Lue keskustelun säännöt.
Voisikohan tällainen järjestely toimia erotilanteessa?
20.06.2017 |
Miehen kanssa alettiin alkuvuodesta kunnolla eroa harkitsemaan ja nyt tultiin siihen päätökseen ettei meillä ole oikein muuta vaihtoehtoa kun avioero. Kaikkemme ollaan yritetty, mutta kun ei toimi niin ei toimi.
Asumme paritalon puolikkaassa ja saimme vasta kuulla että toinen puolikas on tulossa myyntiin ja siitäpä heräsi ajatus että jos toinen meistä muuttaisi siihen.
Hyvinä puolina näemme ehdottomasti sen että lapsilla olisi koko ajan kummatkin vanhemmat lähellä (sekä meillä vanhemmilla lapset) Hätätilanteessa tai jos yllättäviä muutoksia ilmenee, olisi toinen vanhempi lähellä auttamassa. Lapsilla pysyisi myös koko ajan samat ympyrät ja kaverit lähellä ja vaikka luonnollisesti ero olisi heille joka tapauksessa valtava muutos, ehkä tämä järjestely helpottaisi sitä.
Huonoina puolina mietimme ehdottomasti sitä, että olemmeko sitten "liian" lähellä toisiamme ja liikaa läsnä toistemme uusissa elämissä. Esimerkiksi miten tulevaisuudessa mahdolliset uudet kumppanit sopii tilanteeseen? Vaikka nuo ajatukset on helppo kumota sillä, että lasten parastahan tässä halutaan ja haetaan.
Näitä on vähän vaikea pohtia, koska emme tiedä vielä tulevasta, muutummeko pikkuhiljaa ystäviksi vai koemmeko toisen näkemisen aina kipeänä asiana... Ulkopuolisia mielipiteitä? Hyviä ja huonoja puolia? Olisiko jollakin jopa kokemusta vastaavasta?
Niin, ja lasten iät 4v, 5v & 9v.
Kommentit (50)
Suurin ongelma olisi varmasti uudet suhteet. Jos lapset tottuvat kulkemaan asuntojen välillä sujuvasti, et voi tavata uusia ihmisiä ilman että vähintään exsä tietää ja osaa pitää lapset poissa. Sama toisinpäin, sinä luultavasti tietäisit kaiken exsän suhde-elämästä. Lisäksi molemmat olisitte aina selvillä siitä, milloin toinen ei vietä yötä kotona. Lapsien kannalta uusien suhteiden (joita erityisesti alkuun voi olla myös vähemmän vakavia) täysin piilossa pitäminen olisi järkevintä.
Toisaalta kuvio olisi varsinkin alkuun varmasti loistava lapsille ja ainahan toinen voi muutaman vuoden päästä muuttaa hieman kauemmas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei onneksi ole tuollaista tilannetta. Mies on kaikesta huolimatta aivan ihana ihminen ja maailman paras isä meidän lapsille.
ApNo kannattaako sitten erota jos mies on aivan ihana ja hyvä isä lapsille? Oikeasti. Menkää ensin terapiaan tai muuten työstäkää asioita ja itseänne.
Ei terapia pelasta kaikkia liittoja. Eikä tarvitse olla suuria riitoja, väkivaltaa, alkoholismia, pettämistä tai muita suuria ongelmia suhteessa, jotta saa erota. Jos parisuhde on kuollut ja liitto on enää kaverillinen, vähän kuin asuisi kämppiksenä hyvän ystävän kanssa, niin mielestäni on syytäkin miettiä erilleen muuttoa. Kyllä vanhemmillakin on oikeus onneen. Ja rakkauteen. Ja siihen, että saa tuntea olevansa rakastettu. Kaverisuhteessa näitä tunteita aika harvoin on. Ero voidaan hoitaa hyvin ja huonosti. Useimmiten ero voidaan hoitaa fiksusti ilman, että lapset siitä särkyvät jos vanhemmat ovat hyvissä väleissä, pystyvät keskustelemaan, osaavat ottaa ensisijaisesti lasten asiat huomioon ja osaavat antaa toisen jatkaa omaa elämäänsä.
