Kesämökki ja aikuiset lapset
Meillä on ihana kesäpaikka, jossa vietämme paljon aikaa. Iso tontti myös työllistää, mutta tykkäämme puuhailla siellä kahdestaan.
Ongelmana ovat aikuiset, perheelliset lapset, jotka tulevat mökille kuin omaan kotiinsa. He ovat viettäneet siellä aikaa lapsina kuten lapsuudenkodissaan. Emme halua heitä yövierailulle kumpaankaan paikkaan. Emme tykkää siitä, että tulijat odottavat täysihoitoa eivätkä oma-aloitteisesti tartu mihinkään töihin. Grilli jää heiltä putsaamatta, tiskit tiskaamatta. Ruuat ja kahvit pitäisi tarjota monta kertaa päivässä, lämmittää saunaa aamuin illoin ja elää lapsiperheen aikataulujen mukaan. Lapsen nukkuessa talossa ei edes puhua tai katsoa televisiota.
Vasta syksyn alkaessa vapaudumme noista vierailijoista. Silloin heidän vierailuistaan muistuttaa tyhjennystä odottava huussi.
Ps. Tykkäämme lapsistamme, mutta meidän mielestämme aikuiset ihmiset eivät sovi enää saman katon alle.
Kommentit (460)
Minä taas ootan että pääsisvät ja tulisvat ja kävisit useammin. Ihanaa laittaa pöydät koreeksi ja saunoa ja uida. Virkistäytymiseen se mökki on, eikä siellä tarvi raataa. Heille voi sanoa et hei te saatte putsata grillin. Ei toi nyt iso juttu ole tehdä.
Ei minusta ole sama tekeekö ruuat kahdelle vai kahdelletoista. Meillä kaksi lasta ja toisella 4 ja toisella 2 lasta. Siinä on aika tekeminen kun mökkioloissa kokkaa ja tarjoilee ruuat ja syömisen jälkeen tiskaa ja siivoaa. Ihan eri juttu kun miehen kanssa kahdestaan paistetaan vaikka makkarat lounaaksi. Oma haasteensa on isompien ruokamäärien säilytys mökkioloissa. Myös nirsojen lasten vaatimukset aiheuttavat ylimääräistä vaivaa. Kyllä. Minulle 70-vuotiaalle lasten perheiden vierailu on raskasta vai olenko laiska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin mökillä, joka siis on toinen kotini. Tuntuisi hullulta, että kukaan tulisi viettämään aikaa toisen KOTIIN, erityisesti perheelliset, ja jopa moneksi yöksi.
Vanha mökki maalla edellyttää itseltäkin ihan erilaista työpanosta kuin helppo kaupunkiasunto sähkösaunoineen.Tässäkin ketjussa joku erikseen sanoi, miten ei tykkää tehdä mökillä töitä, siellä pitäisi saada rentoutua ja vain nauttia olostaan. No huh huh, ei se minullekaan 'ilmaiseksi' tule, vaan kovasti on aherrettava, että arki sujuu ja paikat pysyvät kunnossa.
Jos joku tänne haluaa tulla, toivon yosiaan, että auttaa edes jossain; to do -listalta saa valita itselle sopivan homman.
Ja tässähän en puhu ollenkaan päivittäisestä arkielämästä ruokailuineen, niitä ei edes lasketa! Kellekään en rupea erikseen ruokaa laittamaan tai tiskaamaan toisten jälkiä.
-yksinelävä mökkiläinenKai sinä olet sanonut aikuisille lapsillesi, että mökille ei saa tulla ilman pyyntöä.
Minusta on hassua, että teinit eivät saa halutessaan jäädä kotiin vaan heidät pakotetaan lähtemään mökille. Sitten, kun lapset ovat aikuisia, he eivät saa mennä mökille. Opettakaa ne lapset jo teininä, että lapset ei mökille mene, niin ei tule riitoja myöhemminkään.
Ei minun kotiini/mökille tullakaan yllätten tai pyytämättä, ei omat lapsetkaan. Ei meillä ole riitoja tai takanapuhumista, tiedetään ja tunnetaan toisemme,mitä keltäkin voi odottaa.
En halua ketään vaivoikseni ja tiedän, etteivät he halua eivätkä osaisi tehdä täällä mitään. Eli win-win.
Pari kaveria on, jotka auttavat joskus puunkaadossa ym.
-se jota kommentoit
Se olisi sitten keskustelun paikka. Joskus aikuisten lasten on vaikea ymmärtää mitä vanhemmat haluavat tai jaksavat, kun ovat tottuneet aina näkemään heidät vanhemman roolissa. Varmasti tämäkin ongelma ratkeaa keskustelemalla.
