Miehelle ei kärsi sanoa mitään.. ei mistään saa huomauttaa!

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt oli jättänyt viikolla jo pihalle työkamat ja jotain vaatetta, keskelle nurtsii ja siellä ne on olleet vuoroin paahteessa ja vuoroin sateessa.

Oon niitä siinä kattellu, yhen sähkölaitteen vein suojaan jo. Sanoin sit tänään asiasta ja vastaus oli "no minäpä VIEN, ite jätät aika autoon kierrätykseen menevät ja jäkäti jäkäti"

Niin, kyllä. Jätän. Autoon jolla ajelen itse. Ei miehen siitä tarvitse huolehtia.

Tuossa nurtsilla noi kamat vaan menee paskaks, ja roskiakin oli siinä niin ei kivan näköisyä. Miehellä tapana jättää asioita levälleen, vaivihkaa siivoilen pois ei mies sitä varmaan edes tajua.

Nyt vituttaa!

Miks pitää aina hyökätä tolleen. Jos sitä ne kierrätykseen menevär kamat häiritsee miksi HÄN EI OLE sanonut asiasta aiemmin. Mutta nyt kun itse sanoin toisesta asiasta, hyökkäsi heti verbaalisesti mäkättämään kuin mikäkin ...

Ärsyttää .

Jos mies ei halua että sinä huomauttelet asioista, niin ÄLÄ huomauttele! Mikä siinä on sinulle niin vaikeaa ymmärtää! Älä huomauttele! Se suuttuminen johtuu ihan siitä, kun sinä et sanomisesta huolimatta usko! Ihan asiastahan tuo hyökkää! Jos kamat seisoo pihalla ja menee pilalle, anna mennä! Kyllä se siperia opettaa, jos tarvitsee uusia ostaa sen tähden että meni vaikka työkalut pilalle. Sinä tässä olet ongelma, ei mies!

Jos tuota jatkuu vuosia, niin piha alkaa olla siinä kunnossa, että kaupungilta tulee noottia sen siivouksesta.

Noissa perheissä naisen kannattaa ottaa samat tavat käyttöön. Jos mies kysyy, onko puhtaita vaatteita, ruoka valmista tai miehen isän synttärilahja ostettu, niin sanoo vaan, että teen kun kerkeän. Se päivä ei luonnollisesti koskaan tule.

En katselisi tuollaista löysäpersettä. Mitä te saaatte noista suhteista, että niissä kitkutatte vai onko perimmäinen syy taloudellisen vastuun jako?

Näissä keskusteluissa aina joku ihmettelee että miksi kukaan on tuollaisen miehen alunperinkään huolinut, mutta kyllä meillä ainakin tämä aikaansaamattomuus on tullut ihan yllättäen ajan edetessä. Seurusteluaikana mies oikein teki vaikutuksen aikaansaavuudellaan ja kätevyydellään, oli itseviriteltyä autoa ja vanhaan kotiin isäukon kanssa tehtyjä remontteja  ja rakennusprojekteja. Sitten kun muutettiin yhteen, oli pieni asunto ja suurin osa tavarasta varastossa, ja opiskeluaikana nyt muutenkin oli vähän rahaa ja paljon kiirettä ja vähänlaisesti kotihommia, ja kyllä mieskin imurin kanssa välillä pyörähti ja ruokaa laittoi, ja jos se imurointi olikin vähän hutiloiden tehty niin ei sitä niin huomannut, eikä mitään päässyt kertymään kun asuntokin vaihtui tiuhaan tahtiin. Ja aina puheissa mies vakuutti että kyllä hän hoitaa oman osuutensa, nyt ja vastaisuudessakin.

