Nyt se on virallista, työttömät pistetään yrityksiin tekemään ilmaistyötä
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/06/23/kavipa-taas…
Työelämäkokeilua aletaan järjestämään yrityksissä, jos et mene, saat karenssin.
Tämä kävi taas helposti ja huomaamatta juuri juhannuksen alla. Esitystä ovat vastustaneet sekä työnantajat että ay-liike, mutta vastustus on kaikunut kuuroille korville. Yhtään uutista eduskunnan päätöksestä en ole nähnyt. Medialla on varmaan ollut liian kiire kertoa Kike Elomaan tuplaloikkauksesta ja juhannustaioista.
Maan hallitus huomasi, että kunnat käyttävät kuntouttavaa työtoimintaa väärin ohjaamalla siihen myös täysin työkykyisiä. Tätä väärinkäytöstä ei kuitenkaan haluttu kieltää, vaan siitä tehtiin laillista.
Kunnat ohjaavat kokeilujakson aikana työelämäkokeiluun kaikki sellaiset työttömät, jotka kuuluisivat normaalisti kuntouttavan työtoiminnan piiriin. Työelämäkokeilu tarkoittaa sitä, että työttömät tekevät työtä myös yrityksissä pelkällä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella. Säännöt ovat samat kuin kuntouttavassa työtoiminnassa sillä erolla, että kuntouttavaa työtoimintaa ei saa järjestää yrityksissä. Työelämäkokeilu järjestetään nimenomaan yrityksissä. Työttömällä on velvollisuus osallistua kokeiluun karenssin eli työttömyysetuuden menettämisen uhalla.
Toiveikkaat haluavat uskoa, että tämä on oikeasti mahdollisuus pysyvään työpaikkaan. Saattaa joissain tapauksissa ollakin, mutta mietitäänpä kuitenkin ensin. Työelämäkokeilija saa siis työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen. Monien mielestä tämä on heidän palkkansa, jonka eteen on tehtävä työtä.
Kahdeksan tunnin työpäivää tekemällä tuntipalkaksi tulee 5,60 euroa, josta maksetaan ennakonpidätystä työmarkkinatuen osalta 20 %. Kulukorvaus on veroton. Työterveyshuoltoa ei ole, eläkettä, lomaa ja lomarahoja ei kerry eikä etenemismahdollisuuksia ole. Jo nykyisin palkattomat työntekijät ovat alempaa kastia, jota samasta työstä palkkaa saavat ylenkatsovat.
Näillä työehdoilla työpaikasta tulee oppivaisimmille ja nöyrimmille helpostikin pysyvä. Niin tulee palkastakin. Koska meillä ei ole laissa säädettyä minimipalkkaa, niin siitä tulee uusi minimipalkka alakohtaisen, työehtosopimuksilla sovitun palkan tilalle. Tästä seuraa, että työehtosopimuksia ei noudateta eikä niitä tarvitse noudattaa. Palkkaa vaativat voidaan potkaista ulos, koska heidän tilalleen saadaan valtion juuri ja juuri hengissä pitämiä työelämäkokeilijoita.
Kommentit (230)
Koko kapitalismi tulee kaatumaan, kun suurin osa on pian ilmaisduuneissa. Ei ole varaa paljoa kuluttaa jos joutuu tulemaan toimeen alle tonnilla kuussa. Ja robotisaatio odottaa nurkan takana. Goodbye palkalliset hommat! Nykyporvari on huomisen orjaduunari 🙂
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olisi hyvä systeemi.
Jos nostaa työttömyyskorvausta, antaa myös työpanoksensa. Kotona oleilu vain passivoi. Ja ehkä se motivoisi hakemaan oikeita töitä.
Niin koska töitä hakemalla niitä saa, koska Suomessa työpaikkoja on enemmän kuin työttömiä vai miten se nyt meni. Itselläni tohtorin tutkinnon jälkeinen kotiaika (muutama kk) ei passivoinut vaan hain aktiivisesti töitä, kunnes sain pätkiä ja sitten lottovoitto: virka. Ystäväni teki (tohtori myös) töitä mm. henkilökohtaisena avustajana ja kun tunnit eivät riittäneet, sai soviteltua työttönyyspäivärahaa. Nyt oman alan töissä.
Ajatus siitä, että aktivoimalla löytyy töitä, on naurettava. Töitä ei löydy koska töitä ei ole. Se että minulla on virka, ei ole pyyhkinyt muististani tätä tosiasiaa. Jos työttömät halutaan töihin, on keksittävä miten töitä saataisiin lisää.
