Alkoholi pilaa elämäni

Juon itseni humalaan joka viikko. Joskus parikin kertaa viikossa.

Juuri nyt kylmä hiki valuu otsalla ja on todella hirveä krapula. Mies tulee pian töistä, koitan pysyä poissa näkyvistä. Minä sain jo potkut juomisen takia. Seuraavaksi tulee avioero. Enkä ansaitsekaan miestäni. Ymärrän, että hän haluaa erota. Olen tehnyt kaikki mahdolliset karmeudet humalassa. Olen myös lihonut ja ihoni on ällöttävän punakka.

Olen käynyt A-killassa ja AA:ssa parissakin eri ryhmässä. A-killassa minulle neuvottiin kohtuujuomista. Eihän se onnistu! Aina juon noin 16-20 olutta (tölkkiä) tai vaihtoehtoisesti 2-3 pulloa viiniä. AA:n "henkisyys" taas ahdisti. Lisäksi miesten rivot jutut ja muut ahdistivat todella paljon. Naisten ryhmää ei ole lähipaikkakunnilla.

Mikä nyt neuvoksi? Olen jo myöntänyt ongelmani ja koittanut hakea siihen apua. Mikään ei vain toimi. Eijä se juominen edes ole enää hauskaa kuin pienen hetken verran.

Mies haluaa lapsia, mutta minusta ei missään nimessä pidä tulla äitiä. Joskus haaveilen perhe-elämästä ja lapsistakin, mutta ei sellaiseen pidä ryhtyä luullen, että sitten jotenkin parantaa tapansa kuin taikaiskusta. Entä, jos joisin myös raskauden aikana. Se olisi täysin anteeksiantamatonta!

Odotan vain sitä päivää, kun avioero toteutuu. Silloin menee alta myös asunto, enkä saa uutta kovin helposti ilman luottotietoja.

Tekisi mieleni pyytää mieheltä kaikkea anteeksi ja kysyä apua tähän kaikkeen. Mutta ei hänkään voi ikuisesti jaksaa näitä katumisiani. Lopulta ratkean taas kuitenkin. Juhannusta odotan kauhulla. Menemme sukulaisten mökille. Muut juovat. Minä haluaisin olla selvin päin, mutta oluttölkki isketään käteen kuin automaattisesti. Emme ole tavanneet näitä sukulaisia yli viiteen vuoteen. He eivät (vielä) tiedä ongelmastani. Mitähän kaikkea hölmöä teen mökillä, mikäli otan sen "yhden" oluen. Varmaankin lähden humalassa taksilla kauppaan hakemaan lisää ja eksyn samalla matkalla baariin. Muut voivat sitten mökillä ihmetellä, että mihin oikein hävisin. Mies ei halua, että puhun ongelmastani kaikille sukulaisille. Vanhempani tietävät asian ja osaavat jo hankkia esim. Tapaninpäivän illalliselle alkoholitonta olutta minua varten.

Kadun koko elämääni ja tällaiset kauniit kesäpäivät ovat yhtä tuskaa. Katselen ikkunasta kateellisena ihmisiä, jotka kulkevat kadulla eivätkä pohdi juomista ja selvänä olemista. Itsesääli ei kuitenkaan auta mitään.

Onko täällä joku raitistunut? Minkälainen kokemus se oli? Mitä voin tehdä tänään, jotta voin olla matkalla kohti raittiutta?

Miten voin antaa mieheni mennä ja perustaa perheen jonkun toisen kanssa? Miten siitä luopumisesta voi selvitä?