Lue keskustelun säännöt.
En osaa ystävystyä tai tutustua ihmisiin
12.06.2017 |
Olen jo 40 vuotias nainen, ja tämä on seurannut minua koko elämäni. Olen asunut välillä 10 vuotta ulkomailla, jossa ongelmaa ei ollut, jotenkin tutustuin paikallisiin helpommin kuin suomalaisiin täällä kotimaassa. Olen iloinen ja avoin ihminen, energinen. Viimeisimpänä esimerkkinä on eräs tanssiharrastus, jossa on aika tiiviisti harjoiteltu erääseen esitykseen. Jotenkin tunnen, ettei minusta pidetä, ja jään aina muiden jalkoihin. Olen aika kiltti, ja ajattelen yleensä automaattisesti porukan etua ennen itseäni, se on automaattisista minulle, ja olen hyväksynyt asian osaksi persoonaani vaikka olen siitä myös kärsinyt. Esimerkiksi illanvietoissa yritän pitään porukan kasassa, huolehdin että kaikki ovat tietoisia jos vaihdamme paikkaa, harrastuksessa autan paljon muita (niin että välillä omat hommani jäivät kesken ja muut saivat valmiiksi omat juttunsa).
Tuossa harrastuksessa tunnen toistuvasti, kuinka että jään jotenkin ulkopuolelle, vaikka olen kiinnostunut muista ja juttelen avoimesti kaikkien kanssa, kannustan ja rohkaisen. Nyt tuosta porukasta esimerkiksi on moni ollut yhteyksissä jo harrastuksen ulkopuolellakin, olen jäänyt taas porukan ulkopuolelle. Yhteinen illanvietto oli viime vkloppuna ja oli jotenkin hassua, kun nämä tuttavat eivät juttele mitään keskenään, vaikuttavat jäykiltä, ja ovat hiljaa, sitten kuitenkin someen postataan kuvia jossa ollaan "parhaita kavereita" sekä sydämiä (huom kyse on aikuisista). Istuimme saman pöydän ympärillä, ja porukasta 4/7 räpläsivät kännykkäänsä koko ajan, eivt edes katsettaan nostaneet puhelimesta tunnin ruokailun aikana. Myöhemmin baarissa kyllä juttelivat enemmän. Itse yritin pitää keskustelua yllä tuossa ruokailussakin, kyselin kännyjään katsovilta haluavatko että tuon jotain heillekin kun tilaan, maistuiko ruoka jne. Myöhemmin sitten näin että some oli täynnä kaverikuvia ja hehkutusta kuinka ihanaa oli, siis vaikka ko henkilöt eivät puhuneet mitään?
Muissakin yhteisissä tilaisuuksissa porukka on pääosin hiljaa, omissa oloissaan, mutta kuitenkin ovat ilmeisesti pitäneet yhteyttä somessa ja tutustuneet sitä kautta, en tiedä kun tiedän etteivät aiemmin tunteneet. Ainakin tuon porukan suosituimmat ja livenä hiljaisimmat ovat somessa kaikkien kavereita, ja ilmeisesti ovat keskenään sopineet enemmänkin illanviettoja jne.
Enkö vain osaa tutustua enää nykyään kun se ilmeisesti tehdään somessa? Olen tosiaan yrittänyt, mutta vaikeaa on kun ihmiset eivät puhu mitään livenä ja ovat jäykkiä ja ilmeettömiä. Facebookissa jne vaikuttavat kuin eri ihmisiltä. Olen huomannut ilmiön omalla kohdallani muuallakin, en kertakaikkiaan tutustu kehenkään vaikka juttelen ja yritän olla avoin ja huomaavainen kaikille. Kyllä se pahalta tuntuu kun sitten huomaa että osa porukasta onkin tekemissä keskenään somessa tms ja itseä ei pyydetä mukaan. Livenä ei uskoisi että nämä ko ihmiset ovat missään tekemisissä keskenään, tosiaan juttu ei luista ja ovat hiljaisia ja syrjäänvetäytyviä.
Mitä teen väärin, ja miten tutustuisin ihmisiin? Ulkomailla ei vastaavaa ongelmaa ollut, no paljastan nyt että asuin Italiassa ja siellä ihmiset olivat välittömiä kuten itsekin olen, ja helposti pyydettiin mukaan kaverien kaverien illanviettoon jne. Sama "ongelma" oli kyllä sielläkin asuvien suomalaisten kanssa, en vaan tutustunut kehenkään ja ne hiljaisimmat olivatkin sitten parhaimpia ystäviä kun muuttivat takaisin Suomeen. En ymmärrä,jos livenä ei puhta mitään, miten joistain ihmisistä sitten kuitenkin pidetään ja he ovat suosittuja?
Olenko joku muinaisjäänne, kun olen nyt törmännyt tälläiseen, vai mikä vika minussa on? Kärsin asiasta, sillä minulla ei ole ketään tuttavia/ystäviä ja haluaisin tutustua ihmisiin.
Kommentit (22)
Olen sua jonkin verran vanhempi ja pistänyt merkille, että viimeisen kymmenen vuoden aikana porukkaan kuulumisesta on tullut suomalaisille tärkeämpää kuin ystävyydestä. Ja siksi monille riittää, että istutaan jossain yhdessä puhumattomina ja otetaan kännykällä kuvia somessa julkaistaviksi. Kuvilla kuin voi osoittaa kuuluvansa porukkaan. Monille suomalaisille on myös tyypillistä, että on helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Kun nämä kaksi ilmiötä yhdistää, tuo kuvaamasi on ihan normaalia.