Sitten sitä olikin jo oltu yhdessä monta vuotta ja kovasti ainakin kuvittelin että oma mies kyllä hoitaisi sen minkä lupaa. Mutta sitten muutettiin omakotitaloon ja tehtiin ne lapset, ja asteittain vaan se asioiden hoitaminen vaan on repsahtanut ja jäänyt ja se kaikkeen osallistuva mies ei yhtäkkiä sitten enää teekkään juuri mitään, ei vaikka talo on jotakin mitä juuri hän halusi, ja lapsetkin tehtiin nyt koska hän ei halunnut enää odottaa. Itse olisin ihan hyvin voinut viettää muutaman vuoden lapsetonta kaupunkielämää ennen perheen perustamista, mutta mies halusi välttämättä takaisin kotiseudulle ja kun työpaikatkin järjestyivät niin itsekin siihen sitten suostuin. Ja tässä sitä nyt ollaan, tilanteessa josta en itseäni todellakaan kuvitellut löytäväni.

Ajan kanssa se meillekin on tullut. Mies oli alussa hyvinkin toimelias ja kiinnostunut asioista, nyt tuntuu olevan että "ehkä ens kesän keskiviikkona".

Olen alkanut googlaamaan kaikki pienet remppahommat ja teen itse. Kyllä sitten tullaan viereen ulisemaan : " en kyl tolla maalilla maalais tuollasta puuta " jaa no älä maalaa.

Perkele. Viimeks meillä oli lapsen juhlat ja vieraat kysyi, että kuka on noin nätisti maalannu ikkunalaudat ja yhet ruukut ... sain kehuja kun olen niin kätevä emäntä. Mies ei mitään kehuja sano, tai no ehkä joskus.

Niin tässähän se kummallista onkin että sukulaisilla ja kavereilla mies auttaa ja remppaa (tai jotain sellaista) tuntikausia mutta kotona ei sitten jaksakaan. Kun kyselen että voisko mies pyytää meille niitä muita talkooavuksi niin homma siirtyy ja siirtyy.

Kaiken huippu oli kun tarvitsimme kattoremppaa ja mies siirsi asiaa kauan, millon milläkin tekosyyllä.

Meillä tippu vesi katosta SISÄLLE kun meni hermo ja tilasin kattofirmoilta tarjouksia, että pakko saada katto kuntoon.

Sitten mies puhui että "kyllähän hän itsekin olis sen tehnyt mutta Pirjo tilas ton kattofirman"

Vitun ukko.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa aina joku ihmettelee että miksi kukaan on tuollaisen miehen alunperinkään huolinut, mutta kyllä meillä ainakin tämä aikaansaamattomuus on tullut ihan yllättäen ajan edetessä. Seurusteluaikana mies oikein teki vaikutuksen aikaansaavuudellaan ja kätevyydellään, oli itseviriteltyä autoa ja vanhaan kotiin isäukon kanssa tehtyjä remontteja  ja rakennusprojekteja. Sitten kun muutettiin yhteen, oli pieni asunto ja suurin osa tavarasta varastossa, ja opiskeluaikana nyt muutenkin oli vähän rahaa ja paljon kiirettä ja vähänlaisesti kotihommia, ja kyllä mieskin imurin kanssa välillä pyörähti ja ruokaa laittoi, ja jos se imurointi olikin vähän hutiloiden tehty niin ei sitä niin huomannut, eikä mitään päässyt kertymään kun asuntokin vaihtui tiuhaan tahtiin. Ja aina puheissa mies vakuutti että kyllä hän hoitaa oman osuutensa, nyt ja vastaisuudessakin.

Sitten sitä olikin jo oltu yhdessä monta vuotta ja kovasti ainakin kuvittelin että oma mies kyllä hoitaisi sen minkä lupaa. Mutta sitten muutettiin omakotitaloon ja tehtiin ne lapset, ja asteittain vaan se asioiden hoitaminen vaan on repsahtanut ja jäänyt ja se kaikkeen osallistuva mies ei yhtäkkiä sitten enää teekkään juuri mitään, ei vaikka talo on jotakin mitä juuri hän halusi, ja lapsetkin tehtiin nyt koska hän ei halunnut enää odottaa. Itse olisin ihan hyvin voinut viettää muutaman vuoden lapsetonta kaupunkielämää ennen perheen perustamista, mutta mies halusi välttämättä takaisin kotiseudulle ja kun työpaikatkin järjestyivät niin itsekin siihen sitten suostuin. Ja tässä sitä nyt ollaan, tilanteessa josta en itseäni todellakaan kuvitellut löytäväni.

