Saako olla vähän pettynyt hääpäivänä...?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa juhlistaa hääpäivää. Ymmärrän niiden pettymyksen, joiden miehet tuntuvat olevan täysin välinpitämättömiä, jos itsestä päivä tuntuu tärkeältä. Itse olen sellainen nainen, että en pidä hääpäivää tärkeänä vaan arkea. Muutama vuosi meni meni niin, ettemme miehen kanssa kumpikaan muistaneet päivää kuin jälkikäteen toteamalla, että hääpäivä taisi mennä jo. En vieläkään muista onko hääpäivämme 11. vai 12. päivä. Sormuksessamme ei ole päivämääriä, koska päivä ei merkitse meille mitään erityistä. Kun 10. hääpäivä lähestyi päätimme yhdessä, että nyt teemme jotain kivaa yhdessä. Järjestimme lapset hoitoon ja lähdimme Budapestiin kolmeksi päiväksi. Nyt voimme taas unohtaa muutamaksi vuodeksi hääpäivämme ja mennä johonkin matkalle vaikkapa 20. avioliittovuoden kunniaksi. Meillä on niin paljon rakkautta joka ikinen päivä, etten tarvitse mitään erityiskohtelua hääpäivänä. Ehkä te joista tuntuu pahalta purattekin kiukkua koko avioliittoanne kohtaan? Voi olla, ettette itsekään osaa olla se unelmien vaimo, jonka kanssa miehen olisi kiva olla ja tiedätte sen itsekin, jolloin se, ettette saa hienoa lahjaa alleviivaa teille sitä, ettette osaa pariskuntana rakastaa toisianne. Ehkä mieskin olisi vähän halukkaampi muistamaan hääpäivänä, jos tietää että se on sinulle tärkeää, jos hän itse saisi myös rakkautta ja kunnioitusta arjessa? Moni mies sanoo, ettei kiinnosta naista muistaa, kun koskaan ei kuitenkaan kelpaa. Onko se tyytymättömyys näillä naisilla läsnä aina ja mistä se kumpuaa? Olisiko hyvä aloittaa onnen etsiminen omasta itsestään?

Jännä miten moni toitottaa tätä arki-/juhla kahtiajakoa. Kuulostaa jo ihan epätoivoiselta vakuuttelulta et kaikki vaan uskois miten mahtava se oma arki onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Yhtä lailla miehet pettyy siihen et nainen lakkaa panostamassa ulkonäköön, mut siitähän on kiellettyä puhua. Tämä on sitä huomioimista jonka puuttumisesta saa loukkaantua

Miehet odottaa et "kunpa se tänä vuonna yllättäisi kun olen monta kertaa toiveeni esittänyt"

Sen sijaan av-mamma tulee palstalle ja alkaa näpäyttämään: "mies on sika, ette arvaa mitä se multa nyt toivoo hääpäivänä.."

Minä ottaisin kuvan tabletista ja jäätelöstä vierekkäin ja lähettäisin sen hänelle. Hän saa sitten itse päättää mitä kuva tarkoittaa.

Tiedän tunteen. Mullakin mies jolla on laho pää päivämäärien suhteen, esim mun synttäripäivä jäi päähän vasta kun laitoin sen tabletin salasanaksi. 

Kun menimme naimisiin niin ostin miehelle puhelimen huomenlahjaksi. Ihan itse sen valitsi ja kysyi jotta mitä minä toivon. Pyysin, että jos keksisi jotain häämatkalla. Tyyliin vaikka joku hoito (kasvo/käsi/jalka), etukäteen googlaisi tai jotain jonkun hyvän ravintolan minkä varaisi/veisi sinne yllärinä tai jotain muuta sellaista. Eli ei välttämättä mitään materiaa vaan ehkä enemmän elämystä tai jotain mitä voitaisiin yhdessä tehdä. Vikana iltana vaivihkaa kyselin jotta mitä onkaan tiedossa hävisi mies kauppaan ja osti mulle tikkarin. 

Hääpäivämuistamista sovittiin, että hoidetaan vuorovuosin. Mulla oli eka hääpäivävuoro. Lähdettiin samana päivänä Ahvenanmaalle reissuun joten olin pakannut picnic-korin mukaan kuohuvan kera. Siinä sitä sitten istuttiin ja kilistettiin, toivotin hyvää hääpäivää ja mies toisti sen automaattisesti. Ja sitten vasta sillä välähti että ai, onko meillä sellainen. Seuraavana vuonna odotin, jotta mitä olisi keksinyt itse. Lopputulos: ei mitään kun ei ollut muistanut. Kieltämättä ketutti ja totesin jotta ei sitten tässä talossa enää muisteta mitään päiviä (ja niin jäi synttäri- ja isänpäivämuistamiset kokonaan väliin).

