nuorien äitien kohtelu...

mulla oli kanssa melko tuomitseva täti äitiysneuvolassa, arvosteli kaikista asioista melko rankasti ja ensimmäisellä käynnillä tämä täti oli patistamassa aborttiin. kuitenkin selvisin kuninalla raskauden läpi ja lastenneuvolassa olikin sitten oikein ihana ja ymmärtäväinen täti hetken aikaa sijaisena, silloin neuvolassa oli helppo puhua asoista ja mukava käydä siellä. tämäkin muuttui kun oikea täti tuli takaisin. jouduin taas ihme tarkkailun kohteeksi joka asiassa ja kaikki omat huomiot lapsestani ja kysymykseni lytätään lähes täysin, nyt neuvolassa käymisestä on kadonnu taas se miellekkyys, luottamus ja avoimuus joka aluks lastenneuvolassa oli. monet muutkin tutut äipät täältä on valitellu samaa asiaa et nuorille tulee ennakkoluuloja neuvolassakin, se on väärin koska kuka tahansa äiti tarvii kannustusta eikä tyhmiä ikään liittyviä ennakkoluuloja. X-(

Itsellä hyvät kokemukset neuvolasta, mutta sulle antaisin neuvoksi, että varmana kannattais ihan suoraan sanoa jos joku häiritsee. Neuvolatätikin voi joskus olla vähän höppänä eikä ymmärrä, että sanoo jotain sopimatonta... Vaikka ammattilaisena pitäiskin osata ajatella sanomisiaan, niin silti suosittelen suoraa puhetta.

Ei enää niin nuori äiti kommentoi neuvolan kysymystä... Ensimmäisillä neuvolakäynneillä _tulee_ selvittää, onko raskaus toivottu, vanhempien ikiin katsomatta. Kysymyksen voi tietysti muotoilla hienotunteisestikin, ja usein asia tulee ilmi kysymättäkin.

miten joku kehtaa haukkua tms kaupoissa tuntematonta ihmistä!! ollaan nyt yritetty yli vuosi lasta ja nyt ollaan lapsettomuushoidoissa (20 ja 25)ja kaiken itkun ja v**tuksen jälkeen JOS onnistuttais ja joku vielä siihen tulee katsomaan mun """"""vahinko"""""" lapsesta ja mun äitiyden vääryydestä niin kyllä aika lailla tulee takasin sanomista!! en kuuntele sitä yhtään.



musta on niin outoa tollanen ihmisten reaktio!! en tunne itteäni lähellekkään lapseksi tai edes teiniksi? ollaan jo kauan asuttu oman katon alla hoidettu kaikki asiamme loistavasti on työpaikka ja mies tienaa riittävästi ym mitä niillä muka normaali-ikäisillä äideilläkin.



sitäpaitsi kaikista luonnollisin ikä on juuri 20 molemmin puolin..vaikkakaan en "vanhoja" äitejä haluakkaan arvostella. ei se ole mun asia minkä ikäisenä jokainen omassa elämässään haluaa lapset "tehdä".. ja välillä tuntuu että noista haukuista huokuu jopa hieman kateuskin..en ymmärrä.. tai se että moni kuvittelee sen oman ratkasun olevan se ainoa oikea tie jota kannattaa kulkea! on niin lapsellista puuttua (etenkin tuntemattoman) ihmisen omiin asioihin.



en mäkään mene karjumaan "vanhalle" äidille kuinka typerää on hankkia lapsia tossa iässä kun siinä on se riski ja se huono puoli...miks menisin? se on juuri loistava ratkaisu, hänelle!



mitä ne sitten on sanoneet ,ne tuntemattomat?



raivostuttavaa.. sori tää tilitys.. pisti vaan niin vihaks tollaset idioottit :D

ja sitä enemmän järkyttikin kohtelu synnärillä. Synnytys itsessään sujui nopeasti ja helposti, mutta itse osastolla olikin sitten ongelmia. Mulla oli ollut masennusta ja lääkitys pelkotiloihin eikä nuoren iän lisäksi muuta tarvittukaan.



Ilmoitettiin vaan yhtäkkiä, että minua hoitavaan psykiatriin oli otettu yhteyttä enkä pääsisi kotiutumaan sairaalasta ennen kuin psykiatrini olisi todennut minut kelvolliseksi lasta hoitamaan. Kotiutumisen ehtona oli myös, että mieheni muuttaa kanssamme perhehuoneeseen kolmeksi vuorokaudeksi, jotta hoitajat varmistuvat kyvystämme hoitaa vauvaa! Meitä kävivät osaston kuraattorit ja sosiaalityöntekijät haastattelemassa moneen otteeseen, järjestettiin palavereita jossa oli mukana kaikki edellä mainitut ja oman kuntamme perhetyöntekijät, ja mietittiin keinot ja turvajärjestelyt arkemme turvaamiseksi.



