Mies kertoi pussanneensa baarissa jotain naista poskelle ja pikaisesti myös suulle. Olisitteko kuinka vihaisia?
Kertoi vasta pienen tenttauksen jälkeen kun huomasin ettei kaikki ole hyvin. Sanoi että oli pieni mitätön kännipusu. Onko tämä vakavaa?
Kommentit (52)
Suuttuisin todella paljon! Mutta olenkin mustasukkaista sorttia.
Olisin vihainen, en paljon mutta kuitenkin.
Loukkaisi minua.
Riippuu tilanteesta, oliko se joku sellainen pullonpyöritystyyppinen vailla tunteita vai ollaanko siinä oikeasti oltu toisesta jo kiinostuneita puolin ja/tai toisin.
Suuttuisin. Ei varmasti tule oemaan viimeinen kerta ja tuskin oli edes noin viatonta kuin väittää. Toki hän on asiaa kaunistellut. JSSAP!
Kuulostaa vähättelyltä. "nopee pieni pusu" on aika varmasti ollut ihan suutelemista.
En pitäisi vakavana, mutta johtuu varmaan siitä että minun olisi todella vaikea kuvitella mieheni pettävän. Tuo olisi itselleni halaukseen verrattava juttu. Eri asia jos olisi yhdessä jonkun pelimiehen tai venkulan kanssa.
Morkkis siis. Pikainen suukko ei tainnut olla mikään pikainen suukko?
Miksi olisin?
En omistaa miestäni, jos haluaa suudella niin siitä vaan.
Mä en osaa olla mustasukkainen. Eikä mulla ole koskaan ollut syytä edes olla.
Ei oo vakavaa, jos sinuu rakastaa nii ei merkkaa hälle mitään
Oon ollut naimisissa -99 lähtien. En ole suudellut, tanssinut lähekkäin, ollut millään tavoin lähellä/läsnä toisen miehen kanssa. Ja toivon, että miehenikään ei ole ollut toisen naisen kanssa. Kännipusu? Paskanmarjat mitä selittelyä.
Kännipusuja ei ole. Eikä känniseksiä. Niin kännissä kukaan ei ole koskaan. Se on sama homma kuin vastavalitulla persujen puh.johtajalla: jotain on pahasti pielessä. Muna vie eikä itsehillintä, saati järki toimi.
Avioliittoterapiaan. Minä en hyväksyisi kännipusuja, jotka toisessa tilanteessa ovat jotain ihan muuta. Kysy Jussi Halla-aholta. (Jussilla lehtolapsi ja tuomittu kansankiihotuksesta, tms.)
Monissa maissa miehetkin pussaa toisiaan poskelle tavatessa. Heteromiehet. En pitäis tota minään. En tosin ole omistushaluista tai mustasukkaista tyyppiä.
Suuttuisin paljon enkä pääsisi helposti asiasta yli. Mieheni kohdalla en kyllä voisi ikinä kuvitella, että noin kävisi, ennemminkin mulla itselläni (ja vuosia sitten on kerran käynytkin). Outoa, että suuttuisin itse kovasti, koska kun itselleni kävi noin niin ei kyllä merkinnyt yhtään mitään - eikä mies kyllä suuttunutkaan.
Luultavasti on suudeltu pitkään ja hartaasti. Puhdistaa omatuntoaan kertomalla mokanneensa, mutta kuitenkin lievennetyn version. Oon ite toiminut edellisessä suhteessa samoin. Paskamaista, tiedän, mutta oli tärkeää saada jollakin tasolla anteeksi ja hyväksyntä paskalle teolle. Vaikka sitten "pienellä" valheella.
Onhan ne posket alapäässäkin ja huulet sieltä löytyy myös... Joo, jos mieheni olisi kaikkien näiden 20 yhteisen vuoden jälkeen pusutellut toista naista ja siitä kovasti olisi häpeissään, niin varmasti nauraisin makeasti! Ei minua hitaiden tanssiminenkaan vieraan naisen kanssa vihaiseksi saisi, mutta saatille lähteminen ja kuksiminen olisi avioliiton loppu.
Tuollainen kevyt pusuttelu menköön, mutta enpähän kuuntelisi puolta sanaakaan häneltä mitään mustasukkaisuuteen viittaavaakaan sen jälkeen. Miehen kännitila ei olisi mikään selitys.
A) kokenut syyllisyyttä, kun on käyttäytynyt oudosti
B) tunnusti asian.
En itse olisi kovin vihainen. Kunhan ei ota tavaksi.
Nää on näitä juttuja, että on vähän paljastettu muka jotain omantunnon helpottamiseksi, ja kohta selviää, että baarin vessassa on pantu pitkään ja antaumuksella ja tuliasisina on pari uutta sukupuolitautia. Lykkyä tykö, ap.
On. Seuraavalla kerralla se ei varmasti jää siihen. Usko mua. Jätä se sika.