Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun muutama ihminen ei suostu sanomaan lapsen nimeä oikein!
20.06.2017 |
Nimi on samantyyppinen kuin Oskar, mutta väkisin osa sanoo aina Oskari. Mikä siinä on niin kamalan vaikeaa? Ymmärtäisin, jos lapsi olisi vaikka joku Jacques tai Hjördis, mutta Oskar. Ja kyseessä kuitenkin ihmiset, jotka ovat lapsen kanssa tekemisissä useamman kerran viikossa.
Kommentit (410)
Svenskatalande bättre folk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsen nimi on huomattavasti yleisempi ja tunnetumpi ja julkkiksiltakin jo vuosikymmenten ajalta tutumpi iittömänä. Vaan ei, jotkut vaan vääntää sen iin sinne loppuun.
Ja oikeasti se pitäisi ääntääkin kuin Peter eli Peettär, mutta mulle riittäisi että sanoisvat edes Peter. Mutta ei, pitää sanoa Peteri. Mikä nimi se on?!
Jos Suomessa antaa lapselle vieraskielisen (yleensä ruotsalaisperäisen) nimen, niin ei pidä valittaa jos suomalaiset lausuvat sen suomalaisittain siten mikä sopii suomeen paremmin. Ruotsinkieliset nimet myös taipuvat ihan oikein samaan tapaan kuin suomalaistuneet versiot (Peter - Peterin, Peterillä). Jos haluaa suomalaiselle lapselle ruotsinkielisiä nimiä antaa ja että ne lausutaan oikein fiinisti, niin sitten varmaan kannattaa myös hengailla ruotsinkielisen väestön parissa.
Jos nimi on suomenkielisessä kalenterissä iittömänä niin se nimi on kyllä ihan suomalainen. Ja myös äännetään tismalleen kuten kirjoitetaan eli tismalleen suomen kielen nimiohjeiden mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annetaan lapselle vähän harvinaisempi suomalainen, ärrätön, iitön nimi. Esim. Panu. Isovanhemmat eivät millään "muista" nimeä. Kun tavataan, tulee esim. Pannu, Anu, Pantti jne väännöksiä. Minusta tällainen menee jo ilkeilyn puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin (1900-luvun alkuun asti) kirkonkirjoihin merkittiin nimistä yleensä ruotsinkieliset muodot, mutta ihmisiä puhuteltiin suomalaisen muodon mukaan. Matti oli Matthias, Oskari oli Oscar, Hannu saattoi olla Hans, Lyyti oli Ly(y)dia, Reetta Greetta ja Eemeli Emil. Miten muuten Fanny ja Jenny lausutaan alkukielellä, taitaa se i tulla perään. Maria ja Marja voivat olla eri nimiäkin, Maria viittaa Jeesuksen äitiin ja Marja ihan vaan johonkin luonnonmarjaan. Aivan ymmärrettävää, että i tulee puhekielessä nimen perään. Lempinimet voivat muotoutua ajan mukaan, ei niitä aina perhe tai henkilö itse päätä.
Mihin sitten pyrkivät vanhemmat, jotka antavat lapsilleen nimiä, joita nämä eivät osaa itsekään lausua tai sitten kielenvastaisesti yrittävät määrätä muita, miten nimi pitää lausua? Nico pitää lausua Niko, mutta Cara pitääkin lausua Sara ja Janica pitää lausua Janisa. Toisia Kia-nimisiä pitää kutsua nimellä Kia ja toisia Kiia ja Tonyja pitää kutsua joko Tonyiksi tai Toneiksi. Olen tavannut myös Kim-nimisen pojan, jonka huoltaja vaati, että pitää kutsua Nimellä Kim, mutta poika itse käytti muotoa Kimi. Miksi pitää antaa nimiä, jotka ovat niin lähellä toisia nimiä. Pelkkää erikoisuudentavoitteluako?
Maria ja Marja on tismalleen sama asia. J on se kansan suussa oleva ja I vierasperäinen.
Caroilla ja Janisoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että perhe joka on osin ei-suomalainen antaa pojalleen nimeksi Oskar.
Se ei myöskään liity kirkonkirjoihin mitenkään.
Ja moni myös tietää tismalleen sen esivanhempansa nimen puhemuodon. Minä esim siitä, että suvussa kulki tarinoita ja tyttäreni nimen edellinen kantaja oli vielä elossa, kun minä olin lapsi. Ja edim meillä on päiväkirjoja ja resepetivihkoja, joissa kulkee reseptejä tyyliin xxxx a la Oskar. Ei lue Oskari, vaikka ihminen itse on ne arkeen kirjannut.