Yritin itkun kanssa kysellä että mikä on vialla ja miksi ei päästä kotiin, mutta selkeää selitystä ei saatu ennen kuin kotiutumisen jälkeen, kun jälleen kerran matkasimme takaisin synnärille tukiverkkopalaveriin. Koko rumban syyksi paljastui yhden hoitajan työvuoronsa päätteeksi raporttiinsa kirjaama mielipide, että minä en ota kontaktia lapseen.



Tuntui jotenkin käsittämättömältä, kun ajatteli että ikää kummallakin oli kuitenkin 20 v, olimme olleet sen reilun vuoden jo naimisissa, asuimme omillamme niinkuin muutkin aikaihmiset ja lapsi oli kovasti toivottu. Lisäksi kumpikin meistä oli työksemme hoitanut melko paljon pikkulapsia :D



Nyt kun tästä on vuosi aikaa ja seuraavaa pitäisi lähteä kesäkuussa synnyttämään, arvatkaa hirvittääkö? :( Ei saa OYS minulta oikein suurta luottamusta enää..

Olen siis 22vuotias ja odotan ensimmäistä lastani.

Ja kaiken pahan lisäksi yksin.



Neuvolassa on oltu ymmärtäväisiä ja avuliaita, ainut mikä ottaa päähän on useimpien asenne siihen yksin oloon. Kaikki kun tuntuvat olevan sitä mieltä että minut on julmasti jätetty ja että miä olisin "uhri" tässä kaikessa.

Ja asiahan menee niin että itse en suhdetta halunnut/halua.



Vieraat ihmiset on tuijottaneet pahasti ja kommentoineet kuinka olen pilannut kaikkien läheisteni (vissiin afrikan lasten nälänhätäkin on miun syytä) elämän. Saattaa vaikuttaa vielä sekin että en ole mikään Ladylike puheissani tai käytökseltäni.

Miä oon kyllä tottunut pahoihin tuijotuksiin kun liikun punk ja psychobilly henkisessä porukassa.

Pohjasakkaahan tässä ollaan kaikkien mielestä. ;)



Eniten ärsytti kun isäni "avokki" alkoi aukomaan päätään ja sanoi että minun olisi pitänyt tehdä abortti tai vähintäänkin antaa lapsi adoptioon.

Asiahan ei hänelle millään tavalla kuulu.

Meillä on siis muutenkin huonot välit olleet aina, eikä minulla ole mitään tunnesidettä ko. ihmiseen.

Päätinpä että hänellä ei ole mitään asiaa minun tai lapseni lähelle, ilman isäni mukana oloa..

Lisätään tähän että tämä nainen inhoaa minua selkeästi, ei vain saa myönnettyä sitä ääneen.

Muutamaan kaveriini olen välit katkaissut sen takia kun he sanoivat että minun pitäisi tehdä abortti.



Vaikka lapsi ei ollut suunniteltu, häntä on odotettu ja toivottu. Ja ihan yhtälailla minä häntä rakastan ja suojelen olin 22 tai 32 tai suhteessa.

Lapsen isä tulee olemaan mukana lapsen elämässä ja mielelläni olen häneen pitänyt yhteyttä raskauteen liittyvissä asioissa.

Meistä ei vain paria voi ikinä tulla.

19-vuotiaana ja mieheni silloin 24v (nyt 21v ja mies 26, ja rakas poikani 1v 8kk)ja ihme kyllä neuvolassa täti (oli kyl muuten ärsyttävä, kun jankkasi koko ajan miksi en lihoa et onkohan kaikki hyvin ku painoni ei juuri noussut raskauden aikana, mutta ei siis ollut ikääni kohtaan epäileväinen)

Mutta sen sijaan muistelen, että aina kun yksin kaupungilla käyskentelin niin ihmiset kattoi "vinoon" ja naamasta näkyi että he ajattelivat:"että voi noin nuori ja maha pystyssä eikä miestäkään..." mutta sitten kun mies oli mukana kävelyillä kukaan ei vilkaissutkaan..Mieheni näyttää jo tietty vanhemmalta, ku on mua 5v vanhempi.



Jotkut sukulaiset raskauden alkuvaiheessa päivittelivät kanssa että:"voi noinko nuorena sinä nyt sitten vauvan saat eikä sulla ole ammattia yms...", ei ne kommentit kauhean kivalta tuntuneet...



