Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa avioliittomme vuoksi
16.06.2017 |
Yhteisiä vuosia takana liki 15 ja avioliitto vetelee viimeisiään. Tuntuu, että ainoa järkevä vaihtoehto on ero, mutta salaa toivon, että tapahtuisi käänne parempaan. Suhteemme on mennyt alamäkeä jo ainakin viisi vuotta. Jälkikäteen ajatellen ensimmäiset merkit olivat ilmassa esikoisen syntymän jälkeen. Rankkana vauvavuotena välähti ensimmäistä kertaa avioero, mutta tuolloin mies vakuutti, että haluaa ehdottomasti elää minun ja lasten kanssa ydinperheenä. Mies siis haluaa elää ydinperheessä, mutta ei ole itse valmis tekemään mitään asian eteen. Hän ei esimerkiksi halua pariterapiaan eikä myöskään hoitaa osuuttaan lasten asioista. Käytännössä kaikki kotityöt ovat kaatuneet hartioilleni, vaikka itsekin käyn töissä. Mies on tavallinen duunari, joten hänen vähäistä osallistumistaan ei voi perustella liian vaativalla työllä. Mies kuvittelee itse osallistuvansa paljonkin kotitöihin. Tekeehän hän ruokaa (kerran viikossa- kahteen viikkoon), tekee kotitöitä (ajaa nurmikon joka toinen viikko, jonka jälkeen juo kaljaa loppuillan omissa oloissaan, tyhjentää tiskikoneen pari kertaa viikossa), käy kaupassa (ostaa kerran viikossa paketin makkaraa tai jauhelihaa, maitopurkin ja leipää). Mies ei myöskään vie tai hae lapsia päiväkodista ellei asiasta erikseen sovita.
Mies on pari päivää sitten aamukiireidensä keskellä läikäyttänyt puoli kuppia kahvia keittiön lattialle. No, ei kai sitä kiiressä ehdikään siivota, mutta olen nyt muutaman päivän katsonut sitä kuivaa kahviläikkää lattialla ja miettinyt, että oikeastiko minun pitää lasten sotkujen lisäksi siivota myös miehen sotkutkin?! Tämä on vain yksi esimerkki arjestamme. Miten tähän on tultu? En ole mielestäni koskaan erityisemmin passannut miestäni, joten ihmettelen miten tähän on tultu! Olen niin kyllästynyt tähän! Pisteenä i:n päälle on miehen alkava alkoholismi... Tästä en jaksa edes avautua enempää, mutta miehellä on pakonomainen tarve juoda jokainen vapaansa. Hän kuvittelee etten tiedä ja vähättelee määriä, mutta kyllähän minä näen.
Onko palstalla muita epätodellisessa tilanteessa eläviä? en olisi koskaan uskonut, että tasa-arvoisesta ja rakastavasta suhteestamme tulee tällainen parisuhteen irvikuva.
Kommentit (19)
Olisitko sitten onnellisempi, kun muuttaisit siitä vaikka kerrostaloon ja lapsi/ lapset jäisivät miehelle? Tai sinulle ja olisit yh, ehkäpä jopa totaali-yh. Saisit sitten kantaa vastuun oikeasti ihan kaikesta, pestä itse joka ikisen tiskin, käydä töissä ja hoitaa päiväkotirumban aina, aina, aina? Mietipä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisitko sitten onnellisempi, kun muuttaisit siitä vaikka kerrostaloon ja lapsi/ lapset jäisivät miehelle? Tai sinulle ja olisit yh, ehkäpä jopa totaali-yh. Saisit sitten kantaa vastuun oikeasti ihan kaikesta, pestä itse joka ikisen tiskin, käydä töissä ja hoitaa päiväkotirumban aina, aina, aina? Mietipä.
Todennäköisesti olisi onnellisempi, kun tietää, että joutuu tekemään kaiken itse, nyt ap toivoo, että mieskin tekisi jotain, siitä katkeroituu ajan kanssa. Ilman miestä, on paljon helpompaa, jos siis on tuollainen vätys miehenä.
Tuosta voi liitto vielä selvitä jos saisit raahattua miehen pariterapiaan. Mikään taehan se terapian onnistuminen ei ole, mutta "puolueettomalla" maaperällä molempien on helpompi ilmaista itseään.