En ihmettele miksi olet tuollaisen miehen alunperin ottanut. Minä ihmettelen miksi olet yhä tuollaisen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa aina joku ihmettelee että miksi kukaan on tuollaisen miehen alunperinkään huolinut, mutta kyllä meillä ainakin tämä aikaansaamattomuus on tullut ihan yllättäen ajan edetessä. Seurusteluaikana mies oikein teki vaikutuksen aikaansaavuudellaan ja kätevyydellään, oli itseviriteltyä autoa ja vanhaan kotiin isäukon kanssa tehtyjä remontteja  ja rakennusprojekteja. Sitten kun muutettiin yhteen, oli pieni asunto ja suurin osa tavarasta varastossa, ja opiskeluaikana nyt muutenkin oli vähän rahaa ja paljon kiirettä ja vähänlaisesti kotihommia, ja kyllä mieskin imurin kanssa välillä pyörähti ja ruokaa laittoi, ja jos se imurointi olikin vähän hutiloiden tehty niin ei sitä niin huomannut, eikä mitään päässyt kertymään kun asuntokin vaihtui tiuhaan tahtiin. Ja aina puheissa mies vakuutti että kyllä hän hoitaa oman osuutensa, nyt ja vastaisuudessakin.

Sitten sitä olikin jo oltu yhdessä monta vuotta ja kovasti ainakin kuvittelin että oma mies kyllä hoitaisi sen minkä lupaa. Mutta sitten muutettiin omakotitaloon ja tehtiin ne lapset, ja asteittain vaan se asioiden hoitaminen vaan on repsahtanut ja jäänyt ja se kaikkeen osallistuva mies ei yhtäkkiä sitten enää teekkään juuri mitään, ei vaikka talo on jotakin mitä juuri hän halusi, ja lapsetkin tehtiin nyt koska hän ei halunnut enää odottaa. Itse olisin ihan hyvin voinut viettää muutaman vuoden lapsetonta kaupunkielämää ennen perheen perustamista, mutta mies halusi välttämättä takaisin kotiseudulle ja kun työpaikatkin järjestyivät niin itsekin siihen sitten suostuin. Ja tässä sitä nyt ollaan, tilanteessa josta en itseäni todellakaan kuvitellut löytäväni.

En ihmettele miksi olet tuollaisen miehen alunperin ottanut. Minä ihmettelen miksi olet yhä tuollaisen miehen kanssa.

Aika pitkälti käytännön syistä. On meillä muitakin ongelmia tässä suhteessa kuin tuo tekemättömyys, joten sietokyky alkaa kyllä olla aika rajoillaan. Ei nämä mitään sellaista ole jota ei selvittäisi jos tahtoa olisi, mutta ei tunnu olevan. Nyt kuitenkin asumme kahden pienen lapsen kanssa käytännössä maaseudulla ja jos tästä lähtisin olisi asumiskysymys jo sinällään ongelmallinen. Talo jossa nyt asumme kuuluu miehen suvulle (isovanhempiensa entinen talo joka on edelleen palvelutalossa asuvan mummunsa omistuksessa ja jossa asumme talonhoitoa vastaan, mikä tosin on jäänyt häpeällisen rempalleen) ja muutenkin vanha ja työtä vaativa joten vaikka talo onkin ihana ja rakas en tähän välttämättä edes haluaisi jäädä, jos edes voisin. Haluaisin pysyä paikkakunnalla monestakin syystä, päälimmäisenä lasten isovanhemmat, eli omat appivanhempani, joista varsinkin appiukolla on vakavia terveysongelmia eikä hän todennäköisesti tule elämään pitkään, minkä takia koen tärkeänä että lapset näkevät häntä mahdollisimman paljon. Jos eroaisimme joutuisin luultavasti muuttamaan aika paljon kauemmas koska täällä ei juurikaan ole tarjolla sopivaa asuntoa johon voisin muuttaa lasten kanssa. Mies tuskin haluaa lapsia kovin usein itselleen päätellen siitä miten vähän niiden haluttujen lasten kanssa nykyäänkään viitsitään aikaa viettää.