Muita jotka ei ole koskaan asunut yksin?

54v. Opiskeluaikana asuin erään pariskunnan alivuokralaisena ja työelämän alussa soluasunnossa. Menimme nopealla aikataululla naimisiin ja sieltä solusta muutettiin yhteen.

Olen muuten ollut vasta 23-vuotiaana ensimmäisen kerran yön yksin kotona :-). Siinä vaiheessa olin ollut jo 2v naimisissa.

Mua pelottaa, että jos jään leskeksi ja lapset on muuttaneet pois, niin miten osaan asua yksin?

32v. Saman miehen kanssa 16-vuotiaasta. Ei kaduta todellakaan.

Kannattaisi oppia itsenäiseksi. Moni tyttöläinen vaan on kiertopalkinto aluksi poikaystävältä poikaystävälle ja ei opi ikinä itsenäistymään. Sitten nelikymppisenä ihmetellään kun ei tule omasta elämästä mitään ja taloudenhoitokin on ihan retuperällä ja aina ollut kaikki miehen vastuulla.

Onneksi nykyään nykynaiset osaavat ottaa vastuun omasta elämästään.

Siinä syy miksi lähdin pitkäaikaisesta parisuhteesta. Ja olen saman ikäinen kun ap. Eikä onneksi ole lapsiakaan.

41v, ei kaduta. 18-vuotiaina muutettiin yhteen suoraan lapsuudenkodeistamme ja elämä on oikein mukavaa edelleen yhdessä.

44 v., ei kaduta yhtään. Parikymppisenä muutettiin suoraan yhteen nykyisen aviomiehen kanssa. Lapsia. Jos joskus jään yksin, muutan varmaan johonkin yhteisöön :-D

Minä.

19v:nä muutin yhteen poikaystäväni kanssa (myöh 1. aviomieheni) ja asuimme yhdessä 14 vuotta. Sen jälkeen asuin 3 vuotta 3 lapseni kanssa kunnes perustimme nykyisen mieheni kanssa uusperheen. Tätä ollaan eletty jo 21v.

Välillä on ihana olla yksin mutta vain hetki, mulle riittää miehen monet työmatkat (vaikka silloinkin on kuopus kotona). Kaipaan hälinää ja ihmisiä ympärilleni. Olen varmaan joskus aikaisemmassa elämässäni ollut italialainen.

n57v

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi oppia itsenäiseksi. Moni tyttöläinen vaan on kiertopalkinto aluksi poikaystävältä poikaystävälle ja ei opi ikinä itsenäistymään. Sitten nelikymppisenä ihmetellään kun ei tule omasta elämästä mitään ja taloudenhoitokin on ihan retuperällä ja aina ollut kaikki miehen vastuulla.

Onneksi nykyään nykynaiset osaavat ottaa vastuun omasta elämästään.

Anteeksi mitä :D nykyinen mieheni on ensimmäinen poikaystäväni koskaan, muutimme yhteen kun olin 19 ja nyt 5 vuotta myöhemmin menee paremmin kuin koskaan. Maksetaan ihan yhtä lailla laskuja, minä käyn aina kaupassa ja maksan siis kaikki ruokaostokset ja pyöritän melkeinpä koko huushollia koska minä teen kaikki kotityöt. Ja kun kuitenkin tulette marisemaan että miksi mies ei tee niin uskokaa tai älkää minä olen tyytyväinen tähän koska olen vähän vanhanaikainen ja ajattelen että on "naisten työt ja miesten työt." En sanoisi että meillä on kaikki miehen vastuulla. Mietippä vähän sanomisiasi kun noin rankasti yleistät. Hauskaa viikonloppua!

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi oppia itsenäiseksi. Moni tyttöläinen vaan on kiertopalkinto aluksi poikaystävältä poikaystävälle ja ei opi ikinä itsenäistymään. Sitten nelikymppisenä ihmetellään kun ei tule omasta elämästä mitään ja taloudenhoitokin on ihan retuperällä ja aina ollut kaikki miehen vastuulla.

Onneksi nykyään nykynaiset osaavat ottaa vastuun omasta elämästään.

No itse ainakin olen ollut saman miehen kanssa koko ajan. Ja hoitanut meidän talousasiat ja huushollin kun olen ollut hoitovapailla. On myös ammatti ja olen työssäkäyvä ihminen. Töissä käynyt 15-vuotiaasta saakka. Miksi ajattelet että esim taloudenhoito olisi vain miehen vastuulla, jos on parisuhteessa? :)

Hmmm, mielenkiintoinen aihe. Nimimerkillä 18-vuotiaana kotoa lähtenyt ja sen jälkeen yksin asunut. Vieressä ei nuku hyvin satunnaista yökyläilevää kaveria lukuunottamatta koskaan ketään.

Mietittekö koskaan millaista olisi asua yksin - onko ajatus houkutteleva vai kauhistuttava? :)

Täällä kanssa yksi joka muuttanut lapsuudenkodista suoraan miehen(sä) kanssa yhteen. 15 vuotta yhteiseloa takana, hyvin menee. Miehelle olisi tehnyt hyvää asua yksin vähän aikaa, mutta on ollut oppivainen. Ruokaa ei vieläkään osaa laittaa, tai pyykkiä pestä, mutta apurina toimii hyvin niissäkin hommissa.

Itse olen hyvin introvertti, ja jos olisin asian tajunnut tuolloin nuorempana, en olisi ikinä kenenkään kanssa yhteen muuttanut. Mies onneksi ymmärtää ja antaa riittävästi omaa rauhaa, mutta jos tämä suhde joskus katkeaa, asun mielelläni yksin. Lapsia ei ole.

En ole koska sain lapsen teininä kun vielä asumin vanhempien kanssa. Asuin sitten sen jälkeen lapsen kanssa kaksistaan joitakin vuosia ja sitten isompi perhe. Nyt olen 34. En sano että kaduttaa tms. on vaan tosi outoa olla kotona ihan yksin. Olen kokeillu joskus 2 päivää ja oli outoa.