Vierailija kirjoitti:
Olisitko sitten onnellisempi, kun muuttaisit siitä vaikka kerrostaloon ja lapsi/ lapset jäisivät miehelle? Tai sinulle ja olisit yh, ehkäpä jopa totaali-yh. Saisit sitten kantaa vastuun oikeasti ihan kaikesta, pestä itse joka ikisen tiskin, käydä töissä ja hoitaa päiväkotirumban aina, aina, aina? Mietipä.
Tuo on niin huono perustelu. Pitäisi siis vain hyväksyä kaikki, tehdä itse kaikki, antaa ukon ryypätä ja loisia ja velttoilla, MIKSI? Onko se kerrostalossa eläminen muka niin kamalaa että mieluummin elää juopon kanssa kotipiikana? Onko sun mielestä oikein opettaa lapsille tuollaista elämäntapaa, näyttää mallia että näin se parisuhde toimii? Tällainen on hyvä perhe ja miehen malli?
Onnistuuko teiltä avoin ja hyvän vuorovaikutuksen keskustelu.
Siinä usein edellytys hyvälle suhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta voi liitto vielä selvitä jos saisit raahattua miehen pariterapiaan. Mikään taehan se terapian onnistuminen ei ole, mutta "puolueettomalla" maaperällä molempien on helpompi ilmaista itseään.
Jos aikuinen ei älyä ilman terapiaa että hän ei voi asua kuin hotellissa, miten sellaisesta saa kelvollisen kumppanin?
Olenkin miettinyt paljon omaa onnellisuuttani. Asiat voisivat olla huonomminkin. On mahdollista, että eron jälkeen se helvetti vasta repeääkin. Eron jälkeen minun ei ainakaan tarvitsisi siivota mieheni jälkiä. Tuo aloituksessa mainittu kahvitahra todennäköisesti pysyy lattiassa kunnes itse sen siivoan. Pikkujuttu, mutta turhauttaa.
Kerrostalossa asuminen ei ole minulle mikään kauhistus. Muutimme omakotitaloon, koska mieheni halusi. Minulle asia ei ollut niin tärkeä, mutta ajattelin, että se käy, jotta saisi toteuttaa haaveensa. Omat haaveeni olen saanut haudata, mutta ne ovatkin sellaisia, joita en eron jälkeenkään voisi enää toteuttaa...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä avioliitto ei ole sinua varten.
Alkoholisoituminen on tuossa se, mikä soittaa hälytyskelloja ja lujaa!! Siihen tulee hakea apua pikaisesti, koska elämä alkoholistin kanssa on tosi rankkaa, niin puolisolle kuin lapsillekin.
Muuten on todettava, että tiedän parisuhteita, joissa mies tekee enemmän ja parisuhteita joissa nainen tekee enemmän ja vaikka se ei ole reilua, ne parisuhteet joissa tekemistä aletaan verrata ja laskea ovat niitä, joissa eniten riitoja ja tyytymättömyyttä.
Mun mies voisi hyvinkin tehdä samoin tuollaisen kahvitahran suhteen, mä pyyhkisin sen, enkä tekisi asiasta numeroa. Vein miehen sukat viimeksi aamulla pyykkiin, kun oli jättänyt ne lattialle. Ei mua oikeasti haittaa, mullakin on ärsyttäviä tapoja joista mies ei valita.Tottakai joskus huonona päivänä ärsyttää, mutta useimmiten ei. Ja ei meillä hommat jakaudu tasan, mutta olennaista on se, että me rakastetaan toisiamme ja viihdytään yhdessä, silloin pikkuasiat ei jatkuvasti ärsytä ja vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä erosin yhtä pitkästä liitosta vuosi sitten, enkä ole katunut päivääkään. Samaa kuin teille, tosin mies vielä pahempi. Töissä/omissa menoissa 24/7. Kaikki kodinhoito ja lastenhoito minun vastuullani, mies kävi ehkä kerran vuodessa kaupassa. Aina odotin ja toivoin käännettä parempaan, yritin itse ihan valtavan paljon olla hyvä toiselle. Lopulta oli todettava että olin ilmainen kotiorja ja siinä kaikki. Meiltä puuttui vuosia kaikki seksi ja läheisyyskin, elettiin kahta ihan eri elämää saman katon alla. Onneksi tajusin lähteä. Nyt ei tarvitse pettyä ja odottaa turhaan asioiden jakamista, koska automaattisesti minä olen se, joka hoitaa kaiken. Olen iloisempi lapsille ja kaikin puolin tyytyväisempi elämään sekä omaan itseeni. Ero ei ollut helppo ja vieläkin on vaikeaa, rahat loppu koko ajan ja lapsiakin ikävä kun ovat isällään, mutta oman mielenterveyteni kannalta ero oli paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä avioliitto ei ole sinua varten.
