Kuinka uskallatkin olla enemmistön kanssa erimieltä?
Minä uskalsin. Poliittisesti täysin Keskustalaisessa kyläyhteisössä ei näemmä saa ajatella omilla aivoillaan. Samoin sitten kävi myöhemmin koulu- ja harrastuspiireissä, kun ajattelutapani ja kiinnostuksen kohteeni olikin valtavirrasta poikkeavaa. Aika tuskaisaa olikin huomata tulleensa unohdetuksi ja syrjäytetyksi muiden joukosta. Eikä entiset tuttavat juuri tervehdi, saati kotikylässä tee mieli käydä, kun selät kääntyy ja supina alkaa, kun ohi kulkee.
Pitääkö mielipiteisiinsä pyytää lupa joltain korkeimmalta taholta?
Kommentit (5)
Evoluutiopsykologia pakottaa kulkemaan laumassa, koska sen ulkopuolella ei ole pelastusta
Ei kaikkialla saa ajatella itsenäisesti
Kun tajusin joskus ala-asteella 80-luvulla, että olen merkittävästi älykkäämpi kuin suuri osa muusta väestöstä, eli että silloisen arvion mukaan 90 prosenttia porukasta on itseäni tyhmempää, päätös olla monistakin asioista eri mieltä kävi hyvin luontevaksi. Me kaikki teemme päätökset ja muokkaamme mielipiteemme itse, ja lähtökohdat niin päätöksille kuin mielipiteille ovat yksilölliset. En ole muutenkaan normaali kansalainen, miksi mielipiteeni tai päätökseni olisivat?
Kuinka uskallat olla samaa mieltä? Suuri enemmistö on aivan idiootteja.
Jaa-a, siinäpä kysymys.
Suurin osa ihmisistä kun on laumassa juoksijoita ja johdateltavia. Tarvitaan yksi joka huutaa korkealta ja kovaa, ja lauma laukkaa nöyränä perässä.
Erilaisuus ja eri mieltä julkisesti oleva on koetaan uhaksi. Se on pelottavaa! Se uhkaa ja uhmaa meitä! Se on nitistettävä!
Tuota on huvittavaa ja raivostuttavaa katsella. Typerät, typerät ihmiset.