Lue keskustelun säännöt.
Avautuminen tapailusta/seurustelusta - en jaksa itseäni enää...
10.06.2017 |
Olen reilusti päälle parikymppinen enkä ole koskaan seurustellut. Viihdyn hyvin itsekseni, mutta viimeaikoina olen tuntenut itseni todella yksinäiseksi. En kuitenkaan pysty kuvittelemaan itseäni seurustelusuhteeseen. Se tuntuu jotenkin jopa ahdistavalta ajatukselta. En kykene kuvittelemaan, että asuisin koskaan kenenkään kanssa enkä myöskään pysty näkemään itseäni aviopuolisona.
Kuitenkin tahtoisin elämääni jonkun, jonka kanssa voisi jakaa asioita. Tahtoisin kokea miltä tuntuu olla rakastunut ja ehkä vielä enemmän kokea miltä tuntuisi, jos joku olisi rakastunut minuun. En ole ikinä kokenut sellaista. Ystävyys ja kumppanuus on se mitä ehkä eniten kaipaan. Minulla on tosin ollut miespuolisia ystäviä, joiden kanssa suhde on ollut täysin platoninen, tuntuu että siitä jotain jää puuttumaan. Tuntuu, että en ole kykenevä muuhun kuin sellaiseen suhteeseen, että se jää ns. tapailuasteelle. Fyysinen läheisyys ahdistaa myös todella paljon.
Osaatteko kertoa miten ihmisestä tulee tällainen? Mikäköhän kehityksessäni on mennyt pieleen?
Tuntuu, etten jotekin ole aikuistunut normaalisti. Tai ainakin minulla on sellainen käsitys, että normaalisti ihmiset haluavat suhteen etenevän. Minua kaikki tuollainen ahdistaa.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että se on yksinkertaisesti siitä ettet ole tavannut sopivaa henkilöä, johon voisit aidosti kokea ihstuvasi.
Onhan niitä henkilöitä, jotka ovat vannoneet etteivät ikinä esim. halua lapsia. Mutta sitten tapaavatkin kumppanin, jonka kanssa perheen perustaminen tuntuu täysin luonnolliselta. Kaiken tapailun ei ole myöskään tarpeen johtaa elinikäiseen kumppanuuteen. Ehkä sinua rentouttaisi tapailla jotakin "kevyin mielin", siis ettet laittaisi suurempia odotuksia tapailulle. Niin että pelisäännöt ovat tietysti molemmille selvät. Sellaista hauskaa tapailua, jossa tutustutaan toiseen mutta niin että tiedetään, että tulevaisuutta ei kuitenkaan ole. Ehkä se poistaisi sitä stressia, kun saisit rauhassa "opetella" läheisyyttä ym.
Niin, jotenkin se vain tuntuisi väärältä ns. leikkiä jonkun tunteilla. Kun itse tietää, että ei tästä koskaan tule mitään vakavampaa ja jos sillä toisella osapuolella olisi asiasta erilainen käsitys.
Tilanteeni on mennyt vuosi vuodelta mielestäni pahemmaksi. Esimerkiksi tällä hetkellä minun on todella vaikea olla miespuolisten työkavereiden seurassa. Osaan olla luontevasti vain sellaisten miesten seurassa, joiden tiedän olevan varattuja tai miehistä kiinnostuneita... Muuten olen todella hermostunut ja ahdistunut.
Siis tietysti niin, että molemmille pelisäännöt ovat selvät. ^
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on itseriittoinen ja pelokas välttelevä eriytetty ja lopussa väläytetään valoa tunnelin päässä:
http://elavatvedet.fi/heteroseksuaalisuus/lapsuuden-kiintymyssuhteen-va…
Itse olen kolmen sekasotkun jälkeen löytänyt turvallisen ihmissuhteen, joka on korjannut minua paljon. Valitettavaa on se, että kun menee huonosti, nuo alkavat nousta pinnalle. Kun asiat ovat hyvin, kaikki on hyvin.
Miten sinulla tuo välttelevä kiintymyssuhde on näkynyt parisuhteissasi? Oletko saanut apua esim. terapiasta? Kiitos tuosta linkistä, täytyy tustustua asiaan tarkemmin!
Täällä on itseriittoinen ja pelokas välttelevä eriytetty ja lopussa väläytetään valoa tunnelin päässä:
http://elavatvedet.fi/heteroseksuaalisuus/lapsuuden-kiintymyssuhteen-va…
Itse olen kolmen sekasotkun jälkeen löytänyt turvallisen ihmissuhteen, joka on korjannut minua paljon. Valitettavaa on se, että kun menee huonosti, nuo alkavat nousta pinnalle. Kun asiat ovat hyvin, kaikki on hyvin.