Kun perheessä on hyvä keskusteluyhteys, kaikkien elämäntilanteet voidaan ottaa huomioon. Kun meillä ei vielä ollut lapsia, teimme vanhempieni mökillä paljon remppatöitä. Nyt kun meillä on pari pientä lasta, vanhempani eivät todellakaan odota meiltä remppapalveluita vaan auttavat lasten hoidossa mökillä. Kunhan lapset kasvavat, olemme taas enemmän apuna mökin töissä. Ja kun vanhemmat vanhenevat, otamme enemmän vastuuta mökin ylläpidosta. Meidän perheessä tämä on ihan selviö.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ootan että pääsisvät ja tulisvat ja kävisit useammin. Ihanaa laittaa pöydät koreeksi ja saunoa ja uida. Virkistäytymiseen se mökki on, eikä siellä tarvi raataa. Heille voi sanoa et hei te saatte putsata grillin. Ei toi nyt iso juttu ole tehdä.
Koska puhut yksikössä, olet ilmeisesti yksin vastuussa mökistäsi? (Kysyn, koska usein yllättäen mökillä onkin esim. oma puoliso, joka hoitaa monet, varsinkin hankalammat työt!)
Maksat siis kaikesta mökin ylläpidosta ja huollosta ulkopuolisille?
Minä joudun raatamaan, kun ei tulot riitä palkkatyövoimaan.
Mun on ainakin vaikea alkaa tekee mitään, kun ne vanhemmat ehtii aina tekee kaiken, kun vähänkin käännät selkäs. Ruokapöydästä suoraan pitäisi olla tiskaamassa ja kun et ala hommaan heti, niin johan siellä on mamma martyyrin viitta harteilla tiskaamassa. Saunan kanssa taas, eihän sitä osaa muut oikein hoitaa kuin pappa. Nurmikkoakaan ei saa leikata, kun se on niin spesiaalia, että nuoremmet vaan pilaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta ole sama tekeekö ruuat kahdelle vai kahdelletoista. Meillä kaksi lasta ja toisella 4 ja toisella 2 lasta. Siinä on aika tekeminen kun mökkioloissa kokkaa ja tarjoilee ruuat ja syömisen jälkeen tiskaa ja siivoaa. Ihan eri juttu kun miehen kanssa kahdestaan paistetaan vaikka makkarat lounaaksi. Oma haasteensa on isompien ruokamäärien säilytys mökkioloissa. Myös nirsojen lasten vaatimukset aiheuttavat ylimääräistä vaivaa. Kyllä. Minulle 70-vuotiaalle lasten perheiden vierailu on raskasta vai olenko laiska.
Etkö sinä uskalla sanoa omille lapsillesi, että ruokahuolto pitää miettiä uusiksi?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko itse perineet mökin vanhemmiltanne? Silloin mökki on luonnollista suvussa siirtyvää omaisuutta, johon nuorellakin polvella on moraalinen oikeutensa. Vai oletteko tyypillisiä suuren ikäpolven edustajia, jotka maksatatte rikkaat eläkepäivänne nuorempien ahdingolla? Ja laitatte kesämökitkin lihoiksi ennen kuin annatte perinnöksi?
Selvät sävelet mökin suhteen, kuka siellä viettää aikaa, tekee myös osansa töistä. Mutta ei kaikkea hyvää voi yksi sukupolvi omia ja sitten elää näistä etuoikeuksistaan pätkääkään tinkimättä.
Mitään luonnollisesti suvussa siirtyvää omaisuutta ole olemassakaan. Sen minkä perin,perin ja myyn omana,jos haluan. Mitään sukupolvivelvollisuutta ei ole.

Ei niin, mutta sitten et varmaan velvoita aikuisia lapsiasi käyttämään omaa aikaa ja rahaa mökin huolto- ja korjaushommiin. Sehän on sinun mökki, ei heidän.
Aijaa.
Me ollaan mieheni kanssa aikuisia mutta köyhiä.
Käymme vanhempieni mökillä sekä keskenämme että ihan kutsuttuina ja vanhemmat ovat tarjonneet ruoan, mutta teemme lähes kaikki mökkityöt.
Ei ole tullut itseasiassa mieleenkään että mun pitäis ruoat alkaa heille maksamaan.
Mutta tosiaan kuten sanoin, hoidamme lähes kaikki mökin työt joten toivottavasti se riittää.
Mökki kalliosaaressa(ei juurikaan huolto-eikä pihatöitä),valmisruoat(vain lämmitys),kertakäyttöastiat(ei tiskausta),jokainen lapsiperhe tuo omat ruokansa(ei nirsoilua) ja tekee ne,kun on nälkä. En palvele,en maksa yksiäkään eväitä. Kaikki ovat tyytyväisiä järjestelyihin.