Ja Reetta on muuten Greta, ei Greetta.
Maria ja Marja eivät ole välttämättä sama asia. Tutustu nimien syntyyn. Suomessa nimet on lausuttu suomalaisittain riippumatta kirkonkirjoista eli kyllä se liittyy niihinkin.
Kirjoitusmuodon Greetta olen nähnyt itse alkuperäisestä asiakirjasta.
Turhaa alkaa saivarrella moisesta asiasta. Selitä vielä ne kielenvastaisuudet ja se, että miten oudompi voi tietää, miten nimi pitää lausua, varsinkin jos se on kirjoitustavaltaan lähellä perinteisempää suomalaista nimeä ja jos perheessäkin on useampaa näkemystä asiasta vrt. Kimi - Kim.
Toiv et saa hepulia, kun huomaat miten nimi tulee vielä elämään. Lempinimiväännöksiä ja kutsumanimiä riittää. Et voi hallita kaikkia. Omalla pojalla nimi loppuu myös konsonanttiin ja kyllä se i-kirjain monella sinne lipsahtaa. Sellaiset asiat pitää miettiä nimeä antaessa, jos kerran ärsyttää niin kovasti.
Älkää nyt yrittäkö tunkea tätä "mitäs nimesit ulkomaalaiseksi!" -tuubaa tänne, kun meillä on ihan toimivina niminä Rasmus, Armas, Paul, Alex jne. On vain omaa epäkunnioitusta ja välinpitämättömyyttä, jos ei viitsi edes henkilön nimeä muistaa/ääntää oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen nimi on Lukas mutta siitä huolimatta että se on hyvin yleinen nimi se vääntyy jatkuvasti muotoon Luukas. Ja nämä sukulaisia jotka olleet lapsen kanssa tekemisissä koko eliniän eli kymmen vuotta. Toisella lapsella on harvinaisempi nimi ja se taas menee aina oikein.
Minä kuulun tähän porukkaan joka sanoo Lukas pitkällä vokaalilla samoin Lukan kohdalla. En ollut koskaan ajatellut edes, että nimi voitaisiin lausua lyhyellä vokaalilla. Luulen, että Suomi on ainoa maa maailmassa jossa Lukas lausutaan Lukas eikä Luukas. Samoin Luca tai Luka.
Sen lisäksi tosta lyhyestä tulee heti mieleen tyyliin" no minkä kirjan se lukas nopeesti?"
Miksi annatte noita vierasperäisiä nimi, jos haluatte kutenkin suomalaiata lausuntaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin (1900-luvun alkuun asti) kirkonkirjoihin merkittiin nimistä yleensä ruotsinkieliset muodot, mutta ihmisiä puhuteltiin suomalaisen muodon mukaan. Matti oli Matthias, Oskari oli Oscar, Hannu saattoi olla Hans, Lyyti oli Ly(y)dia, Reetta Greetta ja Eemeli Emil. Miten muuten Fanny ja Jenny lausutaan alkukielellä, taitaa se i tulla perään. Maria ja Marja voivat olla eri nimiäkin, Maria viittaa Jeesuksen äitiin ja Marja ihan vaan johonkin luonnonmarjaan. Aivan ymmärrettävää, että i tulee puhekielessä nimen perään. Lempinimet voivat muotoutua ajan mukaan, ei niitä aina perhe tai henkilö itse päätä.
Mihin sitten pyrkivät vanhemmat, jotka antavat lapsilleen nimiä, joita nämä eivät osaa itsekään lausua tai sitten kielenvastaisesti yrittävät määrätä muita, miten nimi pitää lausua? Nico pitää lausua Niko, mutta Cara pitääkin lausua Sara ja Janica pitää lausua Janisa. Toisia Kia-nimisiä pitää kutsua nimellä Kia ja toisia Kiia ja Tonyja pitää kutsua joko Tonyiksi tai Toneiksi. Olen tavannut myös Kim-nimisen pojan, jonka huoltaja vaati, että pitää kutsua Nimellä Kim, mutta poika itse käytti muotoa Kimi. Miksi pitää antaa nimiä, jotka ovat niin lähellä toisia nimiä. Pelkkää erikoisuudentavoitteluako?
Maria ja Marja on tismalleen sama asia. J on se kansan suussa oleva ja I vierasperäinen.
Caroilla ja Janisoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että perhe joka on osin ei-suomalainen antaa pojalleen nimeksi Oskar.