Mä en ole koskaan kaivannut mitään porukkaa ympärilleni vaan ystäviä. Vietän mieluummin ystäväni kanssa aikaa kahdestaan kiertelemällä kirpputoreja, käymällä kahviloissa jne kuin lähden esimerkiksi työporukan kanssa jonnekin baariin. Toki kuulun työporukkaani, mutta ei mulla ole heidän kanssaan mitään sellaista yhteistä, mitä edellytän ystävyyssuhteen syntymiseltä. Sama duunipaikka vain. Luonnollisestikaan mua ei hehkuteta somessa parhaana ystävänä, mutta ei tarvitsekaan hehkuttaa. Ystävyys on jotain ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sua jonkin verran vanhempi ja pistänyt merkille, että viimeisen kymmenen vuoden aikana porukkaan kuulumisesta on tullut suomalaisille tärkeämpää kuin ystävyydestä. Ja siksi monille riittää, että istutaan jossain yhdessä puhumattomina ja otetaan kännykällä kuvia somessa julkaistaviksi. Kuvilla kuin voi osoittaa kuuluvansa porukkaan. Monille suomalaisille on myös tyypillistä, että on helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Kun nämä kaksi ilmiötä yhdistää, tuo kuvaamasi on ihan normaalia.
Mä en ole koskaan kaivannut mitään porukkaa ympärilleni vaan ystäviä. Vietän mieluummin ystäväni kanssa aikaa kahdestaan kiertelemällä kirpputoreja, käymällä kahviloissa jne kuin lähden esimerkiksi työporukan kanssa jonnekin baariin. Toki kuulun työporukkaani, mutta ei mulla ole heidän kanssaan mitään sellaista yhteistä, mitä edellytän ystävyyssuhteen syntymiseltä. Sama duunipaikka vain. Luonnollisestikaan mua ei hehkuteta somessa parhaana ystävänä, mutta ei tarvitsekaan hehkuttaa. Ystävyys on jotain ihan muuta.
Mutta nyt en tutustu kehenkään enkä saa edes sitä yhtä ystävää, kun en osaa tuota tapaa tutustua ihmisiin. Tuntuu kyllä tosi feikiltä, kun pari porukasta oli postaillut "kaverikuvia" ja sitten livenä eivät puhu keskenään juuri mitään. Tekeekö se oikeasti kaverin että otetaan kuva ja hehkutetaan somessa? Nämäkin naiset ovat n. 40 v. Olen kyllä ihan pihalla ja aika pettynyt, että tässkin porukassa kävi näin.
Yksinäisyys jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sua jonkin verran vanhempi ja pistänyt merkille, että viimeisen kymmenen vuoden aikana porukkaan kuulumisesta on tullut suomalaisille tärkeämpää kuin ystävyydestä. Ja siksi monille riittää, että istutaan jossain yhdessä puhumattomina ja otetaan kännykällä kuvia somessa julkaistaviksi. Kuvilla kuin voi osoittaa kuuluvansa porukkaan. Monille suomalaisille on myös tyypillistä, että on helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Kun nämä kaksi ilmiötä yhdistää, tuo kuvaamasi on ihan normaalia.
Mä en ole koskaan kaivannut mitään porukkaa ympärilleni vaan ystäviä. Vietän mieluummin ystäväni kanssa aikaa kahdestaan kiertelemällä kirpputoreja, käymällä kahviloissa jne kuin lähden esimerkiksi työporukan kanssa jonnekin baariin. Toki kuulun työporukkaani, mutta ei mulla ole heidän kanssaan mitään sellaista yhteistä, mitä edellytän ystävyyssuhteen syntymiseltä. Sama duunipaikka vain. Luonnollisestikaan mua ei hehkuteta somessa parhaana ystävänä, mutta ei tarvitsekaan hehkuttaa. Ystävyys on jotain ihan muuta.
Mutta nyt en tutustu kehenkään enkä saa edes sitä yhtä ystävää, kun en osaa tuota tapaa tutustua ihmisiin. Tuntuu kyllä tosi feikiltä, kun pari porukasta oli postaillut "kaverikuvia" ja sitten livenä eivät puhu keskenään juuri mitään. Tekeekö se oikeasti kaverin että otetaan kuva ja hehkutetaan somessa? Nämäkin naiset ovat n. 40 v. Olen kyllä ihan pihalla ja aika pettynyt, että tässkin porukassa kävi näin.
Yksinäisyys jatkuu.
Voi kuule, some on sellainen paikka, että siellä voi feikata ihan mitä vaan :D Mä suosittelen sua tutustumaan ensin yksittäisiin ihmisiin ja vasta sen jälkeen porukoihin. Moni on ihan riittävän puhelias, kun on kahdestaan toisen kanssa, mutta isommassa porukassa eivät osaa jutella tai tuntevat olonsa epämukaviksi. Sen vuoksi voisit tuostakin harrastusporukasta jutella muiden kanssa siten, että koittaisit löytää jostain heistä sellaisen ihmisen, jonka kanssa sulla olisi muitakin kiinnostuksen kohteita kuin vain tuo harrastus. Ja sitten kysyt tätä yhtä ihmistä mukaasi tekemään teitä molempia kiinnostavaa juttua. Ikäänkään ei kannata kauheasti tuijottaa, mun paras ystäväni on vain 6 vuotta vanhempi kuin vanhin lapsistani. Mutta meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja sen vuoksi olemme käyneet monissa tapahtumissa yhdessä ja siinä samalla on sitten juteltu enemmän, tutustuttu ja ystävystytty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sua jonkin verran vanhempi ja pistänyt merkille, että viimeisen kymmenen vuoden aikana porukkaan kuulumisesta on tullut suomalaisille tärkeämpää kuin ystävyydestä. Ja siksi monille riittää, että istutaan jossain yhdessä puhumattomina ja otetaan kännykällä kuvia somessa julkaistaviksi. Kuvilla kuin voi osoittaa kuuluvansa porukkaan. Monille suomalaisille on myös tyypillistä, että on helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Kun nämä kaksi ilmiötä yhdistää, tuo kuvaamasi on ihan normaalia.