Kuinka niin? Pitää varmaan paikkaansa tämän avioliiton kohdalla...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä avioliitto ei ole sinua varten.
http://www.vauva.fi/teema/hankinnat
Eli on aivan oikein ,että nainen on oman työnsä lisäksi täydellinen piika ja pitää suunsa kiinni jotta ylipäätään saa olla :o USKOMATONTA !!
Hei ap,
En ole aiemmin tänne kirjoittanut (ainoastaan lukenut keskusteluja) mutta nyt halusin kirjoittaa juuri sinulle: olen elänyt samanlaista arkea kuin sinäkin, monta vuotta mietin eroa ja väsyin siihen että olin perheeni projektipäällikkö ja "äiti" joka käskee/pyytää toista aikuista osallistumaan YHTEISIIN velvollisuuksiin. Aikuiset ihmiset siivoavat omat jälkensä esimerkiksi. En siivoaisi toisen aikuisen ihmisen jälkiä (jos olisi esim. sairas eikä pystyisi itse niin silloin tottakai) ja hävettäisi suunnattomasti jos tekisin jotain mikä lisää toisen taakkaa. Joku kirjoitti että kaikilla on ne ärsyttävät tavat ym. mutta kyse ei olekaan tavoista vaan siitä että terveessä parisuhteessa ei tarvitse toisen velvollisuuksia ottaa omalle kontolleen. Jaettu taakka on kevyempi kantaa. Molempien puolesta kannettu taakka tulee vuosien vieriessä yhä raskaammaksi kantaa. Mieti ap tätä.
Erosin kaiken miettimisen ja tuskan jälkeen enkä ole taakseni katsonut. Ilo on palautunut elämään, kevyeksi on muuttunut: lapsen kanssa on helpompaa (jaksan enemmän), siivoamista on vähemmän (!) eikä tarvitse käyttää energiaa vihan kanssa elämiseen - se on tosi kuluttavaa. Joku huomautti että saat sitten eron jälkeen itse tehdä kaiken - näin kävi minulle ja huomasin että se olikin kevyempää: miehen "hyysäämiseen" ja vihaisuuteen käytetty energia oli moninkertainen verrattuna siihen että teen nyt kaiken itse (vaikka kaikkea on nyt oikeasti vähemmän: vähemmän pyykkiäkin :)).
En neuvo enkä käske mutta halusin kirjoittaa oman kokemukseni asiasta. Kaikkea hyvää sinulle :)
Eräs onnellinen yyhoo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta voi liitto vielä selvitä jos saisit raahattua miehen pariterapiaan. Mikään taehan se terapian onnistuminen ei ole, mutta "puolueettomalla" maaperällä molempien on helpompi ilmaista itseään.
Jos aikuinen ei älyä ilman terapiaa että hän ei voi asua kuin hotellissa, miten sellaisesta saa kelvollisen kumppanin?
Kun luki aloituksen sain käsityksen että tilanne muuttunut kuvatunkaltaiseksi 15:sta vuodessa, joista viisi viimeisintä vuotta paskaa. Mutta nähtävästi ap meni naimisiin vetelän paskan kanssa tietoisesti ja mies siis jo seurusteluaikana piiloryyppäävä sohvalöllö. Joten aloitetaan se jss keskustelu ja mitäs läksit ivaaminen.
Kelpo miehestähän ei koskaan tule sohvalöllöä ja sohvalöllöstä kelpo miestä, joten ero ja heippa ja unohtakaa ne terapiat.