Mutta nykyään nekin kommentit ovat loppuneet, kaippa ovat huomanneet että nuoresta iästäni huolimatta pärjään kyllä ja kun opiskelen AMK:ssa tradenomiksi niin ovat ne "voi opiskelutkin sitte sulta jää" kommentit jääneet taka-alalle..

tulin raskaaki 16vuotiaana. neuvolassa sain pelkkiä kehuja kuinka kypsä olen ym. tietenkin on epäiliöitäkin, mutta niistä ei kannata välittää vaikka se pahalta tuntuukin. epäiliöille pitää vaan näyttää että nuoretkin voivat olla hyviä äitejä. äitiys on hieno asia eikä se katso ikää. vaikka lapsen saisi 30-vuotiaana, on kaikki silti uutta. moni on sanonut että nuoret äidit jaksavat paremmin lapsen kanssa ja kroppa toipuu nuorella paremmin synnytyksestä. Olen nuori äiti ja ylpeä siitä. minusta nuorien äitien pitäisi saada kunnon kohtelua koska sehän on vain merkki kypsyydestä ! yleensä epäilijöillä on oma lehmä ojassa. ilmassa voi olla myös kateutta. lapsi on lahja. lapseni on nyt oikein iloinen 7 kuukautinen. kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. en ole koskaan ollut onnellisempi kuin tässä elämän vaiheessa. ei ole kertaakaan tullut oloa että nuoruus olisi jäänyt elämättä. lapsi ei ollut suunniteltu ja söin e-pillereitä. lapsi kumminkin päätti tulla enkä päivääkään ole ajatellut häntä vahingoksi. mielestäni se on lahja koska tulin raskaaksi pillereistä huolimatta, ja toiset eivät saa lasta yrityksestä huolimatta. onnellinen äiti

Ihan on aiheellinen kysymys siinä mielessä että jos kyseessä olisi vahinko ja kuitenkin päätetty pitää niin terkan työhön se vaikuttaa. Silloin terkka osaisi enemmän tukea ja auttaa kun tietää miten kaikki on alkunsa saanut. Ja näinhän se on että monet nuorten raskaudet ovat vahinkoja. Älä siis turhaa ota itseesi.



Itse sain esikoiseni 20 vuotiaana,seuraavan 21 vuotiaana, kolmannen 26 vuotiaana ja nyt odotan neljättä 28 vuotiaana. Kohtelu on ollut aina asialliasta asioidessani neuvoloissa/äippäpolilla/synnäreillä. Jos oma neuvolan tätini olisi moista kysynyt olisin purskahtanut nauruun ja sanonut että tottakai on toivottu,enkä märehtisi asiaa sen enempää.

Näitä tulee aina eteen jos tekee lapset alle 30v. Pahaltahan ne osa tuntuu, mutta kannattaa vaan tuoda esille oma näkökanta asiaan, asenteet yleensä muuttuu.

Meillä on kannustava neuvolatäti, mutta muilta on tullut muunkinlaista kommenttia.

Esikoiseni sain 19v, toisen lapseni pari viikkoa ennen 21v synttäreitäni ja nyt odotan kolmatta, la 1.2.09 ja ehdin olla hetken aikaa 22v kolmen lapsen äiti :D

meidän kohdalla asenteisiin on vaikuttanut varmaan se että olimme naimisissa jo ennen raskaaksi tuloani.



Kannattaa olla ylpeä tulevasta lapsestaan ja äitiydestään eikä antaa turhien kommenttien loukata liikaa. Tsemppiä ja onnellisia päiviä odotukseen! :D

arvostelijoita löytyy kyllä paljon, ja välillä se inhottaakin, kun vaunuilee tuolla, menee busseissa yms ja ihmiset kattoo vähän, et ootpa nuori. (Vaikka en nyt niiin nuori, kun ikääkin on jo 23, mut toiset vaan näyttää nuoremmilta, kuin toiset). En välitä typeristä kommenteista ja katseista. Lapsemme on ollut todellakin toivottu.



Yhdyn edelliseen, kannattaa olla todella ylpeä omasta lapsestaan!

Olen 20v ja poikani syntyi joulukuussa 2007, nyt on siis 9kk. Mieheni on 23v.



Äitiysneuvoloissa (muutin kesken raskauden, kokemusta siis kahdesta) en kohdannut minkäänlaista syrjintää. Lähinnä minua "syrjittiin" koulutukseni vuoksi. Opiskelen lähihoitajaksi ja molemmissa neuvoloissa minuun suhtauduttiin kuin konkariin. Mikä ei tosiaan ollut mukavaa sekään, minä kun kuitenkin olin ensimmäistä kertaa tulossa äidiksi. Kirjasta luettuna kaikki oli hyvin erilaista kuin itse koettuna.