Mä en ole koskaan kaivannut mitään porukkaa ympärilleni vaan ystäviä. Vietän mieluummin ystäväni kanssa aikaa kahdestaan kiertelemällä kirpputoreja, käymällä kahviloissa jne kuin lähden esimerkiksi työporukan kanssa jonnekin baariin. Toki kuulun työporukkaani, mutta ei mulla ole heidän kanssaan mitään sellaista yhteistä, mitä edellytän ystävyyssuhteen syntymiseltä. Sama duunipaikka vain. Luonnollisestikaan mua ei hehkuteta somessa parhaana ystävänä, mutta ei tarvitsekaan hehkuttaa. Ystävyys on jotain ihan muuta.
Mutta nyt en tutustu kehenkään enkä saa edes sitä yhtä ystävää, kun en osaa tuota tapaa tutustua ihmisiin. Tuntuu kyllä tosi feikiltä, kun pari porukasta oli postaillut "kaverikuvia" ja sitten livenä eivät puhu keskenään juuri mitään. Tekeekö se oikeasti kaverin että otetaan kuva ja hehkutetaan somessa? Nämäkin naiset ovat n. 40 v. Olen kyllä ihan pihalla ja aika pettynyt, että tässkin porukassa kävi näin.
Yksinäisyys jatkuu.
Ei sun tarvitse "osata" mitään toisten tapoja, tee asiat ihan omalla tavallasi. Lopeta se muiden tarkkaileminen ja tee itse alotteita. Ala jutella jonkun kanssa, ja jos et saa vastakaikua, se tarkoittaa varmaan sitä, ettei toinen ole kiinnostunut. Ja jos koko porukka on yhtä mykkää, etsi uusia ihmisiä. Aina löytyy työporukoista, harrastuksista, kaverin kavereista, tai vaikka koirapuistosta joku, joka oikeasti tykkää jutella ja joka on mukava. Tuollainen negatiivinen kyttääminen ja arvostelu ei oikein anna sinustakaan niin mukavaa kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sua jonkin verran vanhempi ja pistänyt merkille, että viimeisen kymmenen vuoden aikana porukkaan kuulumisesta on tullut suomalaisille tärkeämpää kuin ystävyydestä. Ja siksi monille riittää, että istutaan jossain yhdessä puhumattomina ja otetaan kännykällä kuvia somessa julkaistaviksi. Kuvilla kuin voi osoittaa kuuluvansa porukkaan. Monille suomalaisille on myös tyypillistä, että on helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Kun nämä kaksi ilmiötä yhdistää, tuo kuvaamasi on ihan normaalia.
Mä en ole koskaan kaivannut mitään porukkaa ympärilleni vaan ystäviä. Vietän mieluummin ystäväni kanssa aikaa kahdestaan kiertelemällä kirpputoreja, käymällä kahviloissa jne kuin lähden esimerkiksi työporukan kanssa jonnekin baariin. Toki kuulun työporukkaani, mutta ei mulla ole heidän kanssaan mitään sellaista yhteistä, mitä edellytän ystävyyssuhteen syntymiseltä. Sama duunipaikka vain. Luonnollisestikaan mua ei hehkuteta somessa parhaana ystävänä, mutta ei tarvitsekaan hehkuttaa. Ystävyys on jotain ihan muuta.
Mutta nyt en tutustu kehenkään enkä saa edes sitä yhtä ystävää, kun en osaa tuota tapaa tutustua ihmisiin. Tuntuu kyllä tosi feikiltä, kun pari porukasta oli postaillut "kaverikuvia" ja sitten livenä eivät puhu keskenään juuri mitään. Tekeekö se oikeasti kaverin että otetaan kuva ja hehkutetaan somessa? Nämäkin naiset ovat n. 40 v. Olen kyllä ihan pihalla ja aika pettynyt, että tässkin porukassa kävi näin.
Yksinäisyys jatkuu.
Voi kuule, some on sellainen paikka, että siellä voi feikata ihan mitä vaan :D Mä suosittelen sua tutustumaan ensin yksittäisiin ihmisiin ja vasta sen jälkeen porukoihin. Moni on ihan riittävän puhelias, kun on kahdestaan toisen kanssa, mutta isommassa porukassa eivät osaa jutella tai tuntevat olonsa epämukaviksi. Sen vuoksi voisit tuostakin harrastusporukasta jutella muiden kanssa siten, että koittaisit löytää jostain heistä sellaisen ihmisen, jonka kanssa sulla olisi muitakin kiinnostuksen kohteita kuin vain tuo harrastus. Ja sitten kysyt tätä yhtä ihmistä mukaasi tekemään teitä molempia kiinnostavaa juttua. Ikäänkään ei kannata kauheasti tuijottaa, mun paras ystäväni on vain 6 vuotta vanhempi kuin vanhin lapsistani. Mutta meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja sen vuoksi olemme käyneet monissa tapahtumissa yhdessä ja siinä samalla on sitten juteltu enemmän, tutustuttu ja ystävystytty.
