Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2500)
Vierailija kirjoitti:
Vieläköhän kolibri pörrää pellensä kanssa, 4 1/2 vuotta vanha aloitus?
Olisi kiva kuulla. Onkohan tuoli vedetty alta kuinka monta kertaa, onko päätynyt pakkaseen kuolemanvaaraan. Onko löytynyt jo uusi pelle,sillä niitähän riittää?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Moni nainen on löytänyt itsensä pakkasesta tai kuollut noin tehdessään. Ei hyvä. Herää myös kysymys, oletko itse pelle?
Mitä ihmettä? Eikö ne pikku jekut nyt pelleä itseään nauratakaan? Nuohan on harmittomia, kun niissä ei tehdä toiselle mitään fyysisesti vahingoittavaa kuten tuolin vetämistä alta. Taidat itse olla pelle.
Taidat olla lapsi vielä, jos tuolin vetäminen alta on pahinta fyysisesti satuttavaa. Eipä tässä enempää.
Kerro toki lisää hassuista jekuista, joissa jekutettava voi vahingoittaa itseään ja jotka pellen mielestä vain naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kalu kestänyt sen 20v nymfon vauhdissa. 5-6 kertaa päivässä olis pitänyt tampata joka asennosta ja meisseli oli suussa heti, kun pienikin tauko tuli. Kyllä sitä 1,5v jaksoi, mutta ei kauempaa...
T: M40
Heikko kalu sulla.
Jo tämä sai mut tuntemaan raivoa miestäsi kohtaan:
- pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän."
Tuollaista tehdään ala-asteella.

Vanha aloitus. On toivottavasti eronnut ja löytänyt kohteliaan herrasmiehen.
Voi taivas! :D itse varmaanki leipoisin paskasta ukolle ”suklaisen rakkauskakun” ja löisin päin naamaa! Sit kysyisin joko nyt rakkauden täytteinen??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Puolisosi voi olla pelle mutta sinä kuullostat jo narsistilta. Huh huh, ihanko noita eri keinoja käytät ja mietit päivin öin.
Oletpa onnekas!!
Suurin osa suomalaisista kulkee naama runtussa aamusta iltaan. Olet ollut onnekas, kun olet tavannut noin kivan ihmisen.
Onnea teille jatkoon..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Pelle siis käy töissä tienaamassa ruokarahaa sullekkin ja sinä et?
Mun mies on huumorintajuinen ja vitsikäs.
Lauantain odotettu ohjelma numero on hauskin.
Mies menee matolle makaamaan, pyllistää, sytyttää tulitikun/sytkärin
ja päästää kunnon pierun liekkiin. Tulee mahtava leimahdus kun liekki kaasu kohtaavat.
Minun ja lasten mielestä se on hauskaa, joskus vieraillekin on esittänyt saman ohjelma numeron, silloin on
lapset rummuttaneet bongorumpuja jännityksen luomiseksi, vähän niin kuin koko perheen ohjelmanumero vieraille. Mies on myös sukkela suustaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Puolisosi voi olla pelle mutta sinä kuullostat jo narsistilta. Huh huh, ihanko noita eri keinoja käytät ja mietit päivin öin.
Höpsis, sinä olet tosikko. Keksin nuo ihan tuossa lennossa. Puolisoni ei ole pelle enkä minäkään, mutta ketjun pellepuolisoille voisin tehdä tuollaisia pieniä harmittomia jekkuja. Taidat itse olla pelle, kun suutut kuvitellessasi joutuvasi pienen pilan kohteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Pelle siis käy töissä tienaamassa ruokarahaa sullekkin ja sinä et?
Pelleen taisi osua ja upota. Hyvä.
Joko on ehdotettu pellepuvun ompelua? Sen kun ilmoittaa suurimman kiihotuksensa aiheuttajaksi ja kertoo, että seksi ois niin ihanaa, jos vain pukeutuisit pelleksi, suurin fantasia. Nenäpäiväänkin punainen pottu sitten valmiina. Ymmärtäisköhän pellemies?
Tai vaihtoehtona pukeutua itse pelleksi, ja hullutella oikein kunnolla illat. Eiköhän ukko pian kyllästyne.
Ruuanlaittoon ja annoksiin joku pelleteema, lautaset lasten pelleastiastoa jne.

Tuohan on hyvä idea. Pellailyyn kyllästynyt voi hankkia pelleverheet ihan viimeisen päälle ja mennä puolison työpaikalle vetämään kunnon shown. Puoliso työkavereineen saa kivan rennon hetken kesken työpäivän.

;D Mukaan perheen pikkupellet pituusjärjestyksessä ;D Ilmapalloja ja pilliin vislausta, iloista ja värikästä rekvisiittaa. Voin kuvitella pomon ilmeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Pelle siis käy töissä tienaamassa ruokarahaa sullekkin ja sinä et?
Siis haluatko maksaa siitä että voit käyttäytyä niin että puolisollasi on huono olla kanssasi. Miksi ihmeessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Puolisosi voi olla pelle mutta sinä kuullostat jo narsistilta. Huh huh, ihanko noita eri keinoja käytät ja mietit päivin öin.
Höpsis, sinä olet tosikko. Keksin nuo ihan tuossa lennossa. Puolisoni ei ole pelle enkä minäkään, mutta ketjun pellepuolisoille voisin tehdä tuollaisia pieniä harmittomia jekkuja. Taidat itse olla pelle, kun suutut kuvitellessasi joutuvasi pienen pilan kohteeksi.
Olet harvinaisen kiltin miehen kanssa yhdessä, jos hän ei suuttuisi "harmittomista pikku piloistasi". Sittenhän teitä olisikin jo kaksi samanlaista pelleä perheessä, ihan kuin luvattiin myötä- ja vastoinkäymisissä:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voisi näpäyttää pelleä?
Tekee pellelle ruoka-annoksen valmiiksi, mutta pilaa sen laittamalla annokseen paljon suolaa tai jotain maustetta. Hyvä jekku on myös se, että kertoo pellelle miten aikoo tehdä illaksi pellen herkkuruokaa. Sitten, kun pelle tulee nälkäisenä kotiin ja nuuhkii ruuantuoksua, niin hellalla ei kattiloissa olekaan mitään. Yksi hyvä keino on herättää pelle öisin tunnin välein, mutta se vaatii itseltäkin jaksamista.
Pelle siis käy töissä tienaamassa ruokarahaa sullekkin ja sinä et?
Siis haluatko maksaa siitä että voit käyttäytyä niin että puolisollasi on huono olla kanssasi. Miksi ihmeessä?
Miten sinä sait asiat noin väännettyä?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä miehet vaan kehittyy hitaammin kuin naiset. Eräällä ystävällänikin oli mies (yli 30 v, itse ollaan alle 30 ystävän kanssa)) joka paiskoi tavaroita seinille suuttuessaan jos joku ei mennyt kuten Strömsössä eli kuten hän halusi. Ystäväni erosi tuosta miehestä.
Miehet, muistakaa arvostaa naisianne, naisetkin tarvitsevat joskus rentoutumista ja lepoa ettekä saa kiukutella tai alistaa heitä.
T. Nainen
Hekoheko!
...lisäksi vielä että olen nainen ja jos olisin suhteessa typerykseen, lähtisin itse tai laittaisin pellen muuttamaan. Miksi täällä pitäisi marista asioista, mitkä ei hyödytä suhdetta.