Avautuminen tapailusta/seurustelusta - en jaksa itseäni enää...
Olen reilusti päälle parikymppinen enkä ole koskaan seurustellut. Viihdyn hyvin itsekseni, mutta viimeaikoina olen tuntenut itseni todella yksinäiseksi. En kuitenkaan pysty kuvittelemaan itseäni seurustelusuhteeseen. Se tuntuu jotenkin jopa ahdistavalta ajatukselta. En kykene kuvittelemaan, että asuisin koskaan kenenkään kanssa enkä myöskään pysty näkemään itseäni aviopuolisona.
Kuitenkin tahtoisin elämääni jonkun, jonka kanssa voisi jakaa asioita. Tahtoisin kokea miltä tuntuu olla rakastunut ja ehkä vielä enemmän kokea miltä tuntuisi, jos joku olisi rakastunut minuun. En ole ikinä kokenut sellaista. Ystävyys ja kumppanuus on se mitä ehkä eniten kaipaan. Minulla on tosin ollut miespuolisia ystäviä, joiden kanssa suhde on ollut täysin platoninen, tuntuu että siitä jotain jää puuttumaan. Tuntuu, että en ole kykenevä muuhun kuin sellaiseen suhteeseen, että se jää ns. tapailuasteelle. Fyysinen läheisyys ahdistaa myös todella paljon.
Osaatteko kertoa miten ihmisestä tulee tällainen? Mikäköhän kehityksessäni on mennyt pieleen?
Tuntuu, etten jotekin ole aikuistunut normaalisti. Tai ainakin minulla on sellainen käsitys, että normaalisti ihmiset haluavat suhteen etenevän. Minua kaikki tuollainen ahdistaa.
Kommentit (23)
Olet liikaa yksinäsi ja ajattelet liikaa. Jos jatkat tuollaista vielä kauan, niin tulee taatusti ongelmia. Miksi mietit kaikki asiat niin tarkkaan? Miksi et vain anna mennä, rentoudut ja katsot mitä mukavaa elämä tuo tullessaan? Tunnut niin tylsältä tosikolta, että ihan puistattaa.
Vierailija kirjoitti:
Välttelevä kiintymyssuhde?
Luin väestöliiton sivuilta tästä... Osa kuulostaa tutulta esim. tuo tietynlainen halu pärjätä yksin.
En kuitenkaan koe, että minulla olisi mitenkään korostunut itsetunto. Päinvastoin oikeastaan. Minulla on melko negatiivinen kuva itsestäni ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Olet liikaa yksinäsi ja ajattelet liikaa. Jos jatkat tuollaista vielä kauan, niin tulee taatusti ongelmia. Miksi mietit kaikki asiat niin tarkkaan? Miksi et vain anna mennä, rentoudut ja katsot mitä mukavaa elämä tuo tullessaan? Tunnut niin tylsältä tosikolta, että ihan puistattaa.
Se on kyllä totta että olen ihan liikaa yksin, harvoin vain tapaan ihmisiä, joiden kanssa ns. klikkaisi. Monesti tulee vatvottua asioita turhankin syvältä kun on niin paljon joutoaikaa.
Lisäksi tähän kuvioon kuuluu vielä sellainen sekavuus, että tunnun ihastuvan todella helposti.
Toisaalta taidan ihastua lähinnä sellaiseen mielikuvaan, jonka olen jostain ihmisestä luonut enkä varsinaisesti siihen ihmiseen. Kuuluuko tällainen ominaisuus jonkun diagnoosin piiriin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevä kiintymyssuhde?
Luin väestöliiton sivuilta tästä... Osa kuulostaa tutulta esim. tuo tietynlainen halu pärjätä yksin.
En kuitenkaan koe, että minulla olisi mitenkään korostunut itsetunto. Päinvastoin oikeastaan. Minulla on melko negatiivinen kuva itsestäni ihmisenä.