Tämä on totta. Kiitos kun toit esille tämän näkökulman. Tuossa voi olla se "vika" kun otan liikaa vastuuta siitä koko porukan koossa pysymisestä ja huolehdin yhteishengestä jne jolloin en sitten oikeasti tutustu kehenkään aidosti. Miksi en voisi myös olla "itsekäs" ja tutustua siihen yhteen, yrittämättä olla huomaavainen ja jutella kaikille. Tuo tapa on jäänyt päälle ulkomailta, jossa tavallaan oltiin porukassa, isossakin, koko ajan, ja läsnä kaikille. Tuosta omasta porukasta on yksi yrittänyt kaveerata kanssani enemmän, kysyikin ja jopa livenä, voisimmeko tavata harrastuksen ulkopuolella, mutta unohdin koko jutun kun yritin jutella ja tutustua porukassa kaikkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hankalaa sanoa kun ei tiedä ulkopuolisen mielipidettä sinusta. Mutta kuulostaa mielestäni todella oudolta (vaikka olen kyllä huomannut saman somen vaikutuksen). En ymmärrä miten ihmiset tutustuvat toisiinsa puhumatta toisilleen?
Itse olen 30-vuotias ja mielestäni on todella epäkohteliasta räplätä puhelinta muiden ihmisten seurassa. Siltikin ystäviä ja kavereita riittää. Olen myöskin sosiaalinen ja juttelen joka tilanteessa vähän kaikille (paitsi tietenkin jos toinen on ihan naama mutkalla). Olen kiltti mutta en liian kiltti, jos auttaminen ei ole vastavuoroista niin se loppuu saman tien. Ihmisistä monesti myös vaistoaa että ketkö ovat vilpittömiä ja ketkä käyttävät hyväksi. Loppujen lopuksi ystävällisyyteni on tähän mennessä poikinut vain hyviä asioita takaisin minulle.
Tuli mieleen että voisitkohan olla jotenkin mielistelevä? Koska jos joku ruokaillessa vain räplää puhelinta, jätän sellaisen ihmisen täysin huomiotta kun sinä yrität saada heitä mukaan keskusteluun? Yleensä aina löytyy joku joka tykkää jutella, ja kun innostuu tämän toisen kanssa juttelemaan niin monesti muutkin innostuvat vaikka muuten istuisivat tuppisuina. Jos taas vain yksi ihminen yrittää pitää keskustelua yllä niin se on vain hieman noloa eikä suomalaiset oikein ole sellaisia että juttelisivat ihan vain tämän yhden mieliksi, vaan ennemmin ovat massan mukana tuppisuita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sua jonkin verran vanhempi ja pistänyt merkille, että viimeisen kymmenen vuoden aikana porukkaan kuulumisesta on tullut suomalaisille tärkeämpää kuin ystävyydestä. Ja siksi monille riittää, että istutaan jossain yhdessä puhumattomina ja otetaan kännykällä kuvia somessa julkaistaviksi. Kuvilla kuin voi osoittaa kuuluvansa porukkaan. Monille suomalaisille on myös tyypillistä, että on helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Kun nämä kaksi ilmiötä yhdistää, tuo kuvaamasi on ihan normaalia.
Mä en ole koskaan kaivannut mitään porukkaa ympärilleni vaan ystäviä. Vietän mieluummin ystäväni kanssa aikaa kahdestaan kiertelemällä kirpputoreja, käymällä kahviloissa jne kuin lähden esimerkiksi työporukan kanssa jonnekin baariin. Toki kuulun työporukkaani, mutta ei mulla ole heidän kanssaan mitään sellaista yhteistä, mitä edellytän ystävyyssuhteen syntymiseltä. Sama duunipaikka vain. Luonnollisestikaan mua ei hehkuteta somessa parhaana ystävänä, mutta ei tarvitsekaan hehkuttaa. Ystävyys on jotain ihan muuta.
Mutta nyt en tutustu kehenkään enkä saa edes sitä yhtä ystävää, kun en osaa tuota tapaa tutustua ihmisiin. Tuntuu kyllä tosi feikiltä, kun pari porukasta oli postaillut "kaverikuvia" ja sitten livenä eivät puhu keskenään juuri mitään. Tekeekö se oikeasti kaverin että otetaan kuva ja hehkutetaan somessa? Nämäkin naiset ovat n. 40 v. Olen kyllä ihan pihalla ja aika pettynyt, että tässkin porukassa kävi näin.
Yksinäisyys jatkuu.
Ei sun tarvitse "osata" mitään toisten tapoja, tee asiat ihan omalla tavallasi. Lopeta se muiden tarkkaileminen ja tee itse alotteita. Ala jutella jonkun kanssa, ja jos et saa vastakaikua, se tarkoittaa varmaan sitä, ettei toinen ole kiinnostunut. Ja jos koko porukka on yhtä mykkää, etsi uusia ihmisiä. Aina löytyy työporukoista, harrastuksista, kaverin kavereista, tai vaikka koirapuistosta joku, joka oikeasti tykkää jutella ja joka on mukava. Tuollainen negatiivinen kyttääminen ja arvostelu ei oikein anna sinustakaan niin mukavaa kuvaa.
