Nyt se on virallista, työttömät pistetään yrityksiin tekemään ilmaistyötä
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/06/23/kavipa-taas…
Työelämäkokeilua aletaan järjestämään yrityksissä, jos et mene, saat karenssin.
Tämä kävi taas helposti ja huomaamatta juuri juhannuksen alla. Esitystä ovat vastustaneet sekä työnantajat että ay-liike, mutta vastustus on kaikunut kuuroille korville. Yhtään uutista eduskunnan päätöksestä en ole nähnyt. Medialla on varmaan ollut liian kiire kertoa Kike Elomaan tuplaloikkauksesta ja juhannustaioista.
Maan hallitus huomasi, että kunnat käyttävät kuntouttavaa työtoimintaa väärin ohjaamalla siihen myös täysin työkykyisiä. Tätä väärinkäytöstä ei kuitenkaan haluttu kieltää, vaan siitä tehtiin laillista.
Kunnat ohjaavat kokeilujakson aikana työelämäkokeiluun kaikki sellaiset työttömät, jotka kuuluisivat normaalisti kuntouttavan työtoiminnan piiriin. Työelämäkokeilu tarkoittaa sitä, että työttömät tekevät työtä myös yrityksissä pelkällä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella. Säännöt ovat samat kuin kuntouttavassa työtoiminnassa sillä erolla, että kuntouttavaa työtoimintaa ei saa järjestää yrityksissä. Työelämäkokeilu järjestetään nimenomaan yrityksissä. Työttömällä on velvollisuus osallistua kokeiluun karenssin eli työttömyysetuuden menettämisen uhalla.
Toiveikkaat haluavat uskoa, että tämä on oikeasti mahdollisuus pysyvään työpaikkaan. Saattaa joissain tapauksissa ollakin, mutta mietitäänpä kuitenkin ensin. Työelämäkokeilija saa siis työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Monien mielestä tämä on heidän palkkansa, jonka eteen on tehtävä työtä.
Kahdeksan tunnin työpäivää tekemällä tuntipalkaksi tulee 5,60 euroa, josta maksetaan ennakonpidätystä työmarkkinatuen osalta 20 %. Kulukorvaus on veroton. Työterveyshuoltoa ei ole, eläkettä, lomaa ja lomarahoja ei kerry eikä etenemismahdollisuuksia ole. Jo nykyisin palkattomat työntekijät ovat alempaa kastia, jota samasta työstä palkkaa saavat ylenkatsovat.
Näillä työehdoilla työpaikasta tulee oppivaisimmille ja nöyrimmille helpostikin pysyvä. Niin tulee palkastakin. Koska meillä ei ole laissa säädettyä minimipalkkaa, niin siitä tulee uusi minimipalkka alakohtaisen, työehtosopimuksilla sovitun palkan tilalle. Tästä seuraa, että työehtosopimuksia ei noudateta eikä niitä tarvitse noudattaa. Palkkaa vaativat voidaan potkaista ulos, koska heidän tilalleen saadaan valtion juuri ja juuri hengissä pitämiä työelämäkokeilijoita.
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä ihmiset, jotka menettivät työpaikkansa, elättävät perheensä ja maksavat laskunsa?
9 euron kulukorvauksella 8 tunnin työstä?
Menisikö Sipilä/Lindström itse noilla ehdoin töihin?
Muuten ottamatta kantaa toiminnan järkevyyteen, työkokeilijoiden työpäivät ovat yleensä 4-6h pituisia kokeilijan kunnosta riippuen. Toki nyt, jos toiminta tulee pakolliseksi joka ikiselle työttömälle, niin mikäpä estäisi teettämästä täyttää päivää terveellä ihmisellä...
Työkokeiluun liittyen, pari ihmistä, toinen TE-palveluista, kehotti suoraan työkokeilun ajan joustamaan työnantajan hyväksi, jos palkkatyö on sitten kokeilun jälkeen mahdollinen.
Voi olla, että mieleisen työpaikan ollessa kyseessä voisin kuukauden työkokeilussa kolme viikkoa joustaa, mutta sitten kysyisin jatkosta ja jollei palkkatyötä ole tarjolla, en tikkuakaan enää ristiin pistäisi, toki työpaikalle ilmestyisin, ottaisin mukavan asennon ja vain olisin.
Eikö TYÖTTÖMYYSkorvaus tarkoita sitä että sitä saa, jos on työtön? Eihän silloin kuulu mitään töitä tehdä, varsinkaan ilmaiseksi. Naurettavaa orjuuttamista.
Tuntuu että olisi väistänyt luodin, kun pääsin tässä yhteishaussa kouluun... Saan olla seuraavat vuodet edes hetken turvassa.
Työasuun siisti teksti selkään "PALKATON ORJA".
Vierailija kirjoitti:
Työasuun siisti teksti selkään "PALKATON ORJA".