Tämä ei ole varsinaisesti kannanotto ketjun aiheeseen eli siihen, onko työkokeilu huono vai hyvä. Ainoastaan vastaus sille idiotismille, että kuka vaan saa töitä, jos vaan ahkerasti hakee. Ei saa. Siihen ajatukseen että työttömyys on yhtä kuin passiivisuus, otan kantaa. Itse hain tosi aktiivisesti töitä, siivouksesta lähtien (siitä oli kesätyökokemusta) ja tämä virka ei ole työkokeilun tulos, eikä virkoja työkokeilulla saa. Se on tuuria, se on lottovoitto, eikä se tee ihmisestä parempaa/ahkerampaa jne. Se on sattumaa ja pieni ihme. Toki oman panoksen ja koulutuksen tulos mutta koska niitä panostaneita on muitakin, on se aina myös pienesti tuuria ja sattumaa ja tosiaan se lottovoitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sipilä vihaa ja halveksii työttömiä. Tyypillinen hyväosainen. Tai normaalia pahempi. Onhan noita 9 euron hommia tullu ihan vapaaehtoisesti kokeiltua. Räikeää hyväksikäyttöä, muuta ei jäänyt käteen.
Minä vihaan ja halveksin Sipilää ja koko hallitusta. Mitä hänelle voisi tehdä?
YLEISLAKKO PÄÄLLE HETI.
1993-l työttömät teki ison lakon.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/01/28/murrostorstai-tyottomat-liikke…
Sipilä on tottunut sossupummi. Omiin yrityksiinsä saanut 30 miljoonaa tukea valtiolta. Totta kai hän haluaa, että yrityksiä tuetaan verorahoista antamalla valtion toimesta ilmaista työvoimaa, koska hänen kaverinsa ovat saamapuolella.
Eli koeaika on nykyään 6 kk mittainen ja palkaton, ilman loma- tai eläkekertymää. Siis, niillä, jotka oikeasti ylipäänsä edes pidempiaikaisesti työllistyvät.
Vierailija kirjoitti:
Eli koeaika on nykyään 6 kk mittainen ja palkaton, ilman loma- tai eläkekertymää. Siis, niillä, jotka oikeasti ylipäänsä edes pidempiaikaisesti työllistyvät.
Ei vaan 6 kk palkatonta työtä ja sitten takaisin kortistoon kun yrittäjä ottaa uuden orjan.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olisi hyvä systeemi.
Jos nostaa työttömyyskorvausta, antaa myös työpanoksensa. Kotona oleilu vain passivoi. Ja ehkä se motivoisi hakemaan oikeita töitä.
Työmarkkinatuki on niin pieni, ettei sitä vastaan voi vaatia kuin max yhden työpäivän viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli koeaika on nykyään 6 kk mittainen ja palkaton, ilman loma- tai eläkekertymää. Siis, niillä, jotka oikeasti ylipäänsä edes pidempiaikaisesti työllistyvät.
Ei vaan 6 kk palkatonta työtä ja sitten takaisin kortistoon kun yrittäjä ottaa uuden orjan.
Eikä orjatyövoiman käyttö ole edes vapaaehtoista. Jos kilpailijalla on hommissa vain orjia, ei yritys selviydy, jos se maksaa työvoimalleen palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän omasta kaupungista yhden yrittäjän joka ottaa näitä kokeilijoita niin monta kun saa.
Työ yksinkertaista.
En usko että montaa palkattua henkilöä tulee enää jatkossa hänellä olemaan.
Aika moraaliton tapaus ollut aina.
Siitä se sitten yleistyy kun ahneet toimii ensin ja muut perässä. Onhan tämä nähty jo monet kerrat.
Nuo juuri eniten hyötyy tästä . Niin kuin on tarkoituskin, kiitos sipilän.
Eniten hyötyy asiakas, kun orjatyövoimaa käyttävät yritykset kilpailevat keskenään hinnoilla.

Tätähän se on jo rakennusalalla. Rehellisillä yrityksillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa urakoita, joten eivät enää edes osallistu kilpailutuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän omasta kaupungista yhden yrittäjän joka ottaa näitä kokeilijoita niin monta kun saa.
Työ yksinkertaista.
En usko että montaa palkattua henkilöä tulee enää jatkossa hänellä olemaan.
Aika moraaliton tapaus ollut aina.
Siitä se sitten yleistyy kun ahneet toimii ensin ja muut perässä. Onhan tämä nähty jo monet kerrat.