Tänä vuonna oli jälleen mun vuoro, nielin kiukkuni ja tein kotona astetta paremman aterian alkupaloinen ja jälkkäreineen. Mies tuli kotiin töistä kukkien ja suklaan kanssa. Ilmeisesti mun edellisvuoden pettymys oli jäänyt mieleen koska nyt muisti vaikkei ollutkaan edes "oma vuoro". Ilahdutti kovasti ja entistä enemmän odotan ensi hääpäivää.

Kun on lapsia, niin mun mielestä se on jo velvollisuus jälkikasvua kohtaan näyttää esimerkkiä. Se on osa tapakasvatusta opettaa, että merkkipäiviin kuuluu huomioiminen, vaikka ei tekis mitään suureellista. Lapset kärsii jos ei opi hyviä tapoja.

Onko oikeasti ihan yleinen tapa ostaa toisilleen lahjat jokaisena hääpäivänä? Ymmärrän kyllä, jos tasakymmenhääpäivänä muistetaan toista huomenlahjan tyyppisellä lahjalla, esim. korulla tai kellolla kiitokseksi kuluneista vuosista, mutta että ihan joka vuosi ja jollain käyttötavaralla, kuten tabletilla tai kirjalla? Minä olen ajatellut, että hääpäivänä jotenkin juhlitaan sitä parisuhdetta tekemällä jotain yhdessä ja näin on lähipiirissänikin ollut tapana lahjojen sijaan. Siksi pidän hieman outona, että ap loukkaantuu, kun ei saanut mitään "kunnon lahjaa" 17-vuotishääpäivänä. Huonona tavaralahjankeksijänä symppaan myös niitä, joiden odotetaan onnistuvan 4-5 kertaa vuodessa tai useamminkin (synttärit, joulu, äitien-/isänpäivä, hääpäivä, jotkut juhlivat kuulemma kihlaus- ja seurustelunalkamispäiviäkin, nimipäiviä yms...) antamaan hyvin mietitty ja kohdennettu lahja.

Minä laitan aina seinäkalenteriin hääpäivän,muuten molemmat unohtaisimme. Eipä tule siltikään juhlistettua

mitenkään, kohta kolmekymmenvuotishääpäivä. Ai niin, viisi vuotta sitten oltiin viikonloppu hotellissa

hääpäivän merkeissä.

Kyllä saat olla pettynyt. Minäkin olisin. Tykkään lahjoista ja yllätyksistä että kyllä olisin kukkiin ja JÄÄTELÖÖN pettynyt! Mä en kyllä olisi odottanut lahjaa vaan jotain esim

Mies olisi yllättäen vienyt syömään, leffaan ja sen jälkeen taivaallista seksiä!

Ihanimman huomionosoituksen saa, kun sen tekee itse itsellensä esim. hankkimalla jotain sellaista mitä on pitkään haaveillut. Eikä tuosta tarvitse miehillekään mitään mainostaa, kun eivät tällaisten päälle oikein mitään ymmärrä. Syntymäpäivät, joulut jne. hoituu mallikkaasti, kun itse hoitaa. Pettymyksiä ei ole ollut alkuvuosien turhien odotusten ja muistutusten jälkeen. Äitienpäivänä ehkä pieni ajatuksenpoikanen päässänsä kävi, kun itselleni laitoin aamiaisen vuoteeseen. Varmaan meni nopeasti ohi....

Te, jotka olette lakanneet ostamasta miehillenne lahjoja merkkipäivinä ym. , kuinka miehenne ovat reagoineet asiaan?

Oma mieheni on aloittajan miehen kaltainen, sillä erotuksella, etten saisi edes niitä kukkia ja jätskiä. Olemme keskustelleet asiasta ja tulleet siihen tulokseen, että tämän asian suhteen olemme vaan täysin erilaisia. Itse tykkään huomioida lähimmäisiäni heidän merkkipäivinään, mieheni taas ei koe yhden päivän olevan millään tavalla erityinen. Silti tykkää hankkimistani lahjoista ja yllätyksistä, joita silloin tällöin järjestän. Teen juuri kuten aloittaja eli kuuntelen pitkin vuotta miestä ja täten olen aina onnistunutkin lahjan hankinnassa paremmin kuin hyvin. Mies taas tuskastelee sitä, ettei osaa ostaa minulle lahjaa, joten jättää sen sitten mielummin kokonaan hankkimatta. Olen yrittänyt keskustella miehen kanssa, ettei lahjan tarvitse edes olla mitään materiaa, vaan vaikka elokuvailta, treffit ravintolassa tms. yhdessä  vietetty aika riittäisi..