Vierailija kirjoitti:
Aijaa.
Me ollaan mieheni kanssa aikuisia mutta köyhiä.
Käymme vanhempieni mökillä sekä keskenämme että ihan kutsuttuina ja vanhemmat ovat tarjonneet ruoan, mutta teemme lähes kaikki mökkityöt.
Ei ole tullut itseasiassa mieleenkään että mun pitäis ruoat alkaa heille maksamaan.
Mutta tosiaan kuten sanoin, hoidamme lähes kaikki mökin työt joten toivottavasti se riittää.
Ja siis silloin kun käymme ite keskenämme mökillä ostamme tietysti itse ruokamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko itse perineet mökin vanhemmiltanne? Silloin mökki on luonnollista suvussa siirtyvää omaisuutta, johon nuorellakin polvella on moraalinen oikeutensa. Vai oletteko tyypillisiä suuren ikäpolven edustajia, jotka maksatatte rikkaat eläkepäivänne nuorempien ahdingolla? Ja laitatte kesämökitkin lihoiksi ennen kuin annatte perinnöksi?
Selvät sävelet mökin suhteen, kuka siellä viettää aikaa, tekee myös osansa töistä. Mutta ei kaikkea hyvää voi yksi sukupolvi omia ja sitten elää näistä etuoikeuksistaan pätkääkään tinkimättä.
Mitään luonnollisesti suvussa siirtyvää omaisuutta ole olemassakaan. Sen minkä perin,perin ja myyn omana,jos haluan. Mitään sukupolvivelvollisuutta ei ole.
Ei niin, mutta sitten et varmaan velvoita aikuisia lapsiasi käyttämään omaa aikaa ja rahaa mökin huolto- ja korjaushommiin. Sehän on sinun mökki, ei heidän.
Mutta jos lapset siellä viettävät aikaa ja yöpyvät, on kohtuullista avustaa tarpeellisissa töissä kykyjensä mukaan.
Eikös siitä saa hyvän mielen, kun pystyi vanhempaa auttamaan?
Sekin, että kaupungissa asuvalle moni mökkiaskare voi olla mukavaa vaihtelua ja uuden kokemista. Vai eikö nykyään haluta kuin "rentoutua"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huussi on muuten mukavampi tyhjentää keväällä kuin syksyllä, kun talven aikana ne kaksut ei ole enää niin tuoreita.
Nykyään on saatavilla kompostoivia WC "pyttyjä", hankkisin heti sellaisen jos vanhempien mökki olisi vielä meillä.
-ohisNe kompostituotteetkin täytyy tyhjentää, ei ne itsestään sieltä häviä.
Meillä tuollainen ulkohuussi sekä kompostoiva sisävessa.Tietenkin pitää tyhjentää, mutta kyllä kompostoitunutta jätöstä on helpompi tyhjentää kuin lietteistä haisevaa ulostevirtsaseosta.
Oikein tehty huussi ei haise. Teillä jää virtsa lillumaan ulosteiden joukkoon, mikäli haisee. Kannattaa rakentaa uusiksi. Ohjeita löytyy kyllä netistä.
Vanhempien mökki. Vanhemmilla jäi. Jos olisi ollut oma mökki, niin WC olisi ollut toisenlainen. Niitä kompostouvia WC elementtejä saa onneksi ostettua myös ihan valmiinakin.
Itse maksaisin jonkun siivoojan mökille pari kertaa vuodessa ja voisin sitten mennä sinne ihan vain lepäilemään. Jos siis vanhemmillani olisi, mutta ei onneksi ole. Omakotitalo tuottanee ihan itsessään paljon päänvaivaa tässä lähivuosina kun kasikymppisyys lähestyy. Sama homma siellä, eli auttamiseni tulee olemaan siivouspalvelujen tms. ostoa heille, tykkäsivät tai eivät. Isäni on niin pihi, että ei todennäköisesti tule sietämään sellaista (ei ole mun asiani kuitenkaan). Jos olisi liuta lapsenlapsia ja lapsia, ostaisin paljon ruokaa mökille suoraan pitopalvelusta tai muuten vain noutoruokana. Siis joskus juhannuksena vaikka. Muuten saisivat kyllä tuoda osan itse mukanaan. Onneksi ei ole mökkiä, eikä tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko itse perineet mökin vanhemmiltanne? Silloin mökki on luonnollista suvussa siirtyvää omaisuutta, johon nuorellakin polvella on moraalinen oikeutensa. Vai oletteko tyypillisiä suuren ikäpolven edustajia, jotka maksatatte rikkaat eläkepäivänne nuorempien ahdingolla? Ja laitatte kesämökitkin lihoiksi ennen kuin annatte perinnöksi?