Nuo juuri eniten hyötyy tästä . Niin kuin on tarkoituskin, kiitos sipilän.
Eniten hyötyy asiakas, kun orjatyövoimaa käyttävät yritykset kilpailevat keskenään hinnoilla.
Jep, esimerkiksi rakennusalalla asiakas "hyötyy", kun saa halvalla surkealaatuista paskaa.
Äänestäkää vaan jatkossakin keskustaa ja kokoomusta. Hehän osaavat sosialisoida paremmin kuin vasemmisto. Ensin isänmaa, sitten palkka.
Vierailija kirjoitti:
Millä ihmiset, jotka menettivät työpaikkansa, elättävät perheensä ja maksavat laskunsa?
9 euron kulukorvauksella 8 tunnin työstä?
Menisikö Sipilä/Lindström itse noilla ehdoin töihin?
Muuten ottamatta kantaa toiminnan järkevyyteen, työkokeilijoiden työpäivät ovat yleensä 4-6h pituisia kokeilijan kunnosta riippuen. Toki nyt, jos toiminta tulee pakolliseksi joka ikiselle työttömälle, niin mikäpä estäisi teettämästä täyttää päivää terveellä ihmisellä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä ihmiset, jotka menettivät työpaikkansa, elättävät perheensä ja maksavat laskunsa?
9 euron kulukorvauksella 8 tunnin työstä?
Menisikö Sipilä/Lindström itse noilla ehdoin töihin?
Muuten ottamatta kantaa toiminnan järkevyyteen, työkokeilijoiden työpäivät ovat yleensä 4-6h pituisia kokeilijan kunnosta riippuen.
Tämän takia kannattaa jatkaa kaman vetoa, ei edes yrittää lopettaa. Vaihdan vielä stimut varmuuden vuoksi opiaatteihin, jotka lamaannuttavat ja vieroitusoireet kestävät kuukausia. Tällöin ei kukaan voi esittää, että olen yli 4h /pv kunnossa.
Siis mikä ihmeen laki, eipä näkynyt linkkiä sellaiseen tässä viestiketjussa eikä linkatussa blogissa.
Löytyi vain lakiesitys:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_51+2017.as…
päivättynä 11.5.2017 14:09
Muistakaa tulla kalliiksi orjatyötä teettävälle taholle, jos teidät tuollaisiin "työelämäkokeiluihin" pakotetaan. Jos itse joudun joskus työttömäksi ja minut pakotetaan palkattomaan työhön, niin tulen olemaan maailmankaikkeuden paskin, toheloin ja tapaturma-alttein työntekijä. Saikkuakin pukkaa erityisen tiheään. Sen lisäksi tietysti tulen olemaan myös sosiaalisesti varsin hankala tapaus työnantajatahoa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää vaan jatkossakin keskustaa ja kokoomusta. Hehän osaavat sosialisoida paremmin kuin vasemmisto. Ensin isänmaa, sitten palkka.
Työministeri oli persu - jos lakiesisys on toukokuulta. Kiitos PS tästäkin!
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa tulla kalliiksi orjatyötä teettävälle taholle, jos teidät tuollaisiin "työelämäkokeiluihin" pakotetaan. Jos itse joudun joskus työttömäksi ja minut pakotetaan palkattomaan työhön, niin tulen olemaan maailmankaikkeuden paskin, toheloin ja tapaturma-alttein työntekijä. Saikkuakin pukkaa erityisen tiheään. Sen lisäksi tietysti tulen olemaan myös sosiaalisesti varsin hankala tapaus työnantajatahoa kohtaan.
Eiköhän tämä toteudu ilman muistuttelujakin.
They pretend to pay us; we pretend to work.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän omasta kaupungista yhden yrittäjän joka ottaa näitä kokeilijoita niin monta kun saa.
Työ yksinkertaista.
En usko että montaa palkattua henkilöä tulee enää jatkossa hänellä olemaan.
Aika moraaliton tapaus ollut aina.
Siitä se sitten yleistyy kun ahneet toimii ensin ja muut perässä. Onhan tämä nähty jo monet kerrat.
Nuo juuri eniten hyötyy tästä . Niin kuin on tarkoituskin, kiitos sipilän.
Eniten hyötyy asiakas, kun orjatyövoimaa käyttävät yritykset kilpailevat keskenään hinnoilla.
Jos yrityksen asiakkaat on yksityishenkilöitä - muiden yritysten sijaan - käy asiakaspohja kaposeksi, koska ei noista työkokeilijoista kannattavia asiakkaita saa.
YLEISLAKKO PÄÄLLE HETI.