On ihan pirun helppoa kommentoida toisen parisuhdetta ja antaa neuvoja, kun ei tiedä oikeaa totuutta siellä kulissien takana.
Mun mielestä ap:n kuvailema tilanne kuulostaa hienolta. JOS välit ovat hyvin, ei ole suuria riitoja tai mustasukkaisuutta ja kumpikin osaa antaa toiselle yksityisyyttä. Sopivassa määrin ainakin. Mutta kaikillehan toi ei todellakaan sovi!
Edelleen, miksi pitää erota jos toisen kanssa tulee niin hyvin toimeen että ollaan kavereita? Sehän on paras mahdollinen tilanne parisuhteessa että on kumppanuutta. Jos seksuaalinen jännite on väljähtänyt, sillekin voi tehdä jotain terapiassa tai omin voimin alkaa uudelleen herätellä kiinnostusta. Vaatii molemmilta hieman motivaatiota ja aikaa antaa kasvun tapahtua. Uuden kumppanin kanssa se himokausi kuitenkin kestää vain muutaman vuoden ja sitten ollaan taas samassa tilanteessa.
Edelleen, kaikkia liittoja ei terapia pelasta. Joku pari voi löytää toisensa uudestaan, toisella jatkuva yrittäminen voi johtaa oikeisiin riitoihin.
Itse olin siinä tilanteessa, että ero oli paras vaihtoehto. Toki suhteessa oli muutakin vikaa kuin pelkkä rakkauden loppuminen. Ei mitään suurempia ongelmia kuitenkaan. Elämää olisi voinut jatkaa kämppis pohjalta, muttei se ajatuksen tasollakaan tuntunut hyvältä. Itsekkäänä ihmisenä halusin vielä kokea rakkautta, muutakin kuin ystävällistä olalle taputtelua. Kyllä seksiäkin oli, mutta siitäkin puuttui rakkaus ja tietynlainen hellyys, jota rakastavassa suhteessa on. Seksi tuntui lopultakin aika tyhjältä tarpeiden tyydyttämiseltä. Miksi en haluaisi jotain parempaa? Miksi jatkaa elämäänsä siten, että tietää joskus katkeroituvansa..?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä kestääkö oma pää katsella puolison uutta puolisoa ja mahdollista perhettä puuttumatta ja häiriköimättä sitä mitenkään. Siinä vaiheessa kun miehelläsi on sinua kymmenen vuotta nuorempi ja kymmenen kiloa laihempi avopuoliso, josta lapsesi pitävät ja puoliso pitää heistä huolta; oletko edelleen se joustava toinen vanhempi ja hyvä naapuri?
Täysin samaa mieltä. Minä tulin tällaiseen kuvioon, vuosia eron jälkeen eikä itselläni siis osaa eikä arpaa kumppanini eron kanssa, mutta olen tosiaan se 10 vuotta ja 20 kiloa exää nuorempi ja hoikempi nätti kumppani ja tulen myös kumppanini lasten kanssa erinomaisesti toimeen, ja sekös kumppanin exää rassaa. Kumppanini on monet kerrat kironnut, että olisi pitänyt kerralla erota kunnolla eikä jäädä siihen exän naapuriin asumaan. Nyt kun haluaisi mennä minun kanssa eteenpäin, ei tunnu kovin kivalta kun exään törmää tuon tuosta. Eli nyt hyvältä tuntuva ratkaisu ei erittäin suurella todennäköisyydellä ole sitä enää sitten, kun ero on käsitelty ja haluaisit alkaa rakentaa uutta elämää.
Toivottavasti makuuhuoneet eivät ole vastakkain seinän takana... ja äänieristys kunnossa.
Ei toimi. Haluaisitko itse muuttaa uuden miehesi exän naapuriin kommuuniin? Tuo vain tarkoittaa että ette tee eroa valmiiksi, vaan lapset joutuvat kokemaan eron vielä uudelleen kun muutatte erilleen.
Ystäväni teki vähän tuollaisen muka lasten takia. Lapset mielsivät että ero oli vain asumusero, mutta uusia kumppaneita ei olisi. Tuli kauheana järkytyksenä teini-iässä heille kun äiti tapasi uuden. Isällä oli aina ollut vaihtuvia tyttöystäviä, olivat tottuneet siihenkin.
