttaa energiansa kiusaamaan muita esim heikompaa. Toki näin pystyy pönkittään itsetuntoa paremmakis huomattu on.

Ujona minuakin oli helppo kiusata ja syrjiä kun tiedettiin etten sano mitään vastaan. Päälle päsmärit olivat eniten äänessä. Siinä ei auttanut yrittää enään olla sosiaalinen kun tiesi ettei ihmiset hyväksy minua sellaisena kun olen. Vasta kun saa ihmisen lähelle, joka kuuntelee ja ymmärtää ja antaa kasvattaa sosiaalista kanssakäymistä ja itsetuntoa voi oppia keskustelemaan ja olemaan sosiaalinen muidenkanssa tai vähintään teeskentelemään sellaista.

Vierailija kirjoitti:

En menisi sanomaan noin ujoa herttaiseksi. He usein arvostelevat muita mielessään ja ovat siksi ujoja. Koska pitää varoa, ettei kukaan huomaa (ettei vahingossa möläytä), mitä hän muista todellisuudessa ajattelee.

Niin sä sentään arvostelet toisia palstoilla ja ihan ääneen!

Itse olen aika samanlainen. Tuli mieleen yksi tapahtuma vähän aikaa sitten. Olen jo pitkään haaveillut tapaavani sattumalta erään ihmisen. Emme tunne, joskus ollaan moikattu. Sitten yksi päivä hän seisoi siinä. Olin lenkillä ja menin ohi, oli kaikista kamalimmat lenkkivaatteet päällä. Ajattelin käännynkö menenkö puhumaan. Hän oli siinä kaverinsa kanssa.  Katsoin taakseni ja hän katsoi minua sellaisella välinpitämättömällä ilmeellä. Ajattelin, että olin varmaan kamala ilmestys vaatteissani. Jos olisin tiennyt niin olisin vähän siistimpää päälläni laittanut. Se tunne, että on odottanut hänen kohtaamistaan ja kaikki menee ihan pieleen. Hän oli siinä kuin minua ei olisi ollutkaan. Toisaalta myös minä lähdin äkkiä pois, seurastaan pakenin ja häpesin itseäni ja häpeän vieläkin.  Se katse, kun hän lähti. Se jäi mieleen. Voi, kuinka kamalaa. Toista tilaisuutta ei minulle tule ja ehkä se on vaan hyvä. En tainnut olla hänellekään mikään mukava ilmestys ja jäädyin myös yhtäkkisessä tilanteessa täysin.

Olin kuvitellut kaiken toisin, mutta pilalle meni. Ehkä on parempi sillä ei hän minua huolisi, kun on itse täydellinen ja saa kenet tahtoo. Ei meistä mitään paria tulisi, se oli vaan sitä omaa unelmaa. Olisi silti se kohtaaminen edes jättänyt kivan muiston. Ehkä hänkin vain jäätyi nopeasta tilanteesta tai sitten todellakin kauhistui ulkonäöstäni.  Häpeän itseäni ja käytöstäni. Hänen katseensa on mielessäni, se ei ollut iloinen. Silti mietin häntä ja mitä hän minusta ajatteli. Häpeän niin paljon tätä koko elämääni. Kaikki ei nyt ihan näin mennyt, mutta en voi tarkemmin kertoa. Oli pakko purkaa, vaikka ei tähän ketjuun nyt kuulukaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aika samanlainen. Tuli mieleen yksi tapahtuma vähän aikaa sitten. Olen jo pitkään haaveillut tapaavani sattumalta erään ihmisen. Emme tunne, joskus ollaan moikattu. Sitten yksi päivä hän seisoi siinä. Olin lenkillä ja menin ohi, oli kaikista kamalimmat lenkkivaatteet päällä. Ajattelin käännynkö menenkö puhumaan. Hän oli siinä kaverinsa kanssa.  Katsoin taakseni ja hän katsoi minua sellaisella välinpitämättömällä ilmeellä. Ajattelin, että olin varmaan kamala ilmestys vaatteissani. Jos olisin tiennyt niin olisin vähän siistimpää päälläni laittanut. Se tunne, että on odottanut hänen kohtaamistaan ja kaikki menee ihan pieleen. Hän oli siinä kuin minua ei olisi ollutkaan. Toisaalta myös minä lähdin äkkiä pois, seurastaan pakenin ja häpesin itseäni ja häpeän vieläkin.  Se katse, kun hän lähti. Se jäi mieleen. Voi, kuinka kamalaa. Toista tilaisuutta ei minulle tule ja ehkä se on vaan hyvä. En tainnut olla hänellekään mikään mukava ilmestys ja jäädyin myös yhtäkkisessä tilanteessa täysin.

Olin kuvitellut kaiken toisin, mutta pilalle meni. Ehkä on parempi sillä ei hän minua huolisi, kun on itse täydellinen ja saa kenet tahtoo. Ei meistä mitään paria tulisi, se oli vaan sitä omaa unelmaa. Olisi silti se kohtaaminen edes jättänyt kivan muiston. Ehkä hänkin vain jäätyi nopeasta tilanteesta tai sitten todellakin kauhistui ulkonäöstäni.  Häpeän itseäni ja käytöstäni. Hänen katseensa on mielessäni, se ei ollut iloinen. Silti mietin häntä ja mitä hän minusta ajatteli. Häpeän niin paljon tätä koko elämääni. Kaikki ei nyt ihan näin mennyt, mutta en voi tarkemmin kertoa. Oli pakko purkaa, vaikka ei tähän ketjuun nyt kuulukaan.