No en ole kytännyt, Facebookissa näin kuvia sattumalta kun tulivat omaa fiidiini. Kyttäämistä ja negaatiivisuutta olen tietoisesti yrittänyt vältellä, ja auttanut hommissa muita, pitänyt henkeä yllä ja ollut positiivinen. Voi olla myös se että pari näistä jotka kuvia postailevat, ovat kysyneet kavereiksi kaikki muita porukassa ja vähän ulkopuoleltakin, itse taas en pyydä ketään kaveriksi Faceen noin vain, täytyy oikeasti tuntea toinen. Ilmeisesti se Face vain on Suomessa nykyään tapa tutustua, kun näkee toisesta kuvia ja voi niitä kommentoida, on sitten helpompi livenäkin alkaa juttelemaan. Itse en vain tuota halua, tuntisin itseni lapselliseksi jos lähettäisin jollekin tutulle kaveripyynnön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kevennän pöytätunnelmaa pieraisemalla räväkästi. Kummasti kaikki vapautuvat ja naurua riittää. Joskus joku jopa vastaa pieruun ja porukkahan räjähtää. Pian kaikki yrittävät naamat punaisina saada pierua aikaan ja silmät kyhäävät naurunkyyneleitä. Naapuripöydistä katsellaan uteliaina ja lopulta kun hekin äkkäävät jutun juonen, pierut kaikuvat illallispöydissä jopa tarjoilija saattaa sanoa: Otatteko...?" ja pieraista perään.
Hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sua jonkin verran vanhempi ja pistänyt merkille, että viimeisen kymmenen vuoden aikana porukkaan kuulumisesta on tullut suomalaisille tärkeämpää kuin ystävyydestä. Ja siksi monille riittää, että istutaan jossain yhdessä puhumattomina ja otetaan kännykällä kuvia somessa julkaistaviksi. Kuvilla kuin voi osoittaa kuuluvansa porukkaan. Monille suomalaisille on myös tyypillistä, että on helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Kun nämä kaksi ilmiötä yhdistää, tuo kuvaamasi on ihan normaalia.
Mä en ole koskaan kaivannut mitään porukkaa ympärilleni vaan ystäviä. Vietän mieluummin ystäväni kanssa aikaa kahdestaan kiertelemällä kirpputoreja, käymällä kahviloissa jne kuin lähden esimerkiksi työporukan kanssa jonnekin baariin. Toki kuulun työporukkaani, mutta ei mulla ole heidän kanssaan mitään sellaista yhteistä, mitä edellytän ystävyyssuhteen syntymiseltä. Sama duunipaikka vain. Luonnollisestikaan mua ei hehkuteta somessa parhaana ystävänä, mutta ei tarvitsekaan hehkuttaa. Ystävyys on jotain ihan muuta.
Mutta nyt en tutustu kehenkään enkä saa edes sitä yhtä ystävää, kun en osaa tuota tapaa tutustua ihmisiin. Tuntuu kyllä tosi feikiltä, kun pari porukasta oli postaillut "kaverikuvia" ja sitten livenä eivät puhu keskenään juuri mitään. Tekeekö se oikeasti kaverin että otetaan kuva ja hehkutetaan somessa? Nämäkin naiset ovat n. 40 v. Olen kyllä ihan pihalla ja aika pettynyt, että tässkin porukassa kävi näin.
Yksinäisyys jatkuu.
Ei sun tarvitse "osata" mitään toisten tapoja, tee asiat ihan omalla tavallasi. Lopeta se muiden tarkkaileminen ja tee itse alotteita. Ala jutella jonkun kanssa, ja jos et saa vastakaikua, se tarkoittaa varmaan sitä, ettei toinen ole kiinnostunut. Ja jos koko porukka on yhtä mykkää, etsi uusia ihmisiä. Aina löytyy työporukoista, harrastuksista, kaverin kavereista, tai vaikka koirapuistosta joku, joka oikeasti tykkää jutella ja joka on mukava. Tuollainen negatiivinen kyttääminen ja arvostelu ei oikein anna sinustakaan niin mukavaa kuvaa.
No en ole kytännyt, Facebookissa näin kuvia sattumalta kun tulivat omaa fiidiini. Kyttäämistä ja negaatiivisuutta olen tietoisesti yrittänyt vältellä, ja auttanut hommissa muita, pitänyt henkeä yllä ja ollut positiivinen. Voi olla myös se että pari näistä jotka kuvia postailevat, ovat kysyneet kavereiksi kaikki muita porukassa ja vähän ulkopuoleltakin, itse taas en pyydä ketään kaveriksi Faceen noin vain, täytyy oikeasti tuntea toinen. Ilmeisesti se Face vain on Suomessa nykyään tapa tutustua, kun näkee toisesta kuvia ja voi niitä kommentoida, on sitten helpompi livenäkin alkaa juttelemaan. Itse en vain tuota halua, tuntisin itseni lapselliseksi jos lähettäisin jollekin tutulle kaveripyynnön.