Taas yksi parisuhde, joka on ollut pakko pilata hankkimalla lapsia. Tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että parisuhde menee todennäköisesti perseelleen lasten tullessa, mutta kaikilla on lapsenomainen usko, ettei niin meille ainakaan käy. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta voi liitto vielä selvitä jos saisit raahattua miehen pariterapiaan. Mikään taehan se terapian onnistuminen ei ole, mutta "puolueettomalla" maaperällä molempien on helpompi ilmaista itseään.
Jos aikuinen ei älyä ilman terapiaa että hän ei voi asua kuin hotellissa, miten sellaisesta saa kelvollisen kumppanin?
Kun luki aloituksen sain käsityksen että tilanne muuttunut kuvatunkaltaiseksi 15:sta vuodessa, joista viisi viimeisintä vuotta paskaa. Mutta nähtävästi ap meni naimisiin vetelän paskan kanssa tietoisesti ja mies siis jo seurusteluaikana piiloryyppäävä sohvalöllö. Joten aloitetaan se jss keskustelu ja mitäs läksit ivaaminen.
Kelpo miehestähän ei koskaan tule sohvalöllöä ja sohvalöllöstä kelpo miestä, joten ero ja heippa ja unohtakaa ne terapiat.
Miksi tuo olisi mahdotonta? Ihmiset muuttuvat, varsinkin 15 vuoden aikana. 20-vuotias on aivan erilainen ajatusmaailmaltaan kuin 35-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta voi liitto vielä selvitä jos saisit raahattua miehen pariterapiaan. Mikään taehan se terapian onnistuminen ei ole, mutta "puolueettomalla" maaperällä molempien on helpompi ilmaista itseään.
Jos aikuinen ei älyä ilman terapiaa että hän ei voi asua kuin hotellissa, miten sellaisesta saa kelvollisen kumppanin?
Kun luki aloituksen sain käsityksen että tilanne muuttunut kuvatunkaltaiseksi 15:sta vuodessa, joista viisi viimeisintä vuotta paskaa. Mutta nähtävästi ap meni naimisiin vetelän paskan kanssa tietoisesti ja mies siis jo seurusteluaikana piiloryyppäävä sohvalöllö. Joten aloitetaan se jss keskustelu ja mitäs läksit ivaaminen.
Kelpo miehestähän ei koskaan tule sohvalöllöä ja sohvalöllöstä kelpo miestä, joten ero ja heippa ja unohtakaa ne terapiat.
Miksi tuo olisi mahdotonta? Ihmiset muuttuvat, varsinkin 15 vuoden aikana. 20-vuotias on aivan erilainen ajatusmaailmaltaan kuin 35-vuotias.
Mutta ei niitä muutoksia ole pakko hyväksyä. Jos menen naimisiin ahkeran ja raittiin miehen kanssa, ja se muuttuu laiskaksi juopoksi, ei mulla ole mitään velvollisuutta jatkaa liittoa sen kanssa.
Kuulostaa uskomattoman tutulta, ap. Meillä paljon yhtymäkohtia teidän arkeen, ihan miehen kauppaostoksia myöten.
Kauheaa sanoa, mutta paljon varmaan selittyy tuolla duunaritaustalla (minunkin mies duunari), niissä piireissä on "tehnyt tosi paljon" jos on katsonut lapsia tunnin kun vaimo käy jumpasta, ikävä kyllä.
Meidän pelastus on hyvä seksielämä, jos sitä ei olisi niin en tiedä... yritän tietoisesti keskittyä muihin asioihin, olen siis miehelle neutraalin ystävällinen mutta en yritä muuttaa häntä. Teen sen minkä ehdin ja jaksan, joskus viileästi huomautan että olen nyt tehnyt kotitöitä kolme tuntia, olisiko reilua että sinä vaikka ajat nurmikon?
Itseen panostaminenkin piristää, itse harrastan liikuntaa ja käyn välillä kosmetologilla ja katselen kivoja vaatteita jne. Jätä se mies omaan rauhaansa.
Alue: Aihe vapaa
Yrittäkää, teillä on vielä paljon toivoa. Vaikka on raskasta niin yrittäkää. Hakekaa apua vaikka parisuhdeterapiasta, saatte apua ja huojennusta liittoonne.
-sinkku