Lastenneuvolassa minua on sitten katsottu hiukan omituisesti ja neuvotaan sellaisiakin asioita, joita en ole kysynyt. Ja siis ihan itsestäänselvyyksiä. Tarjouduttiin jopa leikkaamaan pojan kynnet, jos minua pelottaa se itse tehdä. Lapsella ei kuitenkaan ollut mitenkään liian pitkät kynnet ja olin niitä sitä ennen jo leikannut, ihan itse.



Suurimmaksi osaksi huonoa palautetta tulee täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Kaupassa tuijotetaan, pudistellaan päätä, voivotellaan ääneen teiniäitejä (heheh)... Onpa minut muutamaan otteeseen julkisesti haukuttukin. Tosin hyvin äänekkäänä ja täysin tahdittomana persoonana olen kyllä vastannutkin napakasti.



Yleensä jätän arvostelijat yksinään kitisemään, mutta joskus se pinna tosiaan palaa ja sitten niitä rupisammakoita oikein satelee suusta.



Nuorena äitinä joutuu ikävä kyllä tottumaan tällaisiin karsaisiin katseisiin. Mutta onneksi sitä saa myös hyvää palautetta :)



Kaikista paras oli, kun mieheni täti ilmoitti ettei hän tule hyväksymään tätä lasta, hän ei sitä ainakaan hoitamaan suostu.. Ja haukkui minut, mieheni, mieheni äidin ja suurin piirtein kaikki läsnä olevat ihmiset. << Tämä tapahtui odotusaikana. Kun poika oli muutaman viikon ikäinen, saimme onnittelukortin, hän soitteli meille usein, pyyteli käymään jne. ;)

kun minäkin olen saanut osani noista arvostelevista katseista, vaikka sainkin esikoiseni "vasta" 26v. olen nimittäin ollut lastenhoitajana 15v lähtien ja ihmiset kun eivät aina voi tietää onko lapsi oma vai lainassa niin olettavat mieluummin kai, että oma on :) torimyyjät ovat luulleet minua pikkuveljeni äidiksi (meillä ikäeroa 14v) ja joskus olen ollut kaupungilla seuranani pari hoitolasta, isoveljeni ja hänen poikansa niin meitä on luultu perheeksi :)



mutta pahin on kun minua luultiin poikani ISOÄIDIKSI tässä joku aika sitten! ja olen vasta 27v! enkä edes mielestäni ikäistäni vanhemman näköinen :) itseasiassa luulen, että olin sen verran nuoremman näköinen, että vanha setä se vaan oli olevinaan kohtelias ja luuli minua aikuisemmaksi :) menin kyllä hiukan sanattomaksi...



Tiina :)

neuvolassa kaikki on mennyt hyvin ja kukaan ei ole katsonut nenänvartta pitkin,täytän itse kohta v20 ja mieheni 21. asumme samankaton alla ja olemme seurustelleet jo pitemmän aikaan,silti emme ole kihloissa,vaikka tästä on puhuttu ja naimisiin tähtäämmä. ärsyttävää kun jotkut puhuvat että "menkää nyt äkkiä naimisiis" ...ajattelen itse asiasta niin että meillä ei ole mikään kiire,olemme samalla tavalla yhdessä sormuksen kansaa tai ilman! menemme sitten kun aika ja raha sallivat:) ja enää ei eletä mitään 50 lukua jolloin mentiin heti naimisiin kun eukko pamahti paksuksi. ja meilläkin tämä oli suunniteltu raskaus.

Minä ja mieheni ollaan molemmat 24v. Neuvolassa meitä on aina kohdeltu hyvin, todella mukavia tätejä on ollut ja varsinkin sen jälkeen kun selvisi että me odotetaankin kaksosia...Ensimmäinen raskaus siis menneillään. Mutta en voi muuta sanoa kun että minusta on kyllä pidetty hyvää huolta ja aina on apua löytyny luulosairaalle odottajalle :D



Me mentiin kyllä naimisiin tässä odotus aikana, mutta naimisiin meno oli tosin jo suunniteltu juttu. Lapsiakin haluttiin ja suunniteltiin, ettei meillä mitään perhettä ole hetkenmielijohteessa perustettu. Mutta jokainen tekee niin kun parhaaksi näkee. Ei teillä mikään kiire naimisiin ole, menette sitten kun se oikealta tuntuu. Eikä se mitään suurempia muutoksia pitäsi tuoda tullessaan.