Teetätän tuolllaisen paidan jos orjatöihin joudun. Olen kyllä muutenkin mahdollisimman paljon persenettoa firmalle.
Tavallaan ajatus työmarkkinamallista jossa yritykset eivät joutuisi maksamaan palkkaa työntekijöilleen on kiinnostava. Tietty voi olla että se ei sovi ihmisten psykologiaan mutta "teoriassa" se voisi ehkä toimia. Kai sitä voi kokeilla.
Mun työpaikalla oli kerran tämmöinen kokeilija, joka laittoi pitkäksi aikaa asiat talossa sekaisin. Raportoi kaikesta näkemästään virallisiin ylempiin tahoihin, valituksia tehden. Ei tuu meille enää toista kokeilijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän omasta kaupungista yhden yrittäjän joka ottaa näitä kokeilijoita niin monta kun saa.
Työ yksinkertaista.
En usko että montaa palkattua henkilöä tulee enää jatkossa hänellä olemaan.
Aika moraaliton tapaus ollut aina.
Siitä se sitten yleistyy kun ahneet toimii ensin ja muut perässä. Onhan tämä nähty jo monet kerrat.
Nuo juuri eniten hyötyy tästä . Niin kuin on tarkoituskin, kiitos sipilän.
Eniten hyötyy asiakas, kun orjatyövoimaa käyttävät yritykset kilpailevat keskenään hinnoilla.
On ne hauskoja ukkoja siellä Uudessakaupungissakin, kun saivat tilauksen Mersulta, niin kehuivat kuinka siellä tilaaja arvostaa Suomalaista työtä. Kun sitten ottivat työntekijöitä, ulkomaalaiset olivat etusijalla. Että semmosta laatutyötä ne haluaa. Niin ja vaativat ihan alkuun että pitää osata valehdella :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän omasta kaupungista yhden yrittäjän joka ottaa näitä kokeilijoita niin monta kun saa.
Työ yksinkertaista.
En usko että montaa palkattua henkilöä tulee enää jatkossa hänellä olemaan.
Aika moraaliton tapaus ollut aina.
Siitä se sitten yleistyy kun ahneet toimii ensin ja muut perässä. Onhan tämä nähty jo monet kerrat.
Nuo juuri eniten hyötyy tästä . Niin kuin on tarkoituskin, kiitos sipilän.
Eniten hyötyy asiakas, kun orjatyövoimaa käyttävät yritykset kilpailevat keskenään hinnoilla.
Jep, esimerkiksi rakennusalalla asiakas "hyötyy", kun saa halvalla surkealaatuista paskaa.
Hyötyy se verottajakin, kun palkka otetaan "luonnossa" kaikesta mahdollisesta. Mennään oravan nahka talouteen.
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt tarvitsemme vain ne yritykset, jotka ottavat työhaluttomia laiskureita tiloihinsa. Miksi kukaan ottaan pakolla työelämäkokeiluun laitetun taakakseen? Ei mistään syystä, koska tuosta koituu yritykselle enemmän tappiota kuin etua. Vakiväen aika menee peräänkatsoessa ja työelämäkokeilija tekee kaikkensa, että homma loppuu lyhyeen.
Ei suomalainen työnantaja halua kaikkien keskiasteen opiskelijoiden ja harjoittelijoiden ja perehdytettävien lisäksi yhtäkään ylimääräistä ihmistä tuhoamaan tulosta.
Työpaikkaa kannattaa kysyä vaikka Sipilän sukulaisten firmoista.
Ilmaistyövoiman käyttäminen sekoittaa työn arvon käsitettä ja siitä maksettavaa palkkaa, jos asiaa ei hoideta todella tarkkaan. Kohta meillä tehdään vain ilmaistöitä, kukaan ei maksa veroja Suomeen ja firmat eivät kehity. Parhaat lähtevät muualle.
Vierailija kirjoitti:
Mun työpaikalla oli kerran tämmöinen kokeilija, joka laittoi pitkäksi aikaa asiat talossa sekaisin. Raportoi kaikesta näkemästään virallisiin ylempiin tahoihin, valituksia tehden. Ei tuu meille enää toista kokeilijaa.
Kiitos ideasta! Jos joskus työttömäksi joudun ja sitä kautta orjaksi johonkin firmaan, takaan ja alleviivaan että tämä on juuri se strategia jota aion noudattaa!
Saan toimeentulotukea työttömyysturvan verran. Kuntouttavassa työtoiminnassa käymällä saisin n. 50e enemmän per kk, kuin mitä toimeentulotuella ollessa.
Työkyvyttömyyseläkkeellä saisin 300-400e enemmän per kk. Ei kamalasti kannusta yrittämään takaisin työelämään, kun työttömyysturvalla joutuu kituuttamaan puurolla loppukuukausista ja puolikuolleena kipujen kanssa joka päivä 8h töissä 9e päiväpalkalla, kun ei saa mitään oikeaa pysyvää työpaikkaa.