Viimeisen joulun ja synttäreideni jälkeen asia on alkanut taas turhauttamaan ja mietin, että mitä jos sitten en enää huomioisi miestä mitenkään erityisemmin merkkipäivinään. Asia vaatii kyllä minulta itsehillintää, sillä niinkuin sanottu, tykkään huomioida toista. En tiedä sitten miten mies reagoisi asiaan, sillä nykyään aina oikein odottaa, mitä olen järjestänyt hänelle synttäriksi tai jouluksi..

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka olette lakanneet ostamasta miehillenne lahjoja merkkipäivinä ym. , kuinka miehenne ovat reagoineet asiaan?

Oma mieheni on aloittajan miehen kaltainen, sillä erotuksella, etten saisi edes niitä kukkia ja jätskiä. Olemme keskustelleet asiasta ja tulleet siihen tulokseen, että tämän asian suhteen olemme vaan täysin erilaisia. Itse tykkään huomioida lähimmäisiäni heidän merkkipäivinään, mieheni taas ei koe yhden päivän olevan millään tavalla erityinen. Silti tykkää hankkimistani lahjoista ja yllätyksistä, joita silloin tällöin järjestän. Teen juuri kuten aloittaja eli kuuntelen pitkin vuotta miestä ja täten olen aina onnistunutkin lahjan hankinnassa paremmin kuin hyvin. Mies taas tuskastelee sitä, ettei osaa ostaa minulle lahjaa, joten jättää sen sitten mielummin kokonaan hankkimatta. Olen yrittänyt keskustella miehen kanssa, ettei lahjan tarvitse edes olla mitään materiaa, vaan vaikka elokuvailta, treffit ravintolassa tms. yhdessä  vietetty aika riittäisi..

Viimeisen joulun ja synttäreideni jälkeen asia on alkanut taas turhauttamaan ja mietin, että mitä jos sitten en enää huomioisi miestä mitenkään erityisemmin merkkipäivinään. Asia vaatii kyllä minulta itsehillintää, sillä niinkuin sanottu, tykkään huomioida toista. En tiedä sitten miten mies reagoisi asiaan, sillä nykyään aina oikein odottaa, mitä olen järjestänyt hänelle synttäriksi tai jouluksi..

Minä olen niitä jotka lopetin lahjomisen. Huomasin oman pettymykseni olevan niin kirvelevä, että sen vuoksi lopetin myös toisen lahjomisen. Toki keskustelimme asiasta, siis kerroin kantani, ja mies sanoi että hyvä idea, päästään mokomasta muistamispakosta.

Hän on aina toisinaan keksinyt pitkin vuotta vihjaista että tuota tai tätä olisi mukava saada lahjaksi (olemme molemmat eronneita ja eksänsä on häntä lahjonut - kuten minäkin aikanaan eksääni). Olen sitten sanonut että etkös muista mitä sovittiin. Että kun ei muisteta niin ei muisteta.  Mutta sittenpä olen joskus saanut jotain aivan häikäisevää aivan yllärinä. Esim. kun täytin 51 (51!!!) sain ruhtinaallisen kylpyläviikonlopun ja hemmottelua mielin määrin. Ja sitten yhtenä ihan tavallisena syyskuuna kun ei ollut kenenkään mikään päivä mies myös yllätti minut pienellä matkalla. Joskus saan kukkia ja joskus viedään syömään (esim vaikka torstain kunniaksi). Yritän sitten vuorotella, että joskus yllätän. Mutta merkkipäiviä meillä ei johdonmukaisesti muisteta.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka olette lakanneet ostamasta miehillenne lahjoja merkkipäivinä ym. , kuinka miehenne ovat reagoineet asiaan?