Vilkaise tätä listaa jos kuulostaa tutulta käytökseltä itsesi kohdalla. https://aloftyexistence.wordpress.com/2011/03/02/top-ten-signs-your-partner-is-avoidant/
Minusta tuo korostunut itsetunto ei tarkoita samaa kuin hyvä itsetunto. Jos joku tietää paremmin niin saa korjata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevä kiintymyssuhde?
Luin väestöliiton sivuilta tästä... Osa kuulostaa tutulta esim. tuo tietynlainen halu pärjätä yksin.
En kuitenkaan koe, että minulla olisi mitenkään korostunut itsetunto. Päinvastoin oikeastaan. Minulla on melko negatiivinen kuva itsestäni ihmisenä.Vilkaise tätä listaa jos kuulostaa tutulta käytökseltä itsesi kohdalla. https://aloftyexistence.wordpress.com/2011/03/02/top-ten-signs-your-partner-is-avoidant/
Minusta tuo korostunut itsetunto ei tarkoita samaa kuin hyvä itsetunto. Jos joku tietää paremmin niin saa korjata.
Tuossa oli aika paljon tuttua kyllä. Tosin vaikea kaikkia noita kohtia verrata omaan elämääni kun minulla ei ole kokemusta miten toimisin seurustelusuhteessa. Erityisesti tuo "sending mixed signals" ja "feeling trapped" tuntuu todella tutulta.
Kuulostat ihan minulta minkälainen olin nuorempana! Kaikki muuttu kun tapasin nykyisen mieheni. Tutustuttiin toisiimme kirjoitelemalla ja oltiin kaukosuhteessa. Nykyisin asutaan yhdessä ja osataan antaa toisille tilaa. Sinussa ei ole mitään vikaa! Kaikki tapahtuu sitten, kun olet valmis siihen. :)
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi tähän kuvioon kuuluu vielä sellainen sekavuus, että tunnun ihastuvan todella helposti.
Toisaalta taidan ihastua lähinnä sellaiseen mielikuvaan, jonka olen jostain ihmisestä luonut enkä varsinaisesti siihen ihmiseen. Kuuluuko tällainen ominaisuus jonkun diagnoosin piiriin?
Niin, ja se unohtui kirjottaa, että näihin ihastumisiin monesti liittyy sellainen, että tunnun unohtavan täysin oman identiteettini ihastuessani. Tajusin tämän vasta joku aika sitten ja vähän järkytin. Esim. jos olen ihastunut johonkuhun saatan selvittää millaista musiikkia hän kuuntelee (facebookista valitettavan helposti selviää :D) ja sitten alan kuunnella näitä samoja bändejä. Tai saatan katsoa hänen tykkäämiään leffoja ja mukamas tykätä niistä (siis koen ihan oikeasti tykkääväni!). Sitten kun tuo ihastus haihtuu tai vaihtuu toiseen kohteeseen niin tulee sellainen "mitä hittoa oikein ajattelin"-olotila ja tajuan että enhän mä pidä tuollaisesta musiikista/leffoista/harrastuksista ollenkaan.
Tämä on ehkä itseäni eniten viimeaikoina häirinnyt piirre ja vähän jopa pelottavakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevä kiintymyssuhde?
Luin väestöliiton sivuilta tästä... Osa kuulostaa tutulta esim. tuo tietynlainen halu pärjätä yksin.
En kuitenkaan koe, että minulla olisi mitenkään korostunut itsetunto. Päinvastoin oikeastaan. Minulla on melko negatiivinen kuva itsestäni ihmisenä.
Vilkaise tätä listaa jos kuulostaa tutulta käytökseltä itsesi kohdalla. https://aloftyexistence.wordpress.com/2011/03/02/top-ten-signs-your-partner-is-avoidant/
Minusta tuo korostunut itsetunto ei tarkoita samaa kuin hyvä itsetunto. Jos joku tietää paremmin niin saa korjata.Tuossa oli aika paljon tuttua kyllä. Tosin vaikea kaikkia noita kohtia verrata omaan elämääni kun minulla ei ole kokemusta miten toimisin seurustelusuhteessa. Erityisesti tuo "sending mixed signals" ja "feeling trapped" tuntuu todella tutulta.