Selvät sävelet mökin suhteen, kuka siellä viettää aikaa, tekee myös osansa töistä. Mutta ei kaikkea hyvää voi yksi sukupolvi omia ja sitten elää näistä etuoikeuksistaan pätkääkään tinkimättä.
Mitään luonnollisesti suvussa siirtyvää omaisuutta ole olemassakaan. Sen minkä perin,perin ja myyn omana,jos haluan. Mitään sukupolvivelvollisuutta ei ole.
Ei niin, mutta sitten et varmaan velvoita aikuisia lapsiasi käyttämään omaa aikaa ja rahaa mökin huolto- ja korjaushommiin. Sehän on sinun mökki, ei heidän.
Mutta jos lapset siellä viettävät aikaa ja yöpyvät, on kohtuullista avustaa tarpeellisissa töissä kykyjensä mukaan.
Eikös siitä saa hyvän mielen, kun pystyi vanhempaa auttamaan?
Sekin, että kaupungissa asuvalle moni mökkiaskare voi olla mukavaa vaihtelua ja uuden kokemista. Vai eikö nykyään haluta kuin "rentoutua"?
Jos ne lapset nyt saavat tehdä hommia ilman, että oma vanhempi on koko ajan ohjeistamassa ja vahtimassa työntekoa. Omien vanhempien kanssa menisi niin, että joutuisin koko ajan olemaan valmiudessa hoitamaan jonkun minuutin mittaisen pikku homman. Yhtäkään hommaa, jonka voisi itse tehdä alusta loppuun haluamani aikana, ei olisi.
Vierailija kirjoitti:
Se olisi sitten keskustelun paikka. Joskus aikuisten lasten on vaikea ymmärtää mitä vanhemmat haluavat tai jaksavat, kun ovat tottuneet aina näkemään heidät vanhemman roolissa. Varmasti tämäkin ongelma ratkeaa keskustelemalla.
Kun perheessä on hyvä keskusteluyhteys, kaikkien elämäntilanteet voidaan ottaa huomioon. Kun meillä ei vielä ollut lapsia, teimme vanhempieni mökillä paljon remppatöitä. Nyt kun meillä on pari pientä lasta, vanhempani eivät todellakaan odota meiltä remppapalveluita vaan auttavat lasten hoidossa mökillä. Kunhan lapset kasvavat, olemme taas enemmän apuna mökin töissä. Ja kun vanhemmat vanhenevat, otamme enemmän vastuuta mökin ylläpidosta. Meidän perheessä tämä on ihan selviö.
Omille vanhemmille ei olisi ymmärrys riittänyt, että aikuiset lapset voisivat olla mökillä itsekseen ilman vanhempia. Pieni ahdas mökki ja kuorsaava isä aiheutti sen, että suosiolla jätettiin mökkireissut väliin. Ihan painajaista.
Ihmettelen tätä naukumista. Minä olen laittanut täysin välit poikki aikuisikään tulleisiin lapsiini. Eivät tunkea enää lapsuuden kotiin eivätkä lapin mökille. Suosittelen lämpimästi.
Mun isäni on ratkaissut asian hyvin, olen viimeksi nähnyt hänen mökkinsä ku olin 16v ja nyt olen 44v, viime vuonna soitin isälle huhtikuussa et voitais perheen kanssa (2 aikuista, 1 teini ja 1 alakoululainen) tulla katsomaan häntä kesäkuun lopulla. Ehdotin et voitais majoittua mökillä ja hän siis olla rauhassa kaupunki kodissaan (kolme h ja keittiö kerrostalossa). Hän on jo vuosia valitellut kun mökkihommat ei enää kiinnosta ja ei vietä siellä kuin muutaman päivän vuodesta. Toukokuussa isä soitti että oli nähnyt pitkän ajan sääennusteen ja ei meidän kannata tulla kun niin huonoa ilmaa luvassa..... Mentiin sitten laivalle perheen kera. Tarviiko edes mainita että isäni muistaa vain toisen lapseni nimen ja ei muista mun syntymäpäivää.
Anoppi tuli ohjeistamaan miten mökkisauna pitää pestä. Saunaa ei ollut kyllä hetkeen pesty, ei sitten oikeaoppisesti tai millään muulla tavoin. Hirveässä kunnossa. Tolu oli ilmeisesti anopin mielestä saatanasta, ilmeisesti lipeällä olisi pitänyt pestä tai keitellä joku nokkoslieju. Sanoin reippaasti anopille, että kuule Marjatta, tämä on niin pieni työmaa ettei täällä kahta mestaria tarvita. Anoppi pysyy omalla tontillaan ja ehdotan, että hän antaa minun tehdä askareeni ihan rauhassa.