Ymmärrän. Olisit toki voinut tehdä aloituksenkin mutta eipä tuo mitään. Itse olen ollut ujo ja seurasta riippuen olen hiljainen, mutta tarpeen tullen osaan leikkiä sosiaalista ja se näyttää menevän aika hyvin läpi. Ainoa mikä minua vaivaa on se, että jotkut ihmiset yrittävät saada minusta yhdenillan huvia. On sanottu kauniiksi ja saan josksu kehuja miehiltä että naisiltakin. Koska minun itsetuntoa on lyöty niin pahasti en pysty luottamaan ihmisiin niin hyvin ja eritoten miehissä olen huomannut, että kun näen heistä että ovat kiinostuneita minusta niin alkaa tulemaan inhotuksen tunne, varsinkin kun näyttävät sen liian selvästi ja alan miettimään onko tuo aitoa vai haaveileeko ne vain minun kellistämisestä ja huijaavatko he.

Noh yleensä tällaiset ihhmiset kyllästyvät minuun kun tajuavat etten niin helposti ole vietävissä kuin ehkä kuvittelevat. Toinen on se, että tuntuu kuin he piettäisivät minua pikkulapsena. Elokuvissa ujot, hiljaiset ja arat, epävarmat ja ehkä lapsenmieliset ovat unelma tyttöystäviä, mutta nykymaailmassa näitä yritettäisiin käyttää vain seksuaalisesti hyväksi ja naureskeltaisiin räkäinen nauru lopussa päälle. Ainoastaan olen uskonut vain yhden miehen olevan ollut tosissaan minun suhteen, mutta hän myös ymmärsi täysin ilman mitään lapsellista katkeruutta tai suuttumista ettei meistä olisi paria voinut tullakkaan ja harvoin kun nähdään on ilo vaihtaa kuulumisia puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh. Heh. Ei todellakaan mikään salarakas. Tympäisee ihmiset, jotka ei elätä itseään.

Katkera olet joka tapauksessa, mikä lie oletkin. Anoppi?

Mietipä tämän "ujon" puoliso joutuu käymään yksin töissä ja elättämään perheensä.

Toisella ei mitään tulevaisuuden suunnitelmia tai aikomusta mennä töihin. Mies on pienipalkkainen. Raha tulisi todella tarpeeseen. Kyllä olisi pää pitänyt hoitaa kuntoon ja mieluusti ammatti hankkia ennen lapsia.

Jostain syystä ärsyttää tämän naisen saamattomuus. En tiedä miksi. Kai puolisonsa käy sääliksi, kun on tuollaisen riipan saanut. Tämä riippakivi vielä uhkailee puolisoaan lapsien pois viemisellä ym. Jos ei tapahdu asiat kuten hän haluaa.

Siis tää nainen on sulle kertonut, että: "En aio ikinä hankkia koulutusta, enkä kuunaan mene töihin."?

Suomalainen nainen se ei puhu eikä pussaa. Kyllä saatana saa taas hävetä suomalaista naista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein on vaikea sanoa onko joku ujo vai vaan koppava.

Usein on vaan ujo.

Ehkä AP:n tapauksessa näin onkin mutta olen huomannut että joillain se puhumattomuus on valikoivaa. Silloin kyse ei ole ujoudesta vaan ylimielisyydestä.

Minä olen ollut tällainen ujo lapsesta asti ja pikku hiljaa tulin kuorestani iän myötä. Nyt kolmekymppisenä edelleen saman miehen kanssa kuin silloin 18-vuotiaana ujona tyttönä olin ja olen nykyään selkeästi rohkeampi, juttelen kyllä small talkiakin vaikken vieläkään ruuneperi ole.

Aina olen ollut kiltti muille ja olen edelleenkin. En ole ikinä ollut hiirenhiljaa, olen kyllä vastannut kysymyksiin tai kahden tai kolmen kesken jutellut enemmänkin. Mieheni isä ja tämän vaimo aikoinaan aina ihmettelivät hiljaisuuttani miehelle tai jopa minulle itselleni ja muulle suvulle kun olivat kännissä sukujuhlissa. Tältä vaimolta olen saanut kuulla myös ulkonäöstäni kun olen "laiha kuin pulkannaru" ym.kivaa. Ei tulisi mieleenkään vastata samalla mitalla.

Lopputulemana on se, että asumme mieheni kanssa toisella puolella Suomea ja harvoin käymme apen ja vaimon luona. Kuka nyt haukkumista jaksaisi kuunnella tai ettei saa olla oma rauhallinen itsensä.

Miehen äidin kansa olin ajuksi ujo, mutta hänen kanssa olen päässyt vuosien myötä tutustumaan ja nähdäänkin useammin.

Miksi tämän kirjoitin? No siksi, että ihmiset ymmärtäisivät että ihmisiä on erilaisia ja toista solvaamalla välit voivat etääntyä myös vaikka siihen omaan lapseen, jos ilkeilee tämän puolisolle.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan olisi ujo, ellei ajattelisi pahaa muista, ja pelkäisi sen paljastuvan?

Aikamoinen päättelykyky sinulla... "ujot ajattelevat pahaa muista" XD