Entä jos ette eroa vaan asutte tuolla lailla naapureina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa teoriassa hyvältä mutta käytännössä tuskin toimii. Tai vaatii ainakin todella tiukkoja pelisääntöjä. Mitä kun lapset ovat isällään ja haluat viettää iltaa ystävien kanssa ja lapset pölähtävät ovesta sisään? Tai alat seurustella ja lapset tulevat käymään kesken herkän hetken? Pahimmillaan olet tuossa kuviossa puolet ajasta yksin vastuussa lapsista ja puolet ajasta he käyvät joka tapauksessa jääkaapillasi ja turvautuvat sinuun vaikka vastuu olisi isällään. Ja lapset ovat koko ajan hämmentyneitä siitä, missä heidän pitäisi olla. Aika ikävä lähettää oma lapsi ovesta ulos jos tulee yllättäen kylään juuri väärällä hetkellä.
Lähipiirissäni on runsaasti eroperheitä ja erot on hoidettu eri tyyleillä. Pidemmän päälle kaikille osapuolille paras tapa on kokemukseni mukaan se, että tehdään heti alussa selkeä pesäero. Kotien on hyvä olla niin lähekkäin että lapset voivat itse kulkea koulumatkat molemmista, mutta sen verran kaukana, ettei synny epämääräistä säätöä jossa kukaan ei tiedä, missä mennään ja kuka on vastuussa mistäkin milloinkin. Uusia kumppaneita on tosi vaikea tuoda kuvioon jossa maailman ihanin exä hönkii niskaan koko ajan. Ja vaikkei siltä nyt tunnu, jossain vaiheessa alat kaivata omaa, uutta elämää. Se ei onnistu, jos et eroa oikeasti.
Mikään puolivillainen ei tule kyseeseen. Eka vaihtoehto on että pysytte naimisissa, mutta eri asunnoissa, jolloin ei tule uusia suhteita mutta olette vaikka vetovastuussa viikko-viikko ja toinen saa tehdä vapaaviikollaan mitä tykkää, vaikka nukkua koko viikon tai käydä ystävien kanssa reissussa .
Toinen vaihtoehto kuten muutkin tekee, että eroatte kun läheltä löytyy asunto vähintään 200 m päästä jonne toinen voi muuttaa. Pääasia ettei samassa taloyhtiössä eikä suoraa näköetäisyyttä.
Meillä matkaa on niin 1,5 km ja lapset kulkee itsenäisesti, voi olla koulun jälkeen toisella ja mennä yöksi toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin että pienten vanhempien lasten ensisijainen pyrkimys olisi keskittyä lasten hyvinvointiin ja eron hoitamiseen, eikä uudistuneet panokuviot ja niiden hoitaminen.... En siis syytä ap:ta tästä, vaan näitä joitain kommentoijia.
Tuo olisi kyllä upea ratkaisu lapsille. Eihän tuonkaan tarvitse olla ikuista, voisitte elää noin vielä kun lapset ovat pieniä ja pohtia asiaa myöhemmin uudelleen. Niin ja kyllä niillä uusilla kumppaneillakin usein on kodit, jos eivät nyt asunnottomia ole, joissa voi vapaammin "toteuttaa luontoaan", jos exä seinä takana ahdistaa. Kannattaa kyllä myös pohtia, olisiko asunto helppo myydä, jos/kun ratkaisu halutaan purkaa.
Hyvä ratkaisu, jos rahat vaan riittää.
Edelleen, miksi pitää erota jos toisen kanssa tulee niin hyvin toimeen että ollaan kavereita? Sehän on paras mahdollinen tilanne parisuhteessa että on kumppanuutta. Jos seksuaalinen jännite on väljähtänyt, sillekin voi tehdä jotain terapiassa tai omin voimin alkaa uudelleen herätellä kiinnostusta. Vaatii molemmilta hieman motivaatiota ja aikaa antaa kasvun tapahtua. Uuden kumppanin kanssa se himokausi kuitenkin kestää vain muutaman vuoden ja sitten ollaan taas samassa tilanteessa.