Facebook on yllättävän hyvä tapa tutustua. Oleellista on vain löytää ne ryhmät, joiden kanssa on jotain yhteistä. Mä kuulun aika moneen erilaiseen FB-ryhmään ja osallistumalla ryhmien aiheena oleviin keskusteluihin oppii vähän tuntemaan muitakin. Joidenkin kanssa juttu luistaa niin hyvin, että pyytää kaveriksi. Joitain heistä tapaa ja joistain heistä voi tulla ystäviäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa porukassani on eräs tällainen liian kiltti ihminen. Hän ottaa jatkuvasti muut huomioon ennen itseään, tekee tarpeettomia palveluksia ja uhrauksia ja tällä tavoin onnistuu jotenkin viestittämään että hänestä ei tarvitse välittää, hän ei ole minkään arvoinen. Jotenkin hänen alistuva ja muita miellyttävä käytöksensä aiheuttaa sen ettei häntä oikein arvosteta. Meillä ei ole tapana jättää ketään kutsumatta eikä häntä jätetä muutenkaan ulkopuolelle, mutta ap:n kuvauksen luettuani ajattelin välittömästi tätä tyyppiä.
Muut saavat sinusta sellaisen kuvan jonka heille annat. Jos kerrot teoillasi ettei sinusta tarvitse välittää, ihmiset käyttäytyvät sen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Omassa porukassani on eräs tällainen liian kiltti ihminen. Hän ottaa jatkuvasti muut huomioon ennen itseään, tekee tarpeettomia palveluksia ja uhrauksia ja tällä tavoin onnistuu jotenkin viestittämään että hänestä ei tarvitse välittää, hän ei ole minkään arvoinen. Jotenkin hänen alistuva ja muita miellyttävä käytöksensä aiheuttaa sen ettei häntä oikein arvosteta. Meillä ei ole tapana jättää ketään kutsumatta eikä häntä jätetä muutenkaan ulkopuolelle, mutta ap:n kuvauksen luettuani ajattelin välittömästi tätä tyyppiä.
Muut saavat sinusta sellaisen kuvan jonka heille annat. Jos kerrot teoillasi ettei sinusta tarvitse välittää, ihmiset käyttäytyvät sen mukaan.
Tälläinen vain olen, olen hyväksynyt jo itseni, terapiat käyty. Lapsuudessa kasvatettiin niin etten ollut minkään arvoinen, sitä en saa muutettua. Ulkomailla en kokenut luonnettani ongelmaksi kuten Suomessa, päin vastoin kiltteyttäni arvostettiin ja se oli vastavuoroista. Siksi tämä hämmentää nyt, varsinkin kun on kyse paljon matkustelevista ja kansainvälisistä ihmisistä. En missään nimessä halua kritisoida suomalaisuutta, jokaisessa maassa on tapansa mutta tämä ristiriita hämmnetää ja vaikuttaa elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa porukassani on eräs tällainen liian kiltti ihminen. Hän ottaa jatkuvasti muut huomioon ennen itseään, tekee tarpeettomia palveluksia ja uhrauksia ja tällä tavoin onnistuu jotenkin viestittämään että hänestä ei tarvitse välittää, hän ei ole minkään arvoinen. Jotenkin hänen alistuva ja muita miellyttävä käytöksensä aiheuttaa sen ettei häntä oikein arvosteta. Meillä ei ole tapana jättää ketään kutsumatta eikä häntä jätetä muutenkaan ulkopuolelle, mutta ap:n kuvauksen luettuani ajattelin välittömästi tätä tyyppiä.
Muut saavat sinusta sellaisen kuvan jonka heille annat. Jos kerrot teoillasi ettei sinusta tarvitse välittää, ihmiset käyttäytyvät sen mukaan.
Tälläinen vain olen, olen hyväksynyt jo itseni, terapiat käyty. Lapsuudessa kasvatettiin niin etten ollut minkään arvoinen, sitä en saa muutettua. Ulkomailla en kokenut luonnettani ongelmaksi kuten Suomessa, päin vastoin kiltteyttäni arvostettiin ja se oli vastavuoroista. Siksi tämä hämmentää nyt, varsinkin kun on kyse paljon matkustelevista ja kansainvälisistä ihmisistä. En missään nimessä halua kritisoida suomalaisuutta, jokaisessa maassa on tapansa mutta tämä ristiriita hämmnetää ja vaikuttaa elämääni.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta vastaan silti. Mulle tuli mieleeni, että otatkohan sinä näissä porukoissa äidin, huolehtijan, seremoniamestarin, viihdyttäjän ja kongressiemännän roolin? Muut ovat tulleet tapaamaan toisiaan ja sinä tiedostamattasi ulkoistat itsesi porukasta tällaiseen rooliin?
No ainakin jos joka puheenvuorossa korostat ulkomailla asumistasi ja sen paremmuutta niin kuin täällä teet, en yhtään ihmettele että ihmiset välttelevät sinua. Muutenkin tyylisi on jotenkin tätimäinen; tunnut itse tietävän miten asioita pitäisi hoidella ja miten kaikki muut ovat väärässä ja sinä vain siellä jalustallasi ihmettelet, mikseivät muut tee niin kuin sinä.
Astupa maan pinnalle ja kohtaa ihmiset sellaisina kuin he ovat. Ei Facebookissa ole mitään "lapsellista", eikä sun tarvitse olla mikään aurinkoinen tarhantäti, joka kokoaa joukot iloiseen yhteisleikkiin. Etsi kiinnostavia ihmisiä, puhu niille facessa tai livenä, ja katso tuleeko vastakaikua. Mutta älä leimaa ketään tyhmäksi tai lapselliseksi, tai saat varmasti kylmää kyytiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ainakin jos joka puheenvuorossa korostat ulkomailla asumistasi ja sen paremmuutta niin kuin täällä teet, en yhtään ihmettele että ihmiset välttelevät sinua. Muutenkin tyylisi on jotenkin tätimäinen; tunnut itse tietävän miten asioita pitäisi hoidella ja miten kaikki muut ovat väärässä ja sinä vain siellä jalustallasi ihmettelet, mikseivät muut tee niin kuin sinä.