Oma mieheni on aloittajan miehen kaltainen, sillä erotuksella, etten saisi edes niitä kukkia ja jätskiä. Olemme keskustelleet asiasta ja tulleet siihen tulokseen, että tämän asian suhteen olemme vaan täysin erilaisia. Itse tykkään huomioida lähimmäisiäni heidän merkkipäivinään, mieheni taas ei koe yhden päivän olevan millään tavalla erityinen. Silti tykkää hankkimistani lahjoista ja yllätyksistä, joita silloin tällöin järjestän. Teen juuri kuten aloittaja eli kuuntelen pitkin vuotta miestä ja täten olen aina onnistunutkin lahjan hankinnassa paremmin kuin hyvin. Mies taas tuskastelee sitä, ettei osaa ostaa minulle lahjaa, joten jättää sen sitten mielummin kokonaan hankkimatta. Olen yrittänyt keskustella miehen kanssa, ettei lahjan tarvitse edes olla mitään materiaa, vaan vaikka elokuvailta, treffit ravintolassa tms. yhdessä  vietetty aika riittäisi..

Viimeisen joulun ja synttäreideni jälkeen asia on alkanut taas turhauttamaan ja mietin, että mitä jos sitten en enää huomioisi miestä mitenkään erityisemmin merkkipäivinään. Asia vaatii kyllä minulta itsehillintää, sillä niinkuin sanottu, tykkään huomioida toista. En tiedä sitten miten mies reagoisi asiaan, sillä nykyään aina oikein odottaa, mitä olen järjestänyt hänelle synttäriksi tai jouluksi..

Täällä kanssa yksi, joka on pohtinut lopettavansa lahjojen ostamisen kokonaan, kun ei koskaan mitään itsekään vastineeksi saa. Viime joulu oli niin pettymys kun vietettiin sukujoulua porukalla ja kaikki muut saivat lahjat puolisoiltaan ja olin itsekin ostanut arvokkaan (ja toivotun) lahjan miehelleni. Olin ainoa koko porukasta, joka ei saanut yhtä ainuttakaan lahjaa. :( Siinä sitten yritin esittää, ettei haittaa ja kuunnella miehen siskojen + anopin säälittelyä.

Mä taas en ymmärrä tuollaista vouhotusta jostain tietyistä päivistä - saati sitten loukkaantumista siitä, jos ei puoliso lahjo. Kai se on pääasia, että arki sujuu?

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en ymmärrä tuollaista vouhotusta jostain tietyistä päivistä - saati sitten loukkaantumista siitä, jos ei puoliso lahjo. Kai se on pääasia, että arki sujuu?

Juu, tottakai se arki ja yhteiselon sujuvuus on tärkeintä, tuskin muuten kukaan täälläkään asiasta valittavista naisista vielä noissa suhteissaan roikkuisi, jos kaikki muukin mättäisi. Tuo on kuitenkin "pieni vika" suhteutettuna kaikkeen muuhun, joka voisi olla pielessä.

Kyse on kuitenkin siitä toisen huomioonottamisesta. Parisuhde on jossain määrin aina kompromisseja. Varmasti moni tekee puolisonsa hyväksi asioita, joita ei välttämättä esim. sinkkuna tekisi. Tekee, koska tietää sen olevan toiselle tärkeää. :)

Jotenkin outoa, miten monet tässä ketjussa antavat lahjoja sillä oletuksella, että saavat jotain takaisin? Eihän se ole lahjan antamisen idea? Tottakai on kivaa saada lahjoja jos niitä itsekin tykkää antaa, mutta ei se nyt mikään yksyhteen velkajuttu voi olla? Itse tykkään antaa lahjoja etenkin lähimmille ihmisille, ja jouluisin on ihan parasta odottaa kun poikaystävä avaa minun antamani paketin :) Usein odotan hänelle lahjan antamista paljon enemmän kuin omia lahjojani.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin outoa, miten monet tässä ketjussa antavat lahjoja sillä oletuksella, että saavat jotain takaisin? Eihän se ole lahjan antamisen idea? Tottakai on kivaa saada lahjoja jos niitä itsekin tykkää antaa, mutta ei se nyt mikään yksyhteen velkajuttu voi olla? Itse tykkään antaa lahjoja etenkin lähimmille ihmisille, ja jouluisin on ihan parasta odottaa kun poikaystävä avaa minun antamani paketin :) Usein odotan hänelle lahjan antamista paljon enemmän kuin omia lahjojani.

Ei varmasti mikään velkajuttu olekaan. Ilmeisesti tekstistäsi päätellen kuitenkin saat poikaystävältäsi jotain lahjoja joskus? Vaikka kuinka tykkäänkin itse toiselle lahjoja ostaa ja yllättää, niin alkaa se jossain vaiheessa tökkimään kun ei koskaan saa mitään takaisin. En siis koko parisuhteemme aikana ole saanut mieheltäni yhtään lahjaa, en kukkia, en leffalippuja, en ravintolailtaa, en yhteistä reissua, jostain koruista yms. puhumattakaan.