Se ei myöskään liity kirkonkirjoihin mitenkään.
Ja moni myös tietää tismalleen sen esivanhempansa nimen puhemuodon. Minä esim siitä, että suvussa kulki tarinoita ja tyttäreni nimen edellinen kantaja oli vielä elossa, kun minä olin lapsi. Ja edim meillä on päiväkirjoja ja resepetivihkoja, joissa kulkee reseptejä tyyliin xxxx a la Oskar. Ei lue Oskari, vaikka ihminen itse on ne arkeen kirjannut.
Ja Reetta on muuten Greta, ei Greetta.
Maria ja Marja eivät ole välttämättä sama asia. Tutustu nimien syntyyn. Suomessa nimet on lausuttu suomalaisittain riippumatta kirkonkirjoista eli kyllä se liittyy niihinkin.
Kirjoitusmuodon Greetta olen nähnyt itse alkuperäisestä asiakirjasta.
Turhaa alkaa saivarrella moisesta asiasta. Selitä vielä ne kielenvastaisuudet ja se, että miten oudompi voi tietää, miten nimi pitää lausua, varsinkin jos se on kirjoitustavaltaan lähellä perinteisempää suomalaista nimeä ja jos perheessäkin on useampaa näkemystä asiasta vrt. Kimi - Kim.
Maria ja Marja on tiemalleen sama asia, tuon ääliön mukaan.
Mitä kielenvastaista tai minkään vastaista on nimessä Oskar? Mahdoton ääntää väärin, ääntämyksen näkee heti kirjoitusasusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä se haittaa? Hirveen monella on muutenkin lempinimi, jolla heitä kutsutaan varmaan 90% ajasta. Esim. Minua kutsutaan omalla etunimellä vain virallisilla tahoilla, mutta kukaan joka minut tuntee, ei käytä oikeaa nimeäni. En aina edes osaa "totella" omaa nimeäni, niin harvoin sen kuulen ja sen sanominen on todella hämmentävää, ikäänkuin se ei olisi nimeni.
Yleensä lempinimen keksii ihminen itse, hänen perheensä, tai hänen kaveripiirinsä... ei joku vieras aikuinen. Olisiko sinulle ok, että vaikka pomosi alkaisi kutsua sinua itse keksimällään "lempinimellä"?
Riippuu millainen lempinimi. Jos se on joku typerä (esim oskari oskar nimestä ei ole typerä, tai jaakko nimestä jaska), niin sanoisin suoraan, että lopeta tuon nimen käyttäminen. Aloittajahan ei tiedä, pitääkö lapsensa Oskari nimestä. Mun lempinimen keksi lapsuuden kaverini, kun olimme ensimmäisellä luokalla, ja se nimi tuli koko kaveripiirin, perheen, suvun, siis kaikkien tietoon, ja sillä nimellä kutsutaankin. Kun aloitin opiskelut vieraalla paikkakunnalla, kerroin parin viikon päästä koulukavereilleni lempinimeni, jolla voivat kutsua minua, sillä en tottunut oikeaan nimeeni vaikka he sitä siellä käyttivätkin. Myös opettajat niin ala-asteella kuin yläasteellakin kutsuivat minua lempinimelläni. Työpaikallani sama meininki. Mulla on muitakin lempinimiä, joita jotkut muut ovat keksineet (ei heitä ole kuin pari), ja kutsuvat minua sillä nimellä, ja se on ihan fine.
Tulee mieleen Feissarimokien Canna :')
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oskar on yksi niistä nimistä, jotka jopa mieheni kouluttamaton isoäiti osaa sanoa. Ihan sujuvasti puhuu Oscar-palkinnoista. Ei tasan sano oskaripalkinto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeksi Oskar taipuu Oskarin ja Jeesus Jeesuksen. S-loppuisiin ei edes yritetä lisätä iitä. Rasmus Rasmuksen jne taivutus säännöistä johtuen...ksen tulee s:ään päättyvien lisäksi. (Tässä ero, kun joku kyseli miksei Jeesusi.)
Ei ole mitään eroa. Ii loppuun ja taivutus Jeesusin. Niinhän tuo ääliö esitti, kun minä kerroin että lapseni nimi on Raamatussa ilman iitä. Että se silti muka äännetään Jeesusi.
Ja taipuuko Joosef sitten sinusta Jooseksen kun siinäkään ei äännetä iitä.