Sama täällä, vaikea tietää kun ei ole koskaan seurustelusuhteeseen pystynyt. Minä tosin en edes pysty ihastumaan kuin ehkä kerran viidessä vuodessa, ja sekin homma kaatuu siihen että alan etsiä henkilöstä vikoja ja syitä miksi suhde ei tulisi koskaan toimimaan ja ihastus laantuu siihen. Todella vaikeasti purettava käytösmalli siis, ei ole valitettavasti paljonkaan lohdutuksen sanoja.
Uskon että se on yksinkertaisesti siitä ettet ole tavannut sopivaa henkilöä, johon voisit aidosti kokea ihstuvasi.
Onhan niitä henkilöitä, jotka ovat vannoneet etteivät ikinä esim. halua lapsia. Mutta sitten tapaavatkin kumppanin, jonka kanssa perheen perustaminen tuntuu täysin luonnolliselta. Kaiken tapailun ei ole myöskään tarpeen johtaa elinikäiseen kumppanuuteen. Ehkä sinua rentouttaisi tapailla jotakin "kevyin mielin", siis ettet laittaisi suurempia odotuksia tapailulle. Niin että pelisäännöt ovat tietysti molemmille selvät. Sellaista hauskaa tapailua, jossa tutustutaan toiseen mutta niin että tiedetään, että tulevaisuutta ei kuitenkaan ole. Ehkä se poistaisi sitä stressia, kun saisit rauhassa "opetella" läheisyyttä ym.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että se on yksinkertaisesti siitä ettet ole tavannut sopivaa henkilöä, johon voisit aidosti kokea ihstuvasi.
Onhan niitä henkilöitä, jotka ovat vannoneet etteivät ikinä esim. halua lapsia. Mutta sitten tapaavatkin kumppanin, jonka kanssa perheen perustaminen tuntuu täysin luonnolliselta. Kaiken tapailun ei ole myöskään tarpeen johtaa elinikäiseen kumppanuuteen. Ehkä sinua rentouttaisi tapailla jotakin "kevyin mielin", siis ettet laittaisi suurempia odotuksia tapailulle. Niin että pelisäännöt ovat tietysti molemmille selvät. Sellaista hauskaa tapailua, jossa tutustutaan toiseen mutta niin että tiedetään, että tulevaisuutta ei kuitenkaan ole. Ehkä se poistaisi sitä stressia, kun saisit rauhassa "opetella" läheisyyttä ym.
*Tarkoitin aidosti kokea sitoutuvasi ei ihastuvasi.
Jos löydät seurustelusuhteen joskus, etene varoen.
Olen jokseenkin heteroseksuaalinen, normaalin libidon omaava nainen, mutta mulla oli sama kuin sulla noin 25-vuotiaaksi asti.
Viimeiset kymmenen vuotta ovatkin olleet sellaista paskamyrskyä ihmissuhderintamalla, että epäilen jotenkin alitajuisesti ymmärtäneeni että seksiä sisältävät ihmissuhteet eivät mulle sovi, ja siksi välttelin niitä tuohon ikään asti.
Lue ainakin paljon noista aikuisiän kiintymyssuhdekuvioista, ja ota myös selvää terveestä itsetunnosta ja sen ylläpitämisestä: nämä saattavat suojella sinua huonoilta suhteilta jos nyt sellaiseen satut haksahtamaan.
Ja ehkäpä tärkeintä: mene sujteeseen aina sillä ajatuksella että mitä sinä suhteelta haluat, ja mistä sinä olet vastapuolessa kiinnostunut.
"Se tykkää musta" on ihanaa, mutta ei todellakaan toimi jos se piirre josta sinussa tykätään johtuu huonosta itsetunnostasi - kuten minulle kävi.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että se on yksinkertaisesti siitä ettet ole tavannut sopivaa henkilöä, johon voisit aidosti kokea ihstuvasi.