Muuten sitten sovimmekin hyvin yhteen ja arki rullaa.

Tykkään ostaa hyvinmietittyjä ja harkittuja lahjoja läheisilleni sekä järjestää pieniä ja suuria yllätyksiä heille. Koen kuitenkin, että olisi itsekin mukava saada omalta mieheltä joskus sitä huomiointia jotenkin erityisemminkin. Ja kyllä, asiasta ollaan keskusteltu. 

Nro 50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin outoa, miten monet tässä ketjussa antavat lahjoja sillä oletuksella, että saavat jotain takaisin? Eihän se ole lahjan antamisen idea? Tottakai on kivaa saada lahjoja jos niitä itsekin tykkää antaa, mutta ei se nyt mikään yksyhteen velkajuttu voi olla? Itse tykkään antaa lahjoja etenkin lähimmille ihmisille, ja jouluisin on ihan parasta odottaa kun poikaystävä avaa minun antamani paketin :) Usein odotan hänelle lahjan antamista paljon enemmän kuin omia lahjojani.

Ei varmasti mikään velkajuttu olekaan. Ilmeisesti tekstistäsi päätellen kuitenkin saat poikaystävältäsi jotain lahjoja joskus? Vaikka kuinka tykkäänkin itse toiselle lahjoja ostaa ja yllättää, niin alkaa se jossain vaiheessa tökkimään kun ei koskaan saa mitään takaisin. En siis koko parisuhteemme aikana ole saanut mieheltäni yhtään lahjaa, en kukkia, en leffalippuja, en ravintolailtaa, en yhteistä reissua, jostain koruista yms. puhumattakaan.

Muuten sitten sovimmekin hyvin yhteen ja arki rullaa.

Tykkään ostaa hyvinmietittyjä ja harkittuja lahjoja läheisilleni sekä järjestää pieniä ja suuria yllätyksiä heille. Koen kuitenkin, että olisi itsekin mukava saada omalta mieheltä joskus sitä huomiointia jotenkin erityisemminkin. Ja kyllä, asiasta ollaan keskusteltu. 

Nro 50

Niin? No kannattaisiko sitten itse lopettaa se lahjojen ostaminen myös, jos noin paljon sieppaa?

Tapansa kullakin. Me ei ostella toisillemme hääpäivinä mitään lahjoja. Tavaksi on tullut käydä kahdestaan syömässä hääpäivänä. Aina ei edes onnistu juuri sinä päivänä, riippuu muista menoista ja saako lapsenvahtia. Ei se "viettäminen" ole meille niin iso juttu. Muutenkin ollaan huonoja juhlijoita ja lahjoja ostellaan lähinnä lapsille.

Olen nainen, enkä ole ikinä ostanut miehelleni joulu-, isänpäivä-, hääpäivä- tai syntymäpäivälahjaa. Mies ei halua, että kukaan muu ostaa hänelle vaatteita, hän haluaa valita myös itse mitä lukee, hän ei halua, että rahoja tuhlataan. Meillä on kaiken lisäksi yhteiset rahat, joten aika tyhmältä tuntuu ostaa jotain turhaa toiselle hänen omista rahoistaan. Olemme sopineet, että me aikuiset emme tarvi yllätyslahjoja, vaan osaamme ihan itse hankkia sen mitä tarvimme. Juhlimme merkkipäiviä ihan yhdessä tekemällä hyvää ruokaa, katsomalla elokuvia, käymällä teatterissa tai musiikkiesityksissä, matkustamalla kahdestaan tai lasten kanssa. Mihin ihmeeseen tarvitsisimme yllätyslahjoja? Kuulostaa vähän lapselliselta, että aikuisen työssäkäyvän ihmisen pitäisi saada monta kertaa vuodessa jotain yllätyslahjoja omalta puolisoltaan. Kukat vielä ymmärrän.

Ostin muuten itselleni eilen aivan ihanan hajuveden, uuden Bossin naisten tuoksun. En kysynyt keneltäkään lupaa, vaan vertailin Stockmannilla tuoksuja, testailin ja valitsin sen, josta eniten pidin. Olisiko se nyt niin paljon parempi, jos mies olisi antanut minulle lahjakortin, jolla olisin hankkinut sen saman tuotteen.

Ei jäätelössä ole mitään vikaa, jos vaan on ostanut sun suosikki makua