Oli kyse kirjaimista s ja r. Kyllä viimeinen konsonantti määrää taivutuksen. Kyllä Joosef taipuu Joosefin ....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että risoo nämä nimienvääntäjäjuntit. Pahimmat kuulemani ovat "Filliina" ja "Eerikka"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeksi Oskar taipuu Oskarin ja Jeesus Jeesuksen. S-loppuisiin ei edes yritetä lisätä iitä. Rasmus Rasmuksen jne taivutus säännöistä johtuen...ksen tulee s:ään päättyvien lisäksi. (Tässä ero, kun joku kyseli miksei Jeesusi.)
Ei ole mitään eroa. Ii loppuun ja taivutus Jeesusin. Niinhän tuo ääliö esitti, kun minä kerroin että lapseni nimi on Raamatussa ilman iitä. Että se silti muka äännetään Jeesusi.
Ja taipuuko Joosef sitten sinusta Jooseksen kun siinäkään ei äännetä iitä.
Oli kyse kirjaimista s ja r. Kyllä viimeinen konsonantti määrää taivutuksen. Kyllä Joosef taipuu Joosefin ....
Ääntyykö se Joosefi? Ei äänny. Ei äänny myöskään minun lapseni nimi iillisenä. Ei Raamatussa eikä muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on Henrik ja sekin on jotenkin tosi vaikea. Eihän se oo suvussa kuin ollut vasta neljällä sukupolvella samassa muodossa joko ensimmäisenä tai toisena nimenä. Ihan jatkuvasti se on Henri tai Henrikki. Kaikki muut osaa sanoa Henrik, paitsi oma sukuni.
Meidän naapurustossamme yhden keskivertoa ärsyttävämmän äidin oli ilmeisesti pakko saada iltatähdelleen hienolta kuulostava nimi ja pojasta tuli Noel. Hiljaa mielessäni aina taputin kyseisen perheen nyt jo pois muuttaneelle naapurin miehelle, joka (vaikka varmasti tiesi ja osasi nimen), aina kadulla kyseli "Mitäs Noeli?".
Suomen kielen sanojen taivutus nyt vain yksinkertaisesti useimmissa tapauksissa vaatii se loppuvokaalin. Niinpä se vokaali sitten "tarttuu" vierasperäisten konsonanttiloppuisten sanojen perusmuotoonkin helposti. Nimissä on lisäksi usein valmiiksi olemassa vokaaliloppuinen rinnakkaismuoto, joka on suomea äidinkielenään puhuvalle luontevampikin. Siksi ei ole mikään ihme että monien puheessa se vokaali sinne loppuun ilmestyy. Sitä ei pidä ottaa minään henkilökohtaisena loukkauksena. koska on ihan ennalta arvattavaa että suomenkielisessä kieliympäristössä näin käy. Ihan vastaavasti ruotsin- tai englanninkielisessä ympäristössä se suomalaisen Oskarin i katoaisi.
Miten pitää lausua Erik, Eerik ja Eric?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeksi Oskar taipuu Oskarin ja Jeesus Jeesuksen. S-loppuisiin ei edes yritetä lisätä iitä. Rasmus Rasmuksen jne taivutus säännöistä johtuen...ksen tulee s:ään päättyvien lisäksi. (Tässä ero, kun joku kyseli miksei Jeesusi.)
Ei ole mitään eroa. Ii loppuun ja taivutus Jeesusin. Niinhän tuo ääliö esitti, kun minä kerroin että lapseni nimi on Raamatussa ilman iitä. Että se silti muka äännetään Jeesusi.
Ja taipuuko Joosef sitten sinusta Jooseksen kun siinäkään ei äännetä iitä.
Oli kyse kirjaimista s ja r. Kyllä viimeinen konsonantti määrää taivutuksen. Kyllä Joosef taipuu Joosefin ....
Ääntyykö se Joosefi? Ei äänny. Ei äänny myöskään minun lapseni nimi iillisenä. Ei Raamatussa eikä muualla.
Paitsi Suomessa se ääntyy Jooseppi.
Sori, älä suutu. Ymmärrän, että ärsyttää...
Mun veljet on Oscar ja Axel ja meillä on Oliver niminen kissa :D Emmä edes kiinnittä huomiota jos joku sano iin perään. Suomea taivuttaessa sen kuuluukin tulla. Suomenruotsalaisena nää on kuitenkin ihan normaaleja nimiä.
Se on Emil mutta lausutaan Eemil. Ei siis Eemeli. Ja pahimmillaan vitsikkäästi sanovat vaahteramäki-ohjelmaa imitoiden eeeeemeliiiii