Onhan niitä henkilöitä, jotka ovat vannoneet etteivät ikinä esim. halua lapsia. Mutta sitten tapaavatkin kumppanin, jonka kanssa perheen perustaminen tuntuu täysin luonnolliselta. Kaiken tapailun ei ole myöskään tarpeen johtaa elinikäiseen kumppanuuteen. Ehkä sinua rentouttaisi tapailla jotakin "kevyin mielin", siis ettet laittaisi suurempia odotuksia tapailulle. Niin että pelisäännöt ovat tietysti molemmille selvät. Sellaista hauskaa tapailua, jossa tutustutaan toiseen mutta niin että tiedetään, että tulevaisuutta ei kuitenkaan ole. Ehkä se poistaisi sitä stressia, kun saisit rauhassa "opetella" läheisyyttä ym.
Varmasti totta tässä mitä kirjoitit. Vaikka koen ihastuvani usein, niin kohteet ovat tosiaan sellaisia, joita en oikeasti tunne.
Toisaalta, en ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, että joku olisi ollut minusta kiinnostunut. Se toki laittaa miettimään, että mikä ihme minussa on vikana.
Minulla sama musiikkimaun ym. matkimisessa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi tähän kuvioon kuuluu vielä sellainen sekavuus, että tunnun ihastuvan todella helposti.
Toisaalta taidan ihastua lähinnä sellaiseen mielikuvaan, jonka olen jostain ihmisestä luonut enkä varsinaisesti siihen ihmiseen. Kuuluuko tällainen ominaisuus jonkun diagnoosin piiriin?
Niin, ja se unohtui kirjottaa, että näihin ihastumisiin monesti liittyy sellainen, että tunnun unohtavan täysin oman identiteettini ihastuessani. Tajusin tämän vasta joku aika sitten ja vähän järkytin. Esim. jos olen ihastunut johonkuhun saatan selvittää millaista musiikkia hän kuuntelee (facebookista valitettavan helposti selviää :D) ja sitten alan kuunnella näitä samoja bändejä. Tai saatan katsoa hänen tykkäämiään leffoja ja mukamas tykätä niistä (siis koen ihan oikeasti tykkääväni!). Sitten kun tuo ihastus haihtuu tai vaihtuu toiseen kohteeseen niin tulee sellainen "mitä hittoa oikein ajattelin"-olotila ja tajuan että enhän mä pidä tuollaisesta musiikista/leffoista/harrastuksista ollenkaan.
Tämä on ehkä itseäni eniten viimeaikoina häirinnyt piirre ja vähän jopa pelottavakin.
Ehkä et tunne kunnolla itseäsi ja siksi mukaudut liiaksi toiseen Ikään kuin identiteettisi vaihtelee sen mukan kenen seurassa olet? Tai sitten olet mielyttämisenhaluinen, koska pelkäät että sinut hylätään, jos olet oma itsesi. Parhaiten siihen itseen kai kuitenkin tutustuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Sellaisia analyyseja tähän lauantai-iltaan. :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi tähän kuvioon kuuluu vielä sellainen sekavuus, että tunnun ihastuvan todella helposti.
Toisaalta taidan ihastua lähinnä sellaiseen mielikuvaan, jonka olen jostain ihmisestä luonut enkä varsinaisesti siihen ihmiseen. Kuuluuko tällainen ominaisuus jonkun diagnoosin piiriin?
Niin, ja se unohtui kirjottaa, että näihin ihastumisiin monesti liittyy sellainen, että tunnun unohtavan täysin oman identiteettini ihastuessani. Tajusin tämän vasta joku aika sitten ja vähän järkytin. Esim. jos olen ihastunut johonkuhun saatan selvittää millaista musiikkia hän kuuntelee (facebookista valitettavan helposti selviää :D) ja sitten alan kuunnella näitä samoja bändejä. Tai saatan katsoa hänen tykkäämiään leffoja ja mukamas tykätä niistä (siis koen ihan oikeasti tykkääväni!). Sitten kun tuo ihastus haihtuu tai vaihtuu toiseen kohteeseen niin tulee sellainen "mitä hittoa oikein ajattelin"-olotila ja tajuan että enhän mä pidä tuollaisesta musiikista/leffoista/harrastuksista ollenkaan.