Oikeasti pitäisi teettää T-paitoja työpaidoiksi, joissa lukee tuo "ORJA" tai "Suomen hallituksen määräämää orja".
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olisi hyvä systeemi.
Jos nostaa työttömyyskorvausta, antaa myös työpanoksensa. Kotona oleilu vain passivoi. Ja ehkä se motivoisi hakemaan oikeita töitä.
Halutaan työttömät vaikka ilmasiks töihin mut sit ku sellanen osuu omalle työpaikalle niin kohdellaan ku halpaa makkaraa? Sellasenko pitäis motivoida työelämään ku ei arvosteta sen enempää ku kotona makaillessakaan. Et varmaan ite suostuis tollaseen kohteluun. Mut työttömiä pitää rankaista työssäkäyvinäki.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus ei onneksi voi työntää yhtäkään työtöntä ilmaiseksi minun yritykseeni. Sen verran meillä yrittäjilläkin on vielä sanomista asiaan. En kaipaa yritykseeni kahtakymmentä ihmistä hengailemaan, saikuttelemaan ja pahimmassa tapauksessa sabotoimaan yritystoimintaani. Ei, ei ja vielä kerran ei. Kun tarvitsen työntekijää, haluan motivoituneen, tunnollisen ja työhönsä sitoutuneen henkilön. Vastineeksi maksan hyvän palkan, kattavan työterveyshuollon, vuosittaiset bonukset ja tarvittaessa joustan työntekijöideni elämäntilanteiden mukaan.
Tämmöisissä atyöpaikoissa myös työntekijät viihtyvät ja joustavat tarvittaessa. Tulisin sulle töihin.
Miettikää nyt hyvät ihmiset kaksi kertaa ennen kuin menette äänestämään oikealle kallellaan olevia puolueita. Tätä se oikeistopolitiikka käytännössä on, vaikka kuinka seksikkääksi ja 'länsimaiseksi' sitä koitetaan kampanjoinnin kautta verhoilla Satu Sairaanhoitajalle. Nykyinen hallitus on kunnostautunut lähinnä hyväosaisten paapomisessa. Tämän vuosikymmenen aikana on tehty hyväosaisille suunnattuja veronkevennyksiä miljardien edestä jotka palauttamalla tätä 'kestävyysvajetta' ei tarvitsisi sietää. Kysymys on loppuen lopuksi arvovalinnoista.
Muistaako kukaan että tämä malli oli jo käytössä 90-luvulla. Siitä sitten luovuttiin kun huomattiin ettei yritykset enää palkkaa töihin työntekijöitä vaan hakevat näitä harjoittelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt hyvät ihmiset kaksi kertaa ennen kuin menette äänestämään oikealle kallellaan olevia puolueita. Tätä se oikeistopolitiikka käytännössä on, vaikka kuinka seksikkääksi ja 'länsimaiseksi' sitä koitetaan kampanjoinnin kautta verhoilla Satu Sairaanhoitajalle. Nykyinen hallitus on kunnostautunut lähinnä hyväosaisten paapomisessa. Tämän vuosikymmenen aikana on tehty hyväosaisille suunnattuja veronkevennyksiä miljardien edestä jotka palauttamalla tätä 'kestävyysvajetta' ei tarvitsisi sietää. Kysymys on loppuen lopuksi arvovalinnoista.
Työministeri on persu: ei niitä siis ainakaan.
Vihreät on epäilyttävä - ei niitäkään?
Lisäksi: uskonnon ja politiikan (KD/ Persut myös osin) sekoittamisesta ei ikinä ole tullut mitään hyvää jälkeä - Lähi-Itä ja Bush nuorempi hyvinä nykyesimerkkeinä.
Vasesemmistoako pitää äänestää, vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää vaan jatkossakin keskustaa ja kokoomusta. Hehän osaavat sosialisoida paremmin kuin vasemmisto. Ensin isänmaa, sitten palkka.
Työministeri oli persu - jos lakiesisys on toukokuulta. Kiitos PS tästäkin!
Kaikki me tiedämme ketkä päätökset nykyhallituksessa tekee ja kenen linjaa siellä ajetaan. Hallitukseen jääneellä loikkariryhmällä on napinpainajan osa.
Suomen hyvinvointivaltiomalli on käytännössä sosialidemokraattisille periaatteille rakennettu. Vihreät ja SDP luokitellaan keskustavasemmistolaisiksi puolueiksi linjaustensa perusteella ja kannattavat tätä mallia, kuten myös Vasemmistoliitto joka tosin on hieman enemmän vasemmalla esimerkiksi talousasioissa.
Sillähän se työnsaanti jatkossa varmasti helpottuu...