sitä juuri että vaikka tässä yhdessä ollaan oltu ja asuttu ja kuitenkin naimisiin menosta puhuttu miehen kanssa,mutta ei meillä mikään hoppu ole vaikka lapsi onkin tulossa:) tietysti voisimme mennä vaikka samantien,mutta meillä se on aina ollut raha kysymys. haluan juhlistaa elämäni yhtä tärkeimmistä päivistä kunnolla:)

Ensimmäistä lasta odottaessani oli 20-vuotias ja neuvola täti oli enempi kuin mukava.. sanoi, että juuri hedelmälliseimmässä iässä ja vielä jaksaa lasten kanssa olla. Miusta on muutenkin erikoista että päivitellään että onpas nuori äiti, ennenhän lapset on tehty 17-vuotiaanakin, eikä se ollut outoa. Nyt odotan toista lastani(ja olen 23) ja miula eri neuvola täti, tämäkin mukava muttei niin mukava kuin ensimmäinen. Neuvolassa ei iästäni mitään negatiivista ole kuulunut. Mutta niinkuin joku kertoikin kaupassa aivan vieraat ihmiset ovat saattaneet kommentoida. Paras varmaan oli kuin joku vanhempi nainen tokaisi kuultuaan ikäni että ethän sinä olekaan alaikäinen.. :) lähinnä hymyilytti, kun rouva oli varmaan luullu 15-kesäiseksi.. :))

Nyt kaksi lasta (2 ja 4) ja ikää 23. Ennen ensimmäistä sain yhden keskenmenon ja yleensä aina kohtelu on ollut asiallista, tosin minua yleensä luullaan vanhemmaksi (reilusti...). Lapset on olleet toivottuja. Kahdessa ekassa raskaudessa olen käynyt testissä terveyskeskuksessa ja toisella kertaa kun soitin tulosta, vastaaja ilmeisesti katsoi iästäni (18v siinä vaiheessa) että onpa nuori kun valittelevalla äänen sävyllä sanoi "kyllä tämä nyt positiivinen on..." mutta äkkiä olikin sitten onnittelemassa kun hihkaisin että: Ihanaa, niin piti ollakin! ;D

Hei!



Löysin tämän ketjun ja ajattelin täälläkin mainostaa omaa kasvatustieteen pro gradu -tutkimustani Turun yliopistoon. Nuoret äidit herättävät paljon keskustelua ja omassa tutkimuksessani pyrin selvittämään alle 20v. äitien kokemuksia opiskelun ja äitiyden yhdistämisestä. Toivoisin mahdollisimman monen kirjoittavan minulle tarinansa, jotta asioihin voisi tulla edes pientä muutosta.



Ilmoitus löytyy Osallistu tutkimukseen-sivulta.



http://www.vauva.fi/artikkeli?content-id=23baeae3-031e-43f1-ae7f-14c589…

Kuulostaa kauheelta. Ite oon myöskin 21 ja mies 22, vauva syntyy elokuussa ja ERITTÄIN toivottu!!! Ensimmäisen kerran kun soitin neuvolaan , niin kysyttiin onko vauva toivottu vai ei, kun vastasin että todellakin on, ei oo ollut mitään ongelmaa. Oon vaihtanut neuvolaakin välillä muuton takia eikä koskaan oo ollut epäystävällistä kohtelua. Minusta me ei edes olla niiiiiiin nuoria ja sinulla on vieläpä vanhempi mieskin. Kuulostaa tosi kummalta!



Oon tullut huomaamaan kun jutellut monien äitien kanssa neuvolan tädeistä, että niillä on uskomattoman erilaisia ajatuksia. Toiselle valitetaan joka ikisen kerran liiasta painosta vaikka alakäyrillä menee koko ajan, jollakin muuten vain epäystävällinen, joku tuijottaa vain ja ainoastaan käyriä ym..



Minulle on sattunut mukavat tädit ja oikein aina odotan neuvolaan pääsyä. Tuntuu inhottavalta, että jotkut joutuvat kammoksumaan sitä. Oon ehkä huono antamaan neuvoja mutta muutama ajatus kuitenkin. Minä toisin joka asiassa ilmi miten toivottu vauva on ja jos mies vain millään lähtisi mukaan niin ottaisin sen ehdottomasti ainakin jollekin käynnille katselemaan. Se tois "turvaa" sinulle ja ehkä sais tädinkin ajattelemaan, että olette todellakin tosissaan eikä vahinkolaukaus. Vois auttaa tai sitten ei.. Jotkut ihmiset on aina huonolla tuulella tai käyttäytyy epäystävällisesti eikä siihen auta mikään..



Toivottavasti tilanne muuttuu ja neuvolakäynneistä tulis mukavia!