Tämä on ehkä itseäni eniten viimeaikoina häirinnyt piirre ja vähän jopa pelottavakin.
Normaalia ja todella yleistä tuo.
Ihastuminen ja sen aiheuttama muutos ovat hienoja asioita ihmisen elämässä, ja joskus ne ihastukselta poimitut asiat ovat niin hyödyllisiä että eivät haihdu kun ihastus haihtuu.
Ilman tuota vaikutuksille altista kautta ei niitä pysyviä ihmissuhteita kummoisesti syntyisi. Ei kannata olla niin hirveän näreissään tuollaisista muutoksista: muistaisin lukeneeni että rakastuneen aivokemia muistuttavat mielisairautta, ja kaikkea ihmisille sattuu kun ovat vähän hullulla päällä (eli ihastuneita tai mielisairaita).
Vierailija kirjoitti:
Jos löydät seurustelusuhteen joskus, etene varoen.
Olen jokseenkin heteroseksuaalinen, normaalin libidon omaava nainen, mutta mulla oli sama kuin sulla noin 25-vuotiaaksi asti.
Viimeiset kymmenen vuotta ovatkin olleet sellaista paskamyrskyä ihmissuhderintamalla, että epäilen jotenkin alitajuisesti ymmärtäneeni että seksiä sisältävät ihmissuhteet eivät mulle sovi, ja siksi välttelin niitä tuohon ikään asti.
Lue ainakin paljon noista aikuisiän kiintymyssuhdekuvioista, ja ota myös selvää terveestä itsetunnosta ja sen ylläpitämisestä: nämä saattavat suojella sinua huonoilta suhteilta jos nyt sellaiseen satut haksahtamaan.
Ja ehkäpä tärkeintä: mene sujteeseen aina sillä ajatuksella että mitä sinä suhteelta haluat, ja mistä sinä olet vastapuolessa kiinnostunut.
"Se tykkää musta" on ihanaa, mutta ei todellakaan toimi jos se piirre josta sinussa tykätään johtuu huonosta itsetunnostasi - kuten minulle kävi.
Kiitos hyvistä neuvoista! Ikävää, että sinulla on ollut vastoinkäymisiä suhteissasi...
Vierailija kirjoitti:
Välttelevä kiintymyssuhde?
Kiitos tämän termin esilletuomisesta! Osui hyvin lukuunottamatta lapsuuteen suhtautumista.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että se on yksinkertaisesti siitä ettet ole tavannut sopivaa henkilöä, johon voisit aidosti kokea ihstuvasi.
Onhan niitä henkilöitä, jotka ovat vannoneet etteivät ikinä esim. halua lapsia. Mutta sitten tapaavatkin kumppanin, jonka kanssa perheen perustaminen tuntuu täysin luonnolliselta. Kaiken tapailun ei ole myöskään tarpeen johtaa elinikäiseen kumppanuuteen. Ehkä sinua rentouttaisi tapailla jotakin "kevyin mielin", siis ettet laittaisi suurempia odotuksia tapailulle. Niin että pelisäännöt ovat tietysti molemmille selvät. Sellaista hauskaa tapailua, jossa tutustutaan toiseen mutta niin että tiedetään, että tulevaisuutta ei kuitenkaan ole. Ehkä se poistaisi sitä stressia, kun saisit rauhassa "opetella" läheisyyttä ym.
Niin, jotenkin se vain tuntuisi väärältä ns. leikkiä jonkun tunteilla. Kun itse tietää, että ei tästä koskaan tule mitään vakavampaa ja jos sillä toisella osapuolella olisi asiasta erilainen käsitys.
Tilanteeni on mennyt vuosi vuodelta mielestäni pahemmaksi. Esimerkiksi tällä hetkellä minun on todella vaikea olla miespuolisten työkavereiden seurassa. Osaan olla luontevasti vain sellaisten miesten seurassa, joiden tiedän olevan varattuja tai miehistä kiinnostuneita... Muuten olen todella hermostunut ja ahdistunut.
Välttelevä kiintymyssuhde?