Astupa maan pinnalle ja kohtaa ihmiset sellaisina kuin he ovat. Ei Facebookissa ole mitään "lapsellista", eikä sun tarvitse olla mikään aurinkoinen tarhantäti, joka kokoaa joukot iloiseen yhteisleikkiin. Etsi kiinnostavia ihmisiä, puhu niille facessa tai livenä, ja katso tuleeko vastakaikua. Mutta älä leimaa ketään tyhmäksi tai lapselliseksi, tai saat varmasti kylmää kyytiä.
Tämä oli hyvä huomio! Jos etsii ystäväkseen omaa klooniaan, voi joutua etsimään pitkään. Varsinkin tutustumisvaiheessa on hyväksyttävä se, ettei kaikki asiat mene juuri kuten on itse halunnut. Pitää osata aidosti hyväksyä myös erilaisuutta, koska jos ei siihen pysty, koko tutustuminen tyssää toisen osapuolen taholta siihen.
Mulle tuli tuosta sun kuvauksesta mieleen että yritätköhän nyt vähän liikaa? Se saattaa ärsyttää niitä muita. Et kai ole läheisriippuvainen joka luulee että hänen tehtävänsä on "pelastaa" muut heikommat ja holhoaa muita? Voit kuvitella miten outoa sellainen käytös on toisista kun enemmistö aikuisista ihmisistä ei koe tarvitsevansa holhoamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ainakin jos joka puheenvuorossa korostat ulkomailla asumistasi ja sen paremmuutta niin kuin täällä teet, en yhtään ihmettele että ihmiset välttelevät sinua. Muutenkin tyylisi on jotenkin tätimäinen; tunnut itse tietävän miten asioita pitäisi hoidella ja miten kaikki muut ovat väärässä ja sinä vain siellä jalustallasi ihmettelet, mikseivät muut tee niin kuin sinä.
Astupa maan pinnalle ja kohtaa ihmiset sellaisina kuin he ovat. Ei Facebookissa ole mitään "lapsellista", eikä sun tarvitse olla mikään aurinkoinen tarhantäti, joka kokoaa joukot iloiseen yhteisleikkiin. Etsi kiinnostavia ihmisiä, puhu niille facessa tai livenä, ja katso tuleeko vastakaikua. Mutta älä leimaa ketään tyhmäksi tai lapselliseksi, tai saat varmasti kylmää kyytiä.
Tämä oli hyvä huomio! Jos etsii ystäväkseen omaa klooniaan, voi joutua etsimään pitkään. Varsinkin tutustumisvaiheessa on hyväksyttävä se, ettei kaikki asiat mene juuri kuten on itse halunnut. Pitää osata aidosti hyväksyä myös erilaisuutta, koska jos ei siihen pysty, koko tutustuminen tyssää toisen osapuolen taholta siihen.
Nyt meni vähän sivuraiteille. Meitä on porukassa ihmisiä ikähaarukassa 20-60 eri taustoista. En etsi omaa klooniani. En ole ulkomailla asumisesta maininnut mitään, kukaan ei tiedä asiasta.
Olen kyllä ihan pihalla noista Facebook tutustumisista, mielestäni en tunne ketän jos kommentoin jotain tai tykkään kuvasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ainakin jos joka puheenvuorossa korostat ulkomailla asumistasi ja sen paremmuutta niin kuin täällä teet, en yhtään ihmettele että ihmiset välttelevät sinua. Muutenkin tyylisi on jotenkin tätimäinen; tunnut itse tietävän miten asioita pitäisi hoidella ja miten kaikki muut ovat väärässä ja sinä vain siellä jalustallasi ihmettelet, mikseivät muut tee niin kuin sinä.
Astupa maan pinnalle ja kohtaa ihmiset sellaisina kuin he ovat. Ei Facebookissa ole mitään "lapsellista", eikä sun tarvitse olla mikään aurinkoinen tarhantäti, joka kokoaa joukot iloiseen yhteisleikkiin. Etsi kiinnostavia ihmisiä, puhu niille facessa tai livenä, ja katso tuleeko vastakaikua. Mutta älä leimaa ketään tyhmäksi tai lapselliseksi, tai saat varmasti kylmää kyytiä.
Tämä oli hyvä huomio! Jos etsii ystäväkseen omaa klooniaan, voi joutua etsimään pitkään. Varsinkin tutustumisvaiheessa on hyväksyttävä se, ettei kaikki asiat mene juuri kuten on itse halunnut. Pitää osata aidosti hyväksyä myös erilaisuutta, koska jos ei siihen pysty, koko tutustuminen tyssää toisen osapuolen taholta siihen.
Nyt meni vähän sivuraiteille. Meitä on porukassa ihmisiä ikähaarukassa 20-60 eri taustoista. En etsi omaa klooniani. En ole ulkomailla asumisesta maininnut mitään, kukaan ei tiedä asiasta.
Olen kyllä ihan pihalla noista Facebook tutustumisista, mielestäni en tunne ketän jos kommentoin jotain tai tykkään kuvasta.
Sä kuitenkin etsit sellaista, joka tutustuisi sinuun kuten Italiassa oli tapana tutustua. Tai ainakin tuollaisen kuvan minäkin kirjoituksistasi sain. Olet pihalla Facebook-tutustumisista, mutta se ei ole näiden muiden vika. Musta tuntuu, että suhtaudut ennakkoluuloisesti Facebookissa tutustumiseen. Ei kannata vaan kannattaa suhtautua avoimin mielin.
Olen aika kiltti, ja ajattelen yleensä automaattisesti porukan etua ennen itseäni, se on automaattisista minulle, ja olen hyväksynyt asian osaksi persoonaani vaikka olen siitä myös kärsinyt. Esimerkiksi illanvietoissa yritän pitään porukan kasassa, huolehdin että kaikki ovat tietoisia jos vaihdamme paikkaa, harrastuksessa autan paljon muita (niin että välillä omat hommani jäivät kesken ja muut saivat valmiiksi omat juttunsa).
Itse yritin pitää keskustelua yllä tuossa ruokailussakin, kyselin kännyjään katsovilta haluavatko että tuon jotain heillekin kun tilaan, maistuiko ruoka jne.
Annan sinulle yhden näkökulman, mitä voit halutessasi pohtia. Kuvaat itseäsi ryhmädynaamisilla rooleilla, joita pidetään yleensä positiivisena. Katso esimerkiksi tästä tekstikatkelmasta, kuinka tuo orientaatiosi voi toimia itse asiassa tavoitteitasi vastaan:
Itse olen perustaipumuksiltani kiltti ja ihmiset huomioonottava introvertti. Olen tarvittaessa pystynyt ottamaan päsmärin ja kusipään roolia ihmisten suosion saavuttamiseksi. Tämä on kuitenkin vastoin luontoani ja sitä, mitä haluan. Lopputuloksena olen eristäytynyt kaikista ihmiskontakteista ja luopunut toivosta saada ystäviä. Pitäkää tunkkinne.
Kerroit, että sulla on ollut sama ongelma jo ennenkuin asuit Italiassa. Voisiko Italian tilanne olla erilainen sen vuoksi, että siellä italialaiset tulivat tutustumaan sinuun? Nyt, kun olet taas Suomessa, sinun pitäisi itse tutustua suomalaisiin. Ja se taas ei luonnistu kuten ei luonnistunut aiemminkaan. Ihmiset, joista aloituksessasi kerroit, ovat löytäneet itselleen sopivimman ja mieluisimman tavan niin tutustua muihin kuin pitää heihin yhteyttäkin.
Maassa, jossa yli puolet vuodesta aamulla töihin lähtiessä on pimeää, märkää ja kylmää, ja iltapäivällä töistä lähtiessä on pimeää, märkää ja kylmää, Facebook tarjoaa monelle lähes ainoan vaihtoehdon ylläpitää yhtään mitään suhteita niihin ihmisiin, jotka eivät asu saman katon alla. Kun saapuu töistä kaupan kautta kotiin housunlahkeet loskasta märkinä, laittaa ruuan, syö ja tekee pakolliset kotihommat, ei yksinkertaisesti jaksa tehdä muuta kuin lösähtää sohvalle ja ottaa jokin digilaite käteen. Sellaista kahvila- ja ravintolakultturia kuin Italiassa ei Suomessa ole kuin korkeintaan kesällä ja silloinkin vain isommissa kaupungeissa. Lisäksi valtaosalla suomalaisista ei ole kovin usein varaa käydä ravintoloissa ja perheen kanssa niissä käyminen menee aina kavereiden kanssa käymisen edelle.
Opettele siis suhtautumaan myönteisemmin Facebookiin ja sen mahdollisuuksiin. Etsi sieltä itseäsi kiinnostavia ryhmiä, osallistu niissä keskusteluun ja kuvien jakamiseen, jos ryhmän idea on valokuvat. Ole aktiivinen, mutta muista, että ystävyyssuhteen syntyminen suomalaisen kanssa voi viedä vuosia. Ensin pitää tutustua, sitten ollaan kavereita ja jos hyvin käy, kaverisuhde voi muuttua ystävyyssuhteeksi. Joskus tosin voi löytyä joku "sielunsisko", jonka kanssa ystävyys syntyy lähes välittömästi, mutta tämä on harvinaisempaa. Älä kuitenkaan liity Facebookin ryhmiin saadaksesi ystäviä vaan siksi, että ryhmän aihe ihan oikeasti kiinnostaa sinua. Muiden samasta asiasta kiinnostuneiden kohtaaminen on tuossa vain lisäplussaa.
Mulla on Suomessa asuva meksikolainen miniä ja hänestä on ihanaa, että suomalaisen kanssa voi viettää aikaansa sanomatta sanaakaan. Hermolepoa, kun ei tarvitse koko ajan pälättää jotain, jotta muut eivät pitäisi epäkohteliaana. Suomi on introvertin latinon paratiisi.
Niin ja lisäyksenä se, että tuskin kukaan uskosi, että olen yksinäinen tai että koen asiat näin. Mietin että onkohan syynä tuo liiallinen kiltteys ja muiden huomioonottaminen, kun etelä-Euroopassa se oli sellaista molemminpuolista, ja on normaalia että tuttavistakin huolehditaan. Se on itselle luontaista olen yrittänyt muuttua mutta en pysty. Tuntuu, kuin ylitseni käveltäisiin ja minua pidetään kilttinä hölmönä jota